Nojapyöräfoorumi

Talvella tulee kaaduttua monestikkin. Kerran muistan kesällä kellahtaneeni, vähän samaan tapaan kuin muutkin. Pysähdyin valoihin, jalka maahan, alla soraa ja muks.

Suosittelen lämpimästi kaikille kaksipyärisen nojakilla ajoharjottelun aluksi ottamaan lisä haasteeksi lukkopolkimien käytön harjoittelu Se on aika koomista hommaa. Aluksi kaatuillaan kokoajan.

• Nm. Kokemusta On

Talvella menee nurin ihan liian usein. En suosittele marathon wintereitä kenellekkään.

Kolme kertaa eli kerran vuodessa: kaksi ekaa siksi, että hidasta kävelyvauhtia kurvaillessa ei hoksannut eukäteen irrottaa lukkoja:
a) u-käännös t-risteyksessä, jossa irtokiviä asfaltilla ja kivi osui eturenkaan alle ja heitti etupäätä sen verran kaarteen ulkokurvia kohti, että tasapaino katosi, ei vammoja
b) edelleen kävelyvauhtia ja pyörätie siirtyi tien toiselle puolelle, mutta samaan aikaan sattuikin tulemaan tietä pitkin auto ja liinat kiinni ennen kuin lukot irtosivat, siitä kyljelleen ruusupuskaan, mutta ei onneksi vammoja

Kolmannella kerralla kanttikivi yllätti, kun yritti liian vinottain ajaa sen ylitse. Etupyörä katosi alta ja kyljelleen. Komea mustelma reiteen ja nirhauma käsivarteen.

T. Ari

Tämän kyselyn perusteella siis varsin perusteltua esim. katetta suunnitellessa ottaa kaatumisen mahdollisuus huomioon. Kate tuskin kaatumisriskiä ainakaan vähentää? Pitääkö kate siis myös suunnitella niin, että sen korjaaminen onnistuu mukana olevilla tarvikkeilla pyörälenkillä, vai onko parempi suunnitella "pommin kestävä" jolloin kestää kaatumiset?

Jukka

Olenko mä oikeasti ainoa joka on saanut triken menemään ympäri kurvissa?

Yep

Mä olen saanut KMX-triken 2 kertaa nurin, en tosin kurveissa,
vaikka joskus on 2:lla pyörällä menty.

Molemmilla kerroilla auto tullut parkkipaikalta suoraan eteen kevyen liikenteen väylälle.
Ja paniikkijarrutuksissa trike nurin. Takajarrun lisäksi ainoastaan oikeassa etupyörässä etujarru.
Nätisti nurin nurmikolle molemmilla kerroilla, onneksi ilman pahempia vaurioita.
Ei paljoa iloa viiristä, jos ei siihen suuntaan yleensä autoilija katso.

Jori tässä kyseli onko joku kaatu pystypyörällä ja onko vauriot suurempia jos oikein tulkitsin. Itse olen kyllä sitälajia harrastanut aikanaan kilpapyörällä ja välillä tosi pahoin seurauksin. Suurin kirous oli nämä varvaskoukut ja niistä jalkojen irottaminen äkkipysäyttämisen jälkeen. Jos ei varsinkaan tämä tasapainoilu onnistunut. Pahimmin olen kaatunut aivan suoralla tiellä Järvenpäässä, kun tuupista lähti pinta irti varottamatta ja viellä etupyörästä. Siittä lähdettiin neljänkympin vauhdista tangon yli kuin leppäkeihäs ja pyörän kansa kerien. Onneksi oli kypärä ja muuten tässä näitä todennäköisesti olisi kirjuuttamassa. . Vaikka kyllä sekin piru meni kappaleiksi pahemman kerran, sain pirun paljon noita kipsejä tässä rytäkässä. Siinä kuljettiin monta kuukautta molemmat kädet kipsissä ja sellasissa kantolaiteessa , että itse ei sitä paljon tarpeilla pyyhitty , eikä muutakaan. Silmälasien sanka repi korvan irti ja lapaluu murtu ja paljon muita . Tais siinä pääkin kärsiä kun ei lopettanut näitä pyöräily hullutuksia.
Täytyy sanoo että tässä rytäkästä selvittyäni olen aina pitänyt sitä KYPÄRÄÄ päässä, vaikka jotku pitää että vastuu onkin itsellään. Mutta kun on niitä muitakin tekijöitä , kuin se itse , itsestään vastuun ottaminen. Ne on nääs ne yllättävät tekijät ja siinä ei kova pää paljon auta , jos asfalti tekee siihen reijän.

Kaksi.
Toinen vauhdissa alamäessä soratien mutkassa. Hallitsematon luistava U-käännös ja lopuksi mukkelis makkelis niin että äijä tekee kuperkeikkaa tangentin suuntaan. Oli yllättävän heikko kontrolli, paljon vielä pystäriä huonompi luistossa. Ei vaurioita ja kuperkeikkojen jälkeen vähän naurattikin. Onneksi ei ollut muuta liikennettä.
Toinen hitaan nopeuden lukkopoljin-kaatuminen. Tipautin avaimet taskusta, ja niitä varten pysähtyessä.

