Täältä löydät kaiken tiedon nojapyöristä, kinnereistä ja velomobiileista sekä nojapyöräilytapahtumista.
http://www.nojapyorafoorumi.fi/
Kotkalaiset on rohkeita. 
Löysittekö Katariinan Meripuiston. Kannattaa käydä vilkaisemassa, miten viehättäväksi vanha öljysatama voi muuttua. Heikki Laaksonen teki valtavan hienon työn Kotkan puistojen kanssa.
Tässä vielä esittelyvideo Kotkan puistoista.
Pitipä tutkia, mitä myy Jaanan Lahjat 
Eilen Lappeenrannassa otin yhden "kinnerillämummonpelottelusynnin" kantaakseni 
Ajoin keskustan liikenneympyrässä kevaria hiljaa mummoköörin ohi. Yks huikkas: "tommonen se pitäs olla". Toinen rupes selittämään kuinka hän sunnuntaina säikähti tuota. Kerkesin aatella, missä mie sunnuntaina ajoin, vai ajoinko? Kuulin viel takaa, tarinan jatkuvan - "niitä meni kaks keltasta..."
Terppa ja Saila ootte yhen velkaa
Kunnia meni mutta maine kasvoi Onneksi toinen mummoista vaikutti edistysmieliseltä 
Ja juu, Katariinan puisto käytiin katsomassa, päivitykseen tulee jotain mutta erityisesti mieltä lämmitti rullalautarampit vai millä nimellä niitä lie nykyään kutsutaan?
(kuulkaas kun setä muistelee 
) Silloinkun olin nuari ja kulutin pulpettia pakonsanelemana niin rullalautaulu oli saatanasta heti seuraava.
meilläpäin kulmakunnan nuoret talkoilla harjasi yhden rivitalon parkkipaikan asfaltin puhtaaksi jotta voisivat pihalla lautailla, pari iltaa meni vissiin hyvin mutta sitten talossa asuva lasten vihaaja keksi, että joku olisi naarmuttanut jotain autoa siinä pihalla ja tuli kieltämään, itsellä ei ollut lautaa mutta kuuntelin takapiruna sitä sanailua. Jossain tienpätkällä toiset jatkoi harrastustaan ja ehkä tuo miekkonen sai sielulleen ja korvilleen rauhan
Jaanalle pukkasi pyöräretkeä Haminaan?
Jos lähtis tutkimaan maailman ihmeellisyyksiä kun Saila tuossa jo sen näköisenä odottaa...
Jospa kuljettaisi välillä kinnerin sijaan tarinaa...
Nukuin jokusen tunnin kuin tukki mutta heräsin klo 4 jälkeen, pirteänä kuin peipponen. Tunnin surffailin netissä ja selailin mm. Nojapyöräilyn Sm-kisojen kuvia kun semmoiset sattui foorumilta silmään. Sitten yritin uudelleen unta, Saila herätti klo 10.30… Kirotut pimennysverhot mutta hyvää se uni tekee. Kun keski-ikäisenä nukkuu niin se on kuin sijoitusrahastoon sijoittaisi, vai miten se nyt meni? Muutenkin tuollaisessa vanhassa hirsitalossa on aika hiljaisaa vaikka moottoritie pauhaa ihan vieressä.
Aamupalaa ja kahvia omassa keittiössä ja muuta leppoisuutta kunnes lähdimme kaupungille. Säätiedotus lupasi sadekuuroja illaksi niin ajattelin jos hoitaisimme puistokäynnit ensin ja merimuseon seuraavana.
Vajaa 10 km oli matkaa Kotkansaarelle, osin hyvää, osin täristävää pyörätietä, yksi nojapyörä tuli vastaan, ei morjenstanut takaisin.
Hovinsaarelle mennessä voisi sanoa jo, että paska pyörätie. Ahdas ja vaarallinen alikulku ja mopot samalla väylällä, Hovinsaarella ajoin Mangon kiville ensimmäisen kerran.
Kotkansaari oli ihan yhtä helvettiä, pari kertaa rouskutin Mangon pohjaa kanttikivissä ja siirryimme kokonaan ajoradalle, eipä se haittaa mutta ei voi niin vapaasti pysähdellä ja täytyy pitää vauhtia yllä.
Ensin kävimme kurkkaamassa vanhan opinahjoni hurjilta nuoruusvuosilta, sen jälkeen entisen kotiosoitteen, oli talo paikallaan ja hyvässä hapessa. Hieno kämppä opiskelijalle ja ihan vallan merinäköala jos nousi ikkunalaudalle ja tihrusti vanhojen öljysäiliöiden välistä
Talovisiitin jälkeen erehdyin pyörätielle 20 metrin matkaksi kunnes risteyksen jälkeen jonkun talon julkisivuremontti oli taas valloittanut käyttämämme väylän, ajoradalle, ja pois ei tulla.
Urheilukentän laidalle Mangot parkkiin, kylmät väreet riipi selkäpiitä kun liikuntatunti oli käynnissä ja liikuntaopettajamainen äänenkäyttö kantautui korviin.
Poistuimme polulle äänenkantamattomiin joka vei tervaleppälehtoon missä tapasin useasti kävellä, hyvissä ja huonoissa fiiliksissä. Juuri olin kertomassa kuinka jonkun huonon päivän jälkeen seisoskelin aikalailla tässä ja luokse tuli orava sillai loiks loiks -juoksua, sen kanssa pitkään sain seurustella ja unohtaa harmitukseni. Nyt sitten lauma tiaisia tuli oksille samoissa kohden ja yksi jalkojen juureen, katsoin, että nyt se pyrähti pois mutta ei, lensi paikallaan puolen metrin päässä ja hyvä kun ei olalle istunut. Saila keksi ojentaa kätensä ja sille lintu lennähti. Pelkkä lämmin käsi mutta käytöksestä näki, että jotkut ruokkii ympäri vuoden.
