ohjauksenhillitsin

[törpäkkö]

Rupesin aprikoimaan että josko fuegon yläohjausta saisi jotenkin rauhallisemmaksi. Vaikka alamäessä painaa kyynärät kylkiin ja meno ei enää varsinaisesti pelota, ei silti haittaisi jos ohjauksessa olisi jotain vastusta. Tai sitten olen vain niin noviisi. Reipasta haipakkaahan tuo mankeli menee kyllä kuin juna kunhan tavallaan unohtaa koko ohjauksen mutta silti on tunne että kiskot voi hävitä alta turhan herkästi.

Väsäsin tuommoisen virityksen. Taittuvan stemmin jatkeeksi tehtyyn varteen kiinnittyy muovipäällysteinen vaijerilenkki, joka kiertyy etuhaarukan kaulan takaa runkoputken ali. Ideana on säätää stemmin asennolla ohjausherkkyyttä "livenä ". Ohjaustankoa alas painamalla vaijeri kiristyy ja ohjaus jäykkenee. Vaijeri ei tapaa suoraan runkoon vaan väliin on viritetty joustava kitkapinta kumilenkistä. Kumi antaa tarvittavan myötäämisen ja toisaalta eliminoi lepokitkan, jolloin ohjauksessa säilyy tunto jäykkänäkin. Ohjaustankoa ylös nostamalla vaijerilenkki löystyy ja irtoaa kumipinnasta, jolloin sen vaikutuskin katoaa. Olen kruisaillut tämän kanssa nyt ehkä nafti parisataa kilometriä ja väittäisin että idea toimii melko lailla suunnitellusti vaikka toteutus on melko "hatusta". Sitä olisi varaa kehittää mutta tuommoisenakin ajaa tarkoituksensa, joka oli nimenomaan levollisempi mieli alamäessä. Kovassa kyydissä tulee muutenkin puristettua tankoa rystyt valkoisina jolloin sitä alitajuisestikin painaa alas. Hiljaa taiteillessa taas tulee tankoa (ja asentoa) helposti nostettua pystymmäksi. Periaatteessa vaijerilenkissä olisi hyvä olla pituuden hienosäätöruuvi mutta taittuvan stemmin alarajoitusruuvilla saa ohjauksen maksimijäykkyyttä passattua ihan hyvin lennossakin, kunhan vaijerin pituus on about kohdallaan. Ohjaustangon ylä/ala-liikealue, jolla jäykkystuntuma muuttuu merkittävästi, on oikeasti maksimissaan senttejä ja on mielestäni hyvinkin luontevan oloinen käyttää. Että tämmönen. Toisaalta aion kyllä vakavissani asentaa koko ohjauksen persiin alle, jolloin tämä keksintö jäänee tarpeettomaksi. Yläohjaus on mielestäni vähän vikuri alaversioon verrattuna, tosin alohjauskokemukseni on vielä vähäistä. Ajatuksena tuo on nyt jäänyt kuitenkin häiritsevästi pyörimään mieleen. Kiinnostaisi kokeilla irrottaa vaimennusmekanismi jostain hyvästä videokameran nestepäästä ja kokeilla soveltaa sitä. Niissä on jotain paksua liisteriä sisällä jolla saadaan pehmeä ja elegantti vaimennus niveleen.

Toivottavasti kuvat uppautuvat ok.

jussi

[Syväri]

Jees ei varmaan ole taittuva stemmi muutenkaan parhaimmillaan alamäissä, jos ei jotenkin lukitu? Kätevä viritys kyllä jos ohjaustuntuma muuttuu stemmin ylös-alas liikkeen mukaan

[janx]

Onko noi alumiinikiinnikeet Thomannilta vai jostain suomesta?

[jori]

Nerokas idea! Kiristettävä muutaman gramman painoinen kitkavaimennin. Jos noin vähäisillä rakenteilla saadaan aikaan napakampi ohjaus pitkästemmisiin nojakkeihin, niin ansaitset vähintäänkin ablodit. Onneksi olkoon!

No, tarkemmin katsottuna olet joutunut lisäilemään enemmän osia, mutta itserakentaja voi jättää stemmin varren pitkäksi menemään nivelen etupuolelle, jolloin vaijerilenkin voi kiinnittää siihen.

