Minä olen jo kauan ihmetellyt tätä python-rakentelua. Miksi tehdä nojapyöriä, joilla joutuu henkensä pitimiksi mäissä jarrutteleen ja ajamaan monia satoja kilometrejä ennenkuin vartalo tottuu erikoiseen ohjaus+polkemissysteemiin. Sama koskee muuten myös kolmipyöräisiä pythoneita. ...
Sakari
Toivottavasti Sakari ei yhdistä kolmipyöräistä Pythonia Hipparioniin, vaikka molemmissa on samantapainen geometria. Mielestäni ajamani 75.000 kilometriä Hipparioneilla (Proto 0, 1 ja 2) 14 vuoden aikana osoittaa, ettei Hipsu ole toivoton ajettava, vaan helppo, turvallinen ja kätevä monen käyttötarkoituksen ajoneuvo, ainakin selvästi turvallisempi, mukavampi ja käyttökelpoisempi kuin pystypyörä. Ajoasento ja ohjaus tuntuivat minusta alusta lähtien itsestään selviltä -- jo ensimmäisen puumallin päällä. Moni muukin on osannut sillä ajaa ilman alkuopettelua: vaimo, tytär ja yli 50 testajaa, joista vain kahdella tai kolmella oli ongelma ohjauksen kanssa.
Kun näin netissä ensimmäisen selostuksen kaksipyöräisestä Pythonista tai sen esiasteesta (nimeä ei tainnut vielä olla) saksalaisella www-sivulla 2000-luvun alussa, luin tekijän kommenttina, että sillä on lähes mahdoton ajaa. Ihminen on kuitenkin oppivainen ja varsin monet ovat oppineet. Minulla ei niitä taitoja ole ja kolmipyöräinen Hipparion on osoittautunut minulle parhaaksi vaihtoehdoksi sekä kaupunkiliikenteessä että maaseuturetkillä. Ehkä syynä on luontainen laiskuus. Laiskuus on kai syynä siihenkin, että en ole koko ajan rakentamassa uusia pyörämalleja, kun vanha idea tuntuu toimivan eikä parempaa ole tullut mieleen. Hipparionin geometria tuntuu oikealta, kehitystä vaatisivat painon alentaminen, katteen kehittely yms.
Esko