Sivu 1/2

Nojapyöräonnettomuudet Rekisteri.

Lähetetty: 22 Loka 2008, 19:04
Kirjoittaja jori

Mietin tuolla "Käytätkö kypärää" ketjussa kypäränsä rikkomisesta ja päänsä kolauttamisesta kertoneita. Montakohan kypärää on rikkoutunut nimenomaan nojapyöräonnettomuudessa. Muutaman olen kuullut vaihtaneen nojapyörään nimenomaan pystypyörällä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Tästä ei enempää viisastu ennen kuin asiaa tutkitaan.

Ehdotankin, että rupeamme keräämään nojapyöräonnettomuuskuvauksia. Ei ehkä ihan kaikkia pyllähdyksiä, mutta vähintäänkin niitä, joissa kuski tai pyörä saavat vammoja. Kirjoitelkaa myös niistä, jotka ovat tapahtuneet aikaisemmin, jos on jäänyt päteviä muistikuvia. Keräämällä tällainen tietokanta voimme yrittää keksiä teknisiä ratkasuja tai käyttäytymismalleja, jotka minimoivat onnettomuuksia ja niiden aiheuttamia vahinkoja. Kukapa tämän työn muuten tekisi, ellemme me nojapyöräilijät. En tiedä pitäisikö meidän vertailun vuoksi kerätä myös pystypyöräonnettomuudet, koska meistäkin suurin osa on sekakäyttäjiä. Ehkpä on viisasta listata kaikki tälle joukolle sattuneet onnettomuudet. Eihän niitä kovin suurta määrä kerry -toivottavasti :)

Ilmeisesti rekisteriin täytyy kirjata ainakin onnettomuuden perustiedot:
Aika (päiväys ja kellonaika) kohtuullisen tarkasti.
Onnettomuuden tapahtumapaikka ja olosuhteet: säätila, sade, pimeys yms. seikat.
Ajotilanteen kuvaus: Oliko kiire, paljonko kilometrejä takana siltä päivältä yms.
Onnettomuuden syy: liiallinen tilannenopeus, tievauriot tai vieraan aineet tai esineet tiellä tms.
Kolarikumppani mahdollisimman tarkasti kuvattuna.

Ehkä on hyvä kirjata kaikki onnettomuudet omana otsikkonaan, jotta kirjanpito on helpompaa.
Tuleeko jollekin mieleen jotain muuta tärkeätä?

Jori

Tähän ketjuun on perkattu alkuperäisestä keskusteluketjusta ne jotka lähinnä vastaavat rekisterin tarpeita, pahoittelen julmaa editointia ja muokkausta.
Alkuperäinen ketju on kuitenkin säilytetty vahingoittumattomana.
Toivomme että tähän ketjuun lisätään vain tapahtuma kuvaukset, keskustelua voidaan jatkaa alkuperäisessä ketjussa edelleen. T: Mustasudenkorento


Aloittelijan lipsahdus asfaltin reunalta

Lähetetty: 23 Loka 2008, 08:45
Kirjoittaja tkarttu

Mennee niukasti pyllähdysrajan yli: lopputuloksena kolmen sentin arpi kyynärpäässä, paikka verryttelyhousujen lantiossa ja asfaltti-ihottuma istuimen reunassa ja jarrukahvassa.

Aika: n. 5.8.2008 14:30
Olosuhteet: kuiva, mutkainen, mäkinen ja öljysorapintainen paikallistie Vantaalla, aurinkoinen sää, tie kuitenkin kaatumispaikassa suora
Ajotilanne: uuden pyörän testi-innostus, kilometri ajettu samana päivänä (nojakilla tuolloin yhteensä alle 100 km)
Pyörä: ZOX26 low
Onnettomuuden syy: aloittelijan kokemattomuus
Kuvaus: etupyörä lipsahti pois pinnoitteen reunalta (pari senttiä), korjausliike takaisin pinnoitteelle kaatoi pyörän.
Kolarikumppani: -

(Opetukset: aja kauempana pinnoitteen reunasta. Jos kuitenkin lipsahdat, pyörä seis ja nosta takaisin.)