Lennähtipä joku tirpoista minunkin kädelle ja veikeältä se tuntui. Tulipa sieltä se oravakin, liekö samaa sukupuuta kuin reilu 20 vuotta sitten kohtaamani orava? yhtä rohkea tapaus. Joskus aikanaan näin jonkun vanhan mamman pähkinöitä vievän oksanhankaan eli sillä ne vaarioravat lie kesyyntyivät.
Matkaa jatkettiin ja oli siellä nyt ihan ruokinta-automaatit metsässä. Talvella hyvä mutta en nyt oikein tuosta kesäruokinnasta tiedä, vaikka iloahan se ihmiselle tuottaa, en kiistä. aika unohtumaton oli tuo tervaleppälehdon lävitse kävely.
Lisää oravia joiden temmellystä pitkään ihmeteltiin. Olivat ikivanhan kasarmin raunioissa jotka engelsmannit pommittivat krimin sodassa tuusannuuskaksi, tai näin muistelen tapahtuneen. Rannassa kävimme käsienpesulla ja Katariinanpuistoon katselemaan. Vilakka merituuli niin nyt ajopaita viimeistään kuivui. Opastuspaikalla oli hieno kartta ja näemmä kaupunkipyörät löytyy Kotkastakin.
... jatkuu
... Jatkuu
Ei perinteinen puisto vaan oli vähän kaikenlaista eri-ikäpolville, rullalautaramppia ja lampaita hoitamassa maisemaa, parit soittopelit myös. Historiaharrastajalle neliskanttisia kiviä kasattuna päällekäin polkujen vieressä ynnä muuta.
Luulenpa, että jos noita harrastepaikkoja on ja miljöötä mikä on kaunista silmälle niin esim. pyöräteiden varsilla olevat suuntaviitat pysyy paremmin suunnissaan ja ehjänä.
Kannatti käydä, enemmänkin olisi kannattanut kiipeillä ja käyskennellä. Ylipäätään jos tykkää puistoista niin Kotka taitaa olla parhaita paikkoja. Keväällä/kesällä on enemmän väriloistoa, nyt syys ja kuivuus näkyi.
Puisto tuli siis kierrettyä ja takaisin pyörille, polkaisimme Sapokanpuistoon jossa turistikierros. On yksi Kotkan helmistä.
(sapokassa en paljoa kuvaillut mutta katsokaa www.instagram.com/sailariittah )
Tämä puu ja hedelmä jäi vaivaamaan jotta mikä on? golfpallon kokoinen tennispallo
Nälkää pukki ja Saila oli googlannut Nepalilaisen ravintolan johon läksimme poljeksimaan, ajorataa.
Ruoka oli ihan hyvää perusjuttua ja nälkä lähti. Mangolassit jälkiruuaksi.
Syönnin jälkeen katselin, että merimuseo menisi tunnin päästä kiinni niin turhapa sinne olisi yrittää, juteltiin jotta poiketaan huomenna ja siirretään Loviisaa tuonnemmaksi.
Keisarin majalle Langinkoskelle siis, sieltäkin on kauniita muistoja… Mussalon suuntaan ajattelin ensin mennä ja Satamakadulla eksyin pyörätielle jolle eksyin kun viereinen katu oli mukulakiveä, alta kilometrin meni hermo poukkoiluun ja kanttikiviin jotka yritti pohjasta läpi, esteetön kaupunki ja kaikkea… 
Mussalon silloilla takaisin pyörätielle ja tähän väliin kuva nöyryytysnapista joka odotti seuraavissa valoissa, oli 2 metriä tiestä sivussa. Kuka ****n idiootti näitä suunnittelee?
Kulkee se Mango perunapellollakin ja Langinkoski läheni, juomapullo vaan kyllästyi oloonsa ja yritti itsemurhaa hyppäämällä jalka-aukosta, pelastin takaisin. Käytiin miljööt katselemassa jotka edelleen oli sangen rauhoittavat.
Räpsy sivujoelta
Kun keisarin pytingit oli ihmetelty niin Karhula kutsui, tai himoiten Lidlin paistopisteen tuotteita ajattelin, jotain muuta pientä ja limua oli ostoksina. Kaura/soijamaidoissa ei ollut valikoimaa eli tiesi seuraavalle päivälle kauppareissua, Saila reissussa ja välillä minäkin olen hörppinyt suklaaversiota, toimii kuulema hyvin kahvissa ja soijapohjaisessa proteinin määrä on sama kuin maidossa.
Kämpillä eväät jääkaappiin ja kävimme kartanolla ihmettelemässä taidenäyttelyä, tauluja ja jokunen muu pihateos.
Mukavasti joen varrella oli kartano, oikein nätit miljööt ja piharakennuksia kunnostamalla saisi somaa majoitustilaa lisää.
Loppuilta meni huoneilla, suihkua ja paljon evästä, sopivasti karkkia ja kahvia. Pimennysverhoja en laittanut eli jos heräisi luonnollisemmin valoisuuteen. Letkeä päivä mutta silmille paljon ärsykkeitä.
En tiedä, onko jo myöhäistä ehdottaa, mutta Karhulassa, puolen kilometrin päässä mökistänne joen yläjuoksulle urheilukentän vieressä on vielä yksi hieno puisto, Jokipuisto, joka kannattaa käydä läpi. Tuo puisto on sillä alueella, jossa minä leikin 9-vuotiaaksi asti. Asuin elämäni vuodet 2-9 siinä urheilukentän vieressä rapatussa kerrostalossa Vallesmanninkatu 2. Ensimmäisen Kotkan Karhuvuoressa, josta sitten Karhulaan.
jori kirjoitti:En tiedä, onko jo myöhäistä ehdottaa, mutta Karhulassa, puolen kilometrin päässä mökistänne joen yläjuoksulle urheilukentän vieressä on vielä yksi hieno puisto, Jokipuisto, joka kannattaa käydä läpi. Tuo puisto on sillä alueella, jossa minä leikin 9-vuotiaaksi asti. Asuin elämäni vuodet 2-9 siinä urheilukentän vieressä rapatussa kerrostalossa Vallesmanninkatu 2. Ensimmäisen Kotkan Karhuvuoressa, josta sitten Karhulaan.
