Albatrossia polkemassa 2019 eli vesiretki Kuopio - Kolovesi - Mikkeli

[Puusilmä]

Matka lähestyy. Lähtöpäivä on - tai oikeammin ilta - 7.6.2019 perjantai. Viimekesäisestä poiketen nyt ei ole kiire. Aikaa on varattu vajaat 2 viikkoa ja sinne ollaan menossa minne päädytään. Kaikki tarvikkeet on jo hankittu - paitsi Free hyttyskarkoite ja aurinkoöljy.

Ruokapuolesta opin viime vuonna sen, että ei kannata ottaa kotoa asti leipää, juustoa yms. vaan kannattaa panostaa paikallisiin erikoisuuksiin matkan varrelta ostettuna. Ja lisäksi tosiasia on, että matkalla kun käy ravintola-buffeteissa tai pizzalla niin ruuan tarve on usein tyydytetty siksi illaksi. Esimerksi Karvion kanavalla kun käy syömässä, niin sillä pärjää kyllä pitkälle iltaan.

Ensimmäisen kolmen päivän matkasuunnitelma Kolovedelle. Tämän enempää en aio matkoja etukäteen miettiä.

Näiden jälkeen matka jatkuu jotain reittiä Linnansaaren kansallispuistoon - todennäköisesti kuitenkin Oravin kautta.

Albatrossi = Hobie Mirage Revolution 16 https://www.hobie.com/xe/en/kayaks/mira ... lution-16/

Tänävuonna käytössä ovat myös "Siivet". Viime vuonna aallokon kasvaessa vaahtopäiseksi matkanteko pysähtyi, koska Albatrossi on kiikkerä, ellei mela ole käytössä.

Näillä pärjää polkemallakin kelissä kuin kelissä.

https://www.hobie.com/xe/en/accessories ... k-ama-kit/

[ajou]

No tätä reissua seuraan silmä tarkkana. Mukavaa matkaa ja hyviä kelejä!

[Puusilmä]

Kun minulla on nyt aurinkokennolaturi, niin yritän laittaa valokuvia jo reissun päältä. Ei ole pelkoa virran loppumisesta navigaatiolaitteestani. Tällä kertaa ei ole niin kova kiirekkään, joten ehdin kuvaamaan enemmän.

Ja nyt kun on nuo sivuponttoonit, niin aallokkokaan ei estä kännykän tai jopa oikean kameran esiin kaivamista. Kännykkäpussin muovi heikentää kuvan laatua niin paljon, että vesitiiviin pussin läpi ei kannata kuvailla.

[ajou]

Mulla on näissä vesihommissa kännykälle vesitiivis kotelo, joka pitää sen kuivana vaikka pienen pulahduksen tapahduttua. Lasi-ikkunan läpi kuvatuissa kuvissa ei näy eroja.

[Puusilmä]

Kävin ajelemassa pienen lenkin, ensimmäinen polkulenkki Albatrossilla tänävuonna, aiemmin olen vain meloskellut sitä. Halusin vain tarkistaa, että kaikki toimii kuten pitääkin. Eipä ollut ongelmia. Miltei täydessä retkilastissa - teltta puuttui, kun en halunnut kastella sitä, ruumassa on aina kosteutta - nopeus liikkui välillä 6,5-7,5 km/h hieman tuulen suunnasta riippuen.

Varustelistaa olen hieman päivitellyt, ja nyt vielä sen verran korjasin tämän testin perusteella, että vaihdoin hatun takaisin samaan, jota käytin viimevuonna. Ajattelin, että kevyempi lierihattu olisi parempi, mutta siinä olikin liian pieni lieri, jolloin aurinko häikäisi liikaa. Viimevuotinen hattu on paksua puuvillaa ja tuntui välillä hieman hankalalta, mutta käytännössä olikin siis parempi. Testaaminen kannattaa aina.

Eiköhän se ole siinä - perjantaina heti töiden jälkeen matkaan! Ukkosella uhkailevat, mutta en vielä usko moista, yleensä ennuste muuttuu moneen kertaan viikon aikana.