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 23 Loka 2008, 14:31
Kirjoittaja Teemu Kalvas

Lokakuu 2004, noin 8 aikaan aamulla.
Kehä ykkösen pyörätie etelään Äyräpääntien jatkona olevan klv:n ylittävältä sillalta kääntyessä. Muuten siistissä ja kuivassa kunnossa olevalla asfaltilla oli mustaa jäätä. Lämpötila noin +1. Tie oli aiemminkin saman ajon aikana ollut selkeästi paikoin liukas.
Vauhti oli hyvin alhainen (10 km/h ehkä?), koska 50 metriä aiemmin samalle sillalle mennessä olin juuri ohittanut samasta syystä kaatuneen pystypyöräilijän, ja tiesin siitä että silta on jäässä. Tämä oli 6 km työmatkallani noin 4 km kotoa.
Vauhtia oli liikaa, ja jalka olisi pitänyt irroittaa etukäteen lukkopolkimesta ja polkea vain ulkokaarteen jalalla. Nyt kun molemmat renkaat lähtivät alta yhtaikaa, ei ehtinyt reagoida asiaan millään lailla. Alaohjattavan tanko otti suurimman tällin vastaan, liu'uin pyörässä kiinni lonkallani siinä jäällä muutamia metrejä. Lonkkaan tuli pieni mustelma. Tangossa olevat vaihdekahva ja jarrukahva kärsivät molemmat pieniä kosmeettisia ja toiminnallisia vaurioita (kumpaakaan tosin ei ole tullut korjattua eikä vaihdettua).
Ei muita osallistujia.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 23 Loka 2008, 14:39
Kirjoittaja Teemu Kalvas

Elokuu 2006 (matkalla Jyväskylän Eco-Tripiin), noin puolenpäivän aikaan.
Tiellä 3141 Syrjäntauksesta Asikkalan kirkonkylään. Aurinkoista ja kuivaa. Hiekkatie, yli sentin irtokiviä. Tien pinnar oli pehmeä, keskeltä tie oli melko kova.
Ajoin liian lähelle reunaa, ja raskaassa lastissa olleen nojakin takapyörä upposi pehmeälle ja lähti valumaan kohti ojaa. Laitoin kaatumispuolelta (vasemmalta) jalan maahan, mutta vauhtia oli turhan paljon, ja jalka meni maan mukana pyörän alle kun pyörä kaatui. Iho meni ikävästi rikki, mutta muuten ei pahemmin sattunut. Pyörään ei vaurioita. Vauhtia ehkä 20 km/h tai vähän alle, ajoin varovasti koska tie tuntui epäilyttävältä ja tiesin että hiekkatiepätkä on vain muutaman kilometrin. Ohittavaa liikennettäkään ei ollut kuin nimeksi, joten sinänsä mitään syytä ajaa ihan reunassa ei ollut.
Tässä vaiheessa oli takana noin 100 km ja ajoin tämän jälkeen noin 140 ennen leiriytymistä. Seuraavana päivänä ajoinkin alle 200. Varsinaista kiirettä mihinkään ei ollut, suunnitelmissa oli leiriytyä siinä vaiheessa kun alkaa väsyttää, eikä mennä jotain tiettyä matkaa.
Tie oli kyllä kelvottomassa kunnossa, pehmeän ja kovan rajaa oli vaikea nähdä silmällä vaikka olisi ollut paikallaan.
Ei muita osallistujia.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 23 Loka 2008, 20:15
Kirjoittaja irakas

Olenpa nojakilla lennellyt nurin n. 7 vuoden aikana useampaankin kertaan. Tarkkoja aikoja on vaikea muistaa, kun ei ole tullut pantua ylös.

Hurjin nurin meno tapahtui Saimaan Eco-Tripillä, kun palasimme Savonlinnassa illalla majapaikkaamme ravintolasta syötyämme maittavan aterian viinin kyydittämänä. Ajelin silloin ensimmäisellä nojakillani, kolmipyöräisellä, puisella Ziphy 1:llä.

