Mikä on mielestäsi huonoin elokuva minkä olet nähnyt? lyhyet perustelut...
Tänään löysin kuppasimman mitä omiin leffakokemuksiin tulee:
Torinon hevonen (A torinói ló, 2011)
"Omalla tinkimättömällä elokuvakerronnallaan maailmankuuluksi tullut Béla Tarr on kuvannut Torinon hevosen kolmellakymmenellä pitkällä otolla. Elokuva on saanut nimensä ja innoituksensa Friedrich Nietzschen filosofisesta kokemuksesta. Torinon hevonen sai Berliinin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla 2012 Hopeisen karhun.
Ohjaaja: Béla Tarr, Rooleissa: János Derzsi, Erika Bók, Mihály Kormos"
Perusteluna vaikka se, että tuohon verrattuna Kaurismäen leffat on monieleisiä toimintafilmejä ja niiden tuijottelut on vilkaisuja leffasta kolmasosa ajasta tytär pukee tai riisuu isäänsä ja oikeastaan mitään muuta ei tapahdu kun heppa ei syö ja kaivosta loppuu vesi. Ensimmäiset viisi minuuttia isäntä kulkee hevoskärryillä vastatuuleen... En mä oikeastaan toiminta-elokuvien ystävä ole mutta rajansa hitaudellakin.
Hienointa oli se kun elokuvan keskikohdalla piti vaihtaa kelaa eli retro meininki Nietzscheä en tunne mutta jos siitä saa tuommoisia filosofisia kokemuksia niin jää taatusti nietset jatkossakin tutkimatta
Joo, tajuntaa laajentaakseni olen mennyt katselemaan ilman mitään ennakko-odotuksia oudoiltakin vaikuttavia kuvia ja nyt annoin tilaisuuden unkarilaiselle elokuvalle mutta aika paha vikatikki. No en kai ollut yksin aatoksineni koska kymmenestä katsojasta kaksi lähti kesken pois ja eturivin neiti taisi nukahtaa pari kertaa
Jos saisi vaikka 5 leffan nimeä niin voisi pyytää kaverit pitämään ikävää ja synkistelemään huonoja elokuvia katsellessa vähän niin kuin Ravintola Torvessa on kerta vuoteen paskan musiikin ilta
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 02:45
Kirjoittaja ajarmala
terppa kirjoitti:
Mikä on mielestäsi huonoin elokuva minkä olet nähnyt? lyhyet perustelut...
Kerran olin mukana elokuvakerhossa Vihdissä ja siellä esitettiin elokuva Ilta Andren kanssa. Lukeutuu huonoimpiin leffoihini: kaksi miestä tapaavat ravintolassa syödäkseen illallisen. Mitään muuta ei tapahdu. Huoh.
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 07:14
Kirjoittaja jviirret
Minusta elokuvat ovat yleensäkkin huono ja tehoton tapa kertoa tarinoita. 99,9% elokuvista on sellaisia että niiden juonen voi kuka tahansa elokuvan katsonut kertoa muutamassa minuutissa. Sama koskee kyllä kirjoja ja kuunnelmiakin, saakohan tekijät jotakin kiksejä siitä että saavat tuhlattua vastaanottavan yleisön elämää mahdollisimman pitkästi? Vai onko kyse vain rahasta?
Jukka
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 08:33
Kirjoittaja PW
Hmmm - voiko taiteesta sanoa ett se on huonoa jos katsoja ei ymmärrä sitä ? Ehkä pitäisi katsoa uudelleen
Petri
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 08:46
Kirjoittaja Stapani
Yep
Olen lopettanut elokuvien katselun. Kotona ja teatterissa.
(tosin tänä vuonna kerran kävin leffateatterissa, kun
näyttivät Judas Priest:n konsertin)
Sen ajan voi paremminkin käyttää, vaikka pyöräillen.
Telkastakaan en katso kuin lähinnä valikoiden urheilua,
mitään sarjoja en seuraa.
Vaikka nykyään on digiboxit ym. vermeet, niin vuorotyö aikoinaan
opetti nopeasti välttämään ylimääräisen television katselun ja
leffassa käynnin.
