Pythonin isällä Jurgen Magesilla oli ensin Airbike. Hän halusi nopeamman ja keksi pythonin.
Python on runko-ohjattava lowracer 2x26" pyörillä, etuvedolla ja takajousituksella.
Pythonin kantaisä on "airbike", joka on myös runko-ohjattava. Olen ajanut runko-ohjattavalla vuodesta 1996 - ja yhä nautin siitä yhä. Kun on oppinut ohjauksen periaatteen, pyörä on helposti ohjattavissa ilman käsiä, joten ohjaustanko voidaan jättää pois.
Jokainen normaali ihminen voi oppia ajamaan tällaisella pyörällä, se vaatii vain päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä. Jälkimmäinen lasketaan yleensä päivissä tai viikoissa. Runko-ohjattavan täydellisen hallinnan saavuttaminen (puhumme kuukausista), sanotaan johtavan eräänlaiseen metafyysiseen tilaan, joka on sitä palkitsevampi, mitä enemmän kipua ja kärsimystä olet käynyt läpi tiellä kohti täydellisyyttä.
Otin osaa joihinkin kilpailuihin airbikelläni, jolloin tuntui, että minulla pitäisi olla nopeampi pyörä. Päätin rakentaa lowracerin. Senkin piti olla runko-ohjattava -tottakai, rakentaminen mahdollisimman yksinkertaista ja osat normaalista maastopyörästä. Lowracer aloittelevaa autotallirakentelijaa varten.
Aloin CAD-mallin tekemisen talvella 2002/03 ja rakentelin samalla ensimmäistä protoa pyörästä nimeltään "flairbike". Takajousitus ja istuin onnistuivat melko hyvin, mutta etuosaan en ollut tyytyväinen. Lisäksi flairbike ei ollut tarkoitukseeni tarpeeksi matala. Läpimurto oli ajatus käyttää normaalia keskiötä ohjausnivelenä. Näin ohjaukseen tuli vakautta ja etuhaarukka saattoi olla suora. Lisäbonuksena tuli pyörän katkaisumahdollisuus keskeltä yksinkertaisesti irrottamalla kammet ohjauskeskiöstä.
Aloitin rakentamisen helmikuussa 2003 ja ensimmäinen roll out oli jo 2 viikon kulutta, vaikka minun oli opeteltava MAG-hitsaus aivan alusta. Rahaa ei kulunut enempää kuin 10 euroa materiaaleihin. Yllätyksekseni pyörä myös näytti aika hyvältä. Uusi pitkä ja suora runko muistutti jonkinlaista valtavaa käärmettä, joten nimeksi valittiin "python".
Jotkut epäilivät, onko python lainkaan ohjattavissa, koska siinä oli negatiivinen jättö. Yleensä polkupyörät negatiivisella jätöllä eivät ole stabiileja, varsinkaan suurilla nopeuksilla tai etujarrua käytettäessä. Mutta pythonin ohjausgeometria on erilainen, koska ruko-ohjaus käyttäytyy kuin "heiluri", mikä tarkoittaa, että kuljettajan paino vakauttaa ohjausta työntämällä ohjauskulmaa suoraksi.
Olen ajanut pythonillani yli 2500 km ja rakastan todella tätä pyörää. Käytän sitä päivittäin työmatkoilla, vapaa-aika ja jopa kaupunkiliikenteessä. Ja minulla on vielä paljon suunnitelmia sen suhteen ...
Taipuu muttei taitu --- Jürgen, kesäkuu 2003
Vanhat herrat eivät ole niin nopeuden perään, joten...
Riston pöydällä ja koneella pyöri vuosikaudet kuvia Airbike nimisestä pyörästä.
Erityisesti unkarilaisen Peter Matetelkin tutkielmia aiheesta.
Talvella oli foorumilla houkutteleva nojapyöräretki tarjolla viroon, joten tuumasta oli ryhdyttävä toimeen.
Koska pyörää tekivät koneenrakennuksen opettajat, ei valmiin mallin kopiointi tullut kyseeseen. Muutama skitsi piirrettiin taululle, mallinnettiin pyörä cadilla ja tekeminen alkoi.
Rakentelu alkoi runkoputkesta, jonka kooksi valittiin sattumalta hyllystä löytynyt 60x40x2. Painava, mutta parempi aloittaa tekeminen, jotta ajamisen harjoitteluunkin jäisi aikaa.
Pyörään piti saada takajousitus, kuten alkuperäisessä Airbikessä. Muutenkin noudatettiin Airbiken mitoituskuvan ohjeita. Jousitukseksi valittiin kumijousi, joka rakennettiin vinoksi muotoillun runkoputken yläpuolelle. Kumipusla löytyi vahingossa lastauslaiturille jätetystä röntgenspektrometrin kuljetuslaatikon pohjasta. Tila oli aika ahdas, mutta haarukkaan saatiin jätettyä tilaa 622 pyörää varten, vaikka suunniteltu kiekkokoko oli 559.
Takahaarukkaa piti taivuttaa, jotta haarukan välisilta saatiin istumaan vinon runkoputken päälle.
Jousivoima välitettiin vinon takalevyn ja kumipuslan läpi menevällä pultilla, joka veti haarukan siltaa kumin välityksellä vinoa pintaa vasten. Pultin yläpuolen mutteria kiristämällä saadaan jousi esikiristettyä. Näyttää toimivan hyvin.
Suunnitelman tyylilajiksi ja siten laakerien ja muiden osto-osien hankintapaikaksi valittiin Biltemalaatu. Takahaarukan jousituksen ja ohjauslaakerien tyyppi ja koko valiutui myös näillä perusteilla.
