Nojapyöräfoorumi

Onhan tässä retkellä sattunut ja tapahtunut. Mä mm. kävin ensiavussa sen jälkeen kun kokeilin Jorin etuvetoista joka päätti koeajon loppupuolella että se haluaakin olla kasaantaitettava kuvia tapahtuneesta tulee varmasti jossain vaiheessa.

Aamulla kun aurinko nousi päästiin ihastelemaan Jorin pyörän uutta geometriaa
Ihan tapahtumasta ei ole harmillisesti yhtään kuvaa tai videota.

jahas, saisko tästä tapaturmasta tarkemman koosteen oman topicin alle analysointeineen ja kuvineen?

kävikö pahasti jne?

Nyt taitaa Montosen Nokia 12h ohi. Toivottavasti saat sen kuntoon.

Nojanalle kirjoitti:

Nyt taitaa Montosen Nokia 12h ohi.

No ei kai? mahtuuhan tuossa vielä 20" renkaat pyöriin, sen mittaiset narut vain että keulakulma on järkevä. Lokasuoja pois vaan.

Jukka

Nojanalle kirjoitti:

Nyt taitaa Montosen Nokia 12h ohi. Toivottavasti saat sen kuntoon.

Nyt pitää kartoittaa Jorille jokin rakkine alle, jos tästä ei tule kalua! Eihän mun kisasta tule yhtään mitään jos pitää ilman asianmukaista juttuseuraa ajella.

Pastori kirjoitti:

Nojanalle kirjoitti:

Nyt taitaa Montosen Nokia 12h ohi. Toivottavasti saat sen kuntoon.

Nyt pitää kartoittaa Jorille jokin rakkine alle, jos tästä ei tule kalua! Eihän mun kisasta tule yhtään mitään jos pitää ilman asianmukaista juttuseuraa ajella.

Mä otan Optiman varapyöräksi mukaan eli jos tuolla ei pääse niin sitten sillä voisi... tosin pätkä 9 ketjua pitäisi varmaan löytää vielä ja siinä on kyllä ne pitkät kammet

Jori ja PW korjas vaurio puolessatoista tunnissa ja matka jatkui. Sieltä kylästä löytyi omatekoinen hitsauskone ja rautasaha Ei siinä paljoa enempää tarvittu. Haapsalusta ostettiin sitten uus etukiekko ja ohjauslaakereita jotka karkas kun haarukka irroitettiin kiireessä.
Tässä pyörä seuraavan majapaikan pihalla seuraavana aamuna.

Täähän oli sitten vaan pelkkää sisäänajoa. Mitäs tuunausta tuo on että tuossa on joku pehmike penkissä.

Epämääräisten huhujen suitsimiseksi kerron lyhyesti (niin oli alun perin tarkoitus, mutta lipsui pidemmäksi), mitä tuossa onnettomuudessa tapahtui ja muutenkin, miten minun Ecotrippini Virossa poikkesi pääjoukon retkestä. Onnettomuusanalyysi ja korjaushehdotukset tulevat myöhemmin (Noja)pyöräonnettomuusrekisteriin.

Perinteiseen ohjelmarunkoon kuuluu ensimmäisen yöpymispaikan pihalla "kokeile kaverin pyörää" -jakso. Laitsen kartanon pihassa illan jo hämärtyessä väki ajeli toistensa pyörillä. Erityisesti kiinnosti PW kolmipyörä. Sillä oli hyvä ottaa tyyppejä, kun istuimen säätö oli niin helppoa. Makuulaverilla kun ei tarvitse välittää selkänojan etäisyydestä. PW3 todettiin erittäin mukavaksi ja käyttökelpoiseksi. Minä tosin ehdin hiukan kokea paniikkia, kun en löytänyt siitä jarrukahvoja, enkä muistanut, että siinä on jalkajarru. Gekkotkin todettiin mainioiksi peleiksi.

Ecotrip-retkien vakiospektaakkeleihin kuuluu myös lähes poikkeusetta Jorin pyörän näyttävä hajoaminen ja pikainen korjaus, niin tälläkin kertaa. Pakoputkipyörän kokeilua vaikeuttaa yleensä kampipuomin perussäädön pituus, mutta Wacky pitkänä miehenä sai kokeiltavakseen oikein mitoitetun pyörän.