Toisaalta tietokoneen vieressä tulee vietettyä liikaa aikaa.
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 09:40
Kirjoittaja terppa
PW kirjoitti:
Hmmm - voiko taiteesta sanoa ett se on huonoa jos katsoja ei ymmärrä sitä ? Ehkä pitäisi katsoa uudelleen
Petri
Mun mielestä taidetta ei tarvitse ymmärtää, riittää, että sen kokee ja mielellään herättää ajatuksia Se miten sen kokee tietysti välillä riippuu siitä ymmärtämisestäkin... Männä talvena kävin katsomassa Kansanopiston teatterilinjalaisten Kirsikkapuisto näytelmän. En mä siitäkään mitään ymmärtänyt mutta se järjetön energia kanto koko esityksen yli ja läksin tyytyväisenä kotiin. Ymmärtääkseni ajattelin käydä sen toistamiseen katsomassa, ei ymmärrys lisääntynyt ja viimeisiin näytöksiin oli energiat jo kadonneet ja se oli vaan "outo"... Voi olla, että mä käyn katsomassa vielä toisenkin unkarilaisen elokuvan mutta mutta se on kyllä joku toinen kun Torinon hevonen Hopeisesta nallesta päätellen tuokin on kyllä jotain sykähdyttänyt, ehkä nietsensä lukeneita
jviirret kirjoitti:
Minusta elokuvat ovat yleensäkkin huono ja tehoton tapa kertoa tarinoita. 99,9% elokuvista on sellaisia että niiden juonen voi kuka tahansa elokuvan katsonut kertoa muutamassa minuutissa. Sama koskee kyllä kirjoja ja kuunnelmiakin, saakohan tekijät jotakin kiksejä siitä että saavat tuhlattua vastaanottavan yleisön elämää mahdollisimman pitkästi? Vai onko kyse vain rahasta?
Jukka
Tehokkuusajattelijoillehan on klassikot on sopivasti tiivistetty 187 sivuun
Joo, kyllä siinä ajassa mitä mä olen käyttänyt nenä kiinni kirjassa olisi varmaan rakentanut viisi omakotitaloa mutta yhtään ei harmita kun mitä mä tekisin niillä viidellä omakotitalolla ja oisi ihan jumalaton määrä velkaa
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 10:48
Kirjoittaja Mustasudenkorento
sanoisinko että aika monta leffaa olen katsonut...
äkkiseltään kun mietin niin kolme elokuvaa jotka on läpäissyt seulan tulla katsotuksi on jäänyt minulla kesken...
Eli ei vain psyyke ole antanut myöten katsoa loppuu elokuvan ollessa niin "paska"...
Rock of Ages http://www.imdb.com/title/tt1336608/?ref_=sr_2
Leffan musikaaliset pläjäykset toivat mieleen huonot televisio musikaalit joihin on pakosta survottu laulukohtauksia sinne tänne.
Myötähäpeän määrä kasvoi puolessa välissä leffaa niin suureksi että katsominen piti lopettaa kesken,,,
Metropia http://www.imdb.com/title/tt0985058/?ref_=sr_1
Leffa oli pääpiirteittäin ihan ovela ja mielenkiintoinen, ainoastaa puolenvälinjälkeen tarinan kerronan hitaus ajoi kelaamaan leffa pika kelauksena loppuun..
tuhansista leffoista nämä kolme on jäänyt mieleen huonoutensa takia.
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 11:52
Kirjoittaja Pastori
ajarmala kirjoitti:
terppa kirjoitti:
Mikä on mielestäsi huonoin elokuva minkä olet nähnyt? lyhyet perustelut...
Kerran olin mukana elokuvakerhossa Vihdissä ja siellä esitettiin elokuva Ilta Andren kanssa. Lukeutuu huonoimpiin leffoihini: kaksi miestä tapaavat ravintolassa syödäkseen illallisen. Mitään muuta ei tapahdu. Huoh.
jviirret kirjoitti:
Minusta elokuvat ovat yleensäkkin huono ja tehoton tapa kertoa tarinoita. 99,9% elokuvista on sellaisia että niiden juonen voi kuka tahansa elokuvan katsonut kertoa muutamassa minuutissa. Sama koskee kyllä kirjoja ja kuunnelmiakin, saakohan tekijät jotakin kiksejä siitä että saavat tuhlattua vastaanottavan yleisön elämää mahdollisimman pitkästi? Vai onko kyse vain rahasta?
