On ollut kurja talvi

Onko elämässäsi muutakin kuin nojapyöräily?
Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

Vilijami kirjoitti:

Luulen, että tämä närästys ja astma liittyvät jotenkin toisiinsa, mutta lääkärit eivät sitä ota kovin tosissaan. Närästyksen ollessa pahimmillaan pitää astmalääkettä ottaa enemmän.

Olo kävi jo sietämättömäksi. Närästi niin kuin ois pistetty puukolla rintaan ja puolikymmentä kertaa päivässä tuli sellainen astmakohtaus että harkitsin jo ambulanssin soittamista. En voinut enää istua tai maata juuri ollenkaan. Käveleskelin ympäri vuorokaudet eestaas. Aloin olla jo voimaton ja epätoivoinen.
Lueskelin kaikkea mahdollista vaivoihini liittyen ja sieltähän paljastui mielenkiintoinen asia. Astman lääkintään käytettävä hengitettävä kortisoni pahentaa joillain närästystä. Siis lääkäriin ja kerroin tämän siellä. Kävivät porukalla pohtimassa ja ilmoittivat minulle, että laitetaanpa astmalääke (kortisoni) tauolle ja avaavan lääkkeen käyttöäkin tulisi välttää.

Ensimmäinen vuorokausi pelotti, että miten pärjään hengenahdistuskohtauksien kanssa. No ensimmäinen tuli ja koitin vain olla mahdollisimman rauhassa ja hengitellä varovasti silmät kiinni ajatellen lapsuuden kesäistä kukkaniittyä. Ihme ja kumma, 10-15 minuutin kuluttua astmakohtaus helpotti, aivan samalla lailla kuin hengitysteitä avaavan lääkkeen kanssa! Onko avaava lääke siis turha/tehoton?
Toinen vuorokausi, närästyskipu muuttui "tylpemmäksi" mutta levisi isommalle alueelle. Hengenahdistuskohtaukset jatkuivat, mutta menevät nopeammin ohi.
Kolmas vuorokausi, nukuin 9h yhteen putkeen, heräsin todella virkeänä, eikä aamulla ollut heti hengenahdistuskohtausta. Närästyksestä on vielä pieni muisto jäljellä, mutta enää se ei häiritse niin täydellisesti elämää kuin aiemmin.

Hyvältä siis vaikuttaa astmalääkkeiden pois jättäminen, mutta ei voi vielä tehdä lopullista päätelmää. Jään seuraamaan tilannetta...

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13787
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja jori »

Toistaiseksi näyttää siis siltä, että olet ottanut kahta lääkettä oireeseen, jonka on aiheuttanut lääke itse. Lääketehtaan unelmatuote. :twisted:

Kortisoni on hormoni. Hormonien vaikutusmekanismi toimii siten, että jonkin hormonin määrän aleneminen parantaa muiden hormonien vaikutusta, kun niiden osalta signaali-kohinasuhde paranee. Insuliini on myös hormoni, joten insuliinitason alentaminen voisi auttaa sopeutumaan nopeammin alempaan kortisonitasoon. Insuliininhan saa laskemaan heittäytymällä paastolle, tai ainakin hiilihydraattipaastolle.

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

Pärjään jo kohtalaisesti närästyksen kanssa, kunhan en syö mitään. Pidemmän päälle ei ole kovin toimiva systeemi? Pitäis tosiaan varoa mitä toivoo, kun se saattaa toteutua. Valtava koko elämän kestänyt ruokahaluni on tipotiessään ja sitähän olen toivonut, että painoa saisi pudotettua. On se nyt pudonnutkin 8kg. Pystyn syömään vain laihaa vesiriisivelliä ja popkornia, niitäkin tosi pieniä annoksia. Rasvaa ja proteiinia voin syödä vain homeopaattisia annoksia. VHH orientoituneelle ankara paikka.
Hengenahdistus ja närästys kulkevat käsikädessä. Jos syön liikaa eli yli 2dl, niin molemmat alkavat. Suolapiippua olen testaillut, se helpottaa jonkun verran hengenahdistusta.

