Nojapyöräfoorumi

Premnas kirjoitti:

se on tuntunut ihanteelliselta varsinkin pitkillä pyörälenkeillä kun ei tartte syödä.

Oleellinen kysymys tässä on kai että miten pitkä on pitkä lenkki? Jos raja laitetaan johonkin 5-6 tuntiin ja siihen että kyseessä on urheilusuoritukseksi luettava lenkki, niin ... meneekö tosiaan mukavasti ilman syömistä (tai energian juomista)? Ja meneekö perään toinen samanlainen päivä ilman hiilareita? Ja kuinka paljon paremmin mahtaisikaan mennä, jos puraisisi välillä jotain muutakin kuin kaksi suolaraetta

Yksilöllisiä systeemejä ja mieltymyksiä toki, mutta omalta jakkaraltani katsellen en voi ajatellakaan haluavani tehdä moista, en edes ymmärrä millainen logiikka tuossa on takana, miksi ihmeessä vältellä syömistä? Syöminenhän on ihan parasta! Etappiajoja jos seuraa, niin kyllähän ne jätkät vetää sapuskaa naamaan melkein koko ajan. Siihen on varmaan syynsä, enkä usko, että syy on se, ettei pöljille ole kukaan kertonut karppaamisesta saati sitten täydellisen paaston hyvistä puolista urheilusuorituksen yhteydessä.

jori kirjoitti:

Kyllä on hienot lääkkeet kramppien hoitoon, minä en saa tästä näppäimistöstä edes kirjoitettua noin hienoja. Varsinkin tuo:"Coteaux Varois appellationin hennon vaaleaa ja kuivaa, rosoisen pehmeää rosé:ta" kuulostaa tehokkaalta.

No, samat geneeriset lääkeaineet meilläkin on käytössä, joskohta vähän maatiaisempi klangi nimissä. Tume on ollut hyvin tehokas ja suosittu, mutta toiset vannovat Helen nimiin. Vaikeampiin tapauksiin annostellaan tehosteeksi juustuvurstia ja seljankaa.

Pakko tunnustaa, että googlen hakutuloksista minä nuo kopioin, ranskan kirjoituskielen aksenttimerkkien suunnat etc on itselleni ihan arvausleikkiä (onneksi on keksitty oikeinkirjoituksen tarkastus compuutteriin).

Tume ja Helen onkin ihan tuntemattomia itselleni, Suomenlahden etelärannaltako?

Kyseessä on saku oluita virosta.
Mulla on hieno video jossa Jori mainostaa että nojapyörä kulkee saku helellä

Kaivataan todisteita asiasta.

Mielestäni ns "normipyöräilijä" ei tartte mitään erikoisruokavalioita. Tuskin tässä foorumissa mitään maailman huippuja kovin paljon pyörii. Minä ajoin pohjanmaalta La Manga del Mar Menoriin aika eteläiseen Espanjaan, v. 2000 kesällä ja takaisin ja kilometrejä tuli 8302. ja söin koko matkan ihan normiruokaa ja join vettä ja limsaa. Ja hyvin meni reissu ja teltassa nukuin. Eikä ollu yhtään kramppia koko reissulla.

http://youtu.be/N9fNdgFhG9s?t=9m42s
Tässä Jori ainakin manailee kun edellisessä pysähdys paikassa ei ollut tarjolla heleä

No mun mielestä esim. 100km matkalla ei tartte syödä mitään. Toissakesänä kun vetäsin kolmipyörällä 200km niin silloin tuli jossain vaiheessa syötyä nakkeja ja muuta evästä. Jollekin 100km ei ole pitkä lenkki, joten onhan toi vähän suhteellinen käsite. Energiaa en ole koskaan kokeillut juoda. Painotan vielä että mun ruokavalio ei suinkaan ole hiilariTON. Seuraava päivä on myös vähähiilarinen, eikä siinä ole mitään ongelmaa. Myös pyöräily onnistuu seuraavanakin päivänä . Joskus kun on tullut esim. Myllyn pyöräilyissä kokeiltua tuota väliaikasyömistä niin sen sijaan että se olisi tuonut energiaa, se on pistänyt lihakset väsyneiksi ja hervottomiksi. Tää varmaan liittyy siihen että jos oma keho on tottunut että energiaa ei oteta hiilihydraateista niin tuskin se sitä siinä parin minuutin aikana oppii yhtäkkiä.

