Nojapyöräfoorumi

Aika vähän täällä on puhuttu venyttelystä. Eilen taas huomasin iltalenkin jälkeen ett pohkeet on olemassa. Ensimmäinen pitempi n. 50km lenkki Nokian jälkeen, hyvin rauhallinen ja silti lenkin jälkeen pohkeet tuntu kovin lyhyiltä ja jäykiltä. Ilmeisesti palautuminen Nokian ajosta ei vanhalta mieheltä ole vielä tapahtunut.

Petri

Hyvä!!! Nyt ruvetaan puhumaan asiaa. Itse kukin varmaan lyö laimin venyttelyn. Minä mukaan lukien. Sit sen muistaa kun tuntee olevansa persjalkanen.

Itselläni on 172.5 mm kammet. Vaikka olen 180 senttinen mutta lyhytjalkainen.

Minulle suurin ongelma on jos kampikierrokset tippuu 90 tai alle. Johan alkaa hapottaan lihaksia. Ja siitä seuraa sitten kestäessä joskus muitakin vaivoja.

Kuten eilen kun tuli runtattua vastatuuleen (40 km/h puuskia säätietojen mukaan) jotain 10+ km Tyrnävän peltoaukeita jotakin 25 km/h vauhtia niin ei pienestä päästä enää löytynyt kuin 21 ja 19 piikkiset. Noh, ei pystärillä olis pysyny pesissä kun ilmanopeus oli jotain 65 km/h...
Hapot tuntu sitten parin tunnin tauon jälkeen paluumatkalla jota tulikin sitten semmoset 50 km, ei tahtonu saada kadenssia 95+ lukemiin ihan helpolla.
Kotosalla sitten poltteli reisiä tovin mutta aamulla kun töihin kävelin niin vielä jalat toimii. Hyvää palauttelua

Muoks: minähän venyttelen joka lenkin jälkeen, sitten suihkun ja iltapalan perään. Ilman venyttelyä ei aamulla tarttis miettiä lihasvoimin liikkeelle lähtöä...

mhelander kirjoitti:

Minulle suurin ongelma on jos kampikierrokset tippuu 90 tai alle. Johan alkaa hapottaan lihaksia. Ja siitä seuraa sitten kestäessä joskus muitakin vaivoja.

Olen rekisteröinyt sen että kampikierroksilla 80+ ajaminen tuntuu vain helpommalta ja jalat tuntuis toimivan paremmin. Mittaria mulla ei ole vaan ihan laskemalla tuota aina joskus tsekkaan.

Pastori kirjoitti:

Olen rekisteröinyt sen että kampikierroksilla 80+ ajaminen tuntuu vain helpommalta ja jalat tuntuis toimivan paremmin. Mittaria mulla ei ole vaan ihan laskemalla tuota aina joskus tsekkaan.

Aivan. Ja eritoten ylämäissä kadenssilla on merkitystä, runttaamalla hapottaa jalat niin ettei kadenssia saa enää muutaman toiston jälkeen nousemaan vaikka yrittäisi (alamäessä/suorilla edes).

Ja ei tarvi kummemmin laskea kun lasket nopeudet per vaihde jolla tavoite kadenssi toteutuu, ja nopeusmittari löytyy. 90-luvulla kun meni kadenssianturin piuha rikki niin näin tuli arvioitua. Ja vielä myöhemmin heitin koko mittarin veks joten luotin "perstuntumaan" kadenssista ja arvioin nopeuden vaihteen perusteella.

Vaikkapa tällä voi laskeskella: http://www.machars.net/bikecalc.htm. Muitakin löytyy.

Itselläni on kitkavivut joten ihan varma en voisi olla millä vaihteella ajelen jos pelkkää nopeutta mitattaisiin...

tavasti kirjoitti:

Mitenkähän jalkoja pitäisi harjoittaa että nopeiten pääsisi vaivasta eroon? Lyhyitä, raskaita treenejä useammin, vai pidempiä reissuja, mutta harvemmin? Niitä lyhyitä raskaita onnistuu järjestää, ihan kotinurkilla on sellaisia mäkiä että niitä edestakaisin sahaamalla saa itsensä pakettiin aikas nopeasti

Aika vähillä ajokerroilla ongelma loppui. Neljä ajokertaa 40-65-85-105 km, ja sen jälkeen ei krampannut, toki varotteli vielä parilla, mutta pienillä vaihteilla mäkiin ajamalla hommasta selvisi.
Nyt 12h ajojen jälkeen käydyllä lenkillä ajoin 2h niin kovaa kuin mitenkään kykenin, niin mäet aika isoilla vaihteilla, ja ei mitään ongelmaa.