Hiukan huolestuneena katsoimme, kun hän räimi melkoisia vauhteja pakoputkipyörällä. Viimeiseltä vedoltaan palatessaan hän hidasteli vauhtia ja vaihtoi vaihdetta pienemmälle, kuten kaikki kokeneet ketjuvaihteisella ajavat. Pahaksi onneksi pyörässä oli 115 mm kammet ja 52 piikkinen etulehti valittuna, jolloin suurinkaan lehti takana ei vaihdetta kovin pieneltä saa tuntumaan.

Syystä tai toisesta vaihteensiirtäjä suisti ketjun suurimman takarattaan ja pinnojen väliin. Ketju kiertyi kelalle tuohon rakoon, repi paluuketjun taittopyörän akselin mutkalle, jolloin ketju putosi taittopyörältä. Koko vapaa ketjumäärä kelautui rattaan ja pinnojen väliin, kunnes vapaa ketju loppui ja etupyörä pysähtyi. Vauhti riitti taittamaan rungon ylimmän jyrkän mutkan kohdalta linkkuun ja repäisemään reilun sentin leveän ja viisi senttiä pitkän railon emäputken ylähitsin takapuolelle haz-vyöhykkeelle. Pyörä meni linkkuun niin pitkälle, kunnes etukiekko otti kiinni istuimen alapintaan. Kuvissa näkyvä "vauriotilanne" on jo ensimmäisen illan korjaamisen jäljiltä. Sitä on jo oikaistu.

Alle linkkuun mennyt etupyörä ei tietenkään enää ollut tarpeeksi kaukana edessä ja Wacky aloitti esityksensä päättävän voltin. Ensimmäisen 45 asteen pyörähdyksen jälkeen eturatas ja toinen jalka otti maahan, isompi eturatas ja suojalevy taittuivat sivuttain vekille. Etupuomin tökkääminen maahan antoi voltille vielä lisää korkeutta, mutta vähensi nopeutta siten, että loppuvoltti päättyi täysin paikoilleen, kuten kunnon suorituksessa pitääkin. Pienenä kauneusvirheenä voidaan ehkä pitää sitä, että Wacky päätti liikkeen poskipää edellä ja sai silmälasin sangasta miehekkään muiston oikean kulmaluunsa ohimon reunaan. Pyörä putosi voltin jälkeen Wackyn päälle siten, että penkin selkänojan yläreuna teki myös niskaan pienen nirhaman. Oikeaan käteen tuli myös pieniä nirhamia.

Kerrottakoon vielä, että tässä kokeilussa käytettiin kypärää. Se riippui niskatukena toimineessa tavaratelinerimassa penkin takana ja selvisi vähäisin vaurioin. Ajohanskat puuttuivat.

Wackyn vauriot paikattiin alustavasti jo paikan päällä, mutta asia käytiin vielä varmistamassa Tallinnan sairaalassa. EU-Kelakortista oli toimituksen sujuvuuden kannalta ilmeistä hyötyä. Vamma ei kuitenkaan vaatinut tikkejä, vain putsauksen ja laastarin päälle. Ukko oli ajokunnossa heti aamulla.

Pyörää korjailtiin jo tuolloin illalla, minkä alkava pimeys ja puutteelliset olosuhteet antoivat periksi. Kampirattaat saatiin oikenemaan takomalla niitä maataloushakulla puupölkkyä vasten, paluuketjun kiristimen pyörän akseli saatiin irroitettua, kuten myös rungon operointia haittaavat muut osat. Oikaisutoimiakin aloiteltiin, jolloin noin puolet ylimääräisestä kulmasta saatiin oikenemaan.

Linnan sisäpihalla oli museoautoja ja kaivinkone, josta minä tein päätelmän, että talossa on kyllä hitsauskone ja rälläkkä jossain ja menin rauhallisin mielin saunomaan ja viettämään iltaa ja aamua. Aamulla selvisi, että hotellin omistaja olikin rouvashenkilö, joka oli teettänyt autojen remontit Tallinnassa, eikä ainakaan henkilökunta tiennyt tällaisia työkaluja talossa olevan.

