Kuudes päivä, ja muutama tunti seuraavaakin
12.8 lauantai
111,5 km
5h 2? min (tarkentuu jahka muistiinpanoni saapuvat tontille)
sisälämmöt parhaimmillaan +25 astetta.
Kuivana valkeni aamu, hyvä tuuri säiden kanssa jatkui, jossain vaiheessa Saila sai äidiltään sähköpostiviestin jossa ukkosista varoiteltiin. Vilkaisin mitä ilmatieteilijät lupailivat niin seuraavana yönä se vasta olisi eli turha stressata, optimistisella aikatauluarviolla ajattelin, että ennen iltakymmentä olisimme takaisin Liperissä ja siitä sitten autolla kotiin.
Normaalit leipäaamupalat ja kahvit sillä poikkeuksella, että eilisestä viisastuneena pyysin Sailaa tekemään reilusti eväsleipiä. Veikkailin, että syömispaikkaan on matkaa. Lisäksi banaania ja myslipatukoita kävisimme Kolin keskustasta, ja mitä nyt tarvitsee, jotain seuraavaksi aamuksikin.
Teltat oli yönaikana lisääntyneet. Neljä niitä yhteensä oli mutta ainoastaan yksi henkilö jalkeilla ja tekemässä jo lähtöä, heikolla kielitaidollani en osannut kysellä mistäpäin hän oli ja minne menossa. Suht ripsakkaan laitoimme taas leirin kasaan, tosin ripeämpiäkin oli kun sinä varttina mitä riippumattojen luona pakattiin oli yksitelttakunta hävinnyt, ei tuullutkaan kovin paljoa eli ei se tuulen mukaankaan voinut lähteä No ehkäpä teltassa voi evästää ja pakata kaiken valmiiksi ja sitten vaan laittaa teltan kasaan.
Niityltä pääsi ajamalla, maltoin katsella ajoväylää vähän paremmin niin Räks! Ääniä ei kuullut pohjasta. Innokas koira tuli vastaan heti parinsadan metrin jälkeen, lieneekö paimennusviettiä, meidän ympärillä hyöri kun pysähdyttiin kaivolle ja tajutessaan, että aitauksessa on lampaita niin pyrki sinne. Omistaja juoksi perässä ja kytki karvaturrin hihnaan.
Ekana pysähdyimme Kotiseutumuseossa, jotta saisi vähän katetta eiliselle pääsymaksulle. Semmoinen pieni, kuvakansiot siinä jäi päällimmäisenä mieleen kun niitä selasin.
Kaupan kautta Rantatielle. Pinta oli ihan loistava, varmaan paras hiekkatie tälle vuodelle, mitä nyt välillä sadeveden tekemä syvä kolo ja yllättäen alamäen alla, kerran semmoisen hätäohjausliikkeen tein, että en eturenkaita tärskäytä kuopan pohjalle, jarrutin kovasti samalla ja kas kummaa, peräkö keveni samalla niin, että mitään kuoppaa ei huomannutkaan.
Ajatus oli kiipeillä lisää rinteitä ylös ja alas, kartassa punaisella näkyvä rietti oli minkä kuljimme, n. 7 km. Olisi kannattanut ajaa vielä kilometri eteenpäin niin vähemmällä kävelyllä olisi päässyt ja mukavampaa polkua, nyt alku oli ruohottunutta metsäautotietä.
Huiput oli edelleen hienoilla näköaloilla varustettu, polut kivikkoisempia, vähänkuin sellaisia ”oikeita” polkuja. Vaaleita teräviä/kulmikkaita kiviä olisin halunnut ottaa Mangollisen kotiin viemisinä mutta kartta lupasi edelleen ylämäkiä ja retkitavaratkin pitäisi saada kulkemaan niin sinne jäi. Saila tykkäsi istuinpuusta. Huipulla söimme ensimmäisen erän eväitä. Kukkuloilta laskeuduttaessa oli mukavan vehreä laakso ja kaunis kukkaniitty.
Huiputus
Vettä katselimma ja joimma
Huipulla oli istumapuu, vai liekö tuo ns. yöpuu?
Niitty
Loppumatkasta kummasti askel alkoi pidentyä ja nopeasti oltiin pyörillä taas. Kuukkeloin seuraavaa kohdetta mikä oli suunnitelmissa ja 7 – 8 km päässä piti Pirunkirkon löytymän. Eikun hiekkatielle. Mukavasti aina välillä tie meni rantojen kautta, mäkiä oli ja sen verran vedensyömiä, että joskus joutui työntöhommiin. Ehkä keskitietä olisi päässyt ajamalla mutta ei olisi kerennyt väistää jos auto tulee mäenharjan takaa.