Siitä ei nyt sitten ole tietoa millaisilla harjoitusmäärillä ongelma olisi korjaantunut tuolla lyhyttä-ja-raskasta treenillä. Erityisen kiinostavaa on nähdä miten vaikutus ulottuu tulevaisuuteen, onko ensi keväänä sama ongelma?

Törmäsin sitten kommenttini jälkeen toisaalla aihetta sivuavaan havaintoon juoksijoista: oli muutamassa tutkimuksessa todettu että parhaiten 800m -> maraton matkoilla menestyneiden askeltahti oli 180 askellusta eli 90 askelparia minuutissa tai enemmän.

Ja tämä vielä, kuten noista matkoista voi päätellä, riippumatta nopeudesta == tehosta. 800m mennään nopeampaan ja pidemmällä askeleella, maratoni lyhyemmällä mutta samalla tavoite askeltahdilla.

Ahaa-ilmiö tuli kun mietin millä sain triathlonissani sujumaan vaihdon pyörä - juoksu... lääkkeenä oli vaikka miltä tuntui pyöräilyosuuden lopussa nostaa kadenssi 90-95 tasosta tuonne satasen tuntumaan pariksi kilometriksi. Näin oli juoksun "kadenssi" jo valmiiksi kohdillaan ja ei kun läpsyttelemään.

tavasti kirjoitti:

tavasti kirjoitti:

Mitenkähän jalkoja pitäisi harjoittaa että nopeiten pääsisi vaivasta eroon? Lyhyitä, raskaita treenejä useammin, vai pidempiä reissuja, mutta harvemmin? Niitä lyhyitä raskaita onnistuu järjestää, ihan kotinurkilla on sellaisia mäkiä että niitä edestakaisin sahaamalla saa itsensä pakettiin aikas nopeasti

Aika vähillä ajokerroilla ongelma loppui.

Joo, mullakin vain puolenkymmentä reissua tälle kesälle kunnolla yläviistoon polkemista ja viimeisellä revin tunnin täysiä ilman ongelmia. Toki pohkeita vähän poltteli, mutta ei niin että olisi vauhtia pitänyt hidastaa.

tavasti kirjoitti:

Erityisen kiinostavaa on nähdä miten vaikutus ulottuu tulevaisuuteen, onko ensi keväänä sama ongelma?

On, ainakin minulla. Viime kesänä ajoin tolla "highracerilla" yli 500km ja syksyllä kinnerillä ja talvellakin vielä CLWB:llä, silti kevään eka lenkki highracerilla oli tuskaa jos vähänkään yritti vauhtia nostaa.

Jukka

tavasti kirjoitti:

jori kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista, että tämä aihe tuli esiin näin voimakkaasti tänä keväänä. Miksei viime keväänä tai aikaisemmin. Mikä on muuttunut, että nyt kramppaa, mutta aikaisemmin vähemmän. Onko ravinnossamme tai jossain muussa systeemiin vaikuttavassa tekijässä muutoksia, jotka ovat tyypillisiä erityisesti tälle keväälle ja alkukesälle. Rypsiporsas?

No minulla ainakin ensimmäinen kevät kun pyörä on noin korkeakeulainen, ja talvella en ole ajanut. Sitäkin mietin, että pahentaako niskatuki asiaa: kun niska ei väsy, niin ahneena olen pitänyt penkin makaavimmassa asennossa, pää alempana, verenpaine alempi. No, voipa se olla että tämä tästä korjaantuu, ekalla kerralla ajellessa ongelmia tuli 25 ajelun jälkeen, toisella kertaa 60 km ajelun jälkeen. Jos sama kehitys (matka yli tuplaantuu) jatkuu, neljännellä ajokerralla en ehdi ajaa niin pitkästi että ongelmia tulisi

Eikös tuossa käynyt juuri niin, kuin tuossa yllä ennen juhannusta ounastelit.

Minusta nämä vaivat esiintyivät liian monilla, menivät toisilla nopeasti ohi toisilla ja toisilla taas jatkuivaT pidempään, kuten Petrillä. Toisaalta aikaisemmilta vuosilta ei yleistä pojekramppien epidemiaa ole ollut -ainakaan näkyvissä. Nämä seikat saavat minut epäilemään, ettei kyse ole normaalista keväisestä vaivasta.