Salainen ase evärikkoja vastaan - hommasin Loisto karttaohjelman kännykkään. Kartat saa ladattua muistiin, niin ei tarvitse kokoajan hakea niitä verkosta.

Viimekesänä kajautin loppukesästä matalan veden aikaan juuri noihin kiviin, kun olin koko kesän surutta ajellut niiden yli. En ollut koskaan tajunnut, että alueella on vettä vain 1,5 metrin verran.

[Puusilmä]

Retki alkaa hyvin syömällä!

[Puusilmä]

Reissu koostui 13 matkapäivästä, tosin yhtenä niistä ei tehty matkaa. "Ensimmäinen Sunnuntai" meni uiden ja naatiskellen. Ajattelin kirjoitella siten, että luon jokaisella päivälle oman "vastauksen" ja täydentelen niitä kun kerkiän. Nyt aluksi laitan matkareitit, lähinnä siksi, että samalla itse näen kuinka pitkän matkan olen polkenut.

Näyttäisi tulevan 444 km. Olen pyöristänyt desimaalit seuraavaan kilometriin, koska todellinen matka on aina pidempi kuin kartalta mitattu, toisaalta matkan merkitys on ainoastaan tulevien matkojen suunnittelua varten, joten jokaista mutkaa ei ole järkevää yrittää demonstroida.

Jos laskee 12 matkapäivällä niin liikkeelläolopäivien keskimääräinen etenemä on 37 km. Jos laskee 13 päivän mukaan, niin tulokseksi saa 34 km. Toisaalta jos kikkailee jättämällä pois vielä yhden päivän 12 matkapäivästä, koska ensimmäinen ja viimeinen päivä olivat vain puolikkaita, niin silloin 11 päivän mukaan laskettuna kokonaisten matkapäivien etenemä olisi 40 km.

Pisimmän päivän matkaksi "Toisena Maanantaina" tuli 120 km, ajoaikaa oli 19 tuntia. En kertaakaan noussut veneestä ylös. Keskinopeus oli pitkälle päivälle 6,3 km/h. Toisaalta seuraavana päivänä "Toisena Tiistaina" poljin navakkaan vastatuuleen suuria selkiä 28 km ja matka kesti 6 tuntia. Keskinopeus tuolloin oli 4,7 km/h. Muita speksejä tulee, kunhan käyn läpi kuvia, joissa on kellonajat lähdön hetkestä ja perille pääsemisestä.

[Puusilmä]

Kamat olin pakannut jo miltei valmiiksi torstaina. Lähdin matkaan töiden ja tuon edellä mainitun pizzan jälkeen. Kello lähestyi jo kuutta kun sain Albatrossin vesille.

Vähän toistaa itseään tämä lähtökuva aina.

Sivuponttoonit laitettu ja Albatrossi on polkijaa vailla valmiina lähtöön. Sivuponttoonien ansiosta penkki on aivan yläasennossa. Siitä taas on se apu, että perse ei kastu aivan niin usein. Ja välillä se ehtii kuivumaankin. Myös polkuasento on parempi, kun jalat ovat suhteessa alempana. Ilman sivuponttooneja ei kovin kovassa kelissä penkkiä uskalla nostaa polkemista varten, mutta pelkästään meloessa kyllä joten kuten pärjää, kun on kokoajan mela vedessä tukena. Tosin SitOnTop kajakista ei saa reisillä otetta, ja jalkatuet ovat varsin onnettomat, joten todella huonossa kelissä putoaa melojakin kyydistä hyvin äkkiä. Yhtäaikaa ei voi kunnolla meloa ja polkea, ja jos meloessa pitää jalkoja vetolaittessa hirtettynä tuen vuoksi, niin sitten taas painopiste on entistä ylempänä - tätä en ole edes kokeillut.