Kuva

Laskettiin pienellä porukalla aika vauhtia pitkähköä alamäkeä jalankulku-pyörätietä pitkin. Kait sitten viinin vaikutuksen vuoksi toinen takapyörä vieraili korkeahkon katukiven takana olevalla ajotiellä ja takaisin tullessaan ponnahdutti nojakin komeassa kaaressa kait ihan ympäri. Tuollaisessa tilanteessa ei oikein ehdi käsittää miten tarkalleen ottaen käy. Joka tapauksessa ympäriinsä nojakkiin syntyneiden pienten ruhjeiden perusteella saattoi päätellä, että ympäri oli menty. Merkillisintä oli, että minulle ei käynyt juuri kuinkaan. Joitakin mustelmia oli siellä täällä. Ja kypärä oli tietenkin päässä ja varmasti oli tarpeen. Mukana oli kait taas sitä juopon tuuria :lol: Mutta ehkä tuolla turvakaarella oli osuutta asiassa :mrgreen:

Olosuhteet olivat muuten hyvät paitsi, että oli pilkkopimeä ja katuvaloja niukalti.

Vuosilukua (2002?) ja aikaa en nyt löytänyt, kun kaikki HPV LEV- sivut ovat häipyneet kokonaan jostain syystä netistä. Mistähän se voikaan johtua? :roll:

Sakari


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 29 Loka 2008, 19:02
Kirjoittaja Mikko

Onkohan nojapyörällä edes mahdollista loukkaantua kunnolla? Muutaman kerran on perä lähtenyt alta ja liki joka kerta olen pystynyt "ottamaan vastaan" jotenkuten. Kerran sattui ranteeseen. Pystypyörällä sen sijaan olen mällännyt niin kadulla kuin metsässä ja harvoin olen selvinnyt "vain" mustelmilla. Talvipyöräilyn pystärillä lopetin kokonaan kun lapsia väistäessä lähti eturengas alta ja laskeuduin suoraan naamalleni. Pyöräilijä Suomessa on muutenkin jossain määrin oman onnensa nojassa kun kerran pystyin istuskelemaan varttitunnin rotuaarilla hampaat huulten läpi menneinä ja silmäkuopat verta täynnä, eipä kukaan kysynyt tarvitsenko apua. Terveyskeskukseenkaan en meinannut alkuun päästä, mutta se onkin jo aivan eri tarina jota en jaksa ilman erikoisempaa provosointia kertoa.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 30 Loka 2008, 10:36
Kirjoittaja tavasti

Itse olen pari kertaa kaatunut nojakilla:

1) Tietyö, tielle ajettu karkeaa mursketta (64-100mm). Ajelin paseon penkki ja jousitus alimmassa asennossa rauhallisesti. Jossain kohtaa nurjahti, ja olin kyljellään maassa, pyörä poikittain tiellä. Lähtö tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt edes tajuta. Takissa kyynerpäässä pari reikää, samoin kuskissa. Jos perässä olisi tullut auto olisi voinut käydä huonosti.

2 Tietyömää keskustassa. Pehmeää irtosoraa viiston betonin päällä, eturengas luiskahti sivuun ja kyljelleen ennen kuin ehti sanoa kissaa. Ei vaurioita.

Molemmille tapauksille yhteistä oli: pyörä mahdollisimman matalana, olisi pitänyt älytä nostaa pystympään asentoon. Molemmat on ajettu varsin noviisina, kokemusta kaksipyöräisellä nojakilla ajosta alle 500 km. Molempien jälkeen sisäreidessä mustelma ohjaustangon varren lyömänä.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 31 Loka 2008, 23:33
Kirjoittaja tkarttu
jori kirjoitti:

Ottakaa kuvat vauriopaikoista, jotta tätä tietoa voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi nojakkivaatteiden suunnittelussa. Jos vaurio näyttää säännöllisesti tulevan samaan paikkaan, voidaan asiaa ennakoida ja laittaa vaatteeseen sille kohtaa lujempi rakenne tai jopa suoja. Onko kehossa vaatteen alla vastassa luu vai pehmytkudos, riittääkö vaatteen parannukseksi "nahkapaikka", pehmuste, vai pitääkö laittaa myös kovike.

Tässäpä könyämiseni tulokset, ei mitään kovin vaikuttavaa siis
Kuva Kuva

Verkkareiden persauksissa paistaa uudet viillot vaaleina ja siitä vasemmalla erottuu heikohkosti vanha paikka. Repeytymiskohdissa on enemmän hajontaa, mikä voi osin johtua väljän vaatekappaleen liikkuvuudesta. Takapuolen uusi pieni nirhama sijaitsee kuitenkin vanhan paikan kohdalla ja olenkin hahmotellut tässä piirroksessa punaisella alueet, joihin itse laittaisin/laitan nahka- tms. paikat.
Kuva

Kontaktipiste maahan on siis perskaaren ulko-alasektorissa, juuri ja juuri pakaran puolella, ei reiden puolella, piirroksessa punaisen alueen keskellä. Jos housut ovat piukat, halkaisijaltaan 15 cm paikka riitää, väljissä tarvitsee olla huomattavasti suurempi. Koska alla on pehmytkudosta, paksua pehmustetta tai koviketta ei tarvittane. Sen sijaan ohuehko kerros kovaa superlonia tai pehmeää vaahtomuovia voisi palkita vaivannäön tosipaikan tullen eikä haitanne lihastyötä.