Pitkästemmisen epävakaus johtuu kuitenkin käsien painosta ja pitkästä ohjausakselin ja käsien välimatkasta. Siksi jäykkäkään stemmi ei ole vapaa tästä murheesta. Syy ei siis ole stemmin nivelöinnissä, vaan sen etäisyydessä ohjausakselista. Kokeile laittaa käden ohjausasetoon tuolilla istuessasi ja heiluttele lantiolla itseäsi nopeasti sivuttain. Kädet heiluvat vaikka kuinka yrittäisit pitää asentoa koossa. Pyörää ohjatessa tuo käsien sivuliike siirtyy ohjaukseen ja tuottaa lisää sivuliikettä, mikä luo epävakaan ohjaustuntuman. Tuo on kaikkien pitkien takaviistojen stemmien ongelma. Jonkun verran sitä voi korjata valitsemalla suoran haarukan ja maksimoimalla siten jätön. Kokonaan eroon tuosta ei kuitenkaan pääse. Teräsmiesohjauksella tai alaohjauksella ei tällaista ongelmaa ole.

[törpäkkö]

Joo clampit on thomannilta. Kokeilin aluksi kumilenkin sijaan vulkanoituvaa teippiä ja se aiheutti jonkun verran takeltelua, johtuen tietenkin siitä että teipin pinta on tosi "nihkeä". Kumilenkkiviritys, ja mieluummin ohut sellainen, on toistaiseksi paras tuntumaltaan. Kokeilen varmaan vielä kumista liukuesteteippiä. Kaiken kaikkiaan vaijerin paksuudella ja jäykkyydellä (kuinka hyvin vaijerilenkki pyrkii säilyttämään ympyrämuotonsa) sekä joustavan pinnan ominaisuuksilla voi tuntumaa tuunata. Vaijeri/kumi-juttu ei varmaankaan ole ollenkaan paras kombinaatio, uskon että muilla toteutuksilla ja evoluutiolla olisi sijansa tässä. Pointti on se, että perusidea, eli että sopivalla joustolla ja vipusuhteella ankkuroidaan ohjausliike pyörän runkoon, toimii. Itse asiassa kovemmassa menossa hyvinkin jäykkä ohjaus tuntuu mukavalta, kunhan siinä ei vain ole kitkaa. Toki tämä on varmasti naamakohtaista mutta itse kyllä tykkään. Jää pois se fiilis että ohjaus on jotenkin "säikky" ja on helpompi ajaa yhdellä kädellä ja vaikka kaivaa nenää koska ohjaustankoon voi hieman tukeakin sivusuunnassa. Jori esitti hyvän luonnehdinnan kuskin sivuttaisesta ja luontaisesta epävakaudesta, jota jäykennetty ohjaus tuntuu sietävän paremmin. Tietenkään se ei sitä kokonaan poista. Suurin haaste tuossa systeemissä on saada vaimennus toimimaan progressiivisesti ja vielä niin, että koko säätöalue sijoittuu mahdollisimman lyhyelle alueelle stemmin liikkeen alapäässä. Ideaaliratkaisu tuntumaltaan olisi ehkä voima-anturi stemmissä ja joku sähköinen/hydraulinen elin säätämässä vaimennusta mutta pieni ääni pääkakkarassa sanoo että tämmöisissä jutuissa yksinkertaisuus on turvallisuutta.

jussi

[jviirret]

Mitenkäs se ängeslevän kehittelemä "evä" eturenkaan takana. Eikö se nimenomaan vakauta ohjausta kun vauhti nousee? Toisaalta haittaa varmaan sivutuulessa?

Jukka

[ajarmala]

Pitkästemmisen epävakaus johtuu kuitenkin käsien painosta ja pitkästä ohjausakselin ja käsien välimatkasta. Siksi jäykkäkään stemmi ei ole vapaa tästä murheesta. Syy ei siis ole stemmin nivelöinnissä, vaan sen etäisyydessä ohjausakselista.

Siis tä? Nämä ovat varmaan makuasioita, mutta minua ei ainakaan haittaa yhtään. Ei ole epävakautta. Tai en sitten tiedä kuinka pitkä stemmi oikein on kyseessä...