Avatar
janx
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 4618
Liittynyt: 24 Elo 2008, 11:33
Paikkakunta: Pohjois-Helsinki
Viesti:

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja janx »

Mulle tuli mieleen, että voisit kokeilla ph-ruokavaliossa käytettäviä emäksisiä ruokia. Sitrushedelmät kyllä aiheuttavat närästystä ainakin minulla, mutta jotain muuta tuosta listalta.

"Alkalisoivia eli emäksisöiviä ruoka-aineita ovat kasvikset, juurekset (ei peruna), avokado, kookospähkinä, sitruuna, lime, greippi, idut, kvinoa, tattari, hirssi, speltti, osa siemenistä ja pähkinöistä ja osa kylmäpuristetuista öljyistä. Emäksisöivän ruokavalion perustana on lehtivihreää sisältävät kasvit, hyvät kylmäpuristetut öljyt, hyvä suola (esim. ruususuola tai kristallisuola) ja emäksinen vesi."

Lähde: https://anna.fi/hyvinvointi/ph-dieetti- ... no-kuntoon

"The haters gonna hate and the lovers gonna love. I just lean back and ride." -janx (Kotisivut)
CLWB2008c (09-12), Nazca ePaseo (06/12-), 20/26 SWB Fenix (08/17-) & Spectri (03/19-)
Keskustelukanavat - #recumbents:matrix.org ja #nojapyorat:matrix.org

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

janx kirjoitti:

Mulle tuli mieleen, että voisit kokeilla ph-ruokavaliossa käytettäviä emäksisiä ruokia.

Joo, laitetaanpa testiin.

kemppes
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 312
Liittynyt: 15 Elo 2016, 09:57

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja kemppes »

Alä nyt ainakaan sitruunaa tai muita sitrushedelmiä ota. Sitruunan pH lienee jotain 2,5 eli on erittäin hapan, sisältää siis sitruunahappoa. Eihän kudosten pH:ta voi syömällä jotain erityistä muuttaa, hassu ajatus...
Minusta oireesi ovat niin pahat että olisi hyvä mennä sisätautigastroenterologin (Oulussa on asiallisia tyyppejä) puheille ja pystyä luottamaan hoito-ohjeisiin. Astma ja refluksi kulkevat käsi kädessä, molempia pitää hoitaa yhtä aikaa tehokkaasti. Sumutekortisonit eivät ole pahaksi refluksille.
Itse ottaisin kaikki määrätyt astmalääkkeet (poislukien tietyt mitkä em lääkäri sanoo, teofylliini, pitkävaikutteiset ns. avaavat lääkkeet)), ottaisin tupla-annoksen ppi-lääkettä (esim Somac) ainakin 2 - 4 kk kuurina, lisäksi esim. Alsucralia ja Gavisconia oman maun mukaan reilusti kunnes oireet alkaa parantua. Ruokavalio on sivuseikka, siitäkin saa apua jos keksii mikä ärsyttää...

Jokainen oikeutoimikelpoinen aikuinen saa tehdä tietysti ihan mitä haluaa tällaisessa asiassa.

Avatar
Wacky
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3839
Liittynyt: 14 Heinä 2010, 12:38
Paikkakunta: Helsinki, Vesala

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Wacky »

Kurkku on yksi emäksisimmistä vihanneksista
Kannattaa huomioida että Janx ei puhu suoraan ruuan happamuudesta tai emäksisyydestä vaan miten se vaikuttaa.

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

kemppes kirjoitti:

Minusta oireesi ovat niin pahat että olisi hyvä mennä sisätautigastroenterologin (Oulussa on asiallisia tyyppejä) puheille ja pystyä luottamaan hoito-ohjeisiin. Astma ja refluksi kulkevat käsi kädessä, molempia pitää hoitaa yhtä aikaa tehokkaasti. Sumutekortisonit eivät ole pahaksi refluksille.
Itse ottaisin kaikki määrätyt astmalääkkeet (poislukien tietyt mitkä em lääkäri sanoo, teofylliini, pitkävaikutteiset ns. avaavat lääkkeet)), ottaisin tupla-annoksen ppi-lääkettä (esim Somac) ainakin 2 - 4 kk kuurina, lisäksi esim. Alsucralia ja Gavisconia oman maun mukaan reilusti kunnes oireet alkaa parantua. Ruokavalio on sivuseikka, siitäkin saa apua jos keksii mikä ärsyttää...

