Pikajalka 50 ilmestyi

Onko mielessäsi nojapyöriin tai nojapyöräilyyn liittyvä kysymys? Haluatko kertoa kokemuksistasi? Kirjoita tänne ja saat varmasti vastauksia.
Avatar
irakas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3850
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:19
Paikkakunta: Vaajakoski

Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja irakas »

Tänään oli pudonnut postilaatikkooni Pikajalan numero 50. Jotenkin tuntuu, että lehti on kerta kerralta aina vaan parantunut. Olisi suuri vahinko, jos paperilehti jouduttaisiin lakkauttamaan. Jorin pääkirjoitus on mielestäni oivallinen katsaus nykytilanteeseen, ja juttu Erno Paasilinnasta on omalta kannaltani mielenkiintoinen. Tapasinhan hänet muutaman kerran 1960-luvulla opiskellessani Oulussa.

En voi muuta kuin syvään kumartaa ja kiittää Joria ja lehden toimituskuntaa kolmessa peräkkäisessä numerossa olevaa juttusarjaa tekemistäni nojakeista. On jotenkin niin liikuttavaa tällainen huomionosoitus. Siinä suhteessa vielä merkittävämpää, kun näyttää siltä, että SH34 jäänee viimeiseksi tekemistäni nojakeista. SH32 on nyt maalaamossa, mutta saa nähdä saanko sen vielä kasaan ja katettua. 80:n ikävuoden jälkeen on sekä henkinen että ruumiillinen kuntoni laskenut, etten sanoisi romahdusmaisesti. Ei sormet enää tottele niin kuin ennen, eikä aivot keksi juuri mitään uutta. Tämänkin kirjoittaminen tuntuu kovin työläältä.

Mutta vielä on sanottava, että joka tapauksessa yhteistyö Nojapyöräfoorumin kanssa on ollut uskomattoman antoisaa. Moni tekemäni pyörä olisi jäänyt tekemättä, tai olisi ominaisuuksiltaan ollut huonompi. Siitä Suurkiitos Kaikille! :mrgreen:

Sakari

Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason

http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26

Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7040
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 16:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja Pastori »

Hyvällä tsempilla vaan Sakari kohti uusia seikkailuja ja pyöriä. Kiva on ollut jo tähän saakka seurata rakenteluhommiasi.

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13787
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja jori »

Ajat muuttuvat ja ihmisten roolit. Ei sinun Sakari ikuisesti tarvitse olla se eniten tuottava nojapyörätehdas. Tuotantosi on jo nyt niin valtava, ettei kenelläkään taida olla pitkään aikaan mitään asiaa noihin määriin ja ennen kaikkea oivaltavan muodon ja toiminnan tutkimuksen laatuun.

En usko, että kukaan panee pahakseen, jos vähennät konkreettisten teosten tuottamista ja siirryt pois etulinjasta tänne takariviin jakamaan neuvojasi ja ennen kaikkea asennettasi, jota olen ihaillut nämä 20 vuotta kun olen sinut tuntenut. Olet ollut esikuvani ja sellaisena säilyt, vaikket enää tuottaisikaan useampaa nojapyörää vuosittain.

Minäkin olen keskittynyt huutelemaan neuvojani täältä sivusta, kun en laiskuuttani itse saa aikaan mitään konkreettista, ellei joku ole vieressä potkimassa perseelle. SIksi tiedän, miten tärkeää se perseelle potkiminen ja toisen näkökulman tarjoaminen on luovan työn paineessa tuskailevalle.

Tervetuloa Sakari tänne selostamon puolelle. Täällä tarvitaan väkeä nojapyörärakentelijoiden suojelusenkelin hommiin. Rakentajalla itsellään on tietenkin vapaa tahto ja itseoikeutettu valta valita, mutta vihjeitä ja näkökulmia tarvitaan luovassa työssä aina. Eikä täälläkään mikään estä äärimmäisen mielenkiintoisen idean myötä palaamasta pajalle. :)

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13787
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja jori »

Pikajalattomia tietysti vaivaa, millaisista jutuista on kyse. Laitan tähän kuvan sisältösivusta, jossa näkyy pääkirjoitukseni ja linkin josta voi lukea keskeneräisen version Sakrin pyörät juttusarjan kolmannesta osasta.

Pikajalan 50 sisältö.jpg
PJ50 Sakari3 sivut 12-15.pdf
(368.7 KiB) Tiedosto ladattu 118 kertaa

Tässä myös vanha video, jota käytin lähteenä Sakarin pyörät artikkelisarjassa. ja tässä toinen

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
janx
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 4618
Liittynyt: 24 Elo 2008, 11:33
Paikkakunta: Pohjois-Helsinki
Viesti:

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja janx »

Sakarille iso kiitos kaikista kirjoituksista ja erityisesti piirrustuksista. Ne ovat oleellinen osa foorumin sisältöä ja tulemme tekemään kaikkemme, jotta ne säilyvät jälkipolville tavalla tai toisella.