Sivupontoonit estävät melomisen tehokkaasti, mutta ne on laitettava lähelle penkkiä, jotta niitä ylettyy ottamaan pois. Ponttoonin varsi on taivutettu ja tukiputkessa penkin takana on kolme reikää eri suunnilla, jolloin taivutettua vartta pyörittämällä pontoonit saa kolmeen eri asentoon tuen tarpeen mukaan. Varmaankin Albatrossin selässä voisi seistä ja heittää uistinta jollain pienellä lahdella, jos ponttoonit olisivat alimmassa asennossa, jolloin ne ovat kokoajan vedessä. En kyllä ole kokeillut, kun en kalasta. Pitää joskus testata. Sinänsä siis nerokas rakenne, mutta putki on ohutta, ponttoonit puhallettava ja tukiputki on kiinni ruuveilla, jossa paisuva kumitutti ankkurina. Ei kovin luottamusta herättävä systeemi, tosin kun se on tarkoitettu Hobie purjeen kanssa käytettäväksi, niin kaipa se kestää kovempaakin menoa.

Oli miten oli. Noiden ponttoonien takia oli tämän vuoden kesäretki huomattavasti rennompi reissu, kuin viimevuoden Savolinnaan ja takaisin viikossa ajo. Kiitetty olkoon Ponttoonit!

Toinen huomattava parannus viimevuoteen nähden oli Gröönlantilaisen melan hankinta. Loppumatkasta tuli pohdittua, että on se länsimainen menttalitteeti vain niin ihmeellistä. Toiset ovat vuosisatoja tai tuhansia meloneet elääkseen avomerellä, ja sitten me tulemme ja sanomme, että ns. Euromela on parempi. Ei ole parempi! Insinöörit laskee, että maksimoidaan melonnan teho tekemällä hassuja melakuppeja, mutta käytännössä se vain vaikeuttaa melontaa. Gröönlantilaismela on upea työkalu, joka helpottaa elämää monella tavalla reissun aikana. Kannattaa katsoa tämä video, jos on kiinnostunut aiheesta. Itse ajattelin tämän reissun jälkeen hankkia tuon videossa mainitun kirjankin. https://www.youtube.com/watch?v=QlbuVGtx3F4

Lyhyesti sanottuna Hobien käyttöön liittyen on leveän ponttoonihässäkällä varustetun kajakin käsittely kapealapaisella Gröönlantilaisella melalla niin valtavan paljon mukavampaa, että alkuperäinen mela jää pysyvästi rungon sisälle varamelaksi - ei ikinä enää!

Saunalauttakin oli jo liikkeellä. Mutta en jäänyt sitä pidempään ihmettelemään, oli matkaa taitettavana sen verran. Kuva on huonolaatuinen, kun kännykällä Zoomasin.

Jälleen kerran Saaristokadun Siltavahtien katseen alta kohti vapaita vesiä. Tässä kohtaa on matkaa menty vajaat 5 km. Tämä etappi on hieman tylsä, kun aina tulen ja menen samaa reittiä. Mutta Hobiella matka on varsin vaivaton.

Vihdoinkin vapaa avovesi!

Vajaat parikymmentä kilometriä poljettuani alkoi Vehmersalmen silta siintää horisontissa.

Samaan aikaan Linnansaaren kansallispuiston alueella tapahtui kummia.

Komia silta, aina on pakko ottaa kuva, kun näkee kauniin rakenteen.

Vehmersalmen satama-alue. Jos oikein tarkasti katsoo, niin näkee legendaarisen MilliBaarin, joka oli yllättäin kiinni. Rannalla heilui teinejä mopoilla ja ilman, täälläkin olisi voinut yöpyä, mutta olisi ollut rauhatonta.

Matka jatkui kohti Metsä-Rajon leiripaikkaa.

Aurinkokin ehti jo laskea.

Viimein perillä. Kuva on ontetu klo 23:23 ja lähtökuva klo. 17:51, joten matkaan meni noin neljä ja puoli tuntia. Keskivauhti siis 33 km matkalle noin 7,3 km - jos laskin oikein. Rennosti ja nautiskellen poljeskelin menemään.