Enkä mä välttele syömistä. Mä vaan syön harvemmin kuin mitä suosituksissa suositellaan, ja sillonku syön niin sehän on täyttä nautintoa . Se tuntuu sopivan paremmin mulle. Jos söisin useammin niin se tuntuisi jatkuvalta syömiseltä ja johtaisi helposti ylimääräisiin mielitekoihin (ei ehkä jonkun logiikan mukaista, mutta maailma on ihmeellinen paikka).

Syy miksi kilpapyöräilijät syövät usein on varmaan juuri se, että heidän ruokavalionsa on hiilihydraattipainotteinen. Kulutus on kova, joten täytyyhän niitä tankkauksia saadakin ja lisäksi he tarvitsevat sitä "räjähtävää energiaa". En mä väitä että voisin tästä näin lähteä viivalle jonkun kilpapyöräilijän kanssa. Mun energianpoltto on hitaampaa mutta se myös riittää kauas. Se on hidasta energiaa, mutta sillä jaksaa vääntää. Sen olen huomannut että kun esim. ajaa jotain mäkeä ja väsyy hetkellisesti, niin keho kuitenkin seuraavalla suoralla ikään kuin palautuu siitä rasituksesta.

Enkä muuten harrasta paastoamistakaan .

Erikoisruokavaliota voi tarvita jos on vilja- ja tärkkelysvammanen eli ei pysty. Tämä ehkä paremmin selittää miksi olen päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Se vaan sopii paremmin. Mutta se siitä, en aio täyttää kenenkään omaa päiväkirjaa millään karppispämmillä .

Eipä ole spämmiä tuo, asiaperusteluja. Itselleni 100 km lenkki on pitkä. Jäisi luultavasti tekemättä pelkällä vedellä ajaen. Ja usein ihan henkisen hyvinvoinnin takia on pakko nautiskella kahvi ja sokerikokis jossakin kuppilassa, puolivälissä tai muussa käännepisteessä. Joskus sunnuntailenkeillä tulee jopa ihan kunnolla lounastettua. Lounaan jälkeen jalat on oikeastaan aina laiskana, mutta mitäpä se haittaa, olkoot.

Maastokin vaikuttaa aika paljon siihen miten äkkiä tulee nälkä, tai sekin kuinka kovaa vedetään. Toisaalta en mä ainakaan vedä mitään sadan kilsan lenkkejä täysillä. Jos lähtee eväsretkelle niin silloinhan onkin tarkoitus syödä jossain välissä . Ei se siis ole mikään pakkomielle olla syömättä, mutta jos lenkki on pelkkää ajoa ilman mitään erikoisempia tai pitempiä pysähdyksiä niin silloin on tuntunut paremmalta olla syömättä. Syödä sitten kun lenkki loppuu ja pääsee kotiin ja iskeä lautaselle mukava kasa kaikkea hyvää, vaikka paistettua kananmunaa raejuuston kera ja kukkurakasa erilaisia kasviksia. Tässähän tulee nälkä kun tällaisia kirjoittelee.

Tuossa kun viime elokuussa vielä ehdin mukaan parille porukkalenkille kaksipyöräisen kanssa niin tuntui vähän hassulta käydä kesken lenkin kahvilla, mutta porukassa se on kuitenkin eri kun siinä on se sosiaalinenkin puoli. Ajaessa ei tule niin paljon juteltua. Yksin tuskin kävisin kahvilla.

Mutta ei se karpillakaan energia äärettömyyksiin kestä. Viime kesänä kun lähdin vuokrakinnerillä mukaan siihen Great Baltic Sea Ride:en niin olin syönyt kunnon ruokaa edeltävänä iltana. Aamulla aikaisin ei maistunut aamupala ja sitten se syömisajankohta vain venyi ja venyi...ja venyi. Somerolla kun nousin kiposta ulos ja meinasin ostaa jotain syötävää vihdoin niin en kerennyt kun silmissä alkoi heittää. Oli pähkinöitä mukana niin vetelin niitä siinä ja olo parani aika nopeasti. Painotan että tuossa edellisessä ei sitten taas ollut enää paljoa järkeä eikä mikään yleinen aikomus. Tuota Someron taukoa ennen en kuitenkaan huomannut olossa mitään hälyttävää.