Tämä jäi seuraavaan kertaan, Mango on niin hyväkulkuinen peli, että tarina on jäänyt pari päivää jälkeen
Tuohon olisi varmaan helppo osata kuka moottoritietä paahtaa kun Karhula jää tien molemmin puolin, jos kaipaa erilaista pysähdyspaikkaa
Muoks. tai niin tietysti myös pyöräturistille joka 170 tietä (vanhaa tietä) menee, Karhulasta tuoreet eväät ja puistoon nauttimaan.
Kello soitteli yhdeksältä, hyvän aikaa hereillä olin ollut mutta nyt hiljaa, hyvin hiljaa suunnittelimme ylösnousua, Saila kävi vielä suihkussa ja minä aloin kahvinkeittoon. Eväspussien rääppeitä tyhjäksi ja lopulta piti ruveta suunnittelemaan lähtöä. Tiskailin ja pakkailin. Pyörästä kävin jarruja säätämässä ja johonkin renkaaseen yritin ilmaakin lisää mutta vähän hankalan mallinen pumppu 20 tuumaiseen vanteeseen niin annoin olla.
Vasemman akilesjänteen teippailin taas, ekan suihkun jälkeen teippi vähän repsotti ja se sitten päätti tarttua villasukkaan ja itse päätin mokoman takertujan repäistä pois, teki muuten herkkää, toisaalta nilka on nyt posliininen teipin leveydeltä. Taas osaa arvostaa naisten silosääriä eritavalla Ilman teippiä polkiessa tuntui, että jänteen voisi saada kipeäksikin, jotenkin "muljahteli" välillä.
Pakattiin pyörät ja lähtö oli taas itkua vailla. Avaimen ja hiustenkuivaimen palautus respaan (ei, en minä tarvinnut vaan Saila). Se noissa avaimissa joskus ihmetyttää kun on kaksi vierasta ja antavat yhden avaimen… nyt antoivat kaksi avainta, toinen kävi ulko-oveen ja toinen huoneen oveen, hetken ulko-ovella mietin miksi lukko ei aukea
Tuollaisia kivannäköisiä sivurakennuksia oli pihapiirissä johon saisi remppaltua lisätilaa.
Kotkansaaren suuntaan ja tällä kertaa osasin poukkoilla sopivasti ajoradalle niin matka meni sutjakkaasti. Merikeskus Wellamo oli ensimmäinen kohde ja pääsimme vinguttamaan museokortteja.
Paikallishistoriaa oli alkuun ja jotain pyöristäkin, tai naisten pyöräilystä.
Loman alkupäivillä taas 50 - 60 luvun kotiliesiä ja muita vastaavia lehtiä olen lueskellut ja täytyy olla tyytyväinen, että 2000 -luvulla saa elää hilpeimmän ikänsä. Pisti vaan semmoinenkin riettaus silmään josta tuolla museossa kerrottiin kun johonkin saaristopitäjään oli kirkkokuoro 1890-luvulla perustettu niin se oli kovaa pahennusta aiheuttanut… En tiedä, kai ihminen oppii elämään ympäristössä mihin tottuu mutta jotenkin luulen, että entisaikaiset normit, lokerot ja muu kuppikuntaisuus aiheuttaisi minulle sopeutumisvaikeuksia ja ahdistusta, muutenkin mitä enemmän ikää tulee niin sitä enemmän epäoikeudenmukaisuudet alkaa rassata.
Joo, paikallishistorista majakoihn ja merenkulkuun sekä sex and the sea. Hemaiseva merenneito silmienne iloksi, aasialainen versio.
"Peilimeitsiet" osuuskaupasta
Nähtävää oli taas enemmän kuin jaksoi ottaa vastaan eli hyvä, että ei edellisenä päivänä keretty. Hyvälaatuinen paikka, Kotkassa kävijälle suosittelen jos aikaa on. Pihalla oli vielä ulkohalli jonka hokasin poistullessa, vene, vene, vene, vene, vene, vene, vene, mennään pois niin paljon jaksoi enää ottaa vastaan. Toisaalta en paatti-ihmisä ole vaikka aina Vääksyssä kanavalla kahvitellessa venelehtiä luin kun niitä oli tarjolla.
Mutkan kautta ajelimme Intialaiseen, rauhallisempia sivukatuja ja mukulakiviä välttelin.
Aivan tajuttoman hyvää ruokaa, Nyt kerittiin lounasaikaan niin eipä edes maksanut paljoa, kolmea erilaista kasvispohjaista juttua oli. käyn toistekin jos pitäjään eksyn, mutta tuskin tulen pyörällä, sen verran luokattomat väylät. Mietin lähinnä viikonloppumatkaa ja laivalla saareen, bussi + rinkka meiningillä. Aikanaan saaret jäi käymättä ja se jotenkin jäi vaivaamaan.
Ensimmäinen kasa
Ruuan jälkeen taas Mussalon suuntaan ja sieltä Karhuvuorta kohden jonka jälkeen 170 tie tuli vastaan, ja Prisma josta eväät ja jäätelöä, kahvilaharrastamisen lisäksi jäätelönsyönti on reissulla unohtunut. Prisman pihalla pitkä tovi juteltiin miehen kanssa joka tavarapyörällä ajeli, erinomainen vekotin sekin.
170 tiellä ei paljoa pyöräteitä kulutettu vaan pääosin pientareella mentiin Saila, tuli perässä, joskus lähempänä, joskus kauempana. muutaman kerran kyselin kuinka kulkee mutta väsy ja vastatuuli oli molemmilla, tie sinänsä oli kevyt ajaa.
Kansallispuiston kyltit jäi taa mikä alkuperäisenä majoitussuunnitelmana oli, vähän turhan pitkä matka Vaalimaalta olisi ollut, Karhula jäi vielä kivalle etäisyydelle.