Muun porukan tehdessä lähtöä joku oli käynyt kysymässä puolen kilometrin päästä vielä kiinni olevasta kaupalta ja lähitalosta, että viiden kilometrin päässä olisi joku Matin verstas, jossa on välineet korjauksen tekemiseen. Rikkinäisen pyörän matkatavaroineen saaminen sinne pelkästään kävelypelissä tai muita fillareita hyödyntäen tuntui vähän työläältä. Onneksi PW lähti vielä katsomaan vastakkaisesta suunnasta, josko sieltä löytyisi jotain lupaavaa. Hän oli vain hetken poissa ja tuli takaisin kertomaan, että noin 300 m päässä viereisellä tontilla oli mahdollisuus tehdä korjaus. Pyörän osat oli helppo kantaa kävellen sinne.

Osoittautui, että paikka oli hirsiveistämö PALKEHITUSE AS, joka toimittaa hirsimökkejä ympäri maailmaa ja tuotantopäällikkö ANTS PLOOMPUU, joka meitä siellä palveli, neljä vuotta suomessa asuneena osasi hyvää suomea, eikä nojapyöräkään ollut hänelle outo ilmestys, mikä se sivumennen sanoen muille virolaisille oli. Erään Haapsalulaisen harrastajan mukaan maassa oli vain kolme nojapyörää. Yksi nähtiin Tallinnassa poislähtöpäivänä.

Ants Ploompuu oli itse rakentanut hitsauskoneen, jolla saumat hitsattiin. Pajasta löytyi iso rälläkkä ja valtava ruuvipenkki, jotka molemmat olivat omiaan rungon korjauksen vaiheissa. Lisäksi hallin lattiassa oli I-palkeilla reunustettu rasvamonttu, jonka reunoja ja paikalta löytynyttä kampipuomin tilalle täsmälleen sopivaa pyörötankoa käyttäen rungon muodot saatiin helposti kohdalleen.

Rungon ylämutka oli voltin alkuvaiheessa taittunut niin jyrkälle mutkalle, että putki oli lähes lutussa, eikä sitä siksi voitu luotettavasti korjata pelkästään oikaisemalla ja hitsaamalla repeämä. Lisäksi mutka oli taittunut niin paljon, ettei oikaisemiseen voimat riittäneet. Putken sisäkaarteeseen leikattiin rälläkällä hahlo, jolloin mutka oikeni ja oietessaan sulki yläpuolen repeämän. Sisäkaarteen rälläkkähahlo tietenkin levisi mutkaa oikaistessa, joten sen täyttämiseksi hitsaamalla käytettiin 6mm harjaterästä, josta pätkäistiin pala hahloon ja hitsattiin kiinni putkeen. Paksumpi harjateräs helpotti hitsausta, sillä hitsauskone oli tarkoitettu isommille puikoille ja paksummille raudoille, kuin tämä 1,3 mm tarvikepakoputken materiaali. Mutkan sisäkaarteeseen laitettiin vielä latan pätkä, joka taottiin kouruksi kestämään paremmin puristussuuntaisia kuormituksia ja liittymään nätimmin putken kylkeen. Hotellin pihalla rautakangen ja porrassyvennyksen avulla tehdyn oikaisun aiheuttamat vauriot istuinosassa piti vielä korjata ruuvipenkin välissä sivuilta puristaen ja hitsaamalla siihenkin sisäkaarteeseen lisämateriaalia. Tällä kertaa latta oli suora. Runko oli korjattu.

Rungon lisäksi myös etukiekko oli saanut osumaa niin, että heittoa oli noin neljä senttiä ja kuusi pinnaa korkannut vanteesta läpi. Sopivasti jäljellä olevia pinnoja kiristelemällä kiekko saatiin oikenemaan niin paljon, että se mahtui pyörimään haarukassa. Itse asiassa heittoa jäi alle sentti, mutta kuuden pinnan puttuminen pani pelkäämään, ettei kiekko pysyisi suorana. Kierteellä kiinnitettyä ratasta ei saatu irtoamaan, joten osa pinnoista piti jättää paikoilleen ja ne sidottiin viereisiin mustalla jeesusteipillä. Etujarrun löysäämisen jälkeen ja irroitettujen osien kiinnittämisen jälkeen pyörä oli taas ajokunnossa.