Premnas kirjoitti:

Maastokin vaikuttaa aika paljon siihen miten äkkiä tulee nälkä

Tämä on totta, täällä tasaisella voi olla helposti ainakin viikon syömättä, eikä esim. työmatkapyöräily silti aiheuta mitään ongelmia

Jukka

vph kirjoitti:

Itselleni 100 km lenkki on pitkä. Jäisi luultavasti tekemättä pelkällä vedellä ajaen. Ja usein ihan henkisen hyvinvoinnin takia on pakko nautiskella kahvi ja sokerikokis jossakin kuppilassa, puolivälissä tai muussa käännepisteessä.

Eilen ajelin Rikua kiinni tai jotakin, aamulla 40:n mutka ennen töitä ja niiden jälkeen 55:n kieppi toiselle puolen kaupunkia. Mukana ei ollut vettä tai syötävää, aamulla oli vain jano töissä mutta jälkimmäisellä meinas potku loppua tai ainakin siltä se tuntui. Toisaalta paukkua oli ajaa kovempaakin mutta enemmän uupuminen oli henkisellä puolella. Rasvoilla siis mentiin selvästi.

Nämä työmatkat ajelen nykyään ilman "pyörätietokonetta" eli Strava Android-aplari taltio ajot. Sokeana mennään, pelkästään tuntemuksien varassa. Juuri katsoin että keskisyke aamulla oli 125 ja vauhti 23.3 km/h, illalla 129 ja 21.3 km/h. Kummassakin max-syke 156 ja illalla 2/3 matkasta kevyehköön vastatuuleen.

Aikanaan ajoin talvellakin porukkalenkkejä ilman juotavaa, matkaa kertyi 60-110 kilsaa riippuen kelistä ja parin tunnin jälkeen heillä on tapana pysähtyä "munkkikahveelle" jolloin tuli juotua jokunen lasillinen vettä sekä kaakao, joskus se munkkikin. Noilla lenkeillä oli loppumatkasta vähän heikohko olo ja pää tahtoi tulla kipeeksi.

Nyt on aina puolen litran termospullossa Gatorade-urheilujuomaa ja jos tulee taukoa pidettyä niin lasillinen vettä sekä Vaasan välipalapatukka tulee syötyä ja monesti myös kaakao+käntty. Ei tule monestikaan pää kipeeksi ja jaksaa ajaa, viime aikoina olen yleensä ajanut kahvipaussin aikana lisälenkuran kun ilman paussia ja ateriointia tuntuu pärjäävän.

Nuo porukkalenkit on mulle todella keveitä, palauttavia. Keskisyke varmaan joitain 110. Kun on Garmin näkösällä niin yksin tulee ajettua 130-140 sykkeillä myös pitkät lenkit ja niihin tarvitaan "polttoainetta" jos kesto on yli kaksi tuntia, ajaa kyllä jaksaa mutta palautuminen nopeutuu.

Jukka ...

Kesäkelillä lenkille lähtiessä on mukana aina vesipullo. Talvella olen huono ottamaan juotavaa mukaan kun ei ole mitään sopivankokoista termaria jossa vesi säilyisi sulana, enkä muutenkaan tykkää juoda kylmää vettä vaan sen pitää olla mieluummin haaleaa.

Viime loppukesän parit porukkalenkit oli itellekin aika kevyitä, mutta toisaalta niiden oli tarkoituskin olla. Meinaan vaan sitä että nojakilla ei tarvinnut välillä edes polkea ja pysyi silti mukana. Yhden porukkalenkin loppupuolella huomasin että taisi vetäjät laittaa vähän loppukiriä mukaan kun sai itekin sotkea pikkasen kovempaa, mutta ei silti menty minnekään kovan hengästymisen rajoille edes. Matala kaksipyöräinen tuntuu sujahtavan ilmojen halki ja tuottaa samalla jonkinasteista vauhtisokeutta kun sitä ei vaan tunne.

Takaisin tuohon kramppiaiheeseen: tajusin muuten juuri että suurimmat krampit ovat ajoittuneet nojapyöräilyn alkutaipaleille. Mitä enempi sitten nojaili ja aikaa kului, sitä vähemmän ja pienempiä kramppeja. En muista koska olisi viimeksi krampannut, kesällä herkemmin mutta ilmeisesti tuossa kramppaamisessa on suola/nestetasapainon lisäksi kysymyksessä myös lihasten tottumus?

