Kaikki kisakilometrit on mennyt nojakilla, tammikuussa ajoin n. 3 km pystärillä ja oli äkiksestäään aika kylmää kyytiä. Jos säätiedotus pitää kutinsa niin huomenna varmaan tulee 5 pystärikilometriä kun lumihommiin tartteis polkasta.
Tänään kaaduin ekaa kertaa tälle talvelle ja niin nopeasti etten edes jalkaa kerennyt potkaista polkimesta irti. Pulkkilaharjulle ajelin pyörätietä ja ihastelin kun on hyvin aurattu ja reunassa kova pohja kunnes yht'äkkiä lähti etupää alta... pyörä tipahti asfaltilta ja humpsahti syvään. No ei se mitään jos kaatua pitää niin sitten mieluiten nojapyörällä... matkaa jatkoin ja katselin aurausjälkeä, parhaimmillaan yli puolimetriä oli mennyt ohi asfaltin, ensin fundeerasin, että eilisen pyryn jälkeen on varmaan ollut vähän hankala hahmottaa missä tie menee kun aurausmerkkejä on aika harvassa mutta kun baana oli paikoin leveä ja pohja kova tuli mieleen, että traktorimies on aurannut molempiin suuntiin ja tönäissyt samalla penkat kauemmaksi, kertakaikkiaan hieno tie oli ajaa... kun ei enää ihan reunaan mennyt 
Kaatumisesta huolimatta olin ihan tyytyväinen itseeni, meinaan vasta kolmantena asiana tuli mieleen, että näkikö kukaan
Ensimmäinne ajatus oli: kui se nyt noin vippas, toiseksi tuli mieleen, että toivottavasti ei vaihteet hajonnut ja sitten kolmanneksi: näkikö kukaan... no yhden naisimmeisen justiin olin ohittanut ja se näki jos ei sokea ollut, sitä en tiedä oliko nuori ja nätti kun en taakseni kehdannut vilkuilla, pitäisi varmaan isompi peili hommata niin voisi tilanteen ohituksen jälkeen tarkistaa, toisaalta ei sillä väliä pitäisi olla mutta nuorten neitosten tirskunta kalvaa sisintä enemmän kun kypsempään ikään ehtineiden naisten empaattinen hymy 
Nojasyklismiä vuodesta 2010
"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.