Otas Teuvo ihan iisisti sen painon kanssa...
turhaa joka grammaa kuiten tuijotat, pakko se on saada kuiten kasassa pysymään.
helpompi säätää sitten kunhan saat sen toimimaan ja valmiita osakokonaisuksia aikaiseksi.
Itsellä ainakin omassa projektissa heitin painon tuijottamisen pois kun ei siitä itsellä ainakaan mitään kisa kampetta tule...
ja jos se pitää se 500g jostain säästää niin käy paskalla ennenkuin lähtee ajelemaan... 
Vastatuuli vihaa meitä... tahtoo alemmas....
http://kotisivu.suomi.net/mustasudenkorento/
Mustasudenkorento kirjoitti:Otas Teuvo ihan iisisti sen painon kanssa...
turhaa joka grammaa kuiten tuijotat, pakko se on saada kuiten kasassa pysymään.helpompi säätää sitten kunhan saat sen toimimaan ja valmiita osakokonaisuksia aikaiseksi.
Itsellä ainakin omassa projektissa heitin painon tuijottamisen pois kun ei siitä itsellä ainakaan mitään kisa kampetta tule...
ja jos se pitää se 500g jostain säästää niin käy paskalla ennenkuin lähtee ajelemaan...
Ihan hyviä kannanottoja.
Pidän tässä hiukan välipäiviä ja pitää "hiukan ajatella kanssa". Kun jo jokatapauksessa olen ajatellut varustaa kinnerini säkoavusteisuudella niin lienee lisäkilotkin jotenkin helpommin miellettäviä.
Painosta
60- luvulla jo pääsin hyväänseuraan, menin Turunkaupunginnuorisotyölautakunnan veneenrakennuskusseille ja siellä opin toisilta miten minimipainoisia veneitä tehtiin "kaikesta" tinkimällä ja pihistämällä. Minimipainoon pyrkiminen on kuin laihdutuskuurin pitämistä, kaiken - joka lusikallisen mitä veneesees pistät löytyy siitä painona.
Myöhemminkin kun rakennettiin suurempia veneitä muistan vitsailuja siitä miten meidän ei sitten kestä viedä veneeseen enää edes juotavia jos oikein tarkkaan pelätään painojen ylittyvän ... ja muuta yhtä hauskaa. Oli tietysti jotenkin vaikea hahmottaa yli 10 metrisistä veneistä miten salakavalasti niihin turhaa painoa tuli, 1000 kg voi tulla ihan vaan kuin huomaamatta jos ei jaksa olla kaiken aikaa tarkkana. Joukoon tuli sitten muutamia enemmän tai vähemmän "uppotukkeja" ja sitten myös niitä jotka makasivat suunnitteluvesilinjallaan ja kestivät kuormituksen taulukoiden mukaisesti ja purjehtivat kuin suunitelmissa luvattiin.
Ja kilpailenko.
Kilpailen ja aina kilpailenkin ja jos en toisten kanssa niin sitten itseni. Purjehtia ei koskaan jätä venettään rauhaan. Purjehtia nyppii ja nyppii aina jostakin narusta ja sitoo tiukemmalle ja siirtää plokeja hiukan sinne ja hiukan tänne ja kurkkii puolelta toiselle ja auta armias kun taivaanrantaa ilmestyy toinen pursi niin kipailu on valmis ja jos se rupee saavuttamaan niin silloin käydään kuumana... trimmataa ja trimmataan ja ihmetellään että mikä nyt on vikana... Sama on kans näköjään pyöräillessä, kyllä siinäkin kaiken aikaa kisataa, kukin omassa sarjassaan...
Täällä, omassa kellarissani kilpailen ensisijaisesti itseni kanssa. Pystynkö täyttämään haaveeni mustasta, kimmeltävästä, kevyesti pojettavasta kinneristä.
Ystävällisesti
Teuvo
Paljon Onnea uljaalle yrityksellesi, joka toivottavasti toteutuu!