Miunulla on teoria tällaisille ajoittaisille niska, selkä, pää ja pohjevaivoille. Ne ovat merkkejä, oireita, tarttuvasta taudista. Jokin virus käy läpi kansaa ja aiheuttaa pieniä vaivoja, muttei niin suuria, että joku huomaisi kyseessä olevan virustulehdus. Se iskee selkään silloin, kun tulee ensimmäiset lumet ja joutuu lumitöihin, jos se, tai jokin toinen virus, on päällä keväällä ensimmäisten nojailukelien aikaan, iskee se pohkeisiin tai polviin tai ...jne.

Viruksia on lukemattomia erilaisia ja ne kulkevat elokuntaa läpi eteen ja taakse muuntuen hiukan milloin mihinkin suuntaan. Ei virus mitenkään hyödy siitä, että se aiheuttaa niin vakavan oireen, että sitä aletaan kutsua sairaudeksi. Valta osa viruksista on näitä, jotka vaivaavat niin vähän, ettei niitä huomata sairauksiksi, mutta saavat aikaan näitä oudon periodisesti eisiintyviä pikku vaivoja.

Arvaan tämän hypoteesini perusteella, että ensi keväänä ei pohjekrampit vaivaa läheskään niin yleisesti, kuin viime keväänä, vaan vaiva on tuolloin jossain toisaalla, ehkä polvissa tai jalkapohjissa.

Toisaalta tämä "Rypsiporsas", johon leikilläni tuolla ensimmäisessä viestissäni viittasin, on sekin tavallaan virus. Kulttuurinen virus. Häiriö ihmisen teollisessa ravintokäyttäytymisessä. Elää aikansa ja kuolee pois, mutta periyttää jotain olemuksestaan jälkeensä jäävään maailmaan. Mitä vaikuttaa, se nähdään aikanaan, joskaan ei välttämättä huomata muun muutoksen keskeltä.

jori kirjoitti:

Miunulla on teoria tällaisille ajoittaisille niska, selkä, pää ja pohjevaivoille. Ne ovat merkkejä, oireita, tarttuvasta taudista. Jokin virus käy läpi kansaa ja aiheuttaa pieniä vaivoja, muttei niin suuria, että joku huomaisi kyseessä olevan virustulehdus. Se iskee selkään silloin, kun tulee ensimmäiset lumet ja joutuu lumitöihin, jos se, tai jokin toinen virus, on päällä keväällä ensimmäisten nojailukelien aikaan, iskee se pohkeisiin tai polviin tai ...jne.

Viruksia on lukemattomia erilaisia ja ne kulkevat elokuntaa läpi eteen ja taakse muuntuen hiukan milloin mihinkin suuntaan. Ei virus mitenkään hyödy siitä, että se aiheuttaa niin vakavan oireen, että sitä aletaan kutsua sairaudeksi. Valta osa viruksista on näitä, jotka vaivaavat niin vähän, ettei niitä huomata sairauksiksi, mutta saavat aikaan näitä oudon periodisesti eisiintyviä pikku vaivoja.

Mielenkiintoinen ajatus, ja linjassa omien havaintojeni ja kokemusten kanssa. Nimittäin oli vähän flunssainen olo kun kevättalvella tein kahtena päivänä yli työpäivän verran lumitöitä katolla. Selän pitkät lihakset "hapottuivat" silloin oikein kunnolla ja vieläkään en tuosta ole täysin toipunut.

Pitkin kevättä oli, ja ehkä vieläkin lievästi, flunssainen olo. Erityisesti silloin jos jotakin raskaampaa jai pidempikestoista tekee niin ei tahdo toipua lihakset millään. On väsymystä jne jne.

Tuon kun saisi jotenkin diagnostoitua niin ehkä pois hoitokin onnistuisi. Yksi syy miksi vuoden treenaus on ollut pelkästään kestävyys- ja kuntopohjaa kohottavaa, ei voima- ja vetoharjoituksia. Kun ei tahdo jaksaa painaa ja onhan pahimmillaan riski sydänlihastulehdukseenkin olemassa.

Mietin juuri taannoin virusten "koodia" - pohdiskelin pohjana on viimeisen vuoden kokemukset. Mulla on ollut monta kertaa kurkku kipeä - ilman kuumeilua tms. ja ääni erittiäin pahasti kateissa. Kuten Nokiallakin ollessa hiukkaisen oli käheyttä äänessä. Viimeisen kerran tuo kesti nelisen viikkoa.