Toivottu tauko tuli kun hikisenä sai lykättyä Mangon viimeisestä mäestä. Matkaa lienee vajaa 14 km ja aikaa 1h 8 min. Pirunkirkko oli aika vaikuttava, jyrkkä lasku rumia teräsportaita jotka jäljistä päätellen vasta oli asennettu, aikaisemmat oli puiset joiden jäännökset oli parkkipaikalla odottamassa poisvientiä. Kansainvaellus oli täälläkin, hetken sai omaa laskeutumisaikaa odottaa mutta lopulta pääsimme hilppasemaan portaat alas ja olimme luolan suuaukolla.
Portaat
Netistä olin vakoillut, että kyseessä on Z-kirjaimen muotoinen 34 metriä pitkä halkeama/luola jonka seinään Eero Järnefelt oli töhertänyt tekstiä:
”yksi salaisuus yks henki,
yksi onni kumpaisenki,
on kirkko tämä,
sen pyhyyttä muistelemma aina.”
Kun näytti siltä, että luola oli pullauttanut viimeisenkin ihmisen ulos, uskaltauduimme sisään, alku näytti valoisalta, vasta ekassa Z-mutkassa piti kaivaa taskulamppu, kiittelin sitä, että olin kaukaa viisas ja läheltä kaunis niin olin itselleni joululahjaksi Leathermankoteloon ostanut pienen taskulampun joka pääsi taas käyttöön, monesta pulasta nuo ovat minut pelastaneet.
Jotain yritin kuvatakin, ja etsiä runoa seinästä mutta nettiblogien perusteella teksti on kulunut enkä tiennyt mistä etsiä, seinämät noroivat vettä ja sammal kasvoi niin vähän parempikin teksti olisi pimeydessä jäänyt näkemättä. Semmoinen säväyttävä paikka. Ei ihme jos on poppamiehet ennen siellä taikojaan tehnyt. Näin ne nettiblogit väittää ja jos se lukee internetissä niin tottahan sen on oltava
Päättyvä oli tämäkin tie, nippanappa pääsi kääntymään ympäri ja samaa tietä takaisin. Sillävälin hiljaisuus oli palannut paikkaan, kaikki ihmiset oli lähteneet alueelta. Söimme toiset eväsleivät, juomakin maistui, kokolailla hiostava päivä, ei ihme jos vaikka ukkoset tulisi.
Taskulamppua tartti
Kapeaa oli välistä
Ja loppua kohden kapenevaa
Liekö tuossa kuvassa se tekstikin mitä en taskulampun kanssa hokassut
Kun oli viimeisetkin muruset nypitty talteen niin paikkaan tuli pari naisimmeistä koiran kanssa. Koiralla vaan oli huono tuuri käynyt portaissa ja tassusta tuli runsaasti verta. Oli ritilän reunaan takertunut kiinni ja kynsi melkein irti. Joskus aiemminkin näitä teräsrakenteita olin ihmetellyt, Ruman näköisiä ja mietin, että miten metsäneläimien koivet tai tassut niistä tykkää? Epäilin, että ei niin turvallinen kuin puiset rakenteet ja nyt siihen tuli todiste Koiramäärä Kolilla oli aika massiivinen ja jos kaikki puiset pitkokset ja portaat vaihdetaan teräksisiin niin saavat yhden eläinlääkärin palkata pelkästään näitä vammoja paikkaamaan Metsäneläviähän ei paikattavaksi saakaan vaan kärsivät ja kituvat. Surku lemmikeille ja samalla perheille jos lomareissu mokomien rakennelmien takia menee pilalle. Mutta onhan halpaa rakentaa... voi hyvät hyssykät kun konttoripöydän takaa asiat ilmeisesti näyttää ihan toisenlaiselta Tai sitten jonkun päättävän tahon kumminkaimanserkku omistaa metalliverstaan.
Kun pääsimme tielle niin hokasin opastetaulunkin, vähän käänteisessä järjestyksessä, oli sen runonpätkän sijaintikin kerrottu. Kello oli 16.30 ja sellainen fiilis, että nyt se loma loppui, oli vaan siirtymätaival. Aika pitkään olisi vielä hiekkatietä, ehkäpä 14 - 15 km. Mukavan oloinen tie kyllä, eli ei sen väliä. Mitänyt välillä joutuu työntömieheksi mutta nyt ei ole kiirus. Yksi pyörämatkaileva pariskunta tuli vastaan, toinen niukasti nyökkäsi morjenstukseeni, ehkä Kolilla ei ole tapana.
