Minusta 12h on epämääräinen matka, jota ei juuri missään pyöräkilpailuissa ajeta. SM-kisat, eli suomen mestaruus kilpailuilut -titteli on vähän harhaanjohtava, jos tapahtumassa ei ole perinteistä pyöräkilpailuhenkeä. Jos 12 tunnin matkan pystyy järjestämään muiden matkojen joukkoon, voi sen tottakai järjestää. Nautin tänäkin vuonna varikolla pyörimisestä ja kilpailun seuraamisesta, enkä tuntenut oloani tylsistyneeksi. Toisaalta en tunne pienintäkään mielenkiintoa lähteä kiertämään rataa 12 tunniksi. Kilpapyöräilyvuodet ovat iskostaneet omaan urheiluhenkeen erilaisen näkemyksen kunnon pyöräkilpailusta. Ultra suoritukset ovat kieltämättä osa kilpapyöräilyä, mutta jotenkin 12 tuntia tuntuu tässäkin mielessä väliin putoajalta.
RRF-seura ja SM-kilpailut ovat tietysti aina ajajiensa näköinen yhteisö ja tapahtuma ja kuulun varmasti vähemmistöön Nojailijan kanssa, mutta kaipaan mies miestä vastaan henkeä, yhteislähtöjä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Muistaakseni RRF perustettiin ennenkaikkea edistämään nojapyöräilyä urheiluhengessä. Tottakai Nokian kisa suurelta osin sitä onkin, mutta toisaalta ei ehkä tarpeeksi. Tietenkään 30:n ajajan voimin ei mittavia kilpailuja vielä järjestetä ja siihen suhteutettuna meillä on erittäin oivat puitteet ja intohimoinen harrastajakunta.
Olen aina pyrkinyt omilla toimilla viemään lajia eteenpäin siihen suuntaan mihin sen mielestäni tulisi kehittyä. Nojapyöräilyä, kuten meidän ennätyspyöräilyäkin vaivaa samat ongelmat vuodesta toiseen, jotka mielestäni rajoittavat lajin kehitystä:
-lajilta puuttuu selkeä määritelmä
-kalusto ja kuskit ovat liian monivivahteisia (nojapyöräkisoissa, toisaalta ymmärrän että tässä osin piilee juuri se viehätys)
-kilpailuista puuttuu "credibility"
Suomessa meillä on hyvä porukka ja meininki, eikä se minua nyt paljon syö jos "SM-kisat" ovat enemmänkin vuotuinen get together ja kokoelma sekalaisia matkoja ja lajeja, mutta ainahan voisi toivoa että tapahtuma olisi vakavasti otettavaa urheilua, tai että tapahtuma olisi yhdistelmä vakavasti otettavaa urheilua ja hauskaa yhdessä oloa kisailunkin merkeissä.
Maailmassa lajin huipulla on kuitenkin monta vakavasti otettavaa urheilijaa, joita käy sinäänsä sääliksi, kun heidän suorituksensa ei saa ansaittua arvostusta pyöräilymaailman silmissä.
Mielestäni pidetään keskustelu auki ja yritetään löytää sopiva kompromissi lajin kehityksen, vuosittaisen kokoontumisen ja yhteisön yhdessäolon merkeissä. Omaa halua kehittää tapahtumaa motivoi varsinkin sopimus Nojailijan kanssa, että ensi vuonna ajetaan hampaat irvessä mies miestä vastaan suhteellisen samanlaisella kalustolla.
Positiivisena juttuna mainittakoon, että lähden ensi viikolla Dekraan virittämään uutta Eivietä huippukuntoon ja syyskuun alussa lennämme San Franciscoon ja siitä Nevadaan Battle Mountainiin yrittämään uutta maailmanennätystä. Nokkimisjärjestys tänä vuonna on että Damjan ajaa ja minä vastaan varikkopuolesta
Yritän raportoida reissun varrelta hyvin. Ensi vuodeksi voitaisiin yrittää houkutella Damjania ja Francescoa Tepon kanssa Suomeen kisoihin. Molemmat ovat luvanneet tulla lomailemaan ja saunomaan pohjolaan. Tero(t) ja Mika(t) pääsisi myös kyykyttämään miehiä tutulla kotiradalla.