Arvioisin, että kyynärvarren suojauskohta vaihtelee enemmän pyöräilijän kaatumistavan ja pyörän ohjaustangon mukaan - ZOXissani on (vielä toistaiseksi) leveä tanko ylhäällä edessä. Minun haavani tulivat siis kyynärvarren puolelle, ei itse kyynärpäähän, eikä keskilinjalle, vaan noin 45 asteen verran sisäsyrjän puolelle. Kohdassa ei ole enää pelkkää luuta, vaan jo hieman pehmytkudostakin. Kyynärpään läheisyyden vuoksi voisi kuitenkin olla eduksi laittaa sekä pehmustetta että kovike, mutta tämä riippuu suuresti puseron materiaalista ja väljyydestä. Kovike voi liikkua väljän hihan mukana väärään kohtaan ennen kriittistä hetkeä, kun taas tiukassa hihassa kovike voi tuntua liian epämukavalta.

Lopullinen totuus pehmusteiden ja kovikkeiden toimivuudesta selviää vasta tositilanteessa, joka lähestyy päivä päivältä :? .


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 01 Marras 2008, 16:05
Kirjoittaja ukram

Melkein heti ekan SWB Visionin hankkimisen jälkeen takapyörä sliksirenkaalla luisti lumella liikkeelle lähdössä. Yritin pitää pyörän pystyssä vaikeassa asennossa ja polvi jotenkin antoi periksi ja nyrjähti -> kipeä pari kolme viikkoa.

Kesärenkailla lumen peittämällä jäisellä pyörätiellä LWB Visionin kanssa parikin kertaa pyörä kaatui molemmat jalat maassa ja itse putosin selälleen penkin tai ohjaustangon rautojen päälle -> kylkiluun murtuma, kipeä neljä viikkoa.

Alaohjaus-LWB Visionilla Hakaniemen sillalla pienessä vesisateessa päin kaidetta keskellä siltaa, jossa pyörätie yllättäen kääntyy oikealle -> kylkiluu murtuma kun törmäsin kaiteeseen rintakehä edellä kädet jarrukahvoilla, kipeä neljä viikkoa.

Syksyllä aamuhuurteisella tiellä Fujinin etupyörä lähti alta -> polvi jotenkin vääntyi kun yritin ottaa jalalla vastaan kävelynopeudessa -> jonkunlainen lihasvenähdys, neljä viikkoa ontumista.

En käytä kypärää. Kerran olen pystypyörällä kaatunut siten että pää hipaisi asfalttia.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 05 Marras 2008, 21:40
Kirjoittaja tkarttu

Ja taas nurin: takalokasuojan kiinnitys irtosi etureunastaan yli kolmenkympin vauhdissa ja lokasuoja lukitsi takarenkaan kuin salamanisku, peräluisto ja äijä pyörineen kyljelleen. Jos nyt jotain positiivista pitää hakea, niin vaatteet ei ihmeenkaupalla vaurioituneet, vaikka kyynärpää ja pakara näyttävätkin sangen pahoilta. Ruhjeet eivät tulleet tällä kertaa ihan samaan paikkaan kuin aiemmin, joten hiukan täytyy laajentaa paikka- ja pehmustesuunnitelmia. Ohjaustangon kumisen kädensijan pää aukesi ja vaneri-istuimen kaaren kohdalta hioutui taas pari milliä lisää. Pitää varmaan muuttaa oma nimimerkki Jinxiksi.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 12 Marras 2008, 13:33
Kirjoittaja Hopea

Peesaan Joria vammoissa ja korjauksissa. Osuuhan tuo siihen punaisella piirrettyyn ympyrään?