Pyhtäällä surffasin kahvilavaihtoehtoja mutta Onni ei suosinut kun sen niminen kyläkahvila oli juuri sulkemassa oviaan (googlen mukaan). Katselin myös maastokartasta missä olisi hyvä yöpyä lähellä Loviisaa ja näytin Sailalle vaihtoehtoja, jos siellä metsä vielä on niin…
Aakkosbaari oli avoinna ja mainosmasto siinti horisontissa, kauheasti ei kahvia tehnyt mieli mutta poikkesimme ettei metsään liian aikaisin livahdeta. Kahvilla Saila katseli karttoja ja keksi Kukuljärven Ruotsinpyhtäällä ja, että siellä laavu olisi, googlattiin lisää ja koska kyseessä olisi 8 km retkeilyreitti niin sinne, majoitus onnistuisi varmasti ja ”palvelut” pelaisi, iso ”kylpyamme" ja vessa. Uutta virtaa tuli Mangon polkemiseen. Pyhtäällä VPK:n talolla oli rännit tulessa, tai ainakin joku palomies oli katolla ja letkulla suihkutteli ränneihin pikkumatkan jälkeen oli kyltti museosillalle jonka kautta oikaisimme.
Muistikuva on hatara mutta kait samalla sillalla olen ollut aiemminkin ja ehkä kirjoittanut ihmetykseni jonkun isorukkaan yksityisistä katuvaloista ja portista mikä suljettuna on museotien toisessa päässä, sentään kävelyportista pääsi ja Mango mahtui. Museosiltaa ei liikennemerkkien mukaan saa moottoripeleillä ylittää niin eipä sen väliä.
Pari kilometriä kaunista järvenrantatietä ja pääsi 1,3 km Oikealle Sorapätkälle. Oli hoidettu tie eli mursketta tiellä, paljon, sillai, että raiteet oli kovaksi painuneet ja keskellä ja reunoissa pehmeää, pienemmätkin mäet sai työntää. Mutta tuli se järvi sieltä lopulta, parkkipaikalla oli leiriytyminen kielletty kyltti, eipä me siinä parkkipaikalla meinattukaan vaan laavulla joka oli 100 metrin päässä.
Uimavehkeet mukaan ja ensin uimaan kun vähän vielä aurinko pilkotti, tuuli teki ilmasta viileän ja vesi oli kylmää. Kuulema lähdepohjainen järvi, näin kertoi miekkonen joka meidän jälkeen tuli uimaan.
Laavulla oli kyltti jossa oli henkselit vedetty teltan yli, kyltti oli roskiksen päällä ja sormet syyhysi repäistä se irti ja laittaa sinne mihin se kuuluukin eli tuohon vihreään muoviastiaan. Muka joku retkeilyreitti ja ei saa yöpyä
Itse en aikonut enää sinä iltana pyöräillä ja Sailan kanssa mietittiin paria riippumisvaihtoehtoa mutta päädyttiin menemään 200 metriä parkkipaikalta, poispäin laavulta josta tulkitsimme jokamiehenoikeuksien taas alkavan ja emme olisi luonnonsuojelualueella.
Leirin rakennusta
Eipä oltaisi toista yötä, aamulla olisi tarkoitus muuan luola käydä katsomassa mutta lähellä olisi myös jokin ruukki jossa vierailua olin ruvennut miettimään jos leiripaikka on hyvä, saisi Saila käppäillä kun polkujamyöden ruukille pääsisi mutta pitäköön tunkkinsa, laitoin vielä sosiaaliseen mediaan kostoksi kuvan Ruotsinpyhtääläisestä maantiestä
Hähä! siitäs saitte !
Mutta tämä yö siis näin, päätimme ettei sada ja ei laitettu sadekatosta, kiva siiinä oli tähtitaivasta katsoa kun alkuyöstä oli kirkkaahko taivas.
Jonkinmoisen kirjoitussession jälkeen Unimasa tuli ja vei mukanaan.
Jaah! Unohtuipa edellisestä kappale ja kaksi Sailan ottamaa kuvaa kun Mango tykkäsi kyttyrää kotkalaisella kevyenliikenteenväylällä, ajelin "mukavaa" vauhtia läpi liikennevalojen ja kun ajorata muuttui taas pyörätieksi niin oli kunnon pomppu. Takarenkaan tienoilta rupesi kuulumaan hirveä räpellys, no eikun tutkimaan ja pyörittelemään rengasta. Mitään en nähnyt ja otin taskulampun vyöltä, ei vieläkään mitään... Pelkäsin vapaarattaan menneen.
No kippo nurin ja löytyihän se vika, kurakaarihässäkästä oli lohjennut pala hiilikuitua ja se räpätti pinnoihin, 30 vuotta sitten olisin antanut räpättää ja esitellyt kaikille (yhdelle) kavereille ja ollut ylpeä, nyt Leathermanista valkkasin sahalaitaisen veitsen ja sahasin pois.
Päivän ensimmäinen tarina:
Luolamies, hänen Naisensa ja metsästä löytynyt patsas
Perinteisesti taas valvoin klo 4 – 5 välin, netissä aikani kuluksi surffailin, kotona olisin kuunnellut Areenasta jotain ja nukahtanut siihen, nyt olin liian laiska hakeakseni kuulokkeita, liian hämärää lukemiseen. Alkutaipaleella akkua säästellessä kuuntelut jätin väliin mutta Sonyssa tuntuu akku piisaavan hyvin ja virtapankista sen n. kolmeen kertaan saisi ladattua niin voisin vaikka tuhlailevan käytön alkaa.
Vilakampaa oli, ei palellut mutta makuupussi kiinni sai nukkua, tuuli kovasti. Alkuyöstä oli kirkas taivas niin tähtiä oli mukava katsella mutta aamupuolella oli jo pilvistä.
Herättiin hyvissä ajoin ja leipä- ja banaaniaamupala ilman kahvia, salmiakkia meni myös, unhodin vesipullon kinneriin enkä viitsinyt hakea niin sillä kahviton. Aika pikaseen laitoimme leirin kasaan ja kamat Mangoihin niin pääsisi luontopoluille.