Hyttysiä oli suorastaan Saatanallisesti. Onneksi retkihatussani oli hyttyshuppu, ja toinen oli olkavarsitaskussa varalla. Ja lisäksi puin Lekan Kenttäpuvun jo järvellä päälle - yksi ponttoonien tuomista mahdollisuuksista. HilloBergin Soulo oli pakko laittaa laavun sisälle pystyy, kun ranta-alueella ei ollut muuta tasaista paikkaa. Soulo on muuten yksinkertaisesti sanottuna maailmankaikkeuden paras teltta.

Jo ennen auringonlaskua Linnnansaaren Kirvessaaressa oli tapahtunut mystinen rantautuminen. On kuulemma hyvä leirisaari.

[Puusilmä]

Aamulla kiertelin leiripaikkaa - yritin pysyä hyttysten edellä. Kalliorantaan oli tehty kiinnittymislaituri veneille, peräpoijupaikka. Jos se olisi ollut yhtään leveämpi olisin laittanut Soulon laiturille.

Länteen päin oli komeat maisemat.

Kallion päällä hieman kodasta itään päin olisi ollut hyvä paikka Soulolle.

Mutta matkaa rantaan olisi ollut hieman liikaa. Mutta hyvä on tietää, että saareen mahtuu, jos joskus olisivat vaikka väkeä runsaasti paikalla.

Aamupalan söin vähäistä tuulenvirettä vasten laituripaikan kohdalla. MSR Windboiler on loistavat keitin. Pieni ja tuottaa saman verran lämpöä tyynessä ja tuulessa, jos on tiukka paikka esim. rannalla tai tunturin kupeella ilman tuulensuojaa, niin tietää ettei mene kaasua ylenmäärin hukkaan. Kaasunkulutuksen vakiointi säästä riippumattomaksi helpottaa retken varusteiden suunnittelua. Keitin toimii säteilylämmöllä, joka syntyy polttimen pallomaisen verkkorakenteen sisällä tapahtuvasta palamisesta, tuuli ei vaikuta kattilan saamaan lämpöön käytännössä lainkaan.

Alueen leiripaikat - ja niitähän riittää.

Kamat kasaan ja menoksi. Hobiella liikkuessa on selkeintä kahlata veteen ja istua kajakkiin. Jos ranta on hyvä, voi ponttoonit laittaa jo rannassa, mutta jos ranta on kovin huono, eli pelkäisin ponttooninen osuvan johonkin ja puhkeavan, voin Gröönlannin melalla tukea Albatrossia Perjantai-ilta -tekstissä olleen videon ohjeen mukaisesti ja laittaa ponttoonit vasta järvellä, kun olen turvallisilla vesillä.

Kahlaamisen vuoksi hyvät kajakkikengät ovat kivat. Jäävät liukastumiset ja onnettomuudet sattumatta, eikä tarvitse varoa jalkojaan. Vuosi sitten neopreenisukissa ukkosmyrskyä paetessani sain horjahtaessani nilkan yläpuolelle haavauman kivestä, haavauma ei parantunut kunnolla koko reissussa. Siksi hankin tälle vuodelle kunnon kengät.

Kohti Kukkarin selkää. Selkä ei ole kovin pitkä ylittää, mutta se on pitkä pohjois-etelä -suunnassa, jolloin sopivalla tuulella selän ylitys on mahdoton isommallekin veneelle.

Tällä kertaa tuulesta ei ollut ongelmaa.

Kukkarin selän jälkeen reitti muuttuu aivan erilaiseksi. Tosin ennen Karviota on kolmisen pitkähköä selkää, joilla tälläkin kertaa oli sen verran tuulta, että jossain vaiheessa suunnitelin jatkavani Karviosta vain 7 km eteenpäin ensimmäiseen tarjolla olevaan leiripaikkaan Kermajärvellä.

Tässä jo näkyy hieman tuulenvirettä.

Ennen Kerman kanavaa on hyvin kapea virtapaikka, pelkäsin osuvani ponttooneilla lateraaliviittoihin, onneksi ei rysähtänyt. Pahin kohta on vasta kapeikon toisella puolella.

Tässä kohtaa kaikki näyttää vielä kesäiseltä. Mutta kerrankin osui taukopaikka kohdalleen. Etelästä lähestyi ukkosmyrsky.

Se näkyi jo heti rantautumisen jälkeen.

