Katsotaanpa mekanismianalyysin näkökulmasta.
Kävely- ja juoksuliike korostaa pakaralihasten tehontuottoa polvi- ja nilkkaliikkeiden lihasten voimallisia liikkeitä minimoimalla. Tästä on se hyöty, että pakaralihas on lähempänä sydäntä, joten sille menevä verivirta omaa pienemmän painehäviön tilavuusvirtaa kohti. Sydän pääsee tuotettua lihastehoa kohti vähemmällä. 
Edellinen koskee siis kävelyä tasaisella maalla. Elliptisen kampihelilurin liike ei ole sama, mutta elliptisen liikemuotonsa takia muistuttaa sitä hieman. 
Oikean kävelyn liikerata on paljon litteämpi ja hieman käyrä ellipsi, siksi tuo on niin raskas. Se on tavallaan yhdistelmä kiipeämistä ja kävelyä. Koska tuossa laitteessa koko paino on jatkuvasti jalkojen päällä, on pienikin ylimääräinen pyöreys kävelyliikkeessä työläs tapa siirtää lihasliikettä pyörimiseksi. 
Kampiheilurin kammen pituus on tuossa vehkeessä lähes 300 mm, mikä taas tekee ajosuuntaisesta liikkeestä ihan kunnon askeleen mittaisen n. 600 mm. Tällainen liike on nopea ja pienikin kitkavastus tuossa tuottaa paljon tehohäviötä.
Aivan oikeaan suuntaan tuo mekanismi yrittää jalan kuormitusta siirtää, mutta toteutus on kovin kömpelö. 
Jos katsotaan lyhytkampisella keskiöllä nojapyöräilevää ihmistä, joka polkee oikeaoppisesti kantapään suuntaan kuopaisten ja käyttää nilkkojaan kulkusuuntaisen liikkeen kompensoimiseen, saavutetaan melko lailla hyvä kompromissi pyörityksen ja pakaralihaksen käytön priorisoinnin suhteen. 
Nilkkaa ojentamalla ja koukistamalla häipyy satamillisillä kammilla polven liike niin pieneksi, että muistuttaa kävelijän polven liikettä, eikä nojapyörällä kuormitus lepää jalkojen päällä, vaan leppoisasti istuimella ja sen selkänojalla. 
PS. Jospa tuohonkin voisi asentaa lyhyemmät kammet, vaikka vain 150 milliset, jolloin ellipsin korkeus puolittuisi. Olisi kiinnostava kokeilu. 