19.8.
- päivä
81,5 km
22,2 kmh
51,2 kmh max. vastatuuli näkyi maksissa.
Sisälämpöjä en muistanut seurata mutta oikein hyvä oli shortseissa polkea, aamulla oli sadetakki lisänä.

- kartta 4.jpg (211.98 KiB) Katsottu 11845 kertaa
Nukuin kuin tukki, ihanaa taas parin huonomman yön jälkeen. Klo 4 heräsin ja kävin pikkukaveria ulkoiluttamassa, vielä oli kirkas ilma, klo 8 uudelleen sama homma eli juomisessa oli vissiin onnistunut. Tällä kertaa jo satoi kuten odotettua oli. Koitin nukkua lisää, vähän kirjoittelin ja surffasin. Lämmin yö silti oli ja ei aamullakaan tarvinnut kokonaan makuupussiin sulloutua.
Saila lopulta kyseli, että mitä tehdään johon sanoin jotta jos noustaisiin? syödään aamupala sadekatteen alla ja pakkaillaan pyörät katosten alla niin polkaistaan pullakahveelle Taipalsaareen, näi teimme. Paitsi ei se paljoa satanut enää kun pakkailtiin, tuulenpuuskien aikaan enemmän oli vettä ilmassa kun puista putoili.
Taipalsaaressa kurvasin Pölkkybaariin ja silmäpullaa oli tarjolla, töpselipaikalle istumaan ja pullat nassuun, hetki istuskelua kunnes tuli aika jatkaa matkaa, tihkusadetta. Lähtiessä mietin, että olisiko kylän kotiseututalosta saamani ilmainen parturointi voimassa mikä jokunen vuosi sitten tarjottiin. Kiinnihän se oli se paikka niin ei voinut kysäistä, toisaalta sangen kiintynyt olen kiinalaisen takatukkaani niin ei sen väliä.
Lappeenrantaan oli hyvät pyöräilyopasteet ja kyltit, siitä pojot. Muuten oli keskiaikainen meininki eli mopot oli ohjattu samalle väylälle johon muutama kolarikohta oli rakennettu kun väylä poukkoili puolelta toiselle. Mieluummin virittäisin mopon kulkemaan 60 kmh ja ajaisin autotiellä kuin 40 kmh kevyenliikenteenväylällä. Muuten kyllä upeissa maisemissa kulki tie, jos Lappeenrannan seutuvilla ajelee niin kannattaa ajella Taipalsaarentie.
kuhan räpsin aidan yli.
Shortsit oli jalassa mutta merinovillaa puin yläkropalle, myös kevyen sadetakin jonka nyt riipaisin kuumuuden takia pois.
Joku linnavuori tms. jäi matkan varrelle jolle kiipeämisen siirsin taas seuraavaan kertaan, neljäs tai viides kerta todensanoen vai montakohan Lappeenranta keikkaa on pyörällä takana? Nyt syytin huonoa keliä ja aatosta mennä lounastamaan Avot Sie ravintolaan hyvissä ajoin.
https://avotsie.fi
Ainakin sopivaan aikaan olimme paikalla Avot siessa kun odottamatta saimme pöydän, tuntuu olevan suosittu paikka. Talvella poikkesimme ja oli hyvää einestä niin luvattiin tulla toistekin, nyt pyhänä oli brunssi* tarjolla, saattaisi olla elämäni ensimmäinen sillä nimellä?
*Brunssi = Kevennetty seisovapöytä tuplahinnalla
Hyvää oli ja koska käärinliinoihini en vieläkään ole taskuja ommellut niin 18€ hinnan kuultuani en purskahtanut itkuun, hinta siis per nälkäinen suu.
Jos huvittaa kokeilla jotain lihankorvaavaa tuotetta niin nyhtökaura pannulla käristettynä on aika tukuisaa tavaraa, rakenteesta ei erota Erkkikään mikä tuote on kyseessä, itse pilaan sen yleensä kostealla kastikkeella mutta tuolla ollut maustevoi/tahna-tyylinen ratkaisu oli hyvä.
Massut puolillaan ja pullollaan poistuimme paikalta, Minä taidan olla jotenkin epätaloudellinen yksilö kun puolet enemmän ruokaa tarvitsen samalle matkalle kuin Saila 
Saila sanoi jemmanneensa sadetakkinsa niin hyvään paikkaan ettei sitä löydä niin ajattelimme johonkin ostoshelvettiin mennä tutkimaan vaatelaareja, itse reissuilla uusin alusvaatevarastoani eli otan muutamat mukaan ja ostan loput matkan varrelta.