Kuva

Käpylän aseman eteläpäässä 2*90 mutkat, välissä sateen tuomaa irtosoraa. Pimeässä ei mitään mahdollisuuksia nähdä vaaraa ennen kuin fillari oli jo pois alta. Onneksi siinä ei putoa korkealta, mutta silti lähes pelillä persuksilla soraisella asfaltilla luisteleminen ei ole herkkua. Pyöräilyhanskan kämmenessä oli myös aika paljon pikkukiviä, mutta ei pyöräilijässä asti.

Pystypyörällä aikanaan olen telonut kyynärpääni pahasti kanttikiven reunaan väistäessäni Hietalahden torilta puun takaa eteen hypänneitä tyttöjä. Toinen muistissa vielä oleva pystypyörävamma tuli jarruttaessa hiekalla kun kevyen liikenteen tunnelista tuli mamma koko aukon täydeltä vastaan. Siinä meni sääri ulkosyrjältään aika pahan näköiseksi jäädessään kaatuvan pyörän ja pyöräilijän alle. Mamma jäi ihmettelemään, kuinka sä nyt noin... En viitsinyt selventää.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 20 Tammi 2009, 19:53
Kirjoittaja tkarttu

P..le! Tänään sitten rysähti kunnolla. No aika pienillä vaurioilla sitten kuitenkin selvisin. Ajelin työhön aamulla valaistulla, autotiestä erotetulla kevyenliikenteenväylällä. Vastaantuleva Escort oli ryhmittynyt oikealle kääntymistä varten ja tottakai ajattelin kuskin huomanneen minut heijastinliivistä, polkupyörän ja kypärän valoista. Se "tottakai" oli virheeni: en ehtinyt juurikaan jarruttaa tajuttuani, ettei auto väistäkään.

Törmäsin vauhdilla auton etukulmaan. Itse iskusta ja liikkeistäni impaktin aikana ei jäänyt mitään muistikuvaa. Pyöräni jäi jotakuinkin paikoilleen ja kaaduin taas vasemmalle kyljelle. Pää ei kolissut missään vaiheessa eikä munatkaan murskautuneet. Omat vammat: verenpurkauma ja turvotus vasemmassa pohkeessa, oikea kantapää kipeytyi, nirhamia ja haavoja sääressä, polvessa ja (taas) kyynärvarressa. Röntgenissä ja ultraäänessä ei löytynyt ainakaan vielä mitään vakavaa. Pyörän vauriot: etukate (ja osin sen kiinnitysmekanismi) säpäleiksi, keskiörattaan suojalaippa vääntyi, etuhaarukka ja ohjaustanko mutkalle. Ensin luulin, että eturenkaan tapaaminen runkoon johtuisi rungon vääntymisestä, mutta ilmeisesti vain etuhaarukka on vääntynyt taaksepäin. Vielä pitää tarkistaa huolellisesti, säilyikö eturengas riittävän pyöreänä. Vastapuolen vauriot: henkinen järkytys ensimmäisestä kolarista, särkynyt ajovaloumpio.

Taitaa mennä tilaukseen Saksasta kaikki edellä mainitut osat - vastapuolen piikkiin, löytyneekö noille korjaajaa suomesta.

Jokohan sitä tästä oppisi hukkaamaan hyvät liike-energiat risteyksiä lähestyttäessä. Tulevaisuus näyttää. Nojapyöräilyyn tulee ainakin tauko.

Olen nyt hieman pohdiskellut tapahtumien kulkua, mm. nojakin ja auton muodon ja vaurioiden perusteella.
Arvioni törmäysnopeudesta on 18 km/h (+- 2, mutta tämäkin virhemarginaali voi olla alakanttiin). Ehdin ehkä juuri ja juuri vetää kahvoista, ennen kuin pamahti.

Aiemman kokemukseni perusteella, pystypyöräilijä olisi lentänyt auton konepellille, joko kädet tai pää edellä riippuen etunojasta ja otteen tiukkuudesta. Melko varmasti kypärälle olisi tullut hommia (tämäkin aiemmasta kokemuksesta).

