- Päivä
23.8.
55,2 km
oisko ollu 20,5 kmh
62,2 kmh max
Ja lämmintä iltaan saakka

- kartta 8.jpg (161.74 KiB) Katsottu 11049 kertaa
Päivän ensimmäinen tarina:
Luolamies, hänen Naisensa ja metsästä löytynyt patsas
Perinteisesti taas valvoin klo 4 – 5 välin, netissä aikani kuluksi surffailin, kotona olisin kuunnellut Areenasta jotain ja nukahtanut siihen, nyt olin liian laiska hakeakseni kuulokkeita, liian hämärää lukemiseen. Alkutaipaleella akkua säästellessä kuuntelut jätin väliin mutta Sonyssa tuntuu akku piisaavan hyvin ja virtapankista sen n. kolmeen kertaan saisi ladattua niin voisin vaikka tuhlailevan käytön alkaa.
Vilakampaa oli, ei palellut mutta makuupussi kiinni sai nukkua, tuuli kovasti. Alkuyöstä oli kirkas taivas niin tähtiä oli mukava katsella mutta aamupuolella oli jo pilvistä.
Herättiin hyvissä ajoin ja leipä- ja banaaniaamupala ilman kahvia, salmiakkia meni myös, unhodin vesipullon kinneriin enkä viitsinyt hakea niin sillä kahviton. Aika pikaseen laitoimme leirin kasaan ja kamat Mangoihin niin pääsisi luontopoluille.
Ainakin Brannin luola pitäisi piipahtaa katsomassa, siispä poluille. Ihan kaunista metsää oli, väliin polku kulki kallioilla, väliin kosteammissa kohdissa missä oli pitkospuut, nyt kuivan kesän vuoksi kuivin jaloin pääsi ilman pitkoksiakin. Laittelin pyörällä paljasvarvaskengät jalkaan niin oli mukava kävellä, retkikenkinä tykkään niistä enemmän kuin vaelluskenkätyylisistä tai saappaista ja ne on myös kevyet ja helposti pakkautuvat.
Komioita kallioita oli myös.
Matkaa luolalle taisi tulla parkkipaikalta 1,4 km, siellä Jaakko Brann niminen lehmipaimen oli 1900 luvun taitteessa pitänyt kesäasuntoaan paimennuksen ohessa. Hyvin oli luolassa tilaa seisoskellakin, kaksi huonetta ja heittiö... Siihen pienempään huoneeseen kun konttasin (oviaukot oli aika matalat) ja otin käsillä tukea jostain maassa olevasta kivestä. Käsi osui johonkin pehmeään, limaiseen ja tahmaiseen ja hetken mieli askaroi oliko se sitä itseään, toisessa hetkessä mietin lähintä vesipistettä ja olihan reisitaskussa kosteuspyyhkeitä, oli. Tosin kättä taskulampulla katsoaessa se näytti ihan puhtaalta ja kiven päälläkään ei näkynyt mitään. Vähän aikaa lampulla sohin ja joku rupikonnan oloinen tyyppi loikki kiveltä poispäin joten varmaan sen kesäpäivän viettoa olin tullut häirinneeksi.



Paluumatkalla löysimme metsästä myös Lenin patsaan, joka syrjäisen sijaintinsa ja sen, että Lenin on puettu maastonväriseen takkiin, ei ole yleisessä tiedossa ja vähän sattumalta mekin paikalle osuimme kun tarkempia koordinaatteja ei ollut tiedossa. (Sailan ottama kuva, omassa puhelimessa oli rasvaa linssissä kun yritin avata sormenjälkitunnisteella kameran linssistä)
Historiantunnilla hereillä olleet varmasti muistavat, että Lenin pakoili Suomessa v. 1905 ja 1906 mm. Helsingin seutuvilla. Huhtikuun lopussa 1906 Leninin asuessa Vuorikatu 35:ssä alkoi maa polttaa jalkojen alla kun joku talossa asuva oli hänet kavaltanut. Lenin pelastui santarmeilta vain hyppäämällä ikkunasta, juoksemalla talon kulman taakse ja hyppäämällä ensimmäisen näkemänsä hevoskärryn pressun alle.