Matka oli aluksi Tappuvirrasta eteenpäin sujunut autereisesti.

Mutta tilanne oli muuttumassa.

Ja selän takaa yllätti hätärantautuminen. Vaikka purjetta oli jo reivattu oli veneen nopeus ukkosmyrskyssä 20 km/h.

Myrskyn jälkeen olikin sitten tämän näköistä.

Tässä vaiheessa siirryin Karvion Nesteen kahvilan sisälle turvaan nauttimaan ansaittua lounasta.

Sään seljettyä kävelin, sulattelin ruokaa ja otin alueelta muutaman valokuvan.

Lopulta lähdin polkemaan kohti tuota 7 km päässä olevaa leiripaikkaa.

Mutta viimein tullessani Kermajärvelle oli se niin tyyni, että en malttanut olla jatkamatta matkaa.

Sitten olinkin jo Kerman suluilla.

Sulkujen jälkeen veden ja ilman lämpötila putosi useita asteita, arvioisin viiden verran. Virtaava pohjavesi kanava- ja sulkualueella on aivan eri tavaraa kuin Kermajärven lämmin pintavesi.

Usvaa näkyvissä kylmän veden vuoksi. Ohitin toisen mahdollisen leiripaikan, eli Kerman kanavan matkailualueen, koska tiesin virtaaman olevan niin nopea, että lopppumatka sujuisi kyllä ilman suurempia ponnisteluita. Vuosi sitten poljin "vastamäkeen" ja matka oli ajoin varsin pitkäpiimäinen. Esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä narunappi laukaisee liikennevalot, minkä jälkeen voi syöksyä usean sadan metrin matkalle kiivaasti virtaavaan kanavaan. Viime vuonna poljin tuota "mäkeä" ylöspäin kuin riivattu tietämättä mitä edessä odotti.

Jälleen kiva kapeikko, joka on kiva mennä "alamäkeen".

Eipä enää pitkää matkaa. Tässä vaihessa kuulin, että Hobie Island Tandem oli päättänyt leiriytyä, eikä saapuisikaan vielä lauantaina sovittuun kohtaamispaikkaan. Se oli viisas päätös, kolmirunkoisen purjealuksen polkeminen vastavirtaan yösydämellä ei ole järkevää hommaa.

Maistuisiko Lapin Kulta?

Aurinko jo päätti retken... samoin minä - ainakin lauantain osalta. Matkaa tuli tuo 71 km. Lähtöajan ollessa noin klo 8:15 ja saapumisajan n. klo 23:45 matka-aikaa kului n. kahden ja puolen tunnin taukoineen Karviolla 15 ja puoli tuntia. Matkavauhti oli siis 4,5 km/h. Mutta tauko pois jätettynä 5,5 km/h. Ennen Karviota olleet vastatuulet veivät vauhtia ja voimia.

[Puusilmä]

Ei reittiä, kun ei menty mihinkään.

Aamu valkeni ja aloitin testaamaan aurinkokennolaturiani, hyvin toimi. Ei ollut huolta huomisesta sähkön suhteen koko reissulla. Välillä kuvissa on vaalea alue, se johtuu siitä, että kännykkäpussukkaan kertyi kosteutta, kun hypistelin sitä märissä näpeissäni ja linssiin tuli möhnäpinnoitetta.

Vihdoin ennen kello yhtätoista saapui toinen satunnainen matkailijamme paikalle.

Ylämäkeen isolla purjeveneenrohjolla polkeminen oli sen verran traumaattinen kokemus, että päädyimme yksissä tuumin keskittyä loppupäivän uimiseen, pop-cornin syöntiin ja kuuman minttukaakaon maisteluun. Varsinkin minä olin helpottunut päätöksestä, edellisen päivän pitkä päivämatka painoi vielä hieman sielua ja ruumista. Oli mukava jäädä kauniissa säässä päiväksi hengailemaan Onnellisten saarelle.

https://www.youtube.com/watch?v=FX0FTk3_ug4

[Puusilmä]

Päivän aikana siirsimme leirin Syvänimen kärjessä olevaan pieneen saareen, jossa oli odottettavissa hyttysvapaa tuulinen leiripaikka. Kävimme siirtymän ohella ennakoivasti tarkistamassa pienen kanavan Kermamäen ja Mäntysalon välissä, jotta tietäisimme miten suunnitella jatkoreittimme Oravia kohti Koloveden kierroksen jälkeen.

