Sivu 1/1

Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 15 Touko 2023, 23:16
Kirjoittaja sampo

Tänään minusta tuli Nazca Pioneerin onnellinen omistaja. Nojapyörän hankinta tässä vaiheessa on erinomaisen jännää puuhaa koska eihän sitä voi edes testata, mitä nyt penkillä voi käydä vähän istumassa ja fiilistelemässä mutta metriäkään sillä ei voi ajaa. Päätin kuitenkin että jollain pitää alkuun päästä ja kun kohtalaisen tolkkuun hintaan sai käytetyn suurinpiirtein sellaisen pyörän mitä olin katsellut niin tein kaupat.

Olin mielessäni päättänyt että päivä ei ole pulkassa ennen kuin ajotuntumaa on saatu. Lukuisat ensimmäiset yritykset olivat kuitenkin sen verran armotonta sähellystä että alkoi hyvin vahvasti epäilyttämään tavoitteen toteutuminen.

Yritin alkuun polkaista pyörää vauhtiin ja nostaa toisenkin jalan mukaan mutta pyörällä oli aivan oma tahto kulkusuunnan ja kallistuskulman suhteen ja välittömästi piti jalat laskea maahan jos mieli pyörän pystyssä pitää. Näiden epäonnisten yritysten jälkeen menin läheiseen loivaan mäkeen (kiitos Saukin oppien), talutin pyörän mäen päälle ja laskin sieltä alas. Alkuun hyvin lyhyitä pätkiä ja lopulta sitten koko mäen polkematta mutta keskeytyksettä myös. Lopulta uskaltauduin polkemaankin vauhtia ja se sujui huterasti mutta ilman suuronnettomuuksia. Ensimmäisen tunnin lopulla kuitenkin jotain kolahti kohdalleen ja jatkoin mäestä eteenpäin ja kiersin läheisen puiston polkemalla. Meno oli jossain määrin riemun ja kauhun sekaista mutta onnistuipa piru vie!

Kiersin puiston vielä pari kertaa ja opin muun muassa sen että jos haluaa äkäisemmän suunnanmuutoksen niin pitää tehdä terävä ohjaus vastakkaiseen suuntaan ja sitten sinnepäin minne halusi. Loivemmat mutkat taas onnistuivat kevyesti painopistettä muuttamalla. Tässä vaiheessa olikin jo ilta pitkällä ja itikatkin heränneet.. joten piti malttaa viedä pyörä säilöön. Huomenna lisää!


Re: Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 15 Touko 2023, 23:21
Kirjoittaja Vilijami

Onnea uudesta hankinnasta ja sitkeyttä harjoitteluun!
Kyllä kaikki oppivat lopulta. Varmasti.


Re: Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 15 Touko 2023, 23:31
Kirjoittaja sampo
Vilijami kirjoitti: 15 Touko 2023, 23:21

Onnea uudesta hankinnasta ja sitkeyttä harjoitteluun!
Kyllä kaikki oppivat lopulta. Varmasti.

Kiitos! Kyllä tämä tästä, uskoisin :) Ja oikeastaan on aivan mukava päästä opettelemaan jotain uutta. Olen tässä valmistautunut nojapyöräilyyn myös kuuntelemalla teidän podcastia, on ollut auttamassa tähän hurahtamiseen :D


Re: Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 16 Touko 2023, 00:54
Kirjoittaja Härski

Tervetuloa kerhoon vain minunkin puolestani. Mukavasti tulee omat haparoivat ensikerrat omavalmistelowracerilla mieleen sun postauksesta.

Kyllä se siitä.. Puolen kesää saattaa mennä uusia lihaksia ja ajotekniikkaa hakiessa, mutta loppukesästä on takuuvarmoja leppoisia ajoja luvassa. 🙂


Re: Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 16 Touko 2023, 07:27
Kirjoittaja tm

Onnittelut mukavaan ajoasentoon päätymisen johdosta! Ja malttia/hermoja harjoitteluun: se nyt vaan ottaa aikansa, ennen kuin alkaa sujua luontevasti.