Paperisella lehdellä on tosiaan vaikeat ajat. Yleensäkin lehden muotoon taitetulla medialla. Peruutin viimeiset paperilehdet joitakin vuosia sitten (Skrolli ja Riffi), koska en niitä lukenut. Kotona ei enää ole sellaista aikaa, että olisin maannut sohvalla ja lukenut paperisen lehden kannesta kanteen. Videot vievät tuon sohvalla makaamisen ajan, jos sitä on.

"The haters gonna hate and the lovers gonna love. I just lean back and ride." -janx (Kotisivut)
CLWB2008c (09-12), Nazca ePaseo (06/12-), 20/26 SWB Fenix (08/17-) & Spectri (03/19-)
Keskustelukanavat - #recumbents:matrix.org ja #nojapyorat:matrix.org

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 12381
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja jviirret »

Pitääkö olla huolestunut jos on alle 50vuotiaana samat fiilikset kuin Sakarilla?

Maailama muuttu, kuin myös tiedonkulku ja media. Paperilehdet kuuluu(tai päätyy) sinne minne lennättimet, analoginen televisio, c-kasetit, aktiiviset yhdistykset ja kekkonen jo on. Mutta kuuluuko nojapyörien rakentelukin jo tälle listalle? Foorumitauon jälkeen järkytys todeta että ilmeisesti :shock: Kääpät on lopettanu ja uusia rakentelijoita ei ole tilalle tullut. Ei edes facebookkiin.

Vai onko uuden sukupolven rakentelijat "kaappirakentelelijoita" jotka eivät pidä melua itsestään, eivät kaipaa julkisuutta vaan nauttivat tekemisestä ja kokeilemisesta, yrityksestä ja erehdyksestä omissa oloissaan? Päätyykö somekin tuolle historiaan kuuluvien asioiden listalle? Harrastaako jos ei kerro somessa harrastavansa? Elääkö jos ei kerro intternetissä elävänsä?

Riman ali ja suoraa ohi maalin...

Avatar
ajou
Sisällöntuottaja
Viestit: 1482
Liittynyt: 26 Marras 2006, 20:24
Paikkakunta: Espoo - Järvenperä

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja ajou »

Sakari, on ollut todella upeaa seurata tekemisiäsi. Aloitin nojapyörähommat tasan 20 vuotta sitten ja on ollut ilo seurata rakennusprojektejasi ja on ollut antoisaa tavata sinut muutaman kerran ja keskustella nokatusten.
Noihin lukuihin kukaan tulee tuskin koskaan pääsemään, joten olen melko varma, että asemaasi nojakkirakentajien kiistattomana Grand old manina ei kukaan ihan pian horjuta.
Neuvojasi ja ajatuksiasi varmasti kaivataan, joten foorumilla läsnäolosi olisi aivan huippua.
Ikä tuo tullessaan kaikenlaista, se on selvä. Itse jään kohtapuoliin eläkkeelle. Sen verran hyvässä kunnossa kuitenkin olen, että nojapyöröhommille jää aikaa ja energiaa.
Kunhan saan Arcus II:n ajokuntoon, taidan tehdä sillä ensimmäisen ”pyhiinvaellusmatkan” sinne sinun luoksesi Keski-Suomeen, oman sukuni juurille Kanavuoreen ja Korpilahdelle. Pääset koeajolle!

Terveisin Artsi
Arto Joutsimäki
050-4655 657
Jouta Quad (Arcus III)

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7072
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 09:19
Paikkakunta: Oulu

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja Vilijami »

jviirret kirjoitti:

Pitääkö olla huolestunut jos on alle 50vuotiaana samat fiilikset kuin Sakarilla?

Maailama muuttu, kuin myös tiedonkulku ja media. Paperilehdet kuuluu(tai päätyy) sinne minne lennättimet, analoginen televisio, c-kasetit, aktiiviset yhdistykset ja kekkonen jo on. Mutta kuuluuko nojapyörien rakentelukin jo tälle listalle? Foorumitauon jälkeen järkytys todeta että ilmeisesti :shock: Kääpät on lopettanu ja uusia rakentelijoita ei ole tilalle tullut. Ei edes facebookkiin.

Vai onko uuden sukupolven rakentelijat "kaappirakentelelijoita" jotka eivät pidä melua itsestään, eivät kaipaa julkisuutta vaan nauttivat tekemisestä ja kokeilemisesta, yrityksestä ja erehdyksestä omissa oloissaan? Päätyykö somekin tuolle historiaan kuuluvien asioiden listalle? Harrastaako jos ei kerro somessa harrastavansa? Elääkö jos ei kerro intternetissä elävänsä?