Osia pajalle raahatessa osa emäputken laakerin kuulista oli pudonnut tielle, joten ohjauslaakeri ei toiminut aivan täydellisesti, eikä etujarrua voinut juuri käyttää, koska etupyörä heitti liian paljon, mutta illalla monen mielestä jo epätoivoiselta näyttänyt retken jatkaminen onnistui pari tuntia edellä lähteneen pääjoukon perään. Ajoimme PW:n kanssa ensin varsin hiljaa, koska en luottanut etuvanteen kestävyyteen. Varsinkin halkeamisen vaara oli suuri, koska läpi korkanneet nippelit venyttävät vannetta leveyssuunnassa ja vanteessa oli korkanneiden pinnareikien kohdalla pituussuunnassa usean sentin halkeamat. Kiekko kesti ajoa ja luottamus parani kilometri kilometriltä. Lopussa ajoimme jo aivan normaalisti ja saavuimme vain puolitoista tuntia perässä Haapsalun hotellille, vaikka pysähtelimme normaalisti syömään ja olusille Pelkoni vanteen halkeamisesta oli aiheellinen, sillä eräs merkille panemani halkeama oli tuolla matkalla selvästi pidentynyt.

Saavuimme perille vain vähän ennen kello 18, joten etujoukko oli käynyt ostamassa uuden etukiekon. Unohdin kuitenkin puhelimessa mainita ohjauslaakerin kuulista, jotka jouduin seuraavana päivänä joukosta pudottautumalla käymään ostamassa. Asensin kuulat vesitäydennyspysähdyksen aikana ja puuhasin niin intensiivisesti remontin kimpussa, että en huomannut toisten lähtösuuntaa ja lähdin eri tietä kuin muut. Jouduin vielä matkalla kerran purkamaan ohjainlaakerin, kunnes kaikki onnettomuuden vaivat oli hoidettu.

Lähtemäni tie oli merkitty Viron pyöräreitti ykköseksi. Seurasin tyytyväisenä sitä, kunnes se ohjasi minut huonon metsäautotien näköiselle tielle (kartalla B-C). Suuria kuoppia ja kivenmurikoita ja välissä pehmeää uimarantahiekkaa. Harhailin aikani ennen kuin uskoin, että tämä todella on tie, jolle Viron pyörätieviranomaiset haluavat pyörämatkailijat ohjata. Varmaan eivät olleet käyneet katsomassa paikan päällä. Tuota tietä riitti reilun kymmen kilometriä muutaman kilometrin epäuskoisuuslenkin lisäksi, kunnes pääsin isolle tielle. Kyllä maistui asfalttitie hyvälle. Myötätuuli ja sileä tie saivat minut kuvittelemaan, että saatan ajaa toiset vielä kiinni. Päästelin reilua kolmea kymppiä aikani, kunnes hirmuinen helle ja auringonpaiste sekä painavahko matkatavaralaukkuni alkoivat verottaa voimia ja vesivaroja. Vauhti hiipui ja nilkan koukistajat alkoivat oireilla krampin suuntaan. Olin yksin keskellä maaseutua, ei kauppoja ei huoltamoita ei muuta kuin jokunen maatalo. Heittäydyin kävelemään ja talutin pyörää syöden samalla mustan laukkuni auringon puolella sivutaskussa uunitetun kuumaksi paistuneita metvurstisiivuja. Suolan puutettahan se varmaan oli, sillä kävely ja metukka friskasivat niin, että saatoin taas ryhtyä ajamaan, joskaan en enää yrittänyt ajaa pääjoukkoa takaa.