Premnas kirjoitti:

Kesäkelillä lenkille lähtiessä on mukana aina vesipullo. Talvella olen huono ottamaan juotavaa mukaan kun ei ole mitään sopivankokoista termaria jossa vesi säilyisi sulana, enkä muutenkaan tykkää juoda kylmää vettä vaan sen pitää olla mieluummin haaleaa.

Aika kauan vesi pysyy pienellä pakkasella sulana ilman termariakin. Kovalla pakkasella tai jos haluaa pitää juoman lämpimänä, voi pulloa pitää vaatteiden alla. Joku litteä pullo on tähän mukavin.

Premnas kirjoitti:

Takaisin tuohon kramppiaiheeseen: tajusin muuten juuri että suurimmat krampit ovat ajoittuneet nojapyöräilyn alkutaipaleille. Mitä enempi sitten nojaili ja aikaa kului, sitä vähemmän ja pienempiä kramppeja. En muista koska olisi viimeksi krampannut, kesällä herkemmin mutta ilmeisesti tuossa kramppaamisessa on suola/nestetasapainon lisäksi kysymyksessä myös lihasten tottumus?

Oon myös huomannut, että treeni auttaa, mutta sen lisäksi mun tarvii syödä magnesiumia. Suolakin auttoi jonkin verran, mutta mulle magnesium on ollut The Ultimate Solution(Tm). Lenkillä on aina Diasporalia mukana ja jos tulee kramppaamisen tuntemuksia, niin sitä huiviin ja heti helpottaa.

Tuhannen kilsaa jaloilla poljen, tien varrella nousuja palvon.

Ajoin ensimmäisen lenkin Scorpparilla 22. tammikuuta ja nyt on 25. helmikuuta. Hieman reilu kuukausi on siis mennyt ja reilu 1000 kilometriä on kasassa. Samalla on tullut nousumetrejä melkein 14000 ja aikaakin on kulunut useampi tovi, 65 h 43 min, josta laskien keskinopeus 15.4 km/h. Tänään jalat tuntuivat ajaessa melkein huolestuttavan hyviltä, joskin nyt kotosalla sanoisin, että kovasti uuvuksissahan nuo kuitenkin ovat.

Huomenna täyttyvät Stravan helmikuun Climbing Challengen nousumetritkin, "28,000 feet (8,535 meters), Current Rank 15,177 / 64,096". Hohoo, voima asuu ylämäessä.

Joka tapauksessa, kuukausi hidasta menoa ja ajamiseen totuttelua takana. Kehitys tuntuu positiiviselta, mutta määrä on ollut selvästi suurempi kuin alunperin ajattelin ja suunnittelin. Toivottavasti ei ole mennyt överiksi, toinen kuukausi ensimmäistä kuntoonlaittaumisjaksoa on vielä edessä, ehkä vähän isompitehoisilla lenkeillä. Viikon lepopaussi kuitenkin kohta edessä. Huhtikuussa suunnitelmana olla jo "normikunnossa ja normipainossa", kevätleirillä, asiallista palautusohjelmaa luvassa, oikeilla pyöräilijän ravinteilla.

Näillä metreillä olen tullut siihen tulokseen, että joitakin asioita on muutettava tuossa Scorpparissa, kaikki ei ole ihan honky tonky. Takapään notkuminen kovassa ylämäessä on saatava kuriin, ilmeisesti Wackyn reseptillä joku maailmanlopun ihmelaite, remote lockable rear shock? hankintaan. Lyhyempihäkkinen takavaihtaja, jotta ketju ei raavi maata ja kerää kaikkia koirankakkoja. Ehkä myös kaksilehtinen kampisatsi, joka voikin olla vaikea paikka, nykykammet on 155 milliset (46T), eikä ajatus pidemmistä oikein innosta. Maantie-kompaktisetti 50-36 olisi varmaan muuten aika jees, maastopuolen systeemeitä en tunne, olikohan se niin, että yli 48 menee vaikeaksi. Pointtereita kaikista näistä hienoista komponenteista saa laittaa.