Sit muuta harjoitteluhaparointia ja pieniä nojailuita, mutta ne eivät ole olleet yllättäviä aktiivikaatumisia.

Pystäreillä on muutamia, esim yllättävästä koiran väistöstä johtuva töyssyyn ajo. Siinäkin sora sitten vei pidon. Huimin, ja näyttävin oli kun etujarrujen ripustus oli päässyt löystymään ja jarru pääsi valumaan alas pinnoihin kiinni seuraavassa jarrutuksessa. Oli meinaan (puoli)voltti vauhdista. Laskeuduin alimmaiseksi. En saanut verenvuotoa itse loppumaan, piti oikein sairaalaan mennä kyynärpään kiinni laittamiseksi. Autoja oli liikennevaloissa aitiopaikalla, näkivät aika shown.

Jaaha, en varmaan ole pahasti kaatunut nojapyörällä, kunnon lipat kyllä muistaisi! Ajettu niillä on kyllä vuodesta -98. Olemattomalla vauhdilla lukot kiinni kaatoja on tullut joitakin, niitä en laske tähän mukaan. Kerran annoin kaverin tyypittää tadpolea, sillä seurauksella että mutkassa toispuoleinen lukkojarrutus ja pyörähdys kierteellä vaakatasossa 180 astetta nokkospusikkoon kyljelleen Käsivartta ja reittä meni vereslihalle, muttei pahempia fyysisiä vammoja. Kolmi- (ja neli-)pyörissä olisi jarrut hyvä olla balanssoitu yhteen kahvaan noin hätäjarrutuksia ajatellen. Tai ainakin samalla akselilla olevat yhteen.

jviirret kirjoitti:

Tämän kyselyn perusteella siis varsin perusteltua esim. katetta suunnitellessa ottaa kaatumisen mahdollisuus huomioon. Kate tuskin kaatumisriskiä ainakaan vähentää? Pitääkö kate siis myös suunnitella niin, että sen korjaaminen onnistuu mukana olevilla tarvikkeilla pyörälenkillä, vai onko parempi suunnitella "pommin kestävä" jolloin kestää kaatumiset?

Jukka

"Pommin kestävä" olisi hyvä, mutta TI- menetelmin vaikea saavuttaa. Luultavasti Rotovelon ämpärimuovinen kori on kestävin.

Kyllä tuli kaaduttua viime kesänä "makeasti". Oltiin pitkällä reissulla Helsingistä Hartolaan, 4 cyclocrossaria, 1 maasturi ja minä lowracerilla. Paikkana Pulkkilanharjulla Päijänteen ylittävällä sillalla olevalla kevyenliikenteen väylä. Kevyen liikenteen silta on tehty teräsritilöistä ja oli sateen jäljiltä todella liukas, tuntui kengän allakin "jäiseltä". Ajettiin letkassa, pystäreillä ei ongelmaa sillan ylityksessä mutta nojapyörästä lähti eturengas alta n.25km/h vauhdissa. Ensin luisti toiselle puolelle ja kun sen sai korjattua niin sitten heilurilla toiselle puolelle ja sit mentiin. Teräsverkko vain vilisi lähempänä ja lähempänä ja sit ryskis. Kyynärpää ja nilkka auki, ja reiteen kunnon skraadut ja mustelmat päälle. Onneksi se teräsritilä oli liukas, muuten olis tullu jalasta jauhelihaa. Onni myös siinä että ei tullu kosketusta sillan betoniseen kanttikiveen.
Normaalioloissa olis ehkä tarvinnu tikkausta mutta sisulla vain kahvilan vessaan ja ensiapuna huoltoauton e-a laukusta sidettä peliin ja matka jatkui vielä n.50km verran Sysmän kautta Hartolaan. Omatekemä lowracer ei ollut lipasta milläänkään, ainoastaan Optimalta ostettu lasikuitupenkki sai pienen vaurion, jonka sai korjattua. Olipa sitten jäänyt penkistä reunan suojana oleva kanttinauha asentamatta pehmusteiden asennuksen jälkeen. Olis reuna säilyny ehjänä jos ois reunanauha ollu paikoillan. No vahingosta oppii, ja matka oli kyllä muuten todella hieno. Päivän aikana ajettiin 215km, ajoaikaa n10h, kokonaisaika 15h.
Reittinä tuo Pulkkilanharju on kyllä todella hieno. Mutta varoituksen sana paikallaan siitä sillasta, jos se on märkä niin menkää varovasti, se on todella liukas!

Kyllä olen yli 10 vuoden aikana kaatunut monta kertaa ja mustelmia ja asfaltti-ihottumaa on tullut eri puolille. Arvaamattomimmat paikat ovat olleet irtosora ja syksyn märät lehdet. Delta SH5:llä Saimaan Eco-Tripillä Savonlinnassa ravintolaillan jälkeen poikkesi vasen takapyörä ajotielle ja paluu pyörätielle pompautti ajokin täyteen ilmaveiviin!