Oma eturengas pysäytti lopullisesti. Kaikki mahdolliset pyöränrakenteet olivat puolellani: etukate osui ensimmäisenä auton vasempaan etukulmaan. Katelevyn murskautuminen ja irtoaminen (velcrot + tarrat irti) sekä kiinnikkeiden vääntyminen aloittivat hidastumisen. Etukatteen taaempi kiinnitysputki oli kiinni rungossa metalliklemmarilla, joka petti ja irtosi. Sen sijaan katteen etummainen kiinnitysputki vältti juuri ja juuri suoran osuman eikä juurikaan vääntynyt. Seuraavaksi keskiörattaan oikeanpuoleinen suojalaippa kolahti todennäköisesti auton valoumpion kulmaan: laipan reuna vääntyi 70 asteen mutkalle. Poljinkeskiön korkeuden ja auton keulamuodon perusteella arvioin, että nojakin etupuomi on tämän jälkeen kimmahtanut ylöspäin koskettamatta kuitenkaan konepeltiä - konepeltiin ei jäänyt ainakaan selviä vaurioita. Tämän jälkeen eturengas osui auton kylkeen tai puskuriin. Etuhaarukka vääntyi niin, että eturenkaan voi juuri ja juuri kääntää puolelta toiselle. Lopuksi lienen kimmahtanut pyörineni hieman taaksepäin ja kaatunut vasemmalle kyljelleni auton vasemmalle etupuolelle. Ohjaustangon vasen puoli lienee vääntynyt tässä kohtaa. Jos kaikki meni suunnilleen näin, voi vain koputtaa puuta. Onneksi katekin hajosi eikä muuttunut giljotiiniksi. En ole vielä keksinyt, mistä eturenkaan oikealla puolella oleva ketjunkiristin on vääntynyt. Jostain sekin on melkoisen tällin saanut.

En (muistaakseni) ollut lähellä auton auton kylkeä tai renkaita missään vaiheessa. Paitsi että törmäsin auton kylkeen todennäköisesti oikea jalka edellä, mikä selittäisi kipeytyneen oikean kantapääni. Tällöin vasen sääri olisi voinut saada ruhjeet ja haavat esimerkiksi emäputkesta - nytkähdin vasten pyörän rakenteita melkoisella voimalla. Ilmeisesti joko rungon muodot tai törmäys oli sikäli onnistunut, etten saanut vammoja jalkoväliin. Konepellin yli lentäminen ei liene kovin todennäköistä nojakilla. Todennäköisyys kuitenkin kasvaa, mitä alempana jalat ovat suhteessa vartaloon.

Jos ajaa todella lujaa esim. suoraan auton oveen (tai tiiliseinään), olettaisin, että jalkoväli kokee kovia viimeistään emäputken kohdalla. Jaloista murtuu luu tai pari ennen kuin pyöräilijä pysähtyy. Todennäköisempänä worst case -skenaariona pitäisin sitä, että nojakisti jarruttaa sivuluisussa ja kaatuu auton alle.

Edit by Mustasudenkorento yhdistetty kaksi tkarttu´n viestiä


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 03 Kesä 2009, 10:25
Kirjoittaja Teemu Kalvas

Jaha, kompuroinpa sit nelosen ratikan päätepysäkin vaihdesokkelossa. Asfaltti ja kiskot olivat märkiä, mutta oli selvää että ne ovat märkiä, tämä ei tullut yllätyksenä. Ajan tuosta joka päivä molempiin suuntiin, joten reitinvalintakin pitäisi olla jo täysin automatisoitu. Ilmeisesti normaali reittini on siinä jossain kohdassa sateella marginaalinen, ja joku ihan pieni satunnaisvaihtelu riitti hukkaamaan pidon.

Vauhtia ei ollut mitenkään ihmeellisesti. Kyynärvarteen tuli pari naarmua, pistin niihin töissä Bruichladdichia. Paita ei edes revennyt. Lonkka putosi (niin kuin se Fierolla aina putoaa) suoraan jarrukahvan päälle, joten siihen tulee ehkä mustelma mutta ihovaurioita ei ole kun ei ollut katukontaktia.

Nyt tuo romu on vielä rikkinäisempi kuin ennen. Takajarrun kahva ja vaijeri on vaihtokunnossa. Takavaihteen vivussa ei välttämättä ole mitään vikaa, ehkä se on pois säädöistä vain siksi että se näyttäisi kiertyneen hieman. Takajarrun vaijeri piti irrottaa jarrusta että jarrun sai pois päältä ja matkaa jatkettua. Onneksi on nykyään tullut tavaksi pitää aina pientä perustyökalusettiä mukana.