Taitaa kaiken maailman savenmaat olla suurin syy yleiseen rakenteluinnon lopahtamiseen. Käytettyjä sarjavalmisteisia nojapyöriä saa nykyään jo siihen hintaan, että eipä juuri motivoi rakentamaan. Hitsaus on itselleni niin vastenmielistä hommaa, että olisin todennäköisesti itsekin tässä nykyisessä markkinatilanteessa ostanut käytetyn ja monta olisi jäänyt rakentamatta. Edullisessa tehdasvalmisteisessa pyörässä on se vika, että se hylätään helposti nurkkaan, silloin kun joku vähän vastustaa tai pyörä ei oikein ole mieleinen. Itse kun sydänverellä suunittelee ja rakentaa, niin suhtautumisesta tulee paljon tiiviimpi ja lämpimämpi. Pienet ja suuremmatkin viat korjaa ja rakenteet muuttaa mielummin kuin pukkaa koko pyörän tallin taakse unholaan.

torneol
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 843
Liittynyt: 28 Marras 2018, 07:13
Paikkakunta: Sipoo

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja torneol »

jviirret kirjoitti:

Harrastaako jos ei kerro somessa harrastavansa? Elääkö jos ei kerro intternetissä elävänsä?

Tässä ollaan ytimessä. Itse aikoinaan Facesta lähteneenä on huomannut, että aikaa "oikeaa elämään" on paljon enemmän, samalla lailla kuin presome aikana. Nykyisin sometukseen riittää kaksi ryhmää facessa ja watsuppi.

Konkretia on tämmöisen liki viisikymppisen mieleen. Oli ne sitten lehtiä, kirjoja, levyjä. Kirjaston aukeamista odotellessa. Siinä tuntee elävänsä, vaikkei se somessa luekkaan :P.

Nazca Fuego

Avatar
irakas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3850
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:19
Paikkakunta: Vaajakoski

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja irakas »

ajou kirjoitti:

Sakari, on ollut todella upeaa seurata tekemisiäsi. Aloitin nojapyörähommat tasan 20 vuotta sitten ja on ollut ilo seurata rakennusprojektejasi ja on ollut antoisaa tavata sinut muutaman kerran ja keskustella nokatusten.
Noihin lukuihin kukaan tulee tuskin koskaan pääsemään, joten olen melko varma, että asemaasi nojakkirakentajien kiistattomana Grand old manina ei kukaan ihan pian horjuta.
Neuvojasi ja ajatuksiasi varmasti kaivataan, joten foorumilla läsnäolosi olisi aivan huippua.
Ikä tuo tullessaan kaikenlaista, se on selvä. Itse jään kohtapuoliin eläkkeelle. Sen verran hyvässä kunnossa kuitenkin olen, että nojapyöröhommille jää aikaa ja energiaa.
Kunhan saan Arcus II:n ajokuntoon, taidan tehdä sillä ensimmäisen ”pyhiinvaellusmatkan” sinne sinun luoksesi Keski-Suomeen, oman sukuni juurille Kanavuoreen ja Korpilahdelle. Pääset koeajolle!

Tervetuloa vaan tänne Vaajakoskelle Kanavuoren juurelle! Olisipa tosiaan kiva koeajella Arcus II:ta. On ollut jännittävää seurata sen kehittelyä Nojapyöräfoorumilla. Tässä kuvassa ollaan Nokialla.

Liitteet
Nokialla.jpg
Nokialla.jpg (177.59 KiB) Katsottu 3735 kertaa

Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason

http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26

Avatar
ajou
Sisällöntuottaja
Viestit: 1482
Liittynyt: 26 Marras 2006, 20:24
Paikkakunta: Espoo - Järvenperä

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja ajou »

irakas kirjoitti:

Tervetuloa vaan tänne Vaajakoskelle Kanavuoren juurelle! Olisipa tosiaan kiva koeajella Arcus II:ta. On ollut jännittävää seurata sen kehittelyä Nojapyöräfoorumilla. Tässä kuvassa ollaan Nokialla.

Asut siis lähellä isäni lapsuudenkotia ja 60-luvun mummolaani. Tuo oikeanpuoleinen talo. Tuossa rannassa opin uimaan ja sain ongella ensimmäisen särkeni ;-)
https://www.google.fi/maps/@62.248221,2 ... 312!8i6656

Terveisin Artsi
Arto Joutsimäki
050-4655 657
Jouta Quad (Arcus III)

Avatar
irakas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3850
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:19
Paikkakunta: Vaajakoski

Re: Pikajalka 50 ilmestyi

Viesti Kirjoittaja irakas »

ajou kirjoitti:
irakas kirjoitti:

Tervetuloa vaan tänne Vaajakoskelle Kanavuoren juurelle! Olisipa tosiaan kiva koeajella Arcus II:ta. On ollut jännittävää seurata sen kehittelyä Nojapyöräfoorumilla. Tässä kuvassa ollaan Nokialla.

Asut siis lähellä isäni lapsuudenkotia ja 60-luvun mummolaani. Tuo oikeanpuoleinen talo. Tuossa rannassa opin uimaan ja sain ongella ensimmäisen särkeni ;-)
https://www.google.fi/maps/@62.248221,2 ... 312!8i6656

Joo asun Vaajakosken keskustassa n. 2 km:n päässä lapsuudenkodistasi.

Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason

http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26

Vastaa Viestiin