Ainakin Brannin luola pitäisi piipahtaa katsomassa, siispä poluille. Ihan kaunista metsää oli, väliin polku kulki kallioilla, väliin kosteammissa kohdissa missä oli pitkospuut, nyt kuivan kesän vuoksi kuivin jaloin pääsi ilman pitkoksiakin. Laittelin pyörällä paljasvarvaskengät jalkaan niin oli mukava kävellä, retkikenkinä tykkään niistä enemmän kuin vaelluskenkätyylisistä tai saappaista ja ne on myös kevyet ja helposti pakkautuvat.
Komioita kallioita oli myös.
Matkaa luolalle taisi tulla parkkipaikalta 1,4 km, siellä Jaakko Brann niminen lehmipaimen oli 1900 luvun taitteessa pitänyt kesäasuntoaan paimennuksen ohessa. Hyvin oli luolassa tilaa seisoskellakin, kaksi huonetta ja heittiö... Siihen pienempään huoneeseen kun konttasin (oviaukot oli aika matalat) ja otin käsillä tukea jostain maassa olevasta kivestä. Käsi osui johonkin pehmeään, limaiseen ja tahmaiseen ja hetken mieli askaroi oliko se sitä itseään, toisessa hetkessä mietin lähintä vesipistettä ja olihan reisitaskussa kosteuspyyhkeitä, oli. Tosin kättä taskulampulla katsoaessa se näytti ihan puhtaalta ja kiven päälläkään ei näkynyt mitään. Vähän aikaa lampulla sohin ja joku rupikonnan oloinen tyyppi loikki kiveltä poispäin joten varmaan sen kesäpäivän viettoa olin tullut häirinneeksi.
Paluumatkalla löysimme metsästä myös Lenin patsaan, joka syrjäisen sijaintinsa ja sen, että Lenin on puettu maastonväriseen takkiin, ei ole yleisessä tiedossa ja vähän sattumalta mekin paikalle osuimme kun tarkempia koordinaatteja ei ollut tiedossa. (Sailan ottama kuva, omassa puhelimessa oli rasvaa linssissä kun yritin avata sormenjälkitunnisteella kameran linssistä)
Historiantunnilla hereillä olleet varmasti muistavat, että Lenin pakoili Suomessa v. 1905 ja 1906 mm. Helsingin seutuvilla. Huhtikuun lopussa 1906 Leninin asuessa Vuorikatu 35:ssä alkoi maa polttaa jalkojen alla kun joku talossa asuva oli hänet kavaltanut. Lenin pelastui santarmeilta vain hyppäämällä ikkunasta, juoksemalla talon kulman taakse ja hyppäämällä ensimmäisen näkemänsä hevoskärryn pressun alle.
Kyseistä hevoskärryä sattui ajelelmaan Jaakko Brann joka voikuormaa oli ajelemassa Helsingin kauppoihin ennen kuin lehmipoikahommat taas ruohon vihertyessä alkaisi.
Kun Jaakko pääsi syrjemmälle kujalle niin hän pysäytti hevosen ja alkoi kyselemään kuka siellä pressun alla lymyää ja mitä tahdot. Lenin päätti olla rehellinen ja kertoi tarinansa. Suurlakot tuli ja meni ja vallankumous polki paikallaan, hermot oli riekaleina ainaisesta pakoilusta eikä kaupunki-ilmakaan tuntunut puhtaalta hengittää vaikka Pietarin jälkeen maalaiskaupungin ilma vähän parempilaatuista oli. Santarmit oli oven takana ja jos kapsäkin kävisi hakemassa niin Siperiaan se kädessä saisi taivaltaa.
Jaakon tuli surku vallankumouksellista ja kertoi, että hänellä on kesäasunto Ruotsinpyhtäällä vapaana ja kevätsiivouksen jälkeen Lenin voisi siellä kyllä hetken hermojaan lepuuttaa, lähellä olisi Kukuljärvi jossa voisi välillä pulahtaa uimaan ja peseytä, jyhkeitä kallioita riittäisi, ja maitoa kunhan laidunnuskausi taas alkaisi.
Miekkoset vaihtoivat asuja keskenään hämäyksen vuoksi ja onnistuneesti Helsingin osuuskaupalle toimittivat voilastin ja ottivat paluumatkalle tuotteet mitä talon isäntä tuotavaksi oli antanut. Pikkupullot votkaa vaihdettiin voilla joka oli ”syöty kuormasta” ja niin hilpeissä tunnelmissa toverukset lähtivät taittamaan matkaa kohti Ruotsinpyhtäätä.
Tuli se kotipitäjä vastaan ja koska Lenin halusi matalaa profiilia pitää niin yön pimeydessä Jaakko vei toverinsa kesäasunnolle jossa Lenin lupasi panna heti toimeen kunnon kevätsiivouksen, saisi jotain konkreettista tehdä välillä.
Puhdasta tuli ja työstä voipuneena hän tunsi olonsa väsyneeksi, hyvin väsyneeksi. Syrjäinen jylhä metsä kallioineen alkoi vaikuttaa rauhoittavasti ja niinpä Lenin päätti panna pitkäksensä luolan loukossa olevalle pedille, toki hän kokeneena vallankumouksellisena testasi, että takaovesta mahtui livahtamaan, mahtui, onni on pieni koko ja jotain hyötyä siitäkin ettei lihavia päiviä ole saanut viettää. Niin uinui väsynyt maankiertäjä pari vuorokautta putkeen ja heräsi veriseen nälkään.
Kontista löytyi evästä mitä Osuuskaupasta oli myös voilla vaihdettu ja vallankumouksellinen veti napansa pinkeäksi ja nukkui taas. Niin kului päivät, syöden, uiden, metsässä samoillen ja aurinkokylpyjä ottaen, tämä se on elämää mietti hän.
Ruohokin alkoi kasvaa kunnolla ja niinpä Jaakko eräänä päivänä tuli kylän karjan kera kesäasunnolle. Jälleennäkeminen oli lämmin ja mukana oli myös tuikkunen kirkasta minkä toverukset päätti heti juoda pois ja tarinoida kuulumiset.