Sakari

Trikellä en ole kaatunut vielä kertaakaan, ehkä pari melkein-läheltäpititilannetta kun on kurvannut nopeaan niin toinen eturengas on noussut irti maasta.

Vastasin silti että monesti, vaikka oikeastaan törmäilyäkin on sen pari kertaa, mutta yksi kerta ei kuitenkaan riitä. Kevyistä törmäyksistä kyse, lähinnä parkkeeratessa/ahtaassa paikassa kääntyessä unohtanut katsoa joka suuntiin tai joskus tietä ylittäessä katsoin vasemmalle ja unohdin seurata oikealla olevaa kanttaria, johon sitten törkkäsin eturenkaalla. Muihin ihmisiin en ole törmäillyt, mies on törmäillyt minuun kevyesti pari kertaa mutta mitään ei oo onneksi sattunut eikä hajonnut - muistaisi sen turvavälin!

Kai se vaan on fakta, että kun paljon pyöräilee, joskus kaatuu. Ruksasin tuon "monesti", kun se on lähempänä kuin "kerran". Muistamiani kertoja on siis kolme. Ja kerran seisontatuelta ilman kuskia.

Hyvillä keleillä ei juuri kaatuile, mutta varsinkin syksyn lehdet ja soralla paikkaillut (pyörä)tiet... Ja itsekseen ei useinkaan kaadu mutta kun tulee esim. pyörätietunnelin täydeltä vastaan muita niin jotain joutuu tekemään joskus liian nopeasti. Ja sitten mentiin. Kai se on se normaali tarina pystärilläkin.

Erikoistapaus tietysti on nämä lukkopolkimilla harjoittelut. Niissä jokainen kaatuu ainakin kerran ennen kuin irroittamisesta tulee refleksi. Ja joskus sen jälkeenkin, kuten edeltä saimme lukea.

Hopea kirjoitti:

Erikoistapaus tietysti on nämä lukkopolkimilla harjoittelut. Niissä jokainen kaatuu ainakin kerran ennen kuin irroittamisesta tulee refleksi. Ja joskus sen jälkeenkin, kuten edeltä saimme lukea.

Eilen piti "harjoitella" lukkopolkimia ja kaatumisia oikealle puolelle, siis ketjun puolelle. Ajoin pakkassäässä 2-5 cm:n lumihangessa kurviin jossa oli sohjossa kurvattu mopon leveämmällä renkaalla. Aurinko oli sulattanu jään pinnan märäksi lumen läpi ja etu- ja takarenkaat menivät eri puolelle jäässä olevaa liukasta loskauraa. Kurvi oli vasemmalle johon suuntaan pyörä vippasi... eli vasten refleksejä. Yllättäen ketjun puoleinen kenkä ei muka lähteny reflekseillä irti, tuli outo kaatuminen.

Jos pikku lipsahduksia ei lasketa niin tämä oli kolmas kaatuminen tälle talvelle. Nuo lipsahdukset tulivat lähes pysähdyksissä joko nuoskasadekelillä tai oikein kunnon hangessa tarpoessa, ohjaus vaappuen mäkeä tms ylös jolloin kenkä eksyi väärälle puolelle etupyörää.

Tänään tapahtui sitten ensimmäinen kunnon kaatuminen SH19:llä.

Löysin paikallisen Jyväskylän Uusiotuote Ry:n valtavasta varastosta tarvitsemani 20" ja 24" kiekot kumeineen ja lastasin ne SH19:n tarakalle:

Korjaamo on kovassa rinteessä ja lähdin laskeutumaan kuormineni suht. jyrkkää irtosoramäkeä alas. Tietenkin piti jarruttaakin ja niinkuin olisi pitänyt arvata renkaat lähtivät luisuun. Kun jalatkaan eivät irtosoralla pitäneet, kaaduin komeasti kyljelleen. Otin kyyrnäspäällä vastaan ja siihen ja kankkuun jätti karkea irtosora rumat jäljet. Jo ennestään vaurioituneeseen olkapäähän kovasti sattui ja kyyrnäspäähän oli sora jyrännyt syviä uurteita.

Kovasti mietin, lähdenkö ajamaan Keskussairaalan poliklinikalle vai kotiin. Päätin ottaa neuvoa-antavat ja ajoin suht. lähellä olevaan Alba-hotelliin, jonka vessassa pesin haavat, ja sain ystävällisessä vastaanotossa ensiavun ja ilmavan kääreen käsivarteen ja oluen.

Vielä olutta maistellessa pähkäilin, mitä teen, mutta päätin kuitenkin ajella Vaajakoskelle. Olkapää on edelleen aika kipeä. Kättä ei voi nostaa ylös ollenkaan. Mietin tässä pitäisikö kuitenkin huomenna mennä lääkäriin.

Se minkä tästä reissusta opin on, että nojapyörällä ei kannata lähteä edes yrittämään lakeutumista jyrkkää irtosoramäkeä alas varsinkaan kuorman kanssa. Siinä joutuu kuitenkin joka tapauksessa jarruttamaan ja siitä sivuluisuun ja kaatumiseen.

Sakari