Re: Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 16 Touko 2023, 18:04
Kirjoittaja jori

Pitkästä aikaa joku postaa tänne ensimmäisistä nojapyörällä ajamistaan kokemuksista. Mahtavaa. :)

Onko Nazcasi ylä- vaiko alaohjattava. Yläohjattavassa on melko pitkä ohjausakselin taakse kurottuva ohjainkannatin, tilleri. Tämä vaikeuttaa luontevaa ohjausta aluksi, kunnes hermosto oppii, että vasemmalle kääntyminen vaatii molempien käsien siirtymistä oikealle. :shock: Tuota alkuvaikeutta voi helpottaa säätämällä tillerin korkeusrajoitin niin, että ohjaustanko on mahdollisimman ylhäällä, jolloin se on myös lähempänä ohjausakselia ja ohjaustangon vastaliike pienimmillään. Kokeile ihmeessä, jos tuo tosiaan on yläohjattava. Jos se on alaohjattava mitään ei ole tehtävissä, vaan pitää vaan raakasti opetella. :)

Kaikki ovat tähän saakka oppineet. :)
Jos homma vaivaa vielä tuhannen kilometrin jälkeen, voi tuohon sovitella hieman nykyaikaisempaa teräsmiesohjausta, (open cockpit / superman)


Re: Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 18 Heinä 2023, 02:08
Kirjoittaja sampo
jori kirjoitti: 16 Touko 2023, 18:04

Pitkästä aikaa joku postaa tänne ensimmäisistä nojapyörällä ajamistaan kokemuksista. Mahtavaa. :)

Onko Nazcasi ylä- vaiko alaohjattava. ... Jos se on alaohjattava mitään ei ole tehtävissä, vaan pitää vaan raakasti opetella. :)

Mukava vastaanotto täällä =) Nazcani on alaohjattava ja raakaa opettelua on tosiaan ollut luvassa. Alkukesä oli vähän hiljaisempaa mutta lomalle päästyäni olen jokusen sata kilometriä hurruutellut pyörällä ja mukavaahan se on. Tänään tuli laitettua peili, kilikello ja pidemmät ketjut pyörään niin sain säädöt vielä paremmin kohdalleen. Silmäilin myös isomman penkin ja niskatuen ostamista kun Pioneeriin vielä joitakin on varaosia näköjään saatavilla. Saa nähdä kuinka syvälle tähän rotankoloon vielä päädytäänkään...


Re: Vasta-alkajan alkutaival

Lähetetty: 18 Heinä 2023, 08:59
Kirjoittaja jori
sampo kirjoitti: 18 Heinä 2023, 02:08
jori kirjoitti: 16 Touko 2023, 18:04

Pitkästä aikaa joku postaa tänne ensimmäisistä nojapyörällä ajamistaan kokemuksista. Mahtavaa. :)

Onko Nazcasi ylä- vaiko alaohjattava. ... Jos se on alaohjattava mitään ei ole tehtävissä, vaan pitää vaan raakasti opetella. :)

Mukava vastaanotto täällä =) Nazcani on alaohjattava ja raakaa opettelua on tosiaan ollut luvassa. Alkukesä oli vähän hiljaisempaa mutta lomalle päästyäni olen jokusen sata kilometriä hurruutellut pyörällä ja mukavaahan se on. Tänään tuli laitettua peili, kilikello ja pidemmät ketjut pyörään niin sain säädöt vielä paremmin kohdalleen. Silmäilin myös isomman penkin ja niskatuen ostamista kun Pioneeriin vielä joitakin on varaosia näköjään saatavilla. Saa nähdä kuinka syvälle tähän rotankoloon vielä päädytäänkään...

Ehdottomasti kannattaa vaihtaa sopivan kokoinen istuin. Liian pieni istuin painaa lapoja ja puristaa keuhkoja kasaan. Haittaa hengittämistä. Oikean kokoinen istuin parantaa tehoja ja pyörän kulkua merkittävästi, kun henki kulkee paremmin. Nimimerkillä Liian pieni penkki useamman vuoden. :oops:
Sekin hyöty pitempiselkäisemmästä penkistä on, että painopiste siirtyy hieman enemmän takapyörälle, joka suurempana rullaa paremmin ja muutenkin pyörästä tulee tasapainoisempi ajettava.