Ja liukkaasti sujuvaa Uutta Vuotta kaikille!
Sakari
Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason
http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26
Ehkä täällä ollaan totuttu nopeaan toimintaa ja kenties ollaan kärsimättömämpiä kuin olen tottunut. Minun maailmassani ei kenties valmistuminen ole aina se parasvaihe. Olen nähnyt monia ihmisiä onnellisimmillaan porojektin keskellä kiireessä, palo silmissä. Kun työ on valmis, valot sammutetaa, tuike silmistä loppuu, ollaan väsyneitä, kärttyisiä, vanhoja, reumatismisiä, rujoja. Ollaan kuin orpoja, eksyneitä.
Olen juurii soluttautumassa kaiken sen kuidun ja epoksin sekaan, elän niissä vetomurtolukuina, grammoina, muotoina... elän ulottuvan ulottuvissa, välissä, kerään abstraktipilvestä mansikoita.
Olen uusimassa sivujani hiukan siistimmiksi ja osoitteeseen pieni muutos tuli yllätyksenä. Päivitin sen tuonne omaan asetuksiini.
Eikö tässä:
olisi hyvää esikuvaa hankkeellesi? Lisää löytyy osoitteessa: http://www.ped-3.com/
Vai oliko jo ihan tuttu juttu? 
Sakari
Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason
http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26
Ei ollut entuudestaan tuttu.
Ihan sievä ja hyvintehdyn näköinen ja yllättävän kevytkin sähköavusteiseksi, jos vielä oli akutkin painossa mukana.
Moni varmaan mieltyy. Minusta tuossa on paljon http://leitra.dk/news.php näköä.
Puuttuu ilmeisesti monia kehittyneitä hienouksia Leitran ominaisuuksista, kuten esim. se huurtumaton taustapeili systeemi...
Toisaalta:
Aion pitäytyä jo hyväksymässäni kirkkaassa, puhtaassa, kehittyvässä tahtoprojektissani, jonka haave on mustä, kimmeltävä, kevyesti poljettava kinneri.
Ystävällisesti
Teuvo
Jotain pietä on tullut jo tehtyä. Takapyöränkotelo ripustuksineen on jo tiedossa, että millainen siitä tarkkaan ottaen tulee. Jotain on jo oikeasti valmiina ja muotteja ja jigejä myös. Takapyörän koteloon tein kaksoismuotin, eli sisä ja ulkomuotin, molemmat. Puristan hiilikuidun kahden muotin väliin. Takapyörän kotelosta tuli niin vaikea ettei sitä muuten saanut hallintaan. Takapyörä on kiinitetty erilliseen haarukkaan joka likkuu kotelossa ylös alas.
Etuhaarukkan muotti/jigi on myös valmis, olkatappi paikoilleen viritettynä, vaan en ole ollut vielä niin varma, että olisin rohjennut laminoida sitä.
Istuin ja itse kori olisivat todella makeutustarpeessa. Mitat ja arvot ovat jotenkin jo hallussa mutta muodot jotka tekevät makeenkinnerin ovat hakusessa - tarvitsisivat herkän taiteiliankäden kosketusta. Työtä ei voi jatkaa jos näkee, että siitä tulee kamalan tökerö.
Teuvo
Turku
Kerroin tuossa aamulla vaimolle, että siitä (kinneristä) taitaa tulla maailman ensimmäiset hiilikuituiset lastenvaunut. Vaimo vastasi: hyvä, niistä voi tulla oikea myyntimenestys.
Et tämmöttis. Ei aina tiedä että itkettäiskö vai naurattaisko.