Kun huomasin, ettei minulla ole mahdollista saada pääjoukkoa kiinni, heräsi uusi huoli. Majapaikkaa oli muutettu, enkä tiennyt uutta paikkaa -edes nimeä. Päätin ajella kohti vanhan tiedon majapaikkaa ja kysyä puhelimella lähempänä minne sieltä suunnistan. Keilan kaupunki alkoi lähestyä ja suunnittelin soittavani neuvoa, jolloin Ilpo soittikin minulle. Olivat perillä ja alkoivat huolestua minusta. Selitin, että olen 12 km päässä Keilasta. Ilpo antoi puhelimen Ristolle ja hän antoi minulle ajo-ohjeet perille. Hän kuitenkin kuvitteli minun tulevan Paldiskin suunnasta, mutta olinkin 10 km etelämpänä. Ihmettelin hiukan puhelun jälkeen ohjeita, mutta ymmärsin nopeasti karttaa vilkaistuani mistä oli kysymys. Uusi majapaikka oli Laulasmaan Spa, joka tosiaan oli Paldiskin tien varrella. Suunnittelin reitin ja ajoin Laulasmaalle. Siellä oli kuitenkin jokin festivaalitapahtuma, enkä uskaltanut ajaa pidemmälle alamäkeen, etten taas eksyisi ja joutuisi palaamaan ylämäkeen takaisin. Soitin vielä pari kertaa ohjeita, kunnes pääsin viimeisen kolme kilometriä perille. Voimat alkoivat olla jo vähissä. Jokin virolaisissa opasteissa saa minut hämmennyksiin. Ilmeisesti vieraan kielen sanojen tuottamat suomalaiset assosiaatiot sekoittavat. Huomaan usein muistavani viron kieliset nimet väärin.

Olin taas perillä ennen ruokailua, siis ajoissa, joskaan en ehtinyt siistiytyä ennen ruokailua, joten mahdoin olla näky hienossa ravintolassa.
Lopultakin olin ajanut 120 km muun porukan 82 km sijaan.

Hieno tarina, ja hyvin kerrottu. Jälkeenpäin ajateltuna varmaan tuokin reissu mieleen painuvampi kun ei mennyt ihan ilman vastoinkäymisiä?

Jukka

muutama kuva

pacp kirjoitti:

muutama kuva

Missä ? Ei näy ainakaan miulla.
Jorin tarinaan ei "työkalun kantajalla" lisättävää, jopa jeesus teipin väri oli oikein
Wackyn kuperkeikka oli kyllä oikeesti hurjan näkönen ja ihmettelin ett sellanen on mahollinen Jorin pyörällä mutt ilmeisesti tuo ett kuljettaja oli eteen kurottautuneena ja pyörätaittui alle muutti painopistettä niin ett voltti oli mahollinen.
Jos jollakulla on Jorista kaikkinen pakkauksineen kuva niin olis näyttämisen arvonen

Petri

Tässä ensimmäinen kuva pyörästä heti täräyksen jälkeen. Uskoin kyllä, että Jori jotenkin selviää tuolla loppureissun. Se, miten se tehtiin oli kyllä tuon pitkän jutun arvoista.
Ensimmäinen kuva on Haapsalusta, tässä Jorin täysi matkavarustus kyydissä. Isossa kuvassa ne mustat jesaritkin näkyvät etukiekon pinnoissa. Taustalla seisoskeleva paikallinen joutui tulemaan vielä uudelleen kerran jo lähdettyään. Oli niin hämmästynyt konstruktiosta, että tuli tarkistamaan miten takahaarukka on tuettu...

Ite reissusta suur kiitokset tylsäntyön tekijälle eli Ilpolle ja mukavantyön tekijälle eli Ristolle sekä kaikille kanssa polkijoille. Hieno reissu !
Viron tiet on monipuolisia välillä tosi hyviä ja paikoin vähemmän. Asfaltin rakenne mm. vaihtelee runsaasti hyvin karkeasta sileään.
Välimatkat aika pitkiä ja kauppoja suht vähän ja osa sen näkösiä ett niitä ei heti kaupaksi tunnista.
Vaikka reissussa oli reilu puolet pystäreitä ei se juuri tahtia haitannu. Kovimmat menijät meni eellä omiaan ja Jori tuli perässä keräillen tippuneita kuulalaakeritaan Täytyy sanoo ett pystäriporukassakin oli kovia menijöitä jopa naisten kanssa sai polkee tosissaan ett pysy matkassa.
Oma kolmipyörä osottautu oivaksi peliksi tämmöselle reissulle Wackyn eka illan epäuskoisista katseista huolimatta kun menin yöksi heille ja linjurista nostetun romukasan eturengas oli aivan tyhjä toisen polkimen lukosta meinas osat tippua ym. Sain kuitenkin pyörän polettua yöpaikkaan, (josta kiitokset Wackylle) eli vaikka etrengas oli käytännöllisesti katsoen tyhjä pyörällä pystyi aivan hyvin ajamaan.

Petri