Jaakko kertoili, että isäntä oli ollut karheana kun voista olisi tavaran lisäksi pitänyt vaihtorahaa enemmän saada mutta Leninin eväät oli omansa maksaneet ja koska Leninillä kukkaro oli jäänyt pyhähousujen lakkariin ja niin työläistoverin hyväntahtoisuuden varassa oli vaikkakin yhdessätuumin isännän voikuormaa oli verotettu.
Jaakko oli selittänyt laukkaavasta inflaatiosta ja kuinka kaupungissa kaikki on kallista, kun ei kummempaa kuittia ollut matkasta niin tähän oli isännän tyytyminen, ehkä pitäisi kaupunkimatkat tehdä jatkossa itse, tuumi hän ääneensä mutta muistellessaan millainen kotiinpaluu oli edellisellä kerralla ollut kun matkassa oli vierähtänyt ylimääräinen viikko ja koko voitili oli pelattu kortilla niin apeana mietti talollinen ettei tässä vaihtoehtojakaan taida olla kun renkiinsä luottaa. Muisteluitaan hän ei renginkorviin saattanut vaan näytti pelkästään äkeää naamaa, olkoon vähän varpaillaan, mokoma.
Niin kului kesä, Leninillä hermot alkoi parantua, tuore lehmänmaito teki olon vankaksi ja Jaakko muita eväitä salakuljetti talosta. Lenin kertoili Jaakolle sosialismista ja vallankumouksesta joka oli tuleva. Jaakko omista haaveistaan, eihän ikäänsä paimen tahoisi olla, hän oli kivimies sydämeltään, sillä kesäasuntokin luolassa oli.
Muut paimenet veistelivät käyttöesineitä puusta mutta Jaakolla oli taltta ja vasara kontissa mukanansa jolla hän kiviä oli opellut muotoilemaan. Semmoinen orpo piru luonteeltaan ja harrastuksiltaan tunsi olevansa ja ei oikein kuulunut joukkoon mutta Leninin kanssa oli mukavaa ja rattoisasti kului aika.
Lopulta Jaakko ujoudeltaan sai kysyttyä saisiko hän Leninin ikuistaa kallioon taltallaan, aikaa siinä menisi kesä kun hän vasta harjoittelija oli kivitöissä, hidasta oli työ mutta sitä hän rakasti ja koska hän viimein ystävän koki löytäneensä niin jäisi jotain pysyvää muistoksi jahka vallankumous taas kutsuisi työmiestään.
Lenin suostui oitis, vapaa kesä agitaatiosta voisi tehdä hyvää ja siinä mallina ollessa olisi hyvä miettiä omiaan ja suunnitella tulevaisuutta. Näin meni kesä, ei se ihan yksi yhteen ollut se kiviveistos mutta Lenin oli vaikuttunut, ihan kyyneleen meinasi pukata silmänurkkaan. Kunhan vallankumous koittaisi niin hän kutsuisi Jaakon Pietariin johtamaan patsastehdasta joka tekisi muotokuvia jokaiseen vähänkin merkittävään pitäjään koko laajassa Vennäänmaassa. Työtä olisi mutta palkkakin oli oleva hyvä.
Niin koitti syksy ja Lenin meni menojaan. Jaakko jäi haikeana muistelemaan ystäväänsä. Onneksi muistona oli patsas jonka vieressä hän kävi aina välillä juttelemassa tuntojaan, ainoa ystävä ei nyt vastannut mutta olipahan muistot.
Niin meni vuodet ja lopulta vuosikymmen, koitti 1917 ja vallankumoukselliset tuulet, huhtikuussa Lenin saapui Pietariin ja alkoi tuulemaan. Stressaavaa, ylen stressaavaa oli vallankumouksen tekeminen! Niinpä Suomenmatkoillaan elo-syyskuussa Lenin piti pari lyhyempää viikonloppulomaa, missäpä muussakaan kun Jaakon kesäasunnolla, yhteydenpito oli jatkunut harvakseltaan, lähinnä Leninin lähettämien korttien toimin, vastata niihin ei oikein voinut kun osoiteet vaihtuivat ja olivat salaisia.
Lokakuussa vallankumous onnistui ja Lenin astui johtoon. Suomi ilmoitti olevansa itsenäinen ja Lenin itsenäisyyden hyväksyi vielä vuoden viimeisenä päivänä. Hyväksymiskirje lähti pikakuriirin matkaan mutta Lenin supatti vielä viestin kuriirin korvaan, että käyppä Helsinkiin eduskuntaan mennessäsi Ruotsinpyhtäällä ja Etsi Jaakko Brann -niminen mies ja sano hänelle.
”Tule heti Pietariin, ota taltta ja vasara matkaan, kiveä riittää! Sinun Leninisi”
Niiltä sijoiltaa Jaakko lähti ja ne jotka Neuvostoliitossa ennen sen hajoamista ovat käyneet voivat todistaa, että kiveä tosiaan riitti.
Mahtava vanhan ajan nuotiotarina. Missä ovat nykyään tällaiset tarinat, jotka opettivat mediakriittisyyttä. Nykyaikana lapsille valehdellaan niin vähän, etteivät opi tunnistamaan valheen merkkejä, eivätkä aikuisinakaan erota hyvää tarinaa huonosta totuudesta. Elvytä sinä Terppa nuotiotarinaperinne, niin pääsemme edes osittain eroon fake news -ilmiöstä.
jori kirjoitti:Elvytä sinä Terppa nuotiotarinaperinne, niin pääsemme edes osittain eroon fake news -ilmiöstä.
