No niin, sepustusta ensilenkiltä. Kuskasin Slywayn auton perässä läheisen mammuttirautakaupan hehtaaripihalle, jossa oli ruhtinaallisesti asvaltoitua tasaista tyhjää tilaa ajoharjoitteluun. Yllättävän helposti tasapaino löytyi jo ensimmäisellä polkaisulla. Ajo oli toki hieman haparoivaa, ja ohjaus tuntui aluksi yliherkältä. Hetken aikaa kurvailin pihassa kahdeksikkoa, ja kun en yllätyksekseni edes kaatunut kertaakaan, niin suuntasin pyörätielle. Pyörä ei kulkenut yhtäjaksoisesti kovin pitkää matkaa suoraan, vaan ajolinja tahtoi kiemurrella. Aina kun polkemisen lopetti, niin meno rauhoittui heti. Harjoituksen puutetta siis, homma ei ole vielä selkäytimessä. Kunhan ajamiseen saa rennomman rytmin ja turha jännittäminen jää tasapainon kehittyessä, niin eiköhän ajolinjatkin ala suoristua.
Ajoasento ei tuntunut mahdottomalta, vaikka keskiö korkealla olikin. Keskiön etäisyys penkistä tuntui ainakin näin aluksi sopivalta, mutta aavistuksen pitempääkin tarvii kokeilla, että tietää missä raja kulkee. Ohjaustanko tuli lähelle reittä jalan ollessa koukussa, muttei ottanut sentään ihan kiinni. Muuten tangon paikasta ei osaa vielä vajaan tunnin kokeilun perusteella sanoa muuta kuin ettei se ainakaan aivan pielessä ollut.
Etukäteen epäilin pyörän olevan toivottaman epämukava epätasaisella alustalla (kapeat renkaat eikä jousitusta), mutta hyvin penkin pehmuste suodatti pahimmat tärskyt. Mutta totuuden nimessä ei tuolla missään nimismiehenkiharatiellä haluaisi pitkään ajaa. Eikä sitä sellaisille ole tuossa varustuksessa tarkoitettukaan, vaan hyväkuntoisille asvalttiteille.
Taustapeilin puutteen huomasi ensimmäisessä risteyksessä, pää ei kääntynyt riittävästi takaa tulevan liikenteen seuraamiseen -> tarvii viritellä peili ohjaustankoon, kypärään, silmälasin sankaan tai kämmenselkään.
Penkin selkänojan pituuden säädin maksimiinsa, mutta yläosan taivutus/muotoilu ei tuntunut sittenkään ihan täydelliseltä omalle selälle. Jos tuohon ei totu jonkun ajan kuluessa, niin tarvii tehdä penkkiin pientä modifiointia.
Tottumattomuuden piikkiin mennee myös vasemman jalkaterän puutuminen loppumatkasta. Tietenkään selvästi penkkiä korkeammalla oleva keskiö ei tilannetta helpota, pitemmillä lenkeillä voi joutua pitämään jalottelutaukoja.
Mutta hyvin pyörä kulki, kevyt on ja herkkä. Ja tulee kulkemaan vielä paremmin, kunhan jalat alkavat tottua nojakilla ajamiseen. Malttia, malttia...