jviirret kirjoitti:
Kiina on iso maa, sieltä löytyy uutisia laidasta laitaan.
11miljoonan kauppa josta 5,5miljoonaa Suomesta, siis miljoonaa, ei miljardia
eikä uutisessa ole sanaakaan uusiutuvista energiasta, saako noita edes koekäyttää suomessa 
Jukka
Uusi tekniikka, eka kauppa eli pää avattu ja varmasti uusia ja isompia kauppoja luvassa, Kiina on iso maa ja siellä on paljon miljoonakaupunkeja. Noiden avulla siis siirrytään kivihiilestä kaasuun ja ehkä se jossain tulevaisuudessa on myös biokaasua tms. kuitenkin Pekingin ilmaa hengittavät varmaan tykkää.
"Pekingissä on kovat päästötavoitteet ja meitä pyydettiin järjestelmä, jollaista ei ole vielä missään. Päästöraja asetettiin todella alas ja se piti saavuttaa hyötysuhdetta heikentämättä."
jviirret kirjoitti:Niin, pohjimmiltaanhan minäkin olen "vihreä". Ajan autolla 5-6000km vuodessa, pyörällä liki yhtä paljon. Ruokaa ei mene roskiin ja lihansyönninkin olen nyt jättänyt melkein kokonaan. Kaikki mitä voi kohtuudella kierrättää kierrätetään. Talo lämpenee ilmalämpöpumpulla ja kun se ei riitä niin uusiutuvilla(halkoja) jne. jne.
Silti Vihreät on viimeisin puolue mitä äänestäisin, niillä kun oikeasti näyttää olevan tavoitteena Suomen heittäminen 100v taaksepäin. Ainakin jos äänekkäimmän kymmenyksen puheisiin on uskominen 
Jukka
On mullakin auto pihassa ja sillä ajan (liikaa). Minkään puolueen jäsenkirjaa ei ole taskussa mutta nyt näyttää itsellä ajatukset vihreiden kanssa käyvän parhaiten yksiin, ja askel kerrallaan omasta elämästä yrittää tehdä vihreämpää.
Mikä olisi sopiva esimerkki tuohon 100v taaksepäin "kellojen" kääntämiseen?
itse en ole sellaista huomannut. Oli puolue mikä hyvänsä niin se äänekkäin/radikaalein kymmenys tekee yleensä eniten hallaa, jos nyt vaikka ajattelee Perussuomalaisissa vaikuttaneita Tony Halmetta tai Vääksyläistä James Hirvisaarta 
Vaparihommissa jonkin verran politikkopuheenvuoroja olen viimeaikoina joutunut/saanut kuunnella ja esim. jos kokenut kokoomuspoliitikko Sasi ihan pokkana sanoo, että Rosatomin voimalassa ei ole mitään riskiä ja se on hyvä bisnes niin kyllä ainakin mulla joku hälytyskello rupesi soimaan ja jos sen perään puhui radikaalivihreä Hassi joka puhui älykkäästä sähköverkosta, hajautetusta tuotannosta, kysyntäjoustosta ja energiansäästötavoista se uusista tavoista tuottaa se energia niin jotenkin tähän jälkimmäiseen uskon.
Meidän 70-luvulla rakennetussa kerrostalossa onneksi on otettu eka askel lämmöntalteenotolla, ei nosta edes kustannuksia vaan maksaa itse itsensä n. 10 vuodessa.
Nojasyklismiä vuodesta 2010
"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.