Aina välillä yritän tai ainakin minulla on pari kaveria jotka ovat sanoneet, että kun alan juttua kertomaan niin yrittävät lukea mikroilmeistä, että onko tarina tosi vai vähän väritetty Eipä sillä, tuon tarinan kirjoittaminen oli sitä mitä kirjoittaminen on parhaimmillaan kun tarina alkaa viedä... pitäisi pyörämatkailla useammin
...Reissu jatkuu
Kun patsaat oli ihmetelty tuli aika palata pyörille, tai Saila halusi käydä yksillä kallioilla vielä katsomassa, itse jäin laavulle kirjoittamaan kun siihen taas joku himo on tullut. En minä kelloa katsonut kauanko Saila oli poissa mutta kylmä meinasi tuulessa tulla, ja hillitön karkin himo kun muistin salmiakit pyörässä, en vaan viitsinyt mennä hakemaan niitä kun sovittiin, että nähdään laavulla... No tuli se Saila ja minä sain karkkini
Pyörässä tavarat paikalleen ja polkemaan, taas pehmeää soratietä mutta nyt oli enemmän alamäkivoittoisaa niin ei tarvinnut kuin yhdessä mäessä työntää.
Oisiko reilu kymppi ollut matkaa ja kova nälkä. Merinovillaisessa ajopaidassa tuli äkkiä lämmin ja olisiko se kelikin lämmennyt, ilma oli kyllä ihan loistava. Ajoimme maantienlaitaa koko matkan kun epämääräiset pyörätiet ei houkuttaneet, en tiennyt miten en alkaa ja loppuu, saati poukkoilee. Yksi Volvo soitteli torvea molemmille, näytin keskisormea takaisin jolla yritin viestittää, että jos et suoralla tiellä osaa ohittaa kinneriä joka puoliksi on pientareella niin osta V90 Volvon sijaan joku ajotaidoillesi sopivampi auto, Suzuki Alto olisi varmaan sopivaa kokoluokkaa.
Kaupunkiin saa lasketella mukavaa vauhtia ja ensimmäinen bastioni jäi oikealle kädelle minkä persolla oikeastaan kaupungissa olemme, aikanaan kuorma-autoillessa ei ehtinyt tai paremminkaan jaksanut lähteä tutkimaan seutua vaikka viimeinen paikka oli heitettynä, ylipitkä ja laiton päivä.
Mutta ekana syömään, itse olin nepalilaisen kuukkeloinut mutta Sailalla oli tiedossa joku vegaaninen ravintola, Bella nimeltään. Pysähdyin tarkistamaan sijainnin joka oli kirkkoa vastapäätä. Sivukadulle saimme pyörät parkkiin ja tallustimme ravintolaan. Lounasaika oli jo harmittavasti ohi kun sen olisin halunnut kokeilla (ja mättää reilusti evästä 
) mutta listalta löytyvät vönervartaat kuulosti myös hyvälle, ja myös maistui, toki lisääkin olisin voinut syödä.
(Sailan kuva)
Jälkiruoaksi otin jotain raakakakkua kokeilumielessä ja Saila suklaajäätelöä, meinasi tulla annoskateus, jätski oli parempaa Kahvi teki eetua kun kello oli jo pitkälti yli kolmen ja aamukahvista oli kyse. Sen verran huolettomasti tuli paikka katseltua ettei enää pistorasia-asioita mieti. Kotkan jälkeen mennään virtapankilla ja katsotaan piisaako se kotiin saakka.
Kun päivän energiatarpeet oli tyydytetty niin poljimme puutalokaupunginosaan joka kivenheitonpäästä alkoi. Ajelimme siksakkia Mangoilla ja vähän kuvasinkin, lopulta satamaan parkkiin ja samat siksakit jalan.
Tämmöiset penkit olisi kivoja muuallakin
Tässä kohden mietin, että on minullakin kaksi maanantaita joskus peräkkäin mutta joillain niitä maanantaita on vielä taajempaa kun tuo kerrostalo on tuossa
Kirjasto sulautui jo paremmin
Nää peilit on hauskoja
...Ja taas jatkuu...
Satamassa yritettiin merimuseoon mutta se oli menossa kiinni, sulkemistaika googlessa ja todellisuudessa heitti tunnilla, kurkattiin suola-aitan taideinstallaatio ja lähdettiin etsimään Tuhannen tuskan kahvilaa joka ihan puhtaasti nimen perusteella valikoitui.
Ihan hyvä, että valikoitui. On tämän kesän helmi! Olisikohan minulle juuri koskaan osunut sellaista kahvilaa jossa on pöytiintarjoilu? vanhoista kauniista posliinikupeista sai juoda kahvia, lisää voi kaadella omasta posliinikannusta. Saila joi yhden- ja minä kaksi personkuppia. Munkki oli hyvää ja ei Sailakaan moittinut eväitään joka taisi raparperipiirakka olla? (varmistin, toscaraparperi, vai oliko se tuskaraparperi 
)
(Sailan kuva)
Kiva tunnelma pihalla ja vanhan talon henki. Poislähtiessä maksoin ja kehuin paikkaa omistajalle. 100 vuotta tekee ihmeitä jos vanha henki osataan säilyttää ja on silmää kauneudelle, vaikka vielä vanhempi tuo talo lienee? En tajunnut kysyä niin ehkä meidän joku viikonloppu Loviisaan pitää polkea, viimeistään ensi kesänä/keväänä. Kotoa suoraa helppoa reittiä tulee 87 km ja jos tutustuisi airbnb-palveluun tarkemmin niin ei hinnastakaan jää kiinni jos 2 yötä kustantaa 70-100€. Hätäseen vilkaisemalla oli paikkoja johon saa omatoimisesti asettautua niin tuloajalla ei sen väliä eli jos klo 16.30 pääsee matkaan ja vähin tavaroin helposti 25 km/h keskinopeudella ajaa, pitää tunnin taukoa välillä niin kello huitelee vasta 21 nurkilla eli kauppareissullekin kerkeää hyvin etenkin jos poikkeaa jo Lapinjärvellä. Muistiin tulevaisuutta ajatellen...
Kahvittelun jälkeen palailimme pyörille, poikkesin sataman wc:ssä ja sen verran erikoinen laitos, että ihan käyttöohjeet piti lukea. Ainakaan siellä ei mitään saisi rikottua ellei ole rälläkkää mukana.
