Nojapyöräfoorumi

Joka syksy tahtoo unohtua kuinka liukkaita ovat asfaltille pudonneet märät lehdet. Niinpä äskenkin, kun ajelin Jyväsjärveä kiertävää mainiota Rantaraittia, jossa on aika paljon mutkia, tulin kaarteeseen aika vauhtia ja rupesin jarrutteleen. Asfaltilla oli kuitenkin yön sateen jäljiltä märkiä puista pudonneita lehtiä, ja niinpä etupyörä ja kohta takapyöräkin joutuivat hallitsemattomaan luisuun ja siitä lakosin täyttä vauhtia pusikkoon. Luistoa lisäsi se, että vahingossa painoin toisella kädellä moottorin käynnistysvipua, kun toisella painoin jarrua. Onneksi ei tällä kertaa käynyt kummastikaan.

Märkien lehtien liukkautta ei millään tahdo uskoa ennenkuin kokeilee tai kaatuu niiden vuoksi.

Sakari

Kärsikö mikään muu kuin miehinen eko. Olen huomannut että nämä niin sanotut nopeanajon renkaat ovat oikeita ekon kolauttajia näin syyskelillä ja sateella. Vaikka ovatkin muuten sitä kohottavia. Onneksi putoaminen on matalalta, eikä ylevän ylhäältä , niinkuin näissa satulan hinkaimissa.

Nojanalle kirjoitti:

Olen huomannut että nämä niin sanotut nopeanajon renkaat ovat oikeita ekon kolauttajia näin syyskelillä ja sateella.

Varmaan siksi kun niillä pääsee kovempaa niin tulee ajettua väärällä tilannenopeudella. Yhtä huonosti pitää liukkaalla asfaltilla nappularengaskin, soralla siitä vasta on jotain eroa. Älkää siis menkö nyt hurjastelemaan lehtien päälle nappuloilla vain siksi että ne ovat nappulat, käy vielä hassusti.

Nojanalle kirjoitti:

Kärsikö mikään muu kuin miehinen eko. Olen huomannut että nämä niin sanotut nopeanajon renkaat ovat oikeita ekon kolauttajia näin syyskelillä ja sateella. Vaikka ovatkin muuten sitä kohottavia. Onneksi putoaminen on matalalta, eikä ylevän ylhäältä , niinkuin näissa satulan hinkaimissa.

Sepä on enempi kaksipyöräisten ongelmia tämä kaatuileminen.Näin trikekuskina kaatumisia ei yleensä ole tapahtunut ainakaan omalle kohdalle. Olkaa varovaisia.

No no , lähtee ne kolmipyörätkin halsemattomaan luistoon. Että kyllä niilläkin saa olla varovainen. Olen kuulu kun joku otti oiken vauhrikkaat levikset kolmellapyörällä.

Tässä myös varoitus sähköavun käyttäjille: Normaalisti ilman apua ajellessa nopeudet laskee märällä tiellä ja kylmällä ilmalla automaattisesti. Sähköapu ei nopeutta laske, vaan kaahottaa joka kelissä samaa nopeutta kuin kuivalla kesäkelillä.

Jukka

Kyseessä ei ole kaahotus. Kaikki johtuu siittä kun sydän on nuori , mutta tämä riutunut keho tarvitsee apuja pysyäkseen nuoruuden vauhdissa. Ja miten siinä käykään kun pyörä on liian nopea ja mies vuosien hidastama. Ei sitä aina muista kuinka hiljaa sitä pitäs ajaa kun pyörä kulkee. Onneksi nämä nuoret ovat viellä samassa asemassa ja huomaavat sydän on nuori mutta minä en.

En nyt tässä sitä tarkoittanutkaan etteikö jossakin vaiheessa ikääntymistä sähköapukin tulisi tarpeeseen. Vaan sitä että se vie tunnottomasti täysillä joka kelissä, toisin kuin nuoruuden hurmassa itse polkien.
Jos poljet kuivalla kelillä 25km/h, niin samalla teholla märällä kelillä menee ehkä vähän yli 20km/h. Jos ajat sähköpyörällä kuivalla kelillä 25km/h, niin samalla napin painaluksella se menee märälläkin 25km/h.
Kun alle vaihdetaan talvikeli, niin polkemalla kulkee reilusti alle 20km/h, mutta sähkömoottori puskee edelleen samalla kuivan kesäkelin 25km/h nopeudella.
Polkupyörä siis säätelee itse nopeutta lähemmäs keliolosuhteita, sähköpyörä ei.

Jukka

Iän kertyminen vaikuttaa suhtautumiseen syksyn liukkaisiin lehtiin. 20 vuotta sitten oli syksyn kohokohta kun lehdet tippui maahan ja ihan erikseen mentiin ajelemaan liikennepuistoon kun siellä oli kiveriä mutkia ja runsaasti lehtipuita... pyörän sai sladiin ihan vaan polkemalla tai nopealla ohjausliikkeellä ja jalalla auttamalla. Kaatumiset ei kauheasti harmittanut ja pikkunaarmut kuului asiaan, rapatessa roiskuu jne. Nyt taas pitkää ja mutkaista mäkeä laskeminen pelottaa varsinkin pimeässä jos epäileee sen liukas olevan, vaikka ikämies en olekkaan

Niinpä, kyllä kolmirenkaisenkin nurin saa..itse en ole vielä saanut (no heh, en kyllä ole yrittänytkään saada) nurin, mutta muutaman kerran on tiukemmassa kaarteessa (eikä edes nopeutta paljoa) noussut toinen eturengas ilmaan. Siinä sitten hetken tasapainoilee niin että rengas töpsähtää takaisin maahan.

Lähinnä noissa liukkaissa lehdissä pelottaa enempi se, että pimeällä kelillä jos tulee joku äkkijarrutustilanne niin eipä siitä sitten heti pysähdytä..toisaalta eihän pimeässä nyt kuuluisikaan kaahata, mutta joskus niitä valottomia heijastamattomia tyyppejä kun tulee vastaan, ei näe kuin vasta läheltä ja silloin jopa hitaalla ajovauhdilla voi olla hankalaa. Mikä sitten on hidas ajovauhti, pimeällä lehtien täyttämällä märällä asvaltilla varmaan jotain 10kmh, mutta näkisinpä kuka oikeasti jaksaa ajaa kävelyvauhtia siinä pelossa että JOS joku tulee vastaan ja JOS sitä tyyppiä ei näe (vaikka itsellä olisi valot).

Juurikin tämän vuoksi jätän pyöräilemisen hyvällä kun joko a) tulee jäistä tai b) on laitettava valot menne-tullen työmatkalle. Tänä vuonna näyttäisi taas tulevan pimeys ensin. Mä en vaan enää uskalla olla yliajettavana tämän seudun pyöräteillä...

Nuorempana vielä uskalsi mennä sekaan, vaikka hullut himopyöräilijät ajavat pimeinä miljoonaa ja väärää puolta pusikkoisessa kaarteessa vastaan. Mihin se rohkeus on hävinnyt? Toisaalta, vaikka itsellä olisi kuinka hyvät valot, tuossa tilanteessa ei vain voi tehdä muuta kuin toivoa että toisella on edes jonkinlaiset refleksit.

Tänä aamuna oli tosissaan liukasta kun pyörätiet ovat lehtien peitossa. Kaksi kertaa sutaisi triken takarengas tyhjää aika tasaisella. Ja kerran se kävi ilmassa kun pienoisessa paniikissa piti jarruttaa ettei aja mutkan takaa kännykkä käsissä eteen hortoilevan jalankulkijan kintuille.