Jos jotain hyvää niin takki kuulema oli jo hyvin ketjurasvassa ja pitää huonosti vettä eli ei haittaa vaikka jemma olisikin hukka-niminen paikka, kumminkin sadetakin perusominaisuuksiin vedenpitävyys kuuluu aika isona osana 
Kunnon sadekuuron pukkasi vielä matkalle ja parin puun alla yritimme sadetta pitää laihoin tuloksin ja niinpä viimeiset 100 metriä sateessa juosten. Tulisi se takki tarpeeseen.
Joku Top sport valikoitui ostospaikaksi (tuli ensimmäisenä eteen) ja -70% rekissä oli minun värisilmää hivelevä numeroa liian iso takki, -50% tangossa oli Sailan silmään ja kokoon sopiva kokonaisuus ja kassan kautta sai mennä pois. Vaatehinnoittelua tuolla taas ihmettelin, oli ihan tavallista takkia 150€ hintaan, siis ihan tavallista, ei mitään teknistä eikä kullattuja nappeja saati timanttisia, tähtitieteellistä vaan hinta ja sitten sitä yht’äkkiä kaupataankin 45€urolla.
Shoppailemaan sitten ruvettiin niin yritin minäkin, kirjan olin unohtanut ja jos lukemista kirjakaupasta, helppoa, kevyttä ja viihdyttävää! joopa joo...
Kun kerran ostosten makuun pääsi niin Sokokseen menin ja minuutin päästä huutelin, että "miten tääältä päääseee pooiss,” ihan vaan bokserit olisin ostanut 
Onneksi kellarikerroksesta löytyi Tokmanni ja sieltä kahdet bambubokserit ja kassalta niin mukavan oloinen kassahenkilö, että kupeen kaivelu ei haitannut ollenkaan. Toiset osaa hymyillä silmillään…
Osuuskaupassa ostokokemus ei ollut yhtä täydellinen, ihan vaan banaania, suklaajuomaa ja jugurttia haimme mustikkasopan lisäksi. Kassalla rahastava henkilö oli meihin selin, mietin onko tämä suljettu kassa vai onko tämä joku karjalainen tapa? no hetken kun ryin kurkkuani niin hihna lähti pyörimään ja ostoksille löysimme sopivan hinnan, kuitti tosin piti erikseen pyytää kun kassahenkilö oli taas minuun selin ja tiirasi intensiivisesti itsepalvelukassalle ja kas, nuorisolaisethan ne siellä tikkaria ja limunaatia ostamassa, jos yritän mennä 60-vuotiaan täti-ihmisen pään sisään niin ehkä siinä kriminaalinalut oli kauppaa tyhjentämässä. Mutta en nyt mene vaan sanon, että työntäkää ne itsepalvelukassat sinne mihin päivä ei paista…
Kun eväät oli repussa, kuukkeloin vielä kahvipaikkaa, kaikki konditoriatyyliset oli joko kiinni tai menossa sulki joten aikatauluteknisistä syistä käytimme ostoshelvettin palveluita vaikka jostain tuikkeen päivänvaloa ja aurinkoa näin ja se jo houkutti puoleensa. Pullaksi ihan samaa raakapakastesilmäpullaa kuin aamulla, kahden kahvin kera 9,80€, aamulla 6€. Töpseleitä oli kivasti ja vaihtelin taas päiväkirjassa sanojen paikkaa ja koitin oikolukea, ollappa tietokone.
Käppäilimme kinnereille kauniissa kelissä ja minä rupesin pähkimään seuravaa reittiä. Vainikkala oli suunnitelmissa mutta esittelin Sailalle reittivaihtoehtoja ja paljonko ne pitää soraa sisällään ja pitkällisen harkinnan jälkeen reitti oli suora, hyvä näin kun (liian) paljolti Saila tulee vaan perässä mihin satun reitittämään, enemmän olen kyllä opetellut karttaa näyttelemään ja kertomaan kilometreistä, useasti päivässä. Hyvin kyllä Saila on perässä tullut mutta enemmän saisi myös reitteihin/paikkoihin ottaa kantaa. Vähän tällä kertaa meni Lappeenranta harakoille mutta tulipa edellisellä kerralla (talvella) Linnakkeen museot jo kierrettyä.