Polkaisimme parin puutalokujan kautta bastionille ja läksimme Jaanan linkkaamalle polulle. Alkuun oli reitti selvä mutta jossain vaiheessa piti kaivella kännykästä kartta esiin kun harhauduimme ja täytyypä sanoa, että ilman sitä karttaa normaali suunnistustaitoinenkin saattaa olla hukassa saati sitten ihminen joka eksyy kotikaupungissaan. Kyltittäjälle ois pikku homma, muuten erinomainen reitti ja informatiiviset infotaulut. Polkuosuus oli ihan fantastinen ja somia taloja jäi taajamaosuudelle.
Kartta: https://www.loviisa.fi/wp-content/uploa ... -polku.pdf
Infotauluissa kerrottiin mm. rakentamisesta ja kyllä sitä taas pienissä päissään ihmiset mietti miten järjetöntä hommaa on rakentaminen ollut 1700-luvun menetelmin, en nyt sano, että ihmiskunta olisi juuri viisastunut, kaikki on toki tehokkaampaa, tappaminenkin. Mutta mietin millaiset alat peltoa olisi sillä työmäärällä raivattu mitä nuo kivikasat vaati ja miten moni ihminen olisi saanut leivän ja miten se pelto- ja leipämäärä olisi vaikuttanut alueen kehitykseen, tai hengissä pysymiseen. Joskus tuollaista historia-ajatusleikkiä päässäni pyörittelen... olivathan ne muurit komioita katsella, vetää turisteja 2000-luvulla ei siinä mitään mutta niin järjettömän turhia. No kuten sanottua, eipä ihmiskunta ole juuri viisastunut
Sen verran miekkoja on taottu auroiksi, että reissun sadetakki ja shortsit on jotain sotilasjäämistöä varustelekasta. sadetakki on kiva ja kevyt, että sitä väliin käyttää tuulitakkina, nojapyöräilyyn huono kun vetoketjun päällä ei ole suojaa niin mahaan valuu vettä vetoketjun läpi. Alkupään tarinoissa saattaa vilahtaa shortsit joissa parasta on taskut joihin mahtuu tavaraa melkein yhtä paljon kun keskiverto reppuun. Sillai kivasti varmistetut kun lähti nappi irti niin vyötäröllä oli nauha jonka sai solmia vyömäisesti kiinni niin ei tarvinnut heti ryhtyä ompeluhommiin kun ompelutarvikkeet oli jemmattuna johonkin pyörän uumeniin.
Pyörille palailimme, vielä parit kuvat kiven sisästä. Mielessäni vertailin kaupunkia Porvooseen jossa muutamaan otteeseen olen käynyt ja Loviisan plussaksi ainakin vielä voi sanoa, että turisteja oli ehkäpä promille Porvoon määriin sen verran sydän jäi, että palata täytyy.
Kartasta näyttelin Sailalle reittejä ja googlen avulla kerroin välimatkoja, maastokartasta yöpymispaikkoja. Jos on väsy niin ennen Lapinjärveä olisi sopivaa metsää alle 20 km päässä mutta kymppi lisää valtatietä ja Pukaron paronissa voisi käydä haukkaamassa tai eväsleipäset mukaan iltapesun lisäksi ja jatkaa kilometri niin saattaisi puikahtaa metsään. Elimäen Arboretumia ehdotin käyntikohteeksi seuraavalle päivälle ja tuttu paikka se Sailalle oli, minulle käymätön, kiinnosti minuakin. Joku kiva kahvila maantienlaidassa on myös jossa on pitänyt poiketa mutta ohi mennessä ei ole joko muistanut tai se ei ole ollut auki.
Saila sanoi jaksavansa ja kun kaupunki jäi taa niin Mangot löysi vauhdin, pari mäeksi laskettavaa oli mutta muuten ihanan tasaista ja hyvä asfaltti, illaksi tyyntyi. Mukava ajaa mutta kello oli taas aika paljon. Laskin mielessäni, että valoisassa kyllä metsään ehdimme, varsinkin kun valtatie 6 tuli vastaan niin meno yltyi. Lamppua taakse sytyttelin mutta siinä oli joko vika tai sitten akku loppu (mitä epäilen kun niin vähän aikaa palanut) paloi pari minuuttia kerrallaan ja sammui.
Ihan täydellinen piennar oli pilattu tärinäraidalla mutta leveät oli kaistat ja liikenne vähäinen niin ei tuossa isoja sivuliikkeitä tarvinnut tehdä, sen verran, että auton kohdalla oikean renkaan ohjasin pientareen puolelle. Onneksi raita oli alkuun matalaa sorttia niin siitä ei niin isoa haittaa ollut.
Pukaron Neste tuli nopeasti ja iltapesun kostean paperin toimin suoritin. Leipää piti saada lisää ja kun 1,5 litran Pepsi Max oli kylmänä hyllyssä niin mukaanhan se piti ottaa. Ihan turhaa juomaa mutta lämpimän päivän ja onnistuneen ajomatkan kunniaksi teki mieli jotain hapokasta.
Nesteeltä lähtiessä alkoi jo hämärtää ja kypärälamppua sytyttelin. Reilu kilometri niin sai kääntyä metsään. Metsätien puomi oli tarkasti mitoitettu mutta hyvin mahtui alta kun puomia sentin nosti. Puoli kilometriä metsään ja sopivalla etäisyydellä olevia puita etsimään. Nopeasti matot kiinni puihin ja aloin iltapaleipiä tekemään. Siinä yön pimentyessä mutustelimme ruuat ja räpläilimme aikamme puhelimia. Lämmin oli loppuun saakka, ei takkia tarvinnut eikä yöksi lämpimiin vaatteisiin pynttäytyä, päätimme taas ettei sada niinpä sadekate jäi laittamatta. Muisti pelaa pätkittäin mutta olisinkohan klo 1 lopettanut kirjoittelun...
Tuollaisen nimi on "juorupeili".