Aamulla liikkeelle lähtiessä sää oli muuttunut epävakaiseksi.

Eikä se suosinut purjehdusta, joten polkien mentiin puolin ja toisin.

Kapteeni Punaparta yritti kyllä purjehtia jokaisessa mahdollisella paikassa, ja siksipä minulla oli aikaa hypätä rantaan tutustumaan Mäntysalon vuokratuvan pihapiiriin.

Lopulta myös laivueemme purjealus kerkesi tuvan rannan tuntumaan.

Hämmentävää, että jokainen meistä voi vuokrata tällaisen majoituksen ja tällaisesta paikasta. Olettaisin, että miltei ilmaiseksi. Kyllä Suomi on hieno maa!

Seuraavaksi pidimme ruokatauon Lapinniemen leiripaikalla. Samalla saimme tutustua Kolovedellä suhaavan huoltoaluksen miehistöön, huoltokausi oli aktiivisesti käynnissä ennen kesän varsinaista sesonkia. Oli aluksi ollut hieman hämmentävää, että alueella, jossa ei saa ajaa moottoriveneellä lainkaan cruisailee jatkuvasti iso alumiininen "syöksyvene" edestakaisin, mutta tokihan ne huoltotyöt on jotenkin tehtävä.

Sää oli juuri tämän näköinen. Kova lounaasta puhaltava tuuli piti hyttysiä loitolla. Lähtiessämme jatkamaan matkaa oli saaresta lähtö hieman hankalaa, kun vastatuuleen piti meloa ennenkuin alusten moottorit saatiin kunnolla käyntiin. Lisäksi kolmirunoinen purjealus ei ole kovin helposti käsiteltävissä kovassa tuulessa kivisen rannan lähellä pelkillä polkimilla. Onneksi vesialue leiripaikan edessä oli pääosin useita metrejä syvää, joten evärikkoja ei tarvinnut pelätä.

Syväniemeen päästyämme laitoimme leirin pystyyn. Ja nautimme mukavasta illasta Megaboom 3:n säestyksellä auringonlaskua odotellen.

Ja tulihan se sieltä viimein.

[Puusilmä]

Päivä alkoi Albatrossin peräsimen huonon toiminnan ihmettelyllä. Peräsin on aina toiminut huonosti, viimekesänä lähinnä sen vuoksi, että alkuperäinen peräsin oli aivan liian pieni kovassa kelissä, se ei riitänyt suoristamaan Albatrossia takaa tulevissa suurissa aalloissa. Vaihdettuani isomman peräsimen alkoivat mekaaniset ongelmat. Peräsimen alasvienti on raskasta ja vaatii erityistä keskittymistä. Sama tietysti koskee vähemmässä määrin peräsimen nostoa, mutta alasvienti on huomattavasti hankalampaa. Ilmeisesti veden vastus estää liikettä. Lisäksi ohjattavuus on kärsinyt satunnaisesta, mutta miltei jatkuvasta kankeudesta. Erityisesti oikealle kääntyminen on ajoin vaikeaa, joskus jopa mahdotonta, vasemmalle peräsinvivussa on nostomekaniikan vuoksi hieman ylimääräistä kääntövaraa. Peräsin nousee vasemmalle ja peräsinvipu kääntyy vasemmalle enemmän, koska mikään ei rajoita sen liikettä. Mutta joskus taas peräsin toimii aivan hyvin.

Kuvasin Albatrossin sisuksista sekä video- että still-kuvaa nähdäkseni, onko jotain erityistä korjattavaa vikaa löydettävissä. Ei ollut. Musta naru liityy peräsimen nostomekanismiin ja tulee vasemmalta ohjaamon etuosasta. Laskunaru on samanlainen, mutta oikealla. Vaalea naru on peräsintä säätävä naru, joka menee ensin eteen ja sitten taakse rissan kautta. En tiedä kumpaan suuntaan tämä edessä käyvä naru peräsintä kääntää. Mekanismin hahmotaminen on erittäin hankalaa, kun sisälle ei pysty kunnolla katsomaan, pää ei mahdu sisään.

