Ei nähtävästi täysin hahmottunut tekstini idea. Optimoinnin kohteenahan tässä tulee olla saman poikkileikkauspainon omaavat rakenteet, joista valitaan lujin ja jäykin. Juuri tämä oli ideana tuossa Pikajalan artikkelissa. Toki parempi olisi valita tarvittava jäykkyys- ja lujuuskapasiteetti ja etsiä näille kevein rakenne, mutta noin päin työmäärä on suurempi, eikä ole keinoa tietää, mikä tarkkaan ottaen on riittävä lujuus ja jäykkyys.
Tämä huomioiden tuo KPS kuva pitäisi piirtää -tai ainakin tulkita niin- että piirretyn alueen pinta-ala (metrimassa) on kaikissa versioissa sama. Se tarkoittaisi sitä, että kaksikerroksisessa rakenteessa, jossa on välimateriaali, molempien kuorikerrosten paksuus olisi selvästi alle puolet pelkän putken seinämänvahvuudesta. Painaahan se välikemateriaalikin, jos se kerran kykenee kantamaan leikkausvoimia estääkseen lommahdusta. Puhumattakaan tuosta umpiaineisesta, jonka kuoren paksuudeksi ei paljon jää, jos metripaino on kaikilla sama.
Kaksikerroksisuuden ja umpinaisuuden ainoa tarkoitushan on estää lommahdus ja parantaa käsiteltävyyttä. Käsiteltävyyden takia olisi ensiarvoisen tärkeää tietää, miten ohut päälimäinen kerros voidaan valmistaa ja mitkä ovat sen ominaisuudet. Pintakerrokseen ei ole mahdollista saada yhtä suurta hiilikuitupitoisuutta, koska märät kuidut menevät tiiviimmin toistensa lomaan, kuin muotin pintaa vasten. Muotin pinnalle jää väkisinkin enemmän hartsia, samoin laminointipuolelle.
Teoreettisesti tämä putkioptimointi on mielenkiintoinen tarkastelu, mutta polkupyörän tekemisen kannalta runko ja sen suorat osat edustavat varsin pientä osaa kokonaispainosta. Mielestäni tärkeämpää on muotoilla runko niin, että liitokset ja liittyvien osien paino ja aerodynaaminen vastus minimoituu. Ero suorien osien painossa eri rakenteiden kesken on pieni.