Kaks viikkoa sitten kävin lääkärissä ja pyysin lähetteen sisätauti-astma-gastro-jollekin, paperini lähtivät arvioitavaksi. Maanantaina on uus aika, jossa kuulen onko erikoislääkäri halukas ottamaan kantaa tilanteeseeni.
Nyt kun astmalääkkeet ovat olleet tauolla kaks viikkoa lääkärin pyynnöstä, niin astmakohtaukset ovat päivä päivältä vähentyneet. Luit oikein, siis vähentyneet. Miksi siis ottaisin astmalääkettä, joka aiheuttaa astmakohtauksia?
Sumutekortisoni pahentaa refluksia -tämä on aivan yleisesti tiedossa- ja refluksi ärsyttää henkitorvea, josta seuraa hengenahdistus.
Jotkut ruoat (esim. punainen liha ja lohi) aiheuttavat välittömän pistävän refluksikivun rinnassa, miten perustelet että se on sivuseikka?
Syön jo ppi lääkettä tupla annoksella ja gavisconia lisäksi. Kovin vaan tuntuu teho olevan vaatimaton. :|

Oletko Kemppes lääkäri, koska virallisterveellinen jargoni on niin hyvin hallinnassa? :wink:

Avatar
janx
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 4618
Liittynyt: 24 Elo 2008, 11:33
Paikkakunta: Pohjois-Helsinki
Viesti:

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja janx »

Wacky kirjoitti:

Kurkku on yksi emäksisimmistä vihanneksista
Kannattaa huomioida että Janx ei puhu suoraan ruuan happamuudesta tai emäksisyydestä vaan miten se vaikuttaa.

ph-dieetti tai sen keksijä tosiaankin väittää, että syömisellä on vaikutusta koko elimistön ph-tasoon. Omakohtaista kokemusta ei ole. Tosin nyt tarkoitin juurikin päinvastoin tässä Viljamin akuutissa tapauksessa, koska jos elimistön ph:ta voi muuttaa syömällä, se ei tapahdu hetkessä. Näitä emäksisiä ruoka-aineita olen vain itse pystynyt aika huoletta syömään ilman närästystä. Esim. porkkanaa. Gluteenittoman ruokavalion noudattajilta (ei siis keliaatikot) olen kuullut, että närästys on ollut yksi syy syödä gluteenittomasti. Aika moni ellei kaikki emäksisistä ruoka-aineista sattuu olemaan myös gluteenittomia.

Lääkäriin pääseminen ei tosiaan ole mitenkään itsestäänselvyys. Eräässä tapauksessa pelkkää lähetettä gastroskopiaan sai lääkäriltä kinuta 1,5 vuotta. Toivottavasti ei ole liian myöhäistä. Kaikilla ei myöskään ole varaa yksityisiin lääkäreihin.

"The haters gonna hate and the lovers gonna love. I just lean back and ride." -janx (Kotisivut)
CLWB2008c (09-12), Nazca ePaseo (06/12-), 20/26 SWB Fenix (08/17-) & Spectri (03/19-)
Keskustelukanavat - #recumbents:matrix.org ja #nojapyorat:matrix.org

torneol
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 843
Liittynyt: 28 Marras 2018, 07:13
Paikkakunta: Sipoo

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja torneol »

janx kirjoitti:

Kaikilla ei myöskään ole varaa yksityisiin lääkäreihin.

Tämä on epäilemättä totta. Omien havaintojen perusteella totta on myös se, että ihminen käyttää rahojaan hyvin erilaisilla perusteluilla ns. tärkeisiin asioihin. Uudelleen priorisointia voi harjoitella, mutta se ei ole täysin mutkatonta, siinä voi joutua omalle epämukavuus alueelle.

Vähän sama, jos ajattelee kauppalistan rahan kautta. Terveellinen ruoka herättää ajatuksia siitä, että se on kalliimpaa. Totuushan se ei välttämättä ole.