Kääntörissan kuva. Katkaistava alkuperäinen mela asettui matkan aikana mukavasti matalaan välitilaan keulapiikin ja keskiaukon väliin.

Tarkempi kuva ohjauksen vipumekanismista. Näin jälkikäteen ajatellen edessä käyvä naru on nimeomaan se, joka kääntää peräsintä oikealle.

Kaksi kuvaa, josta näkyy taaksepäin menevät narut. Takaluukusta otin videokuvaa, siellä päässä tuohon toistensa ympärille kiertyneiden narujen massaan liittyy vielä muutama mystinen solmu, ja ilmeisesti evännostonaruun yhdistetty kuminauhamekanismi, joka ottaa löysät pois kun evä on nostettu. Pirukaan ei kuitenkaan ota selvää miten noiden narujen pitäisi kulkea, eli onko tapahtunut jonkinlainen asennusvirhe, joka altistaa toistuvalle jumittumiselle. Asiaa pitää nyt selvitellä, reissun päällä kun ei uskalla ruveta purkamaan miltei toimivaa systeemiä.

Peräpäässä narut kulkevat putkien sisällä. Ja eri rajapintoihin on laitettu holkkeja O-renkaineen, osa niistä oli irronut ja kulkivat naruja pitkin edestakaisin.

Enemmän insinööritieteisiin suuntautunut Ystäväni kävi läpi naruja suoristellen kierteitä pois. Se tuntui hieman auttavan, mutta toisaalta apu oli lyhytaikainen. Lisäksi Hän sai minut ymmärtämään, miten helppo peräsinnaruja on säätää. Kiristin hieman oikealle kääntävää narua ja sekin auttoi aavistuksen, mutta senkään tuoma apu ei ollut pysyvää.

Eräs kikka, jolla sain peräsimen alas ja kääntymään paremmin oikealla oli voimakas peruuttaminen peräsimen laskun jälkeen. Peräsin tietysti käännettynä niin oikealle kuin mahdollista. Silloin saattoi kuulua kolahdus, kun peräsin meni ääriasentoon ja sen jälkeen ohjaus yleensä oli parempi, mutta harvoin täydellinen.

Yksi kikka, jota mietittiin oli laskumekanismin voitelu öljyllä, mutta kuulemma oliiiviöljyä ei kannata laittaa muoviosiin. Akseli, jonka ympäri peräsin pyörähtää alas mennessään oli ajoin kovin jäykkä sekin, käsillä kokeillen.

Tiistaina en kuitenkaan polkenut Albatrossia, vaan lähdimme purjeveneellä liikkeelle. Päivä sujuikin rattoisasti luovien. Savossa tuuletkin ovat kieroja, vaikka matka vie samaa väylää edestakaisin, niin aina on vastatuuli. Tämä pätee myös talvella hiihtäessä.

Vaatii kyllä aikamoista mielikuvitusta nähdä Ukonvuoren kalliomaalaus. Itselläni se ei riittänyt.

Ukonvuorella oli runsaasti muitakin melojia. Yksi isompi porukka neljällä vuokrakanootilla ja kolme muuta venekuntaa.

Maisemat alueella ovat kyllä kieltämättä komeat.

Portaiden yläpäässä oli jonkinlainen hätämajoitusluolaksi sopiva syvennys.

Kirkkorannassa oli varsin hyvä valikoima kajakkeja ja kanootteja. Jopa itse varmaan jossain vaiheessa ajan tänne autolla ilman kajakkia ja vuokraan yhden Prijonin. Olisi vaan nimittäin niin helppo tapa retkeillä Kolovedellä. Auto täyteen miehiä ja matkaan! Toki naisetkin käyvät, mutta halukkaita naissukupuolen edustajia on vain niin vaikea löytää näinä päivinä.