Ohjauksen pitää olla herkkä, koska tarkoitus on, että sillä ohjataan ja nojakin kyseessä ollen vieläpä ylläpidetään tasapainoa. Jos ohjauksen jäykistää, niin nurin menee ja heti. Minä ainakin. Ja vielä: mitä kovempaa nojakilla ajaa, sitä vakaammin se kulkee. Mitä ne tarkoittaa alamäkien epävakaudella? Hä? Kolme vuotta ajanut yläohjauksella eikä se koskaan ole mitään epävakautta aiheuttanut.

T. Ari

[Mustasudenkorento]

Siis tä?
T. Ari

Ihmiset ovat erillaisia, pyörät ovat erillaisia, kaikille ei vain sovi kaikki sellaisenaan.

[jori]

Mitenkäs se ängeslevän kehittelemä "evä" eturenkaan takana. Eikö se nimenomaan vakauta ohjausta kun vauhti nousee? Toisaalta haittaa varmaan sivutuulessa?

Varmaan vakauttaa vauhdissakin, mutta ydinidea on parantaa sivutuuliominaisuuksia siirtämällä etupyörän sivutuulivaikutuspistettä taaemmas lähemmäs ohjausakselia.

Siis tä? Nämä ovat varmaan makuasioita, mutta minua ei ainakaan haittaa yhtään. Ei ole epävakautta. Tai en sitten tiedä kuinka pitkä stemmi oikein on kyseessä...

Erittäin paljon merkitystä tähän kovan vauhdin stabiilisuuteen on ohjausakselin kulmalla. Vinompi ohjausakseli lyhentää vipuvartta ja samalla pienentää tarvittavan stemmin pituutta ja lisäksi suurentaa jättöä. Vaikuttaa siis vähintään kolmella tavalla stabiloivampaan suuntaan.

Mikä pyörä sinulla muuten on Ari. (Pyöräsi kuva ketjusta ei löytynyt)

[jolaes]

Olen ajanut kahdella Nazcalla, ensin pari vuotta Explorerilla (USS) ja sitten reilut pari vuotta Fuegolla. Fuegon kääntyvä stemmiohjaus toimii moitteettomasti. Juuri ylös/ alas liikkuva stemmi tekee ajosta hallittavan. Alhaalla ja vauhdissa pyörä on vakaa vaikka peräkärry perässä keikkuen. Hitaassa nopeudessa stemmi ylös ja pyörä on täysin hallittavissa vaikka toripöytien välissä puikkelehtien! Fuegoa valmistetaan kahdella runkokoolla. Jos runko omaan mittaan sopimaton, ajostakin tulee rauhattomampaa. Fuegon ohjaus toimii siis moiteetta ja ajo on vakaata!
JormaL

[mhelander]

Siis tä? Nämä ovat varmaan makuasioita, mutta minua ei ainakaan haittaa yhtään. Ei ole epävakautta. Tai en sitten tiedä kuinka pitkä stemmi oikein on kyseessä...

Erittäin paljon merkitystä tähän kovan vauhdin stabiilisuuteen on ohjausakselin kulmalla. Vinompi ohjausakseli lyhentää vipuvartta ja samalla pienentää tarvittavan stemmin pituutta ja lisäksi suurentaa jättöä. Vaikuttaa siis vähintään kolmella tavalla stabiloivampaan suuntaan.

Tässä on mun nojakit:

Ja niistä voi helposti nähdä seuraavaa:

• Ajoasento on lähes 100%:sti sama

• Etuhaarukan kulma on melkein asteelleen sama

• Lowracerissa on pidempi stemmi ja pienempi (=herkempi) etupyörä

• MP:ssä on huomattavasti lyhyempi akseliväli (pää pysyy juuri ja juuri taka-akselin etupuolella)

• Suuri ero painopisteen korkeudessa (lowracer = pyörien akselien tasalla, MP pyörien yläpuolella).

Näistä syistä, vaikka ajoasento on sama ja hallinta yms laitteet samat, on ajotuntumassa eroa.