Lopulta tuli vastaan T-risteys, kilometrejä 30 km ja aikaa oli pyöräillessä tai työntäessä kulutettu 1 h 50 min. Sovittiin, että kurvaan sivuun kun sopivan liittymän löydän ja pistetään sitten banaania poskeen. Siihen meni vähän matkaa, kartta oli luvannu vielä alkutaipaleelle mäkiä, kesken mäkeä en viitsinyt pysähtyä ja alamäessä en raaskinut, jotain +70 kmh jarrulla hilliten ei oikein ole alamäkitatsia tuulessa, täyteenpakatussa pyörässä, siksi jarru. Tuuli oli hivenen vastainen. Rantatien oli saanut ajella kokonaan tuulensuojassa.
Tuli se liittymä joskus mäenhuipullakin jossa lyhyt tauko. Kutostietä lähestyttäessä maisema tasottui ja alamäkivoittoistako tuo lienee, keveästi meni. Sadekuuro yritti säikäyttää, Saila jo kypärähupun viritti mutta itse porhalsin kutostietä tutkimaan olisiko siellä piennarta ja reunaan jyrsittyjä perkeleen tekosia. Oli pieni pienar, ei ollut tärinäraitoja.
Lauantai-illan ollessa kyseessä meinasin rekkakuskien olevan nauttimassa viikkolevostaan eikä tuolla kovinpaljon pikkuautojakaan liikkunut niinpä reilu 20 km Kontiolahdelle meni sitten pikatietä. Tylsää suoraa, tuntui, ettei matka taitu mutta nopeusmittari näytti mukavia lukemia eikä pientä eturatasta tarvinnut käyttää lainkaan. Karttakin oli luvannut vähäisiä korkeuseroja ja ne vähät mäet tuommoisella tiellä on tehty loivaksi. Sovittiin, että puolivälissä matkaa pysähdytään levähdysalueelle haukkamaan taas jotain mutta se yritti sadetta rippasta ja levähdyspaikka oli mäen alla niin enpä reilun 60 kmh vauhteja malttanut topata. Sailakin vakuutti jaksavansa kun seuraavan ylämäen päällä sitä kyselin.
Kontiolahdelle olin kuuklaillut pitserian ja kunnantalon kohdilla rupesin tarkempia koordinaatteja katsomaan. 200 metriä eteenpäin ja nälkäinen saisi syödäkseen. Saila otti pitsan, minä kokeilin jotain muuta, en nyt muista mitä mutta semmoinen jööti/pötkylä missä oli juustoa ja kasviksia sisällä. Oli kovastikin 8€ arvoinen. Minä olisin voinut santsata mutta Saila teki eväät lopusta pitsasta. Nyt en ladannut kännykkää, virtamittari kertoi 40% olevan jäljellä niinpä loppuunkulutettua takavalon akkua latasin kännykkälaturilla, tai sen mitä se nyt kerkesi.
Omistaja tuli kuvaamaan ja katsomaan pyörät. Syönnin aikana hänen muksuista oli otettu kuvia pyörien toimiessa taustalla. Mukava pysähdys. Kartan otin paremmin hollille ja rupesin luotsaamaan parivaljakkoamme kohti Joensuuta. Huomaavaisesti muutamaan risteykseen oli laitettu keltaiset traktori-opasteet Joensuuhun.
Vauhti oli päällä niin kaikin keinoin koitin välttää pyörätiet. Koko matkalle niitä olisi ollut mutta mukavasti pääsi autotietäkin kun klo 20 jälkeen liikenne oli aika minimaalista. Jossain vaiheessa hätäseen kartasta vilkaisten katsoin käännöksiä ja oli eka tie oikealle, niin tie... ei pihaliittymä. Kilometri lisää poljentaa ja vähän paremmin keskittyen sinne oikealle. Helppo oli Joensuu ohittaa, itseasiassa kaupungista ei oikeastaan näkynyt merkkiäkään (lisäilen kartat myöhemmin), ja hyvää riippumismetsää, paikallisilta voisi kyllä vakoilla riippumismetsän sijainnin vedenääreltä, semmoinen kutina on, että joskus kaksistaan tutustumme Joensuun iloihin. Jossain vaiheessa ajattelin loppuja käännöksiä katsoa kännykän maastokarttojen kautta, 39% akkua ja kun laittoi paikannuksen ja maastokartat päälle niin alta minuutin Samsung sanoi ”hyvää yötä”. Se siitä sitten, onneksi oli paperinen ja ei sada, kun se aukkopeitekin oli kotona.
