Hyvä mittaus tuo, mutta älkää ottako sitä totuutena. Aina pitää muistaa, että mittaus mittaa vain mittausjärjestelmän mukaista tapausta, eikä näennäisestä vastaavuudesta todellisen tilanteen kanssa voi koskaan olla varma.
Tuossa ongelmia aiheuttaa mukulakivenkuvauskuhmujen pituus ja niiden pituuden vaihtelemattomuus, sekä vain takapyörän mittaaminen. Etupyörä on kiinni jäykässä, mutta myös omalla tavallaan joustavassa pukissa. Nämä molemmat tuottavat tuolle systeemille ominaisvärähtelytaajuuksia, joita ei esiinny oikeassa ajelussa mukulakivellä, myös etupyörän rullatessa samaa alustaa.
Jokainen meistä on havainnut tuon vastuksen rajun kasvun nimismiehenkiharaisella soratiellä, tai tärinäraidan päällä ajellessaan. Tuollaisen tasavälisen kiharan tuottama lisävastus on erittäin vahvasti riippuvainen nopeudesta. Ja saavuttaa maksimi vastuksen vasta kun värähtely on ehtinyt kerätä amplitudia useista (kymmenistä) pompuista peräkkäin.
Todellisella mukulakivellä ajaessa ajosuunta kivien yli vaihtelee, kuten myös kivien koot, joten resonanssitilaan ei päädytä niin helposti kuin tällaisessa mittausjärjestelyssä.
On aivan selvä, että tuollaisen resonanssitilan vastuslukemat ovat suuria ja niitä voi välttää pienentämällä rengaspaineita. En kuitenkaan usko, että tuollaiseen resonanssitilaan todellisella mukulakivellä joudutaan läheskään noin helposti kuin tuossa mittauslaitteessa. Varsinkin etupyörän rullaaminen samalla pinnalla jäykän kiinnityspukin sijaan muuttaa tuota tilannetta merkittävästi.
Taas tilanne on se, mikä niin usein tieteellisissä havainnoissa. Kuvitellaan löytyneen jotain ainutlaatuista ja ennen kuulumatonta maailman toiminnasta, mutta onkin löytynyt vain mittausjärjestelyn puutteita. Jos tuo mukulakivellä ajon vastukset aidosti olisivat tuon mittauksen mukaiset, olisimme jo tietoisia siitä sillä kilpapyöräilijät käyttäisivät lussukumipaineita mukulakivikisoissa. Eivät kuitenkaan käytä. 