Hämmentävää kyllä että tuossa tulee kaaduttua ensimmäistä kertaa keskellä kesää. Ajan siitä kyllä talvellakin, ja silloin se on paljon pahempi. Tai ehkä silloin asiaan tulee kiinnitettyä enemmän huomiota.


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 29 Kesä 2009, 16:07
Kirjoittaja TKorho

Viimeisin pystypyöräkolari oli kyllä poikkeuksellisesti melko selkeä, pysyin koko ajan tiedoissani vaikka tulin katuun aika pahasti. Ryhmityin kadun ylityksessä keskiviivalle, ja siitä oikeaan reunaan, mutta väliin tuppasi auto joka ei saanut päätettyä että antaako minun ryhmittyä oikealle vai ajaako välistä. Luultuani auton antavan tilaa merkin annon jälkeen ryhmityin (aika vauhdikaasti) juuri kuskin peilin kohdalla kylkeen, iskin pääni ja olkapääni kuskin ikkunaan ja kaaduin auton mukana takarenkaan kohdalle. Pyörässä kolhuja, kyynerpää pahasti auki, takki repesi, lonkka kipeänä - mutta ei mitään murtumia. Pari viikkoa varovaista liikkumista ja könkkäämistä. Pyörä selvisi pienellä kiilloitelulla ja lokareiden solmujen oikomisella vähän entistä karheampana. Autosta peili "paskana".
Kaatuessa sitä mietti että jääkö takarenkaan alle vai ajavatko takana tulevat autot samalla vauhdilla päälle...Olisin kääntynyt metriä aikaisemmin niin olisin ollut auton alla tai lentänyt etuikkunasta kaaressa.

Edit by Mustasudenkorento jätetty oleellinen


Re: (Noja)pyöräonnettomuusrekisteri

Lähetetty: 26 Maalis 2010, 10:46
Kirjoittaja TMS

Viittasin tuolla aiemmin kohtaamisia- viestiketjussa M5 ShockProofin rikkoneeseen kolariin. Kolari tapahtui Espoossa viime syksynä eräänä aamuna suurin piirtein näin: ajoin Espoon Perkkaalla Majurinkulma nimistä tietä pitkin suuntana lounas/etelä ja Turunväylä alittava alikulku kunnes kerrostalon parkkipaikalta tuli henkilöauto kylkeen oikealta tuosta risteyksestä : http://maps.google.fi/?ie=UTF8&ll=60.21 ... 63,,0,6.48
Minulla oli vauhtia noin 25 km/h enkä kerennyt kuin hiukan ohjaamaan vasemmalle pois alta siinä vaiheessa kun huomasin että auto tuleekin päälle. ShockProof on 26 kiekoilla on onneksi sen verran korkea etten itse osunut autoon kuin hiukan persustalla konepeltiin, muuten suurin isku kohdistui jalkojeni alle etuhaarukkaan. Törmäyksen jälkeen liike jatkui hiukan eteenpäin ja pyörä kuskeineen kaatuin vasemalle kyljelle aikalailla keskelle tietä. Onni onnettomuudessa ketään ei tullut takaan eikä vastaan (tai no eihän se auto sitten olisi sieltä parkkikselta kyllä tielle tullutkaan, kun sillä oli tarkoitus kääntyä vasemmalle). Itse selvisin pienillä naarmuilla. Pyörän etuhaarukka ja kiekko vääntyivät käyttökelvottomiksi ja päärunkoon tuli pieni murtuma emäputken lähistölle kohtaan, jossa ovat runkoputken sisäiset viennit jarru- ja vaihdevaijeria varten. Google mapsista näkee hyvin että risteyksen kohdalla on viihtyisyyttä lisäävät istutukset, jotka edesauttoivat onnettomuutta (mapsin kuva otettu näköjään alkukesästä, tapahtumahetkellä puskat olivat massiivisemmassa kunnossa). Auton kuski ei kuulemma nähnyt minua ollenkaan. Illalla hain pyörän pois ja samalla mallinsimme tyttöystävän kanssa hiukan tuota tilannetta. Minusta näkyi kuulemma lähinnä vain pää ja hiukan muutakin sieltä puskan takaa, mutta selvästi jäin siis pyöräni kera katveeseen puskan taakse. ShockProofilla ajaessa pää on suurin piirtein samalla korkeudella kuin henkilöautossa istuttaessa joten kaiken järjen mukaan kuski olisi voinut minut huomatakkin. Ei kuitenkaan tälllä kertaa huomannut. "Hauska" yhteensattuma asiassa on että kyseinen kuski oli jo ennen kolaria ottanut yhteytä Espoon kaupunkiin ja toivonut risteysalueen näkyvyyden parantamista. Asialle ei vain oltu tehty mitään. Muutaman viikon päästä kolarista oli puskat käyty ajamassa nurin.

Kolarin jälkeen tilanne eteni rauhallisesti ja molemmat ottivat tilanteen asiallisesti. Korvausvastuun osalta tilanne mutkisti kuitenkin se että itseasiassa jopa tien molemmilla puolilla on kevyenliikenteenväylät joita pyöräilijän tulisi lain mukaan käyttää, joten soitimme paikalle poliisin että saamme selvyyden syyllisyydestä ja korvausvelvollisuuksista. Poliisi ratkaisi tilanteen siten, että autokuski oli tilanteeseen syyllinen ja pyörän sekä auton (etumaski meni rikki ja lisäksi konepeltiin lommo ja joitain naarmuja) vahingot korvattiin hänen vakuutuksestaan. Poliisin tulkinnan mukaan auton pitää parkkipaikalta tullessaan väistää kaikkia tienkäyttäjiä, myös "väärässä" paikassa olevaa pyöräilijää. Kuski ei kuitenkaan saanut sakkoa, vaan varoituksen, sillä pyörä oli tilanteessa poliisin tulkinnan mukaan selvästi vaikea havaita. Tämä oli minusta aivan oikea tulkinta.

No joo, tärkeintä näissä tilanteissa on tietysti ottaa oppia, minkä takia tämän tänne kirjoitankin, jos joku muukin asiaa hiukan miettii. Koe olleeni tilanteeseen itse osasyyllinen, sillä en huomioinut puskan aiheuttamaa katvetta kunnolla. Ajan/ajoin paikan ohi lähes päivittäin, sillä se on työmatkan varrella, mutta en silti kokenut paikkaa erityisen vaaralliseksi, sillä luulin että minut nähdään ihan hyvin. Ajoradalla ajamista en tilanteesta kuitenkaan syytä. Google Mapsista näkee että tien oikealla puolella kulkevalla klv:ä katve tuossa risteyksessä on paljon pahempi kuin tiellä ajaessa. Tien vasemmalla puolella olevaa klv:ä en käyttänyt siitä syystä että ennen tuota risteystä on Siemenssin jonkun sortin iso toimipiste, jonka pihalta tullaan välillä aivan katsomatta klv:n yli/päälle odottamaan tielle pääsyä. Siemenssin aluetta rajaava verkkoaita ilmeisesti lisää näköestettä tuossa kohdin. Jotta voin sujuvasti ja vauhdikkaasti kulkea tuon tien päästä päähän olen huomannut ajoradan olevan ainoa oikea paikka. Lähtökohtaisesti näkisin että myös pyöräilijällä pitää olla oikeus liikkua sujuvasti ilman jatkuvaa jarruttelua ja kyttäilyä.

Nykyään koitan tapauksen johdosta huomida pienemmätkin näkemäesteet paremmin ja sovittaa vauhdin niiden mukaan. Nojapyörä kun tuppaa sitten kuintenkin olemaan sen verran matala että se jää monessa paikassa vaikeasti havainnoitavaksi taajama/kaupunki olosuhteissa. Taajaman ulkopuolella voi sitten päästellä vapaammin menemää ja nauttia vauhdista.

Toinen asia on sitten tuo pyörän korkeus asia. ShockProofin tilalle valitsin Challengen Furain joka on hiukan matalampi kuin SP, mutta ero ei ole iso. En kuitenkaan juurikaan edes harkinnut mitään lowraceriä tuon kolarin jälkeen. En haluaisi olla samassa tilanteessa yhtään matalammalla pyörällä. Kaikkea voi kuitenkin sattua vaikka ajaisi varovasti. Pitäisin itse pyörän valinnassa aika hyvä kriteerinä sitä että tavanomaisen henkilöauton puskuri on matalammalla kuin pyörän kuski.

Highracer suuntaus on tässä mielessä ihan tervetullut, on hienoa ettei aerodynaamisuudessakaan tunnu olevan kauheasti eroja high- ja lowracerien välillä.