Nazca Fuego

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

Nyt närästämätön ruokavalio alkaa olla kokeiltuna. Onko tämä jumalan kosto ( :mrgreen: ) vegehymähtelyilleni, koska eläinproteiini ja -rasva aiheuttavat kovaa närästystä. Punainen liha, kananmuna ja rasvainen kala ovat tosi pahoja. Kanaa tai vähärasvaista kalaa voi syödä ruokalusikallisen vuorokaudessa, ei kerralla. Kasviproteiineja ja -rasvojakin pitää rajoittaa kovasti, muuten nekin närästävät. Ruokavalioni koostuu siis riisivellistä tai nuudelikeitosta, sekaan voi laittaa vihanneksia. Raasteet ja salaatit käyvät erittäin huolellisen pureskelun jälkeen. Paino on pudonnut nyt 13kg, mutta närästykseen sillä ei ole ollut vaikutusta.

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

Söin lääkärin ohjeistuksella 8 viikkoa ppi lääkkeitä. Lääkkeistä ei ollut minkäänlaista närästystä helpottavaa vaikutusta. Päinvastoin. Oireet pahenivat kun aloitin lääkityksen. Kaks viikkoa sitten loppui 8 viikon kuuri ja nyt lopetettuani lääkkeet oireet ovat alkaneet lievittyä. Hyvä tilanne ei siis ole, mutta vähemmän huono kuin lääkkeen kanssa. Ppi lääkkeen tarkoitus on vähentää mahahappojen eritystä, mutta se pahensi oireita. Olisiko siis minulla ongelmana lähtökohtaisesti liian vähän mahahappoja? Kuun lopussa menen mahahappojen mittaukseen. Saa nähdä saako teoriani vahvistusta?
Paino on pudonnut nyt 15kg. Eka kertaa kahteenkymmeneen vuoteen painan alle 100kg :D

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13787
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja jori »

Vilijami kirjoitti:

Söin lääkärin ohjeistuksella 8 viikkoa ppi lääkkeitä. Lääkkeistä ei ollut minkäänlaista närästystä helpottavaa vaikutusta. Päinvastoin. Oireet pahenivat kun aloitin lääkityksen. Kaks viikkoa sitten loppui 8 viikon kuuri ja nyt lopetettuani lääkkeet oireet ovat alkaneet lievittyä. Hyvä tilanne ei siis ole, mutta vähemmän huono kuin lääkkeen kanssa. Ppi lääkkeen tarkoitus on vähentää mahahappojen eritystä, mutta se pahensi oireita. Olisiko siis minulla ongelmana lähtökohtaisesti liian vähän mahahappoja? Kuun lopussa menen mahahappojen mittaukseen. Saa nähdä saako teoriani vahvistusta?
Paino on pudonnut nyt 15kg. Eka kertaa kahteenkymmeneen vuoteen painan alle 100kg :D

Onneksi olkoon. Laita kuva uudesta Vilijamista. :)

Ehkä kannattaa myös tarkistaa, josko ovatkin HAE- tai AE oireita, tai oikeastaan se, toimiiko oireisiin HAE-lääkitys. HAEssa on kyse ruoansulatuskanavan alueen kudoksen turvotuksesta ja se oirehtii ruokatorvessa hyvin samaan tapaan kuin närästys. Turpeat sisuskalut painavat palleaa ja aiheuttavat hengenahdistusta samaa tekee turvonnut ruokatorvi. Tuo on helpointa testata kokeilemalla, lopettaako traneksaamihappo turvotuksen, eli helpottavatko oireet.

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

HAE tautia epäiltiin noin 6 tai 7 vuotta sitten, kun oli satunnaisia turvotuksia ympäri kehon. Mielestäni silloin verikokeilla todettiin, ettei olisi HAE kyseessä? Turvotuksien syyt jäivät arvoituksiksi.

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13787
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: On ollut kurja talvi

Viesti Kirjoittaja jori »

Vilijami kirjoitti:

HAE tautia epäiltiin noin 6 tai 7 vuotta sitten, kun oli satunnaisia turvotuksia ympäri kehon. Mielestäni silloin verikokeilla todettiin, ettei olisi HAE kyseessä? Turvotuksien syyt jäivät arvoituksiksi.

Sama minulla. Virallinen testi väitti, ettei ole HAE, mutta haelääke toimii hyvin.

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Vastaa Viestiin