Hetki meni kun pääsimme keskustasta pois, pyöräteihin leipäännyin ja hetkeksi menimme ajoradalle kunnes vaalimaantie tuli eteen ja takaisin pyörätielle. Pikkuvauhtimutka omakotitaloalueella kun väylä huiteli mihin sattuu ja takaisin maantienvarteen. Kyltit ois kivoja… Vaan ihan joutuisaa ajaa maantiellä, tie taas vei vaikka silmille ei niin paljoa ärsykkeitä ollut. Helppo valtatie.
Mitä pitempään matkaa on taittanut niin sen vähemmän väsyttää ja pyörä alkaa kulkea vaikka alun myötätuuli vaihtui vastatuuleksi, on se ihmeellistä tuo nojapyöräily
Ylämaalla pysähdyimme vielä pienelle teetauolle, oli kylmää teetä semmoisessa muovipullossa, Minulle sen olisi myös mehuna voinut myydä mutta ihan kiva uusi tuttavuus. Paikan mittarikenttä oli sen näköinen, että veikkaisin valtaosan käyvän Venäjällä tankilla. Diesel 1.45€/l tuntui aika arvokkaalle kun nyt ensimmäistä kertaa sitten viimetalven hintoja tiirailin, en omalla rahalla ole paljoa tankkaillut kun en juuri omalla autolla ole ajellut. Meillä on nykyisin vaan yksi auto ja se on pääasiassa Sailan hoteissa.
Kappaleenmatkaa taas eteenpäin ja päädyimme levähdysalueelle missä oli uimaranta. Tämän olin katsellut etukäteen kartasta ja hahmotellut, että olisi sopivalla etäisyydellä yöpaikasta jos haluaa vähän peseytyä ja Saila tykkää uida ennen iltaa. Mennessä aurinko oli pilvessä ja näytti kylmältä mutta auringon tultua esiin ei edes tuuli tuntunut kylmältä, vesi oli vielä todella lämmintä. Vähän sellainen hylätty fiilis jäi rannasta vaikka (ainakin joskus ollut) on virallinen uimaranta.
Vielä n. 10 km kohti Vaalimaata ja nukkumapaikan etsintään. Sopivasti tuli pyörätie eteen joka välistä jatkui kahden kaistan levyisenä. Sai ajaa keskellä tietä ja siksakkia
Oli tehty vanhan maantien pohjille. Maastokartoista vakoilin etukäteen polunalkuja ja nyt löytyi yöpaikka kerralla. Metsään ajaessa videoin menoa ja näpsäkästi ajoin Mangoni kiville, ei auta kuin työntää loput. Pohjaa voi katsella taas sitten syksymmällä.
Matot puihin ja kun ei sada niin pilipali katosviritys. Märät kamppeet kuivumaan ja viimeisillä valonsäteillä hotellikuvat muistiin ja hämärtyvässä illassa ruokaa ääntä kohti. Kun pimeys tuli niin vetäydyimme mattoihin. Vähän pähkittiin tästä seuraavaa yötä, sääennustetta ja lakana vaihtoehtoa suihkuineen mutta annettiin huomisen päättää.
Uni ei vaan tullut heti, piti käydä taimikkoa kastelemassa melkein heti ja kun uudelleen olin saanut sukellettua silkkilakanaan ja makuupussiin niin siinä maton heiluessa korvan alta kuului kraaps kraaps kraaps… joku oksa tai heinä hinkkasi mattoon.
Noo… kait siihen tottuu? Kraaps kraaps kraaps kraaps, matto muuten heiluu kokoajan vaikka makaisit paikallaan. Kraaps kraaps kraaps jospa heijaisi hyvät vauhdit niin oksa taittuisi? kraaps kraaps kraaps, ei muuten taitu. Jalka-aukosta ei yllä kraaps kraaps kraaps Jos vedän makuupussin korville? kraaps kraaps. No ei auta kun nousta ylös ja kitkin kaikki heinät maton alta 
Takaisin toukaksi ja mikä ihana hiljaisuus, tai jylisi Vaalimaan moottoritie mutta sekin oli hiljenemään päin ja uni saisi tulla.
Ihan hyvä päivä vaikka sää ei aina hellinyt mutta tehokas siirtyminen Sailan reittivalinnan ansiosta, Vainikkalamutka olisi tehnyt jo aikataulupaineita. Tyytyväinen jo omaan kulkuun olen, tehoja ei ole mutta alkaa jo jaksaa, paikat ei kipuile, vaihdoin ajoasentoa kun joutui kovemmin vääntämään, tuntui polveen auttavan.