Minullakin tuntui että lowracerin ohjaus on liian herkkä, joskus viime keväänä. Kesän myötä sillä oppi ajamaan ja talven liukkailla treenauksen jälkeen tänä kesänä ei ole mitään ongelmia ollut edes täryuritetulla 5-30 cm:n pientarella ajamisessa kun takana on 60+km ajamista kovilla sykkeillä kovassa vastatuulessa, edes yhdellä kädellä.

MP tuntui herkemmältä mutta parilla lenkillä alkoi selkäydin oppimaan sen pienet erot jo totuttuun käytökseen. Mutta tuolla saranoidulla stemmillä ja kitkahidasteella voi olla paikkansa. Itse tykkään leputtaa käsiä kylkiluiden päällä joten stemmi on aina "pohjassa". Samoin jos pitää hakea tukea tulee tankoa vedettyä alaspäin ja joskus kovasti ylämäkeen puristaessa jopa itseeni päin (pakaroiden kevennys ja uusia lihaksia mukaan voiman tuottoon).

Tällaisia ohjauksen vaimentajia on käytetty streamlinereissa joissa ei muilla konsteilla ole pystytty (tai ehditty/haluttu) korjaamaan ohjauksen liiallista herkkyyttä. Yleensä nojakin meno tasoittuu kun vauhtia tulee lisää ja ongelmia herkästä ohjauksesta tulee vasta tiukoissa ylämäissä ja muissa hitaissa erikoistilanteissa. Lähes kaikki sellaisia joita voi treenaamalla paikata tai poistaa kokonaan.

[ajarmala]

Mikä pyörä sinulla muuten on Ari. (Pyöräsi kuva ketjusta ei löytynyt)

Jostain tuolta se löytyy. Kai.
http://www.nojapyorafoorumi.fi/viewtopi ... 987#p26987

T. Ari

[jori]

Mikä pyörä sinulla muuten on Ari. (Pyöräsi kuva ketjusta ei löytynyt)

Jostain tuolta se löytyy. Kai.
http://www.nojapyorafoorumi.fi/viewtopi ... 987#p26987

Kiitos!
Näyttää tosiaan olevan pysty ohjausakseli ja jättöä vielä pienennetty melkoisella offsetillä. Jos asia vaivaa, kokeile teräsmiestankoa. Suoremman (pienemmällä offsetilla) etuhaarukan vaihtaminenkaan ei tilannetta ainakaan huononna.

Stemmin taittaminen alemmas mahdollistaa käsien tukemisen rintakehään, toisaalta myös lisää vipuvartta ohjausakseliin nähden. Kannattaa kuitenkin sekin kokeilla. Kyse on siis siitä, että käsien paino keinuu pitkän stemmin päässä ja aiheuttaa sivuliikkeitä, jotka lisäävät heiluntaa. Heilunta taas lisää käsien liikettä. Toisin sanoen vahvistava takaisinkytkentä.
Minulla tilannetta helpotti (M5 Shockproof) käsien napakka tukeminen rintakehään ja ohjaminen kovassa vauhdissa ranteita liikuttelemalla.

[jviirret]

Siis tä? Nämä ovat varmaan makuasioita, mutta minua ei ainakaan haittaa yhtään. Ei ole epävakautta. Tai en sitten tiedä kuinka pitkä stemmi oikein on kyseessä...

Kun vertaa näitä kuvia, Fuego: http://www.recumbentblog.com/images/112407a3.jpg
Ja tämä sinun pyöräsi http://www.nojapyorafoorumi.fi/download ... &mode=view
Niin näkee eron tangon etäisyydestä ohjausakseli linjaan. Kyllä tuollainen ero tuntuu ohajustuntumassa, toiset sopeutuu, toiset ei. Itsekkään en pidä jos tanko on liian kaukana ohjausakselin linjassa hamsteri ohjauksessa. Jostakin syystä kädet suorempana ajaessa(LWB-pyörät) tämä ei häiritse niin paljon.
Stemmin pituudella ei siis ole mitään merkitystä, merkitsevä asia on tosiaan tuo tangon etäisyys emäputken suuntaisesta suorasta eli siitä paljonko tanko ohjatessa liikkuu sivusuunnassa.

