SYÖMME, juomme ja hengitämme arjessamme muovihitusia. Pikkuruisia mikromuoveja sekä niitäkin pienempiä nanomuoveja on viime vuosina löydetty milloin mistäkin: verestä, maksasta, keuhkoista, odottavien äitien istukoista sekä rintamaidosta.
Näyttö muovihitusten mahdollisista vaaroista ihmiselle on kuitenkin ollut pitkään epävarmaa.
Nyt italialaiset tutkijat ovat havainneet, että mikromuovit todella ovat yhteydessä ihmisen terveyteen. He raportoivat löydöksestään lääketieteen kärkijulkaisuihin kuuluvassa New England Journal of Medicinessa.
NE ihmiset, joiden kaulavaltimoihin on kertynyt mikro- ja nanomuovia sisältävää plakkia, saavat tulosten perusteella todennäköisemmin sydäninfarktin tai aivohalvauksen tai kuolevat ennenaikaisesti kuin ne, joiden valtimoiden plakista muovihitusia ei löytynyt.
”Tulos on erittäin merkittävä ja artikkeli on hyvin arvostetussa lehdessä”, sanoo mikromuoveja tutkinut professori Arja Rautio Oulun yliopistosta.
Ympäristövaikutuksia sydän- ja verisuoniterveydelle tutkiva lääkäri Robert Brook puolestaan kutsuu tutkimusta tiedelehti Naturen haastattelussa virstanpylvääksi. Brook ja Rautio eivät osallistuneet tutkimuksen tekemiseen.
TULOKSET perustuvat 257 ihmiseltä kerättyyn aineistoon. Kaikki osallistujat olivat olleet jonkinlaisessa operaatiossa sydänongelmien vuoksi, ja syynättävinä olivat heidän kaulavaltimoidensa plakkikertymät.
Niillä, joiden valtimoiden plakista löytyi muovihitusia, oli keskimäärin yli nelinkertainen todennäköisyys sydäninfarktiin, aivohalvaukseen tai kuolemaan leikkausta seuranneiden melkein kolmen vuoden aikana.
Myös tulehduksen merkkiaineet olivat keskimäärin korkeammalla tasolla.
Lähes 60 prosentilla osallistujista oli valtimoiden plakissa joko mikro- tai nanomuoveja, Campanian yliopiston sisätautiopin professori Raffaele Marfella kollegoineen havaitsi.
MIKROMUOVEIKSI lasketaan alle viiden millimetrin kokoiset muovihituset. Kun muovi hajoaa alle 0,001 millimetrin kokoon, sitä kutsutaan nanomuoviksi. Paljas silmä ei pysty erottamaan nanomuoveja lainkaan.
Hitusia syntyy, kun muovit hajoavat auringonvalon, veden ja muiden tekijöiden seurauksena.
Mikromuovialtistusta tulee esimerkiksi juomapulloista, hammastahnoista, kosmetiikasta, keinokuituvaatteista ja autonrenkaista irronneesta pölystä.
Muutamissa tutkimuksissa on havaittu, että tekstiilitehtaissa keinokuitupölylle altistuneilla työntekijöillä on enemmän keuhkosairauksia.
Ruuista ja juomista mikromuoveja on löytynyt esimerkiksi kaloista, merenelävistä, suolasta, sokerista, hunajasta, riisistä, maidosta ja juomavedestä.
”Kaikki me altistumme näille partikkeleille”, Rautio sanoo.
”Ne ovat tavallaan sellaisia Troijan hevosia, että ne jotenkin maskeerautuvat mukaan.”
Kaikki hituset eivät kuitenkaan jää elimistöön.
”Noin 90 prosenttia syömisen ja juomisen kautta tulevista partikkeleista ilmeisemmin poistuu ulosteen mukana.”
Juuri pienen pienet nanomuovit läpäisevät solukalvoja. Ne pääsevät myös pidemmälle keuhkoihin, kun isommat hituset yskitään pois.
MARFELLA kollegoineen halusi tuoreessa tutkimuksessa selvittää, kasautuvatko partikkelit valtimoiden rasvakertymiin, sillä jo aiemmin on havaittu, että rasvamolekyylit houkuttavat mikromuoveja.
”On julkaistu tutkimuksia, että osa erityyppisistä muoveista voi kiinnittyä immuunisoluihin ja toiset taas proteiineihin, lipidipartikkeleihin, verisuonten sisäkalvoon tai muihin muovihiukkasiin. Ne ovat tavallaan sellaisia Troijan hevosia, että ne jotenkin maskeerautuvat mukaan”, Rautio sanoo.
Marfellan ja kumppaneiden kemikaalianalyysi osoitti, että suurin osa plakkien muovihiukkasista koostui joko maailman yleisimmin käytetystä muovista polyetyleenistä tai pvc-muovista.
TUORE tutkimus ei kerro syy-seuraussuhteesta eli siitä, että juuri mikro- ja nanomuovien kertyminen valtimoiden plakkiin aiheuttaisi sydäninfarkteja, aivohalvauksia tai ennenaikaista kuolemaa.
Esimerkiksi potilaiden sosioekonomisia taustoja ei otettu huomioon. Tulot ja koulutus ovat kuitenkin usein yhteydessä terveydentilaan, ja työpaikka voi vaikuttaa olennaisesti mikromuovialtistuksen määriin.
Altistusmääriä ei myöskään selvitetty.
Mikro- ja nanomuovien tutkimuksen menetelmät ovat kehittyneet nopeaa vauhtia, Rautio sanoo. Altistuksia pystytään mittaamaan paremmin.
PITÄISIKÖ muovin käyttöä nyt ryhtyä rajoittamaan arjessa nimenomaan terveyssyistä?
Raution mielestä jokaisen on tärkeä miettiä omaa suhdettaan muovin käyttöön. Kyseessä on ihmisten terveyden lisäksi ympäristön ja eläinten terveys.
”Jos vain jotenkin pystymme, niin ei lämmitetä ruokaa muoviastioissa, ei käytetä vanhoja kuluneita muoviastioita, ja jos esimerkiksi lapsilla tuttipullossa on naarmuja, niin ei käytetä niitä.”
Jos muoviastioita käyttää ja ne pesee kuumassa tai lämpimässä vedessä, ne kannattaa huuhdella kylmällä vedellä, Rautio sanoo. Tämä vähentää muovihitusten irtoamista.
Näin on hyvä tehdä myös vaikkapa liikuntaharrastuksissa mukana kulkeville muovipulloille. Pulloa kannattaa vaihtaa säännöllisin väliajoin – ja varsinkin jos siinä on naarmuja.
Rautio itse ei laita muovikelmua tai -pussia lämpimän ruoan päälle.
”Mutta sitten jos on tilanne, jossa eväsleivät täytyy laittaa muovipussiin, niin silloin täytyy. Kuitenkin se altistuksen määrä, mikä sieltä tulee, on varmaan pieni siinä kokonaisaltistuksessa, jossa me kemikaalien maailmassa olemme.”
Kodeissa, joissa on pieniä lattialla konttaavia lapsia, olisi tärkeää imuroinnin lisäksi pyyhkiä pintoja, koska mikromuovi on yleensä pölyn seassa. Vanhoja tai rikkinäisiä muovileluja ei kannata käyttää.
RAUTIO uskoo, että kun kuluttajat suuntaavat mielenkiintoaan muovin käyttöön, valmistajatkin reagoivat. Jo nyt muovikalvot ovat ohentuneet ja muovipusseista on paljolti luovuttu. Kaikkea ei silti voi laittaa paperipusseihin.