Sivu 3/3

Re: Tanskan maalle

Lähetetty: 21 Huhti 2016, 23:27
Kirjoittaja janx
vph kirjoitti:

Niin. Samaisen raportin mukaan suomalaiset, Suomen kansa sijoittuu onnellisuudessa kuudenneksi. Tämänhän havaitsee helposti ihan empiirisestikin. Kaikki vastaantulijat Suomessa suorastaan loistavat onnellisuutta, hymyä, positiivisuutta ja rakkautta muita kohtaan. Kukaan vastaantulija tai ohittaja ei näytä perseeseen ammutulta jääkarhulta, eikä kukaan myöskään käyttäydy kuin sellainen, saati itke ja narise kaikesta. Ja kaikki tervehtivät toisiaan joka aamu niin iloisesti. Niin, kaikki ovat onnellisuudestaan kuuluisia suomalaisia, vaikka eivät aivan yhtä onnellisia olekaan kuin tanskalaset, nuo kære venner :lol:

Ainakaan nojapyörämiitissä ei ole tuollaista. Vastaantulijatkin vähintään hymyilevät. Jotkut jopa nauravat ihan ääneen, mutta se lienee vahinko. :)


Re: Tanskan maalle

Lähetetty: 22 Huhti 2016, 22:08
Kirjoittaja terppa
vph kirjoitti:
janx kirjoitti:

Pitää muistaa myös, että tanskalaiset ovat Euroopan onnellisinta porukkaa.

Niin. Samaisen raportin mukaan suomalaiset, Suomen kansa sijoittuu onnellisuudessa kuudenneksi. Tämänhän havaitsee helposti ihan empiirisestikin. Kaikki vastaantulijat Suomessa suorastaan loistavat onnellisuutta, hymyä, positiivisuutta ja rakkautta muita kohtaan. Kukaan vastaantulija tai ohittaja ei näytä perseeseen ammutulta jääkarhulta, eikä kukaan myöskään käyttäydy kuin sellainen, saati itke ja narise kaikesta. Ja kaikki tervehtivät toisiaan joka aamu niin iloisesti. Niin, kaikki ovat onnellisuudestaan kuuluisia suomalaisia, vaikka eivät aivan yhtä onnellisia olekaan kuin tanskalaset, nuo kære venner :lol:

Kyllä on näin, jokapäivä kohtaan hymyileviä ihmisiä joista jotkut jopa peukuttaa kun ajelen sivuitse... ja harvoin kauppa/kahvilareissu menee etteikö joku tulisi juttelemaan. Joskus tietysti joku sukkahousuihin pukeutunut herrasmies on ollut vähän myrtsimpi kun olen hänet ohittanut mutta tietysti poikkeus vahvistaa säännön ja jos haluaa ohi niin voi aina polkea kovempaa, eikä se ole minun vika jos korkealla vastatuuli tuntuu enemmän :mrgreen:

Asiakaspalveluhommissa etenkin sen olen huomannut, että paljon vaikuttaa millaista energiaa itse säteilen ympärilleni eli jos väännän naaman norsunv*****e ja vastailen ynseästi niin yleensä saan ihan vastaavanlaista kohtelua. Sama logiikka toimii vapaa-ajallakin, hymyllä saa hymyn.

Tänään hitsailin ruosteista Fiatia 10,5 tuntia (kaikkinen säätöineen ja maalauksineen), onnellisena, ja siinä tusatessa mietin, että ei me paljoa kyllä Tanskalaisista voida olla jäljessä. Toki varmaan edellispäivän 112 km rauhallisia maalaisteitä sähköläskillä ajeltuna painoi taustalla mutta niinhän se taitaa olla, että elämän onnellisuus koostuu monesta pienestä kivasta jutusta, ja ihmisistä joita on ympärillä.