Tänä vuonna olen ajellut n. 50% pystärillä, jossa löytyy vähän erilaisia tekniikoita, kuin nojavehkeissä. Yksi asia varsinkin on jäänyt mietityttään, joten kysytäänpäs muiden mielipiteitä ja kokemuksia.
Homman nimi on siis "Power climb" (en tiedä onko tämä mikään "virallinen" nimi, enkä tiedä parempaakaan). Tekniikka on pysärillä seuraava:
Vauhtia ennen mäkeä otetaan niin runsaasti kuin järkevillä tehoilla on mahdollista. Kun mäki alkaa, niin sopivassa kohdassa hypätäänkin putkelle, eli ajamaan seisaaltaan. Samalla vaihteita ei lähdetäkkään pienentämään (no ehkä yksi tai kaksi napsua takapakasta...) ja ainakin itse koitan pitää etuvaihteen suurimmalla rattaalla. Kuitenkin kadenssi pidetään järkevänä, eikä anneta pudota minnekään 75rpm:n alle tms. Vauhti pidetään yllä hyödyntämällä putkelta-ajosta saatavaa isompaa tehoa ja pitämällä asento muuten varsin pienenä. Ja sitä alkuvauhtia pitää myös olla runsaasti.
Tekniikka toimii varsinkin rolling hill -tyylisissä maastoissa hienosti, jossa edellisestä nyppylästä kerätty vauhti käytetään tehokkaasti hyödyksi seuraavan mäen nousuun. Tällä tekniikalla mennään siis lähinnä kohtuu lyhyitä mäkiä, eikä mitään seinä-jyrkkiä. Tai ainakin minä menen. Isommissa kun loppuu sekä jalka, että keuhko. Kun ajoitus putkelle hyppäämisessä ja kadenssissa osuu nappiin, niin saattaa huomata painavansa nousua ylös reilusti yli 30km/h ja siitähän keskinopeus tykkää gutaa!!
Olen koittanut miettiä, että löytyykö nojakille tyyliä hyödyntää vastaavaa tekniikkaa. En ole kuitenkaan oikein löytänyt. Iso ero tulee siinä, että kun pystärillä hyppää putkelle, niin pyöritys vaihtuu selkeästi eri lihasryhmälle. Kun nojakilla junttaa isolla teholla, niin rasitus tulee samoille lihaksille kuin muutenkin, joten kokonaislenkin kannalta tempussa polttaa aika paljon arvokasta lihaskapasiteettia.
Onko täällä muut miettineet vastaavaa tai tuttuja tuon pystäritekniikan kanssa? Onko tapaa siirtää tuosta tekniikasta mitään nojapyörään?