Kyllä tämä "teoria perseestä" on ihan totta, joskin lihasten puristumalla istujan alla ei ole suurtakaan merkitystä suoraan. Takapuolen nostaminen mahdollistaa vartalon lihasten hyödyntämisen jalkojen liikelaajuuden pienenemisenä. Jalkojen kuormitus siis suhteellisesti vähenee, mutta kokonaiskuormitus kasvaa vartalon suurten lihasryhmien osallistuessa tehon tuotantoon.
Hitto, pystyisikös tällä ohjelmalla linkittämään yksittäiseen viestiin?
No lainaan sitten itseäni vuosien takaa, kun en osaa linkittää:
Mietitäänpäs järjestelmällisesti mistä tässä eri lihasryhmien käyttämisessä polkemiseen on kysymys.
Nojapyöräilijä selviää minimimäärällä lihaksia, kun käyttää pelkkiä jalkoja ja tukee lantionsa jäykästi penkkiin. Lantio ei siis liiku ja koko polkemisliikkeen laajuus toteutuu polvinivelen ja nilkan liikkeiden avulla. Tämä on se tapa, jolla sunnuntainojailija ajelee. En puutu tässä siihen käytetäänkö lukkopolkimia vai ei, koska se on tämän tukireaktion kannalta laadullisesti riippumaton tekijä.
Toisessa tavassa nojapyöräilijä tukee polkemisvoimansa lapaluihin ja hartioihin, jolloin on mahdollista lantion liikkeellä siirtää osa liikelaajuudesta pois polvien ja nilkan äärikulmista. Jalkojen liikelaajuus pienenee ja osa tehon tuotosta siirtyy lantion ja selän asentolihasten kontolle. Tehon tuottamiseen käytetty lihasmassa kasvaa suuremmaksi ja vastaa paremmin kävellessä tai juostessa käytettäviä lihaksia.
Koska polkimen ja penkin välillä vaikuttaa joka tapauksessa polkemisvoima, (Lukkopolkimilla osin suoraan polkimien välillä) energian tuoton jakauma riippuu liikkeen määrästä. (työ on voima kertaa matka, teho: työ per aika)
Tehon tuoton siirtyminen lantiota ylemmäs edellyttää siis, että polkemisliikkeen aikana lantio liikkuu. Jos lantio ei liiku, ei sen yläpuolisten lihasten käytöllä ole merkitystä tehon tuottoon. Pulssin nousuun kyllä senkin edestä.
Tämä lantion liikkumaan päästävä polkemistekniikka muistuttaa rinkka selässä kiipeämistä, tai suolla tarpomista. Kiinteällä lantiolla polkeminen taas vertautuu raskaan painovyön kanssa kävelyyn tai kuntosalin jalkaprässiin.
Tällä sivulla on monasti mainittu, ettei nojapyöräilijä pystyisi käyttämään painovoimaa apuna polkemisessa. Tämä ei pidä paikkaansa. Painovoimaa käytetään (myös pystypyöräilijät) varastoimaan ja siirtämään jalkojen energiaa edullisista nivelkulmista epäedullisiin. Keventämällä takapuolen painoa istuimella nojakisti voi siirtää osan etureisien kuormituksesta takareisille ja pakaroille, jotka ovat ne parhaiten ihmisen liikuttamiseen sopeutuneet lihakset. Tämä edellyttää tietenkin joko lukkopolkimien käyttöä tai nilkkojen ojentamista ja sitä, että pyöräilijä tukee painonsa ylemmäs selkään ja lantio liikkuu ylös alas.
Pienikin liike lantiossa kertautuu jaloille vipusuhteiden takia vähintään kolminkertaiseksi. Riippuen tukipisteen korkeudesta yläselän puolella. Eikä sen takapuolen tarvitse ilmaan nousta. Pakaralihaksessa on senttitolkulla liikevaraa ennen kuin kokonaan irtoaa. Riippuen tietysti ainakin vararavinnon määrästä ja jakaumasta kehossa. 
Tässäkin täytyy taas muistuttaa, että kyse on varsin pienistä liikkeistä, eikä näiden kahden polkemistekniikan välillä ole selvää rajaa, vaan nojapolkeminen on aina jonkinasteinen välimuoto.
Jori
Jori
On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma