QuattroVelo #76 on nyt kotiutettu onnistuneesti Espoosta Tervakoskelle. Onhan se hieno laite, mutta ajaminen tuotti sikäli yllätyksen ettei ensimmäiset ajokilometrit nojakin puikoissa turhan vauhdikkaita olleet. Tai no, olihan siellä yksittäisiä hyvinkin vauhdikkaita alamäkiä.
Ajoreitin olin suunnitellut reittiä Niipperi-Lahnus-Lepsämä-Perttula-Loppi-Tervakoski. Lepsämän surkeakuntoisille päällyisteille poikkeaminen oli virhe. Ensinnäkin ajoasentoon tottumattomana hivenen itselle sopimattomilla ajoasennon säädöillä huomasin hyvin pian että joudun tekemään alakropan lihaksilla kaikkea muuta kuin pitäisi. Työnsin polkemisen lomassa itseäni koko ajan vasten selkänojaa etten valuisi alas penkillä joka ei tarjonnut minulle kaipaamaani reisitukea. Tästä käytännössä seurasi se että jalkaterät olivat koko ajan koukistuneena ja loppureissusta tämä lienee ollut yksi syy massiivisiin oikean pohkeen ja takareiden kramppeihin. Krampit alkoivat aina sopivasti nousun jälkeen niin alamäkeen oli hyvä lasketella tuskasta irvistellen...
Noin kilometri ennen Perttulaa tapahtui se mitä jo pidemmän aikaa Lepsämän teillä pelkäsin jatkuvasti - rengasrikko. En vain saanut väistettyä enää isohkoa reikää asfaltissa autojen ohittaessa minua samaan aikaan sekä edestä että takaa. Oikean puoleinen takarengas haukkasi montun pohjalle kovan kolauksen säestämänä ja rengas tyhjeni hetkessä. Kiekko säilyi ehjänä, joten matka jatkui renkaan vaihdon jälkeen.
Tämän episodin jälkeen jatkoin aina Läyliäisten ohi saakka levähdysalueelle. Tuossa vaiheessa krampit olivat jo alkaneet ja muutenkin ajokeli tuntui suorastaan tukalan kuumalta. Kuskilla alkoi olla sellainen "arkussa vainaa" -olo, joten tauko oli vähintäänkin paikallaan. Lepuuttelin koipia hieman pidemmän aikaa ja söin suolapähkinöitä jotta voisin sitten viimeiset 30 kilometria jatkaa ilman taukoja perille saakka.
Lopen Launosissa 54-tiellä on mahtava alamäki. Jo ennen tätä mäkeä pyörän oma mittari oli käynyt useissa alamäissä vapaalla lasketellen yli 60 km/h lukemissa ja ajattelin että tässä voisi vähän jo kokeilla mitä tällainen nojakkikajakki oikein kiitää alamäkeen. Mäen alla olisi risteys josta minun täytyisi kääntyä kohti Tervakoskea, mutta päätin jo mäen päällä että jos vauhtia on siinä kohtaa yli 40 km/h niin en edes yritä jarruttaa vaan jatkan kohti Riihimäkeä josta käännyn kohti kotia. Kelasin vauhtia polkemalla jonnekin 70 km/h tietämille ja sitten totesin että tuuli viskoo laitetta siihen malliin, että minulla on kokemattomana kinnerikuskina täysi työ pitää laite tiellä joten keskityin siihen ja lopetin polkemisen. Ennen risteystä vilkaisin pyörän nopeusmittaria ja ehdin nähdä lukeman 87 km/h joten en edes yrittänyt jarruttaa. Garminin GPS-laite pyöri koko matkan sivukaukalossa jossa signaali ei aivan paras ole ollut, mutta siihenkin on tarttunut huippunopeudeksi samaisessa mäessä kohtalaisen kova 81,4 km/h lukema. Hurja on kyllä kinnerin aerodynamiikka!
Loppumatkalta ei ole oikeastaan muuta kerrottavaa kuin viimeiset krampit reiteen iski 200m ennen kotia. Jouduin siinä kohtaa pitämään vielä pari minuuttia taukoa, koska polkeminen tai kinneristä poistuminen oli täysin mahdoton suoritus.
Kotimatka -> 87,35 km / avg. 23,7 km/h / max. 81,4 km/h -