Ei ole hinnalla pilattu tämä harrastus.

Kartat on aina pakko kuvata.

Paluumatkani meni purjeveneen painolastina, ajoittain pursi kulki kovaakin, valitettavasti vain luoviessa kulkusuunta oli yleensä aivan väärä matkan päämäärään nähden.

Kirkkorantaa etelämmäksi emme jatkaneet, koska melko pian reitti muuttui niin kapeaksi, matalaksi ja kiviseksi, että se ei ole sopivaa aluetta Hobie Mirage Drive -purjeveneelle, varsinkaan kun samaan aikaa oli tuulinen sää, eli suuren tuulipinta-alan omaava alus olisi ollut vaikeasti hallittavissa pelkällä melalla.

[Puusilmä]

Keskiviikkona kiersimme Koloveden läntisen alueen leirintäpaikat.

Kaikki roinat on pakattu Albatrossiin odottamaan paluutamme ja matkan jatkumista eteenpäin.

Vaajasalo ei ollut hassumpi paikka. Lohilahdella emme rantautuneet. Palatessamme kävimme tarkistamassa Ukonkannan, josta itsekin olen joskus kantanut (lue raahannut) kajakkia läpi. Nyt metsänpohjan sijaan oli tilalla oli samanlainen kapea kaivettu kanaali kuin Kermanmäen ja Käränkön välissä. Sen verran kapea ja kivinen se oli, ettei purjealus olisi siitä päässyt läpi kuin osittain nostamalla. Toki kanavan vieressä kulkee edelleen kannettavissa olevan näköinen reitti, joten sinänsä läpikulku olisi ollut mahdollista.

Laivueemme jälleen liikkeellä.

Mainittu Kermanmäen ja Kärängön väli. Hobie Island Pro Tandemissa sivuponttoonit saa tarvittaessa helposti irtikin, mutta yleensä näytti riittävän kun niitä soveltuvilta osin käännettiin runkoa vasten. Se riitti tälläkin kertaa.

Pyylinoja ei ollut hääppöinen leiripaikka. En haluaisi olla täällä aivan pahimpaan hyttysaikaan, nyt se oli jo menossa hieman ohi. Onneksi HilloBerg Soulon saa pystyyn aivan minne vaan, mihin makuualustan saa laitettua. Makuualustani koko on 196 cm x 63 cm. Kuten kuvasta näkyy, niin Ortlieb Duffeli 110 litraa mahtuu hyvin absidiin.

Ainoan vapaan laverin ehti varamaan itse Kapteeni. Mutta HilloBerg Akton kanssa se olikin järkevää.

Toisen laverin oli ottanut käyttöönsä Slovakiasta Suomeen retkeilemään tullut mies. Telttana oli HilloBerg Staika, mutta hänkin suunniteli pienemmän teltan ostoa ja oli hyvin kiinnostunut Soulosta. Hänellä oli mm:ssa kaikuluotaimella varustettu kajakki, jolla hän kävi aina muutaman tunnin kalareissulla. Kalastusmuoto oli Jigi-kalastus, pyyntikohteena kuha. Jatkosuunnitelmana oli lähteä Inarinjärvelle.

Tässä vaiheessa tunsin kateuden piston sydämessäni, itse olen vuosia miettinyt, että Inarinjärvelle olisi lähdettävä. Ja nyt joku tulee Slovakiasta asti ensin Kolovedelle ja sitten jatkaa Inariin. Mies oli kyllä kertomistaan tarinoista päätellen erittäin kokenut retkeilijä ja matkailija.

Kolmas laveri oli niin laho ja rikki, ettei siihen voinut telttaansa pystyttää.

Ranta oli mutakkoinen ja kaislikkoinen.

Rannassa oli kyllä laituri, joka pilkottaa keskellä kuvaa. Laiturin edessä oli noin 1,5 m vettä.

Leiri pystyssä. Akut latautumassa. Päivä pulkassa. Ansaitulle herkulliselle Pasta Bologneselle! Ja sitten uimaan.

[Puusilmä]

[Puusilmä]