Ystävällisesti
Teuvo
Turku
Sarjatuotanto käyntiin sitten vaan
Itselläni polttelee koko ajan enemmän ja enemmän osien ja kokonaisen pyörän teko hiilikuidusta. Itseasiassa teinkin jo uudet kiinnikkeet takakatteelle ja uuden ohjaustangonkin, joka on tosin hiukan kesken vielä. Pistän kuvia sitten kun saan sen siihen malliin että kehtaan esitellä. Joka tapauksessa ensimmäisiksi osiksi onnistuivat mielestäni erittäin hyvin, niin hyvin etten niitä enää ala uusiksi tehdä.
Ja tuosta painosta vielä: tottakai kannattaa viilata se viimeiseen asti. Varsinkin kun kinnerissä sitä painoa tosiaan nopeasti pääsee kertymään. Onhan ihan eriasia lähteä tekemään kolmipyöräistä kinneriä kuin kaksipyöräistä kilpapyörää.
Mutta toivotaan että kinnerin teko onnistuu ja opimme toivottavasti kaikki lisää hiilikuidusta tässä samalla!
On mukava kuulla komposiittirakentajista.
Tällaiset erikoislaitteet kuin kinnerit ja nojapyörät, joita alanharrastajat haluavat rakentaa mieleisikseen, ovat mitä parhaiten komposittityönä toteutettavia. Epoksi / hiilikuitutöissä vain tahto ja mielikuvitus ovat rajoina.
Tosin nykyisin teollisesti tehdyt ovat siisteydellään nostaneet meidän harrastajienkin rimaa, ei oikein viitsi tuoda sieltä kellaristaan mitä vaan päivänvaloon ihmisten kauhisteltaviksi, vaikka se olisi teknisesti hyvä mutta jos se on ukoisesti tökerö ja epäsiisti. Tuon kanssa minä itse juuri etupäässä tällä hetkellä taiteilen - tai taistelen, miten päin vaan.
Ystävällisesti
Teuvo
Rakaspäiväkirjani!
Selvää saumaa ei ole.
Emmittää.
En ole vielä tarpeeksi varma kaikesta.
Ainevahvuuksien ihmettelyjä ja lujuuksien vaihtoetoja on kokeiltava, työtapoja on hakusessa.
Kellari on täynnä esiasteita, muotteja, jigejä, tarveaineita, -kaluja, aion hankkia itselleni propellikypärän.
Tämä maailma ristisanatehtävänä on upottava suo. Tarvon itselleni uusillaurilla, oppimassa. Tämä maailma kiehtoo. Tämä on pieni fyysisiltä mitoiltaan - voin sulkea sen milloin vaan haluan kellariini ja siellä se odottaa taas tuloan. Tämä on sopivasti suuri, haastava moneen lähtöön. Tämä on puska johon voin pistää pääni.
On edelleen harmi ettei täälltä Turusta ja mieluiten omista tutuista, ole toisia jotka haluaisivat rakenella samanlaista. On yksinäistä pähkätä yksin kellarissaan...
Kyllä Teistä täällä forumilla on ollut paljon iloa ja hyötyä ja tukea - en sitä sano - mutta valitan vaan silti hiukan ... jotenkin keksimisen vaikeutta.
Aramid/hiilikuituhydrid käyttöä tinkasin tänään alan tietäjältä. Lopuksi jäi vain kauneusarvot käteen.
Niin minullakin.
Aramidiä ei voi hioa, nukkaantuu. Aramid on luultavasti parasta vain esim. kanottien pohjassa, kestää hankausta paremmin kuin muut. Aramid samoin kuin hiilikuitukin voi repiä 200g/ neliö laminaatin hyppysissään suikaleiksi, ei aistein havaittavia eroja.
Miinuksena = aramid voi olla jo alaa hiukan taitavallekkin vaikea leikata, hallita prispaantumatta.
Plussaa = hankauksen parempi kestävyys kuin toiset lujitteet.
Omistan vielä erilaisten kokeilujen jälkeenkin hydridiä noin 3 m . Kysyin leikilläni, huumorimielessä ammattimiehiltä, että mihin kenties voisin kangastani järkevästi vielä käyttää = tee niistä verhot ... meitä kaikkia nauratti.