Kyseistä hevoskärryä sattui ajelelmaan Jaakko Brann joka voikuormaa oli ajelemassa Helsingin kauppoihin ennen kuin lehmipoikahommat taas ruohon vihertyessä alkaisi.
Kun Jaakko pääsi syrjemmälle kujalle niin hän pysäytti hevosen ja alkoi kyselemään kuka siellä pressun alla lymyää ja mitä tahdot. Lenin päätti olla rehellinen ja kertoi tarinansa. Suurlakot tuli ja meni ja vallankumous polki paikallaan, hermot oli riekaleina ainaisesta pakoilusta eikä kaupunki-ilmakaan tuntunut puhtaalta hengittää vaikka Pietarin jälkeen maalaiskaupungin ilma vähän parempilaatuista oli. Santarmit oli oven takana ja jos kapsäkin kävisi hakemassa niin Siperiaan se kädessä saisi taivaltaa.
Jaakon tuli surku vallankumouksellista ja kertoi, että hänellä on kesäasunto Ruotsinpyhtäällä vapaana ja kevätsiivouksen jälkeen Lenin voisi siellä kyllä hetken hermojaan lepuuttaa, lähellä olisi Kukuljärvi jossa voisi välillä pulahtaa uimaan ja peseytä, jyhkeitä kallioita riittäisi, ja maitoa kunhan laidunnuskausi taas alkaisi.
Miekkoset vaihtoivat asuja keskenään hämäyksen vuoksi ja onnistuneesti Helsingin osuuskaupalle toimittivat voilastin ja ottivat paluumatkalle tuotteet mitä talon isäntä tuotavaksi oli antanut. Pikkupullot votkaa vaihdettiin voilla joka oli ”syöty kuormasta” ja niin hilpeissä tunnelmissa toverukset lähtivät taittamaan matkaa kohti Ruotsinpyhtäätä.
Tuli se kotipitäjä vastaan ja koska Lenin halusi matalaa profiilia pitää niin yön pimeydessä Jaakko vei toverinsa kesäasunnolle jossa Lenin lupasi panna heti toimeen kunnon kevätsiivouksen, saisi jotain konkreettista tehdä välillä.
Puhdasta tuli ja työstä voipuneena hän tunsi olonsa väsyneeksi, hyvin väsyneeksi. Syrjäinen jylhä metsä kallioineen alkoi vaikuttaa rauhoittavasti ja niinpä Lenin päätti panna pitkäksensä luolan loukossa olevalle pedille, toki hän kokeneena vallankumouksellisena testasi, että takaovesta mahtui livahtamaan, mahtui, onni on pieni koko ja jotain hyötyä siitäkin ettei lihavia päiviä ole saanut viettää. Niin uinui väsynyt maankiertäjä pari vuorokautta putkeen ja heräsi veriseen nälkään.
Kontista löytyi evästä mitä Osuuskaupasta oli myös voilla vaihdettu ja vallankumouksellinen veti napansa pinkeäksi ja nukkui taas. Niin kului päivät, syöden, uiden, metsässä samoillen ja aurinkokylpyjä ottaen, tämä se on elämää mietti hän.
Ruohokin alkoi kasvaa kunnolla ja niinpä Jaakko eräänä päivänä tuli kylän karjan kera kesäasunnolle. Jälleennäkeminen oli lämmin ja mukana oli myös tuikkunen kirkasta minkä toverukset päätti heti juoda pois ja tarinoida kuulumiset.
Jaakko kertoili, että isäntä oli ollut karheana kun voista olisi tavaran lisäksi pitänyt vaihtorahaa enemmän saada mutta Leninin eväät oli omansa maksaneet ja koska Leninillä kukkaro oli jäänyt pyhähousujen lakkariin ja niin työläistoverin hyväntahtoisuuden varassa oli vaikkakin yhdessätuumin isännän voikuormaa oli verotettu.