Jukka

[törpäkkö]

Ihastukseni tähän aiheeseen juontuu etulaukuista. Asensin viime vuonna retkeilypystäriini vuosien nenänkaivamisen jälkeen lisää kuljetuskapasiteettia etuhaarukkaan. Kokemus oli että "vitsi mikä idiootti oon kun en oo aikasemmin tehnyt tätä" -tyyppinen. Kuormatut etulaukut muuttivat lyhytrunkoisen ja aavistuksen kiikkerän nishikin varsinaiseksi junaksi. Tein sillä about tuhannen kilsan lomareissun. Koko ajan oli fiilis että voiko polkeminen enää olla mukavampaa. Se, että ohjauksessa on massan aiheuttamaa dynaamista(?) vastusta, antaa mahdollisuuden tukea ohjaustankoon ihan eri tavalla. Polkijan kehon "oma elämä" satulassa on helpompaa ja vapaampaa kun jokainen asennon korjaus tai pään kääntäminen ei heijastu pyörän kulkuun vaan ne suodattuvat pois. Puhumattakaan, että kun innostuu runttaamaan putkelta ja tankoon voi tukea kuin seinään, ylämäetkin muuttuvat nautinnollisiksi. Totuin tähän niin että kun retkeä seuraavana aamuna hyppäsin käyttöcresentini selkään, jonka vakaampaa mankelia ei ole, olin hetken ihan varma että sen etuhaarukka on irti tai jotain kun se tuntui niin venkulalta.

Fuegon ohjauksen asettumisvoima tuntuu tavallisilla nopeuksilla lähes olemattomalta. Sillä on hauska pujotella kävelyvauhtia jalkakäytävillä ja ohjata pikkusormilla tankoa tökkien. Mutta kovemmassakaan vauhdissa se ei sitten paljon keskitä. Itse ainakin saan painaa aika haipakkaa ennen kuin tulee fiilis että uskaltaa irrottaa kädet ja yrittää ohjata hetken kropalla. Elikkä se on hirmuisen herkkä kaikelle sivuttaiselle penkinpäälliselle elämälle. Ja siinä tangon liikuttaminen perustuu lähes täysin käsien juuri sivuttaiselle liikkeelle, eli tälle elämiselle. Normipystärissä ja alaohjauksessa kädet liikkuvat vastakkaisesti etu/takasuunnassa, jolloin vastakkaisella kädellä on helppo säätää oikea vastavoima, tai jotenkin näin, mutta fuegolla kädet eivät samalla tavalla tue toisiaan. Näin minusta ainakin tuntuu ja sitä minusta todistaa myös se, että toisen käden irrottaminen ei ainakaan yhtään hankaloita sen ohjaamista kun taas normifillarissa näin tapahtuu. Toisaalta, vaikka fuegon ohjausgeometria selvästikin vaatii reilusti kilometrejä että sen voi jättää kokonaan selkäytimen huoleksi, niin on mukava huomata että se kyllä tapahtuu. Ehkä olen jossain puolimatkassa. Jotenkin on hauska oppia kuinka vartalon ja ohjaamisen pitää elää jalkojen rytmissä ja poljinvoiman mukaan. Zen, maasäteily ja lowracerin ohjaaminen . Olisi kyllä veikeä testata jotain hiilikuitumaanuoliaisnocomia. Ja rypeä välittömästi.

Fuegoon en etulaukkuja tai muita punnuksia aio asentaa. Tällaista inertiatyyppistä vaimennusta seuraavaksi parhaiten imitoi jousivoima, ja jousena tässä väkerryksessäni toimii kumi ja osin myös vaijerilenkin muotojäykkyys. Epätäydellisen siitä tekee se, että hetki jolloin vaijeri juuri ja juuri tapaa kumiin kiinni, on tuntumaltaan epämääräinen ja ei-toivottavaa kitkaa voi esiintyä. Minkäänmallisen polkupyörän ohjaaminenhan ei varsinaisesti kysy lihasvoimia (vrt. lada), joten suurikaan jousityyppinen jäykkyys ohjaustangossa ei mitenkään "vaikeuta" ohjaamista, which was nice to huomata. Kitka on eri asia.

Toinen syy tämmoiseen näpräämiseen on joku geenivirhe, josta syystä kaikkia värkkejä pitää yrittää modata ja parannella. Eikä haittaa vaikka tietää olevansa ihan pihalla.

jussi