Nyt on pyörän "omistajakin" päässyt ensimmäisen kilometrin (viitisen kertaa parkkipaikan ympäri). Kyynärpäissä vanhastaan olleet ruvet ovat edelleen ehjät
ja usko mahdolliseen onnistumiseen on palautumassa.
Koko jutun idea olivat uudet neuvot, eli Jori kehotti ohjaamaan käsillä, ei mitään sauvapyöräilyä. Homma on aivan kuin pikkukakaroiden ajoharjoittelua, "isi" juoksee rinnalla ja pitää kiinni. Kunnes ei sitten enää juoksekaan...
Ajossa on selvästi vakain optimivauhti: varsin hidas, ehkä joku 10 km/h, varsin rauhallinen tahti ja kevyt poljinvoima. Siitä hitaampi ja nopeampi vauhti vaatii paljon harjoittelua.
Liikkeellelähtö on vaikea polkemalla, helpompaa on tuuppia jaloilla pyörä pieneen vauhtiin ja sitten vasta nostaa jalat polkimille. Kun pyörä alkaa hoippua, ohjataan käsillä ja lasketaan jalat polkimilta. Parkkipaikalla pyöriminen onnistuu jonkin aikaa, kohtalaisen pientä ympyrää, kunnes sitten kurva tiukkenee liikaa ja etupää "kaatuu". Kädet sekä olemattomat rinta- ja vatsalihakset ovat kovilla, vähän ajan päästä on koko yläkroppa ihan tönkkönä.
Remmipenkissä tulee väliin tunne kuin kanootissa, ettei istukaan ihan keskellä. Siinä kun yrittää takamusta siirtää "käsinojista" ponnistaen, on heti kumossa, käsinojat ovatkin ohjaustanko. Pitääpä vielä katsoa kulkevatko kiekot samaa jälkeä...