Minulle jäi hiukan epäselväksi, mitä on kokeiltu ja mitä pitäisi kokeilla, mutta heitänpä mukaan muutamia omia havaintojani.
Aivan harjoittelun alkuvaiheissa - silloin kun poljettu 10m:n suora oli jo saavutus - muistan huomanneeni, että tukevalla hartiaotteella oli vakauttava vaikutus. Tuolloin polkemistekniikka oli hirveän jäykkää, työntävä jalka työnsi vain hiukan voimakkaammin kuin paluujalka piti vastaan. Tuosta kuitenkin kehittyi 'rautakanki' edessä olevien polkimien ja selkänojan yläosan väliin, joka jäykisti pythonin ajolinjan.
Opin alkaessa kotoutua siirryin rennompaan istuma-asentoon, vaikka kaiken aikaa hartioilla olikin tärkeä tehtävä pythonin ohjailussa. Hartiaotteesta tuskin 'oikeassa' ajossa voi tinkiäkään, vaikkakin pieniä pätkiä olen kokeeksi sytkytellyt pelkällä ristiselkäkosketuksella. Tuskin kannattaa polttaa energiaa tuon tavan täydellisempään opetteluun, on enempi jo temppujuttuja.
Kilometrien saatossa olen pyrkinyt keskittymään rentoon istuma-asentoon ja polkimien kevyeen pyöritykseen. Mäkiä noustessa olen mielessäni keskittänyt työnnön ristiselän tukityynyn alapuolelle. Siitä on ollut leppoisaa hymyssä suin, kädet sylissä polkea ja esittää nojapyöräilyn keveyttä. 
Tänä keväänä, kun pythonkilometrejä oli takana runsaat 4000, koin jossain nousussa ihmeellisen tunteen. Olin huomaamattani siirtänyt työnnön hartioihin ja vaikka poljintekniikkani on jo melko tasapainoista - en enää haraa paluujalalla vakauttavasti vastataan, vaan saatan myös vetää sillä - alkuaikojen rautakankijäykistys toimi ja meno tuntui varsin mukavalta. Oletan kuitenkin, että kyseinen efekti vaatii juuri tuonkaltaista kovempaa rutistusta. Yleensä ajelen leppoisammin, mutta kun asia tuli puheeksi, niin mielenkiinto heräsi, josko vaikka häntä jossain nousuissa harjoittelisi.
Yleisenä kokemuksena sanoisin, että pythonissa pyörän ja kuskin on oltava mitä suurimmassa määrin yhtä. Sitä on ajettava koko ajan koko keholla jalkateristä niskanikamiin. Sen stabiilisuus toimii ainoastaan, kun kuskin painopiste on oikeassa suhteessa pyörän asentoon. Jos asetelma muuttuu, python yleensä pyrkii korjaamaan väärään suuntaan. Tästä voidaan olla toistakin mieltä, mutta tuolta se ainakin tuntuu.
Pythonia voisikin verrata nykyaikaisiin aerodynamiikaltaan epävakaisiin hävittäjälentokoneisiin, jotka ovat ketteriä, mutta pysyvät ilmassa ainoastaan tietokoneen 'lentäminä'. Pythonkin on perusrakenteeltaan äärimmäisen ketterä; ilman 'järkevää' ohjausta se on yleensä alta aikayksikön jonnekin päin linkussa. Osaavan kuskin kera tilanne on kuitenkin aivan toinen. Alitajunta ja refleksit hoitavat 'käänteisenkin' logiikan ja kuski voi keskittyä vaikka ajatteleman niitä sinisiä ajatuksia.
