Ahaa siis kuminen vannejarrupalakin voi lasittua, tätä en tiennyt? No täytyypä sitten kokeilla jarrutella sillä ja hangata oikein kunnolla, jos siihen tulisi eloa.
Jarru on vauhdin surma, totta, mutta jarruttaminen usein lisää turvallisuutta reitillä
. En kai mä koskaan jarruttaisi jos ei sille olisi tarvetta.
Kävin pyöräliikkeestä ostamassa kokeeksi EBC:n paloja, yhdet vihreät ja yhdet kultaiset. Kokeillaan nyt noita sitten seuraavaksi kun nykyiset palat kuluvat. Mä tosin katsoin tänään niitä nykyisiä jarrupaloja ja ei niistä nyt niin paljon ollut kulunut. Kuitenkin tuntuu hassulta että kahvatuntuma antaa viitteitä siitä että paloista on lähtenyt enempi kuin niistä todellisuudessa on. Tosin nyt aloin kyllä miettiä että noinkohan noita paloja voi tyypeittäin vaihdella vai jos on aiemmin ajanut sintratuilla, on jatkossakin ajettava. Vai onko se jarru ja/tai levy jotenkin tyhmä ettei se tiedä mitä siinä on viimeks käytetty?
Tänään ei taas tuntunut menevän mikään putkeen (kirjaimellisesti): ensin ketjunsuojaputki hajosi kiinnityksen kohdasta ja jäi lillumaan vapaana joten ei voinut polkea. Pyöräliikkeestä sain pika-avun asiaan nippusiteiden muodossa mutta mielessä kävi repästä koko putki pois ja päästää paluuketju vapaana lillumaan. Runkosuojatarrat vain sopiviin paikkoihin (tosin mikä siinä on että joka paikasta josta kysyn, myydään ei-oota tai sitten ne ovat loppu). Myöhemmin kaiken kruunasi kun taas ketju tippui ulos rattailta. En oo vieläkään jaksanut säätää sitä, olen vaan varovaisesti sitten vaihtanut isommalle, mutta silti tuota joskus tapahtuu
.
Päivän positiivinen: ostin sellasen mun mittakaavalla ison pirikellon, jossa on vanhan ajan vetokahvasysteemi
. Olen niin kyllästynyt tohon ping ping -kelloon ja halusin ensin sellasen jossa on se ympäri pyöritettävä rinkula, mutta kun niitäkään ei oikein ollut. Mutta sitten huomasin tämän mahtavan ison kellon, tosin siellä olisi ollut vielä kaks kertaa tätäkin isompi mutta eihän sellanen olisi enää tankoon mahtunut
.