Pohdiskelin siis sitä että onko tämä nyt samaa virushommaakuin vuosi sitten syksyllä ja siihen virukseen on sitten vaan "koodattu" se milloin samanlaiset ongelmat - tai hivenen varioituneet taas iskevät uudelleen.

jori kirjoitti:

tavasti kirjoitti:

No minulla ainakin ensimmäinen kevät kun pyörä on noin korkeakeulainen, ja talvella en ole ajanut. ...
No, voipa se olla että tämä tästä korjaantuu, ekalla kerralla ajellessa ongelmia tuli 25 ajelun jälkeen, toisella kertaa 60 km ajelun jälkeen. Jos sama kehitys (matka yli tuplaantuu) jatkuu, neljännellä ajokerralla en ehdi ajaa niin pitkästi että ongelmia tulisi

Eikös tuossa käynyt juuri niin, kuin tuossa yllä ennen juhannusta ounastelit.

No niin tuossa todellakin kävi. Ja kun paikat ovat paremmin alkaneet kestää kohtuullista kuormaa, niin olen sitten tarjonnut vähän kohtuuttomampaa kuormaa, ja nyt näyttää siltä että jalat kestää ihan minkä vaan sydän pystyy happea tarjoilemaan. 170 sykkeillä voi ajaa sen aikaa kuin jaksaa (ei pitkään), kovalla kadenssilla tai vaikka voimalla vääntäen.

jori kirjoitti:

Minusta nämä vaivat esiintyivät liian monilla, menivät toisilla nopeasti ohi toisilla ja toisilla taas jatkuivaT pidempään, kuten Petrillä. Toisaalta aikaisemmilta vuosilta ei yleistä pojekramppien epidemiaa ole ollut -ainakaan näkyvissä. Nämä seikat saavat minut epäilemään, ettei kyse ole normaalista keväisestä vaivasta.

Muiden puolesta vaikea sanoa, mutta itselläni muutoksen siinä miten liikkuu talvella ja vielä se että on ensimmäinen kevät korkeakeulaisella pyörällä voisivat aivan hyvin selittää omat ongelmani.
Ja toki nyt on jalat syksyllä kovemmassa kunnossa kuin aikaisempina vuosina, joten on mahdollista että tämän kesän treeni kantaisi ensi kevääseenkin? Tokihan tämä sitten sopisi myös Jorin virus-teoriaa.

Itse ajattelin ensi keväänä heti kelien salliessa käydä ainakin lyhyitä pätkiä ajelemassa tuossa sora-mäissä, vaikka aika ei sallisikaan oikeasti lähteä pitkästi pyöräilemään.

Kertokaas millä tätä tilannetta voi parantaa:

Nyt hyvällä tiellä vauhdit nousee n. 30km/h. Siitä ylöspäin hengästymisestä ei tietoakaan mutta jalat alkaa puutua. Ei kramppaa, ei vaan enää suostu tottelemaan. Nojakulma on nyt aavistuksen matalammalla, miten se vaikuttaa asiaan? Onko kyse vain harjoituksen puutteesta uudessa asennossa vai mitä tämä on. Ennemmin ei ollut tällaisia ongelmia. (= hengästyi edes jossain määrin samaan aikaan kun lihaksista loppui puhti)

Syväri kirjoitti:

Nyt hyvällä tiellä vauhdit nousee n. 30km/h. Siitä ylöspäin hengästymisestä ei tietoakaan mutta jalat alkaa puutua. Ei kramppaa, ei vaan enää suostu tottelemaan. Nojakulma on nyt aavistuksen matalammalla, miten se vaikuttaa asiaan? Onko kyse vain harjoituksen puutteesta uudessa asennossa vai mitä tämä on. Ennemmin ei ollut tällaisia ongelmia. (= hengästyi edes jossain määrin samaan aikaan kun lihaksista loppui puhti)

Sulla ei vaan vielä ole oikeita lihaksia. Eli lisää harjoittelua. Toki samalla kannattaa kokeilla noiden säätöjen vaikutuksia, penkin etäisyyttä ja kulmaa.

Jukka

Omalla kohdalla olen havainnut että jos keskiö on yli 200 mm penkin pohjaa ylempänä, polkeminen käy rasittavaksi ja jalat väsyy nopeasti. Niitä pohjekramppeja olen saanut ainoastaan Jive- mid racerilla, ei koskaan lwb:llä tai cf:llä. Nostin Jiven penkkiä siten, että korkeusero väheni 230 --> 200mm ja yllättävän paljon vaikutti noin pieni ero. Viime vuosina ovat kilsat jääneet jonnekin tonnin paikkeille, joka ilmeisesti ole tarpeeksi että elimistö tottuisi ylöspäin polkemiseen. Varsinkin kun viime aikoina on tullut ajeltua eniten cf:llä.