Tunnin ajossa ongelmat rupesivat tyrkkimään rumia päitään esiin. Voimat riittivät pyörän hallintaan ok ja luulin vikuroinnin johtuvan tuulesta ja takakatteen koosta johtuvaksi, kun kokemusta ei ollut tarpeeksi. Ei ollut vertailukohtaa.
Jälkikäteen mietin, että olisi pitänyt ehkä sittenkin nähdä vielä vähän vaivaa katteen tekemisessä, kun jäi eteen toiselle puolelle aukko kanaverkon päälle. En tukkinut, kun ajattelin, että käsi tukkii aukon. Ehkei sittenkään ainakaan 200 metrillä peffa penkistä. Eikä hajua siitä, miltä reikä näyttää edestä normiajossa. Jos tuulta pukkaa sisään, toimii takakate pussina 
Ja silti tuli sijoituksia.
Vasta tänään kekkasin, että eivätkö nämä olleet historian ekat PM kisat, joten tuli osallistuttua historiallisesti merkittävään tapahtumaan ja vielä jäätyä historiaan ekana voittajana kahdessa kisassa. Mitään pois ottamatta tulevien PM tittelien arvosta, on vain yksi eka kerta ja vuoden on ainoana voittajana kastissaan. Näppärää.
Jos muistan oikein vaihteiden käytön, alussa menin isolla eturattaalla kaikkialla paitsi ylämäessä. Jossain vaiheessa väsyin ja tiputin keskimmäiselle ja nostin isommalle takarattaalle takamutkassa. Erot välityksissä isolla rieskalla ovat niin suuret, että tuulessa joko potkin tyhjää tai hyydyin äkkiä. Välillä keskimmäisellä jonkun kierroksen ajon jälkeen menin vähän aikaa isolla etusella pitkät ketjut kunnolla ristissä. Kun en tiedä, miten pahaa pitkäketjuinen systeemi närkästyy isosta eturattaasta ykklsellä ja kakkosella, en kunnon hyytyessä monta kierrosta uskonut jaksavani runnoa hyvään kadenssiin päästäkseni yli tyhjänpolkemisvaihteella ja loppuun asti. Siksi palasin keskimmäiselle eturieskalle.
Sade ei tehnyt kepposia vain Petrille. Vikalla kierroksella takakurvissa tiputin loppukirityksessä uudestaan käyttöön otetusta isosta eturattaasta keskimmäiselle ja siinä kohdassa, kun takasuoran päässä oleva alamäki muuttuu ylämäeksi, olin polkenut kiihdytyksen. Kun olin väsynyt, tiputin rattaita ensin edestä sitten takaa etupainotteisesti, jottei tarvitsisi käyttää vähiä voimia ennen varsinaisen mäen alkua. Seurauksena kadenssi pomppasi ja sateen kylmettämä vasen pohje kramppasi.
Vedin pyörän sivuun pohkeen venyttelyä ja hierontaa varten. Olin vääntänyt takavaihtajan tapin taakse ja polkenut muutamia kierroksia, mutta ketju jumi vitoselle ja paluu epäonnistui. Piti nostaa perä ilmaan ja pyörittää kampia, jotta pääsin liikkeelle, kun ei huvittanut juuri krampannutta jalkaa kiusata.
60-406 Big Apple keventyi ohjaukseltaan alamäen pohjalla olevassa lätäkössä ja ei kääntänyt pyörää normaalinopeudella. Käänsi kyllä, mutta hitaasti, joten ei lähtenyt plaanaamaan, vaikka uhkaavalta tuntui kolmessa kympissä. Noissa vaiheissa omppu hurisee kuin pieninastainen maastorengas ja märällä kuullosti vielä oudommalta. Melko litisevä ääni.
Merisuolavinkin sain ja suu oli niin kuiva, että en saanut ilman puolen kiteen sulamista nielaistua. Ei ollur toimistolla pulloa mukana. Pohje rentoutui nooeasti, mutta ei täysin. Venyttelin ja hieroin, mutta saunasta huolimatta jäykistyi uudestaan ja ei ollut kunnossa su aamuna, mutta venyttely auttoi. Ei ollut asiaa käyttää täysiä tehoja tai koviakaan tehoja ylämäessä ennen lämpiämistä 6 h kisassa.
6 h ekat tunti 15 menetteli ja kun koivista rupesi voimat vähentymään, otin tauon. Vielä imeytyi patukka ja merisuolavesi. Yläselkätuki oli kaarella työntäen lavat pois penkistä, joten meno oli kuin joku tyntäisi rangasta eteen polvella ja vetäisi hartoista yhdistettynä pallon päällä tasapainotteluun käsin tangoista puristamiseen. Lihaspistos oikeaan vatsalihakseen 10-20 min. kohdalla ei ollut mitään muistaakseni 45 min. kohdalla alkaneeseen vasemman hartian hapotuksesta lihaspistokseksi muuttumiseen verrattuna. Taukoja monta ja kärsimystä paljon. Niskatuki ei ollut keskellä runkoputken linjalla ja kampeuduin oikealle, mikä teki ohjauksesta painia osan ylävartalon painon käsillä kannattelun lisäksi.
