Tää pyöräily on jäänyt viime vuosina todella unholaan. Päädyin oikein kunnon loppuunpalamisen myötä pysähtymään aika täysin. Nyt on kuitenkin ollut pari viime kuukautta yhä enempi vahvistuvaa halua palata pyöräilyn pariin, toki ei samalla tavalla kuin ennen. Eniten kaipaan niitä keskipitkiä lenkkejä maaseudulla, omassa rauhassa. Tekisi myös hyvää fyysiselle kunnolle.
Ehkä enempi mietityttää että vieläkö mä tiedän mitä osia pyörässäni on. Päässyt aika hyvin unohtumaan tekniset asiat. Hämmästytti myös miten huonosti nyt sitten löytyy renkaita, enkä yhtään muista kuinkas leveää tuon Cheetahin haarukkaan edes mahtuu pyörimään, oli aika kapea. Nykyisillä renkailla toki pärjää jonkun aikaa mutta jatko on kysymysmerkki, pitääkö renkaat alkaa tilata jostain ulkomailta saakka. Olenhan mä toki tilannut aina joskus ulkomailta mutta huomaan että musta on tullut siinä laiska, mieluummin kävelen kauppaan ja ostan suoraan sieltä, vaikka se maksaisikin vähän enempi.
Pyörän huoltokin tarttis tehdä. Ulkopuoliselle en huoltoon vie, voin jo arvata mitkä huoltojonot siellä on tähän aikaan kun kaikki heräävät yhtä aikaa kevääseen ja lähestyvään kesään.