Jaakko oli selittänyt laukkaavasta inflaatiosta ja kuinka kaupungissa kaikki on kallista, kun ei kummempaa kuittia ollut matkasta niin tähän oli isännän tyytyminen, ehkä pitäisi kaupunkimatkat tehdä jatkossa itse, tuumi hän ääneensä mutta muistellessaan millainen kotiinpaluu oli edellisellä kerralla ollut kun matkassa oli vierähtänyt ylimääräinen viikko ja koko voitili oli pelattu kortilla niin apeana mietti talollinen ettei tässä vaihtoehtojakaan taida olla kun renkiinsä luottaa. Muisteluitaan hän ei renginkorviin saattanut vaan näytti pelkästään äkeää naamaa, olkoon vähän varpaillaan, mokoma.
Niin kului kesä, Leninillä hermot alkoi parantua, tuore lehmänmaito teki olon vankaksi ja Jaakko muita eväitä salakuljetti talosta. Lenin kertoili Jaakolle sosialismista ja vallankumouksesta joka oli tuleva. Jaakko omista haaveistaan, eihän ikäänsä paimen tahoisi olla, hän oli kivimies sydämeltään, sillä kesäasuntokin luolassa oli.
Muut paimenet veistelivät käyttöesineitä puusta mutta Jaakolla oli taltta ja vasara kontissa mukanansa jolla hän kiviä oli opellut muotoilemaan. Semmoinen orpo piru luonteeltaan ja harrastuksiltaan tunsi olevansa ja ei oikein kuulunut joukkoon mutta Leninin kanssa oli mukavaa ja rattoisasti kului aika.
Lopulta Jaakko ujoudeltaan sai kysyttyä saisiko hän Leninin ikuistaa kallioon taltallaan, aikaa siinä menisi kesä kun hän vasta harjoittelija oli kivitöissä, hidasta oli työ mutta sitä hän rakasti ja koska hän viimein ystävän koki löytäneensä niin jäisi jotain pysyvää muistoksi jahka vallankumous taas kutsuisi työmiestään.
Lenin suostui oitis, vapaa kesä agitaatiosta voisi tehdä hyvää ja siinä mallina ollessa olisi hyvä miettiä omiaan ja suunnitella tulevaisuutta. Näin meni kesä, ei se ihan yksi yhteen ollut se kiviveistos mutta Lenin oli vaikuttunut, ihan kyyneleen meinasi pukata silmänurkkaan. Kunhan vallankumous koittaisi niin hän kutsuisi Jaakon Pietariin johtamaan patsastehdasta joka tekisi muotokuvia jokaiseen vähänkin merkittävään pitäjään koko laajassa Vennäänmaassa. Työtä olisi mutta palkkakin oli oleva hyvä.
Niin koitti syksy ja Lenin meni menojaan. Jaakko jäi haikeana muistelemaan ystäväänsä. Onneksi muistona oli patsas jonka vieressä hän kävi aina välillä juttelemassa tuntojaan, ainoa ystävä ei nyt vastannut mutta olipahan muistot.
Niin meni vuodet ja lopulta vuosikymmen, koitti 1917 ja vallankumoukselliset tuulet, huhtikuussa Lenin saapui Pietariin ja alkoi tuulemaan. Stressaavaa, ylen stressaavaa oli vallankumouksen tekeminen! Niinpä Suomenmatkoillaan elo-syyskuussa Lenin piti pari lyhyempää viikonloppulomaa, missäpä muussakaan kun Jaakon kesäasunnolla, yhteydenpito oli jatkunut harvakseltaan, lähinnä Leninin lähettämien korttien toimin, vastata niihin ei oikein voinut kun osoiteet vaihtuivat ja olivat salaisia.
Lokakuussa vallankumous onnistui ja Lenin astui johtoon. Suomi ilmoitti olevansa itsenäinen ja Lenin itsenäisyyden hyväksyi vielä vuoden viimeisenä päivänä. Hyväksymiskirje lähti pikakuriirin matkaan mutta Lenin supatti vielä viestin kuriirin korvaan, että käyppä Helsinkiin eduskuntaan mennessäsi Ruotsinpyhtäällä ja Etsi Jaakko Brann -niminen mies ja sano hänelle.
”Tule heti Pietariin, ota taltta ja vasara matkaan, kiveä riittää! Sinun Leninisi”
Niiltä sijoiltaa Jaakko lähti ja ne jotka Neuvostoliitossa ennen sen hajoamista ovat käyneet voivat todistaa, että kiveä tosiaan riitti.