Olin virhekäsityksessä, että ei trikeä ja kaksipyöräistä rinnasteta, joten grillasin kaksi makkaraa, mikä antoi natriumia ja kropalle aikaa imeyttää nestettä sekä energiaa. En olisi tehnyt niin tietämyksellä kisasta Vilijamin kanssa. Kuten en myöskään testannut istuimen ominaisuuksia viiteen tuntiin asti. Tai tunnin ajossa kastumisen ja kylmentymisen aiheuttaman krampin ja epävakaisen sään ennusteen perusteella sadetakin käyttöä vetskari auki ajamista läpi kisan. Takki hengittää 15 asteessa niin, että vilustuin ensikäytössä. Toista takkia aiemmin tehdyssä Hki-Porvoo-Hki reissussa kokeilkeena totesin ekaa kertaa onnistuen viiman vähentämisen nestehukan vähentymisen. Mistä Eurosportin pyöräilyjuontajat vinkkasivat. Ekaa kertaa yksi suunta meni pysähtymättä läpi tri pyörällä ja enemmistö mäistä isolla eturattaalla. Nyt puraisi, kun hengittävästä viileästä maastokuviopaidasta huolimatta hikosin liikaa. Suolavaje kai iski. Paidassa UV suojakerroin 50 ja kuivuu supernopeasti. Siksi imagotappio -käytännöllisyys ennen ulkonäköä.
En jaksanut hapoilta ajaa 5 h jälkeen ja totesin saaneeni liikaakin dataa istuimesta, kun 3-4 kertaa kierroksessa yritin siirtää peffan keskilinjalle. Yläkroppa ei seurannut. Siirsin niska/päätuen ja yläselkätuen samalle linjalle kuin runkoputki ja poistin u kurvin, eli eteen taivutuksen yläselkäpehmusteen keskeltä. Lavat eivät tuntuneet litistyvän kovaa penkkiin, mutta tukea sain mukavasti ja aiemmista yrityksistä huolimatta vasta nyt onnistuin vartalon rentoutus. Oli taivaallista ottaa puristavan otteen sijaan kevyt ote kaksin käsin. Kun vikurointi loppui, otin pian vasemman käden pois tangolta ja millintarkka ohjaus säilyi kolmella sormen päällä oikeasta kädestä. Se vasta gutaa tekikin vasurille.
Kun happea riitti pyörää liikuttaviin paikkoihin ja maitohappoa ei syntynyt hartoista, ylävartalosta ja käsistä, nuo paikat rupesivat hajottamaan maitohappia. Vauhti kasvoi, kun siirryin eturattaalle. Vartin työ modauksessa vaati uudelleen lämpiämistä ja parin kierroksen jälkeen tuntui vasemmassa takareidessä väsymyksen aiheuttamaa jäykkyyttä krampilla uhkaten. Silti ajoin lopun kisaa isolla eturieskalla riskeeraten myös vaihteistoa, kun kai kakkosella kiipesin mäen. Hyvin oli syöty ja juotu, kun jaksoin painaa loppukirinä pahimpia puuskia lukuunottamalla isolla eturattaalla loppuun asti nooeammin kuin aiemmin. Ihan eri tahtia menin, näytti olevan kahden kympin päälle vauhti vs jotain 15-17 aiemmin. Paitsi kolme vikaa kierrosta vielä nopeammin. Jotta ehdin mahdollisimman monta kierrosta, nostin vauhtia kolmanneksi vikalla kierroksella ja lisää tokavikalla. Se oli nopein kierrokseni ja ehdin nipin napin yhden lisäkierroksen ajaa. Nopein kierros meni 25 km/h keskarilla.
Paljon on parannettavaa ja sitä tulisi helposti.
Onko mustaa sensoria kukaan havainnut?
En vain uskalla luottaa tuollaiseen mahdollisuuteen siksi, että ajan ja moraalin loputtua kesken pyörän modaamisessa jäi alle 60-406 Big Apple ja 50-559 kaupunkiajon alhaisilla paineilla. Halusin nähdä, miten käy limusiinisäädöillä. Viime vuonna liikkui liukkaasti 35 mm Kojakeilla. Alipaineisinakin paukutti. Nyt on takaiskari uusi ilmatoiminen kuluneen jousi/öljyiskarin sijaan. Ei tarpeeksi säätökokeiluja ja ajoa takana, mutta ei ero ainakaan valtava ole, sen sijaan leveät renkaat veivät selvästi paljon pois tälleistä ja se on niiiiiiin hyvä asia kädelle, että 