Molemmat laakerit rakennettiin suoraan pyörän runkoputkesta tai huonekaluputkesta pätkimällä ilman laakeripesien koneistusta. Väljät tulivat, mutta tutkitaan, onko tästä haittaa.
Pesäputken sisälle tehtiin samasta putkesta halkaisemalla pala pois sisäputki, joka tulppahitsattiin pesäputken läpi poratusta reiästä kiinni pesäputken sisälle. Laakerien väliin pätkäistiin väliholkki, joka oli hitusen pidempi, kuin pesäholkki, jotta laakereihin ei tulisi asennuksen takia aksiaalikuormaa.
Runkoputken etupäähän rakennettiin ”koura”. Tässä tapauksessa päätettiin kokeilla kouran rakentamista kahdesta suorasta latan palasta, jotka hitsattiin putken ylä- ja alapintaan. Putki jäi edestä auki ja sinne sijoitettiin Airbiken tarvitsema keskitysjousi.
Etuhaarukka rakennettiin kahdesta haarukasta, etu- ja takahaarukasta. Ensin istutettiin maastopyörän etuhaarukka emäputken kylkiin. Haarukka piti rikkoa puoliskoiksi, siksi puoliskot kiinnitettiin kiekkoon ja jarrutapeistaan apurautaan, joka sekin löytyi ”kas, siinähän se onkin”-menetelmällä täydellisesti mitoitettuna johonkin muuhun käyttöön alunperin tehtynä ja hylättynä romulaatikosta.
Haarukkaa tehdessä piti päättää jättö. Kun asiasta ei ollut kokemusta, valittiin alkuperäisen Airbiken yli 150 mm jättö. Haarukan suoruuden ja jätön mittaamiseen käytettiin ohjainlaakerin läpi tähtäilyä. Molemmat meistä ovat entisiä -Risto nykyinenkin- kilpa-ampujia.
Etuhaarukan dropoutit sahattiin pois ja takahaarukka kiinnitettiin tuon etuhaarukan etupuolelle siten, että sen dropoutteihin kiinnitetty etukiekko tuli suoraan ja jättö suunnitellusti.
Haarukat yhdistettiin 30x1,5 huonekaluputkella, johon taivutettiin pari mutkaa. Kampikeskiöön jätettiin kiinni pätkä satulaputkea, jotta etuvaihtajalle olisi kiinnityspaikka valmiina oikeassa asennossa.
Airbikessä istutaan ohjausnivelen päällä hihnoista kootun istuimen päällä. Hihnan etupäät kiinnitystä varten tehtiin ohjausakseliin poikkiputki 25x1,5 putkesta. Koska istuinhihnat vetävät akselia ulos reiästään lisättiin akseliin haara, josta se ruuvattiin nivelkouran yläpintaan. Sama ruuvi toimii myös ohjauksenpalautinjousikumin kannatinraudan kiinnittimenä.
Istuimen selkänojan puolelle tehtiin takahaarukan kanssa samalle akselille ovelalla jatkomuttereista rakennetulla systeemillä nivelöity haarukka, jonka yläpäähän kiinnitettiin lyhennetty ohjaustanko tavallisella vinokiilastemmillä.
Istuinhihnat pujotettiin tuon ohjaustangon pätkän ja ohjainakselin poikkiputken päihin. Hihnat pujotettiin vanhoista toimistotuoleista viilattuihin levyihin, jotta etureunan putki ei painaisi istujan reisiä, eikä selkänojan stemmi ja tanko selkää.
Tässä vaiheessa pyörällä saattoi jo kokeilla ajamista. Runko-ohjattavan ajaminen on kokemattomalle todella vaikeaa, joten jouduimme keksimään uuden urheilulajin, sauvapyöräilyn.
Jarruttomuus pelotti harjoitusajoissa, vaikkei pyörällä päästy, kuin muutaman metrin matkoja, siksi etuhaarukan kylkiin taivuteltiin ja hitsattiin kiinni käyrät sarvet. Aluksi sarvet olivat liian pitkät ja asento liian pysty. Sarvet tökkivät takareiteen kääntäessä ja pelottivat niin, ettei sellainenkaan onnistunut, joka ennen sarvien laittoa onnistui.
Jarrut piti yksinkertaisesti vain heittää jarrutappeihin, mutta homma ei ollutkaan niin yksinkertainen. Luovuttajapyörissä oli ollut 100 mm etäisyydellä toisistaan cantilever jarrutapit, jotka eivät mahdollistaneet normaalin H-muotoisen v-jarrun asentamista. Jarrupalat eivät ylettäneet vanteelle. H-jarrussa jarrutapit ovat 80 mm etäisyydellä. H-jarrut oli kuitenkin laitettava, koska tilaa cantileverjarrun v-muotoiselle vetovaijerille ei ollut. Vaijerin oli tultava sivulta.
Homma ratkesi kahdella tavalla. Risto löysi jostain britanniasta cantilevertapeille tarkoitetut H-jarruvivut. Rakensimme kuitenkin odotusajaksi vanhojen maantiejarrujen paloista jatkomuttereilla korotetut palat, jotka toimivat ihan hienosti. Piti käyttää vanhojen maantiejarrujen paloja, koska kierrevartiset jarrupalat on M6 kierteytetty vain päästään ja kaula on 5,2 mm tyvestä.
Nyt pyörä on ajoharjoittelukunnossa. Ei vielä maalattu, jotta kaatuilusta ei jää liikaa todisteita.
Pyörällä on päästy kituliaasti jo parkkipaikan ympäri ja jonkinlaista oppimisen hehkua on noussut naamoille.