Jonkun aakkosbaarin kohdalla kyselin jaksamisia ja ei ollut tarvetta kovin pitkään pysähdykseen. Mainostin, että kohta käännytään vasemmalle ja sitten olisi 13 km autolle. Olihan se mutta se käännös oli 5 km päässä. Tästä sain autolla kuulla, että taas oli kilometreissä viilattu linssiin ja puhuttu muunneltua totuutta mutta pienen paikannusvirheen olin tehnyt, ”en se minä ollut vaan kartta”
Takavalosta ei pitkää iloa ollut, unohdin lampun tehokkaimmalle asetukselle niinpä se illan hämärtyessä pimeni yhtäaikaa auringon kanssa. Onneksi oli paljon muuta heijastavaa pintaa ja Saila tuli perässä toimivan takatuikun kanssa. Sadan kilometrin jälkeen sitä toivoi olevansa jo perillä. Hyvin jaksoi mutta tylsä tie, suoraa vaan ja ei jaksanut ympärilleen enää vilkuilla. Pätevänoloista pyörätietä olisi edelleen tarjolla mutta nyt ei kelvannut. Pikkasen kymmenen jälkeen sitten osuuskaupan mainokset rupesi erottumaan taivaanrannassa ja viimeinen liikenneympyrä suihkaistiin vauhdilla läpi. Autokin oli ehjän näköinen ja kärry tallella, niinpä rupesimmen tyhjentämään Mangoja ja vaihtamaan vähemmän hikisiä paitoja.
Reippaita olimma, melkein 30 km soraa ja 7 km patikointia Kolin mäkiä ylös ja alas vähän kun vuorigasellit ja kokonaismatka 111,5 km polkien. Pitsapaikasta autolle 25,2 km/h keskarilla eikä Sailaa tarvinnut odottaa yhtään.
Kun vermeet oli pakattu ja saatu auto liikkeelle rupesi taivas välkkymään kirkkaissa valoissa, ilmojen haltija meille ilotulituksen järjesti ja onnitteli hyvästä reissusta kannattaa olla välilöissä, kuuden päivän pyöräreissu näin kosteana kesänä, kastumatta, vaan hetken perästä pääsimme ajelemaan rankkasateessa. Kaikki kulmakunnan sammakot olivat päättäneet tehdä joukkoitsemurhan tällä tiellä heti ensimmäisen sateen sattuessa mutta suurimmanosan niistä onnistuin välttämään. Myös ne pari pupua joilla oli vähän sama meininki.
Joroisissa Jari-Pekassa kävimme kuvaamassa pyöräntuunausideoita käsityöihmisille ja hörppäämässä kupin lämmintä. Makean kera tuntui kalliihkolta paikalta vaikka rahtarialennuksen saikin. Yökeitot noissa kyllä olisi ihan kustannustehokkaita nälänhillitsijöitä, muistaakseni alle 6€ annos, Hartolassa joskus aina kävin ko. ketjun asemalla kun siinä sai kivan 130 km yölenkin.
käsityöpyörä
Kotopostilaatikko tuli vastaan kolmelta ja talokin hetken perästä. Pakkasin kaikki tavarat Bob yak kassiin ja ajattelin punnita itseni tälle vuodelle samalla kun tavarat. Puntari kertoi painon tippuneen talvesta (tai syksystä, en nyt muista) 3 – 4 kg mutta tavaraa olleen kyydissä vastaavan verran enemmän ja vaaka väitti tavaroiden painoksi 26 kg, aika paljon. Siinä saa jo parilla vesilitralla lisättynä ajella 60 kg painoista pyörää. Toisaalta jos Kolin nöyryytysmäki jätetään pois laskuista niin kertaakaan ei ollut fiilis etteikö jaksaisi tai viitsi ja ylipäätään kinnerillä paino ei tunnu samalta koska pikkumäet menee ihan puhtaasti liike-energialla ilmaiseksi niin jää paukkuja pitkiin veivauksiin. Yksi keveämpi vaihde olisi hyväksi mutta tälläkin pärjäsi. Pitänee kuitenkin Dualdrive laittaa talvella väliakseliksi samalla kun takaketjun ja rattaat uusin niin sitten olisi 90 vaihdetta tarjolla, ne ehkä riittää.
Kiva loma, vähän lyhyt. Ensi vuonna pitää vaan päästä heti loman alussa liikenteeseen niin reissua saa rauhassa jatkaa niin pitkään kun huvittaa. Tänävuonna ei vaan jaksanut ja Sailalla loman alku siirtyi viimehetkellä.
Jotenkin nuo petopaikat houkuttaisi silloinkin eli veikkaisin, että seuraavakin tarina tulee jostain itärajan pinnasta, mutta onhan tässä talvi aikaa suunnitella.
Lisäilen karttoja noista ajetuista taipaleista paremmalla ajalla ja jokusia kuvia jos kameralta löytyy hyviä.
Kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille kannustuksesta!