Jukka
Tätä mä vähän pelkäsinkin tän ketjun nähdessäni. Kulttuuri on siis yhtä tulenarka aihe kuin politiikka ja uskontokin.
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 12:04
Kirjoittaja jviirret
Pastori kirjoitti:
Kulttuuri on siis yhtä tulenarka aihe kuin politiikka ja uskontokin.
Näistä ei oo vielä puhuttukkaan, paitsi liikennepolitiikasta ja kampiuskovaisista
Jukka
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 13:21
Kirjoittaja Mustasudenkorento
jviirret kirjoitti:
Pastori kirjoitti:
Kulttuuri on siis yhtä tulenarka aihe kuin politiikka ja uskontokin.
Näistä ei oo vielä puhuttukkaan, paitsi liikennepolitiikasta ja kampiuskovaisista
Jukka
Näinhän se on...
Politiikkaa ja uskontoa voi halukkaat puhella muilla foorumeilla...
Eiköhän muutama leffan dissaus vielä mene sensuurista läpi
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 22 Syys 2013, 14:14
Kirjoittaja Pastori
Mä en halua lähtee tähän paskin juttuun olleskaan.
Hilpeää tässä on se että nämä ovat varmaan jonkun muun paskalistalla kärjessä.
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 23 Syys 2013, 18:20
Kirjoittaja Hopea
Ehkä kaikkein paskin ikinä on ollut Ponterosa. Guuglaa ja ihmettele.
Olen kahdesti ihan tosissaan yrittänyt katsoa sen läpi, koska siinä oli vaara että ko. kötöstyksestä tulee kulttileffa. Ei ainakaan vielä ole tullut...
Olen katsonut ekokuvia kohtalaisen määrän, olin aikanaan koneenkäyttäjänä kymmenkunta vuotta. Siinä tulee katsotuksi vähän sitä-sun-tätä, kun hommaa ei oikein voi hoitaa näkemättä mitä kankaalla tapahtuu. Ainakin ajoittain. Siitä johtuen tietysti tulee katsotuksi välillä sellaisia juttuja jotka eivät kiinnosta ketään muuta. Ja toisaalta tietää ettei toisia vain kannata mennä katsomaan vaikka kriitikot/yleisö olisivat mitä mieltä.
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 24 Syys 2013, 14:26
Kirjoittaja tavasti
jviirret kirjoitti:
Minusta elokuvat ovat yleensäkkin huono ja tehoton tapa kertoa tarinoita. 99,9% elokuvista on sellaisia että niiden juonen voi kuka tahansa elokuvan katsonut kertoa muutamassa minuutissa. Sama koskee kyllä kirjoja ja kuunnelmiakin, saakohan tekijät jotakin kiksejä siitä että saavat tuhlattua vastaanottavan yleisön elämää mahdollisimman pitkästi? Vai onko kyse vain rahasta?
Ainakin suosituimmat elokuvat ovat olemassa juuri siksi että niiden katsomiseen saataisiin kulumaan aikaa. Eihän ajan tappamiseen tarkoitetun kuulukkaan olla ajankäytöllisesti tehokas? Sitten on taide-elokuvaa jolla voi olla joku sanoma, tai sitten haluaa olla vaan (teko)taiteellista. Jonkinlaista ajankäytön tehokkuutta voisi ehkä odottaa opetus-elokuvilta.
Arvosteluita en pysty antamaan, kun itselläni ei ole aikaa liiaksi, ja en tarvitse (enkä käytä) kyseistä ajanvietettä.
Re: Huonoin elokuva?
Lähetetty: 13 Loka 2013, 23:18
Kirjoittaja Nebulus
Olisko tuossa pohjat:
Eli kulttuuripläjäys Bruce Lee vs. Gay power. Brucesploitaatiota. Kiireisemmille näytteksi taistelujakso: