Sivu 3/5

Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 15 Heinä 2023, 19:45
Kirjoittaja Pökö

Hyvä reissu oli, viimeinen etappi jäljellä.

Muutin vähän suunnitelmaa ja ajelin Haaparannan kautta Suomen puolelle. Olin siinä kahden vaiheilla, että mihin suuntaan lähdetään, ja päädyin vaihtoehtoon B, eli lähdin lätkyttelemään pieniä teitä pitkin kohti Kittilää. Illalla väsyneenä poikkesin hyvin epämääräiselle pikkupolulle etsimään riippumatolle paikkaa ja humps taas oltiin kyljellään. Ohjausvarsi vääntyi lisää ja hitsisauma murtui. Onneksi ei irtipoikki, vaan neljästä saumanpätkästä yksi antoi periksi. Sen verran kiero on jo tuo puikko, että en enää uskalla kokeilla paljonko se kestää kuritusta.

Revennyt hitsisuama, kaatuessa venähtänyt nivunen ja erityisesti ikäväänsä mummulassa itkevät lapset johtivat sitten siihen päätökseen, että nokka kohti rollon asemaa ja rautapyörillä kotiin. Nyt odottelen junan lähtöä tuoppi kädessä.

Tosi hyvä kokemus oli tuo Ruotsin rundi, hienoja paikkoja, mukavia ihmisiä, hyvä fiilis jäi. Riippumatolle löytyi mukavia paikkoja ja kaupasta sai räksmörgåsia ja limpparia taukoevääksi.

Reissun aikana kuuntelin ajellessani Sinuhe Egyptiläisen molemmat osat, yhden Arto Paasilinnan, yhden dekkarin ja kaksi sotakirjaa. Kilometrejä ei ehtinyt tulla kuin reilu 750, mutta kropassa ne ei tunnu ei sitten missään. Ihan kuin olisi sohvalla röhnöttänyt 4 päivää, mitä nyt venähtänyt nivunen vähän kiukuttelee.

Häätyy kattella kuinka tuo ohjaus korjataan. Hollannissa näyttäisi olevan vajaa 150 euroa uusi, mutta olisihan se vähän tylsää vaan hankkia kaupasta valmista?


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 15 Heinä 2023, 21:17
Kirjoittaja tm
Pökö kirjoitti:

... Kilometrejä ei ehtinyt tulla kuin reilu 750, mutta kropassa ne ei tunnu ei sitten missään. Ihan kuin olisi sohvalla röhnöttänyt 4 päivää...

Tuota se nojapyöräily parhaimmillaan on, kroppa tykkää Kuva.

Hyvä reissu sulla, eikä varmaan jää viimeiseksi?


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 15 Heinä 2023, 21:42
Kirjoittaja Pökö
tm kirjoitti: 15 Heinä 2023, 21:17
Pökö kirjoitti:

... Kilometrejä ei ehtinyt tulla kuin reilu 750, mutta kropassa ne ei tunnu ei sitten missään. Ihan kuin olisi sohvalla röhnöttänyt 4 päivää...

Tuota se nojapyöräily parhaimmillaan on, kroppa tykkää Kuva.

Hyvä reissu sulla, eikä varmaan jää viimeiseksi?

Kyllä tässä kieltämättä jonkinlainen herääminen tapahtui. Nyt haluaisin päästä kokeilemaan muutamaa muutakin pyörää, vähän eri tyyppisiä, hakemaan tuntumaa. Ihan hyvä retkipyörä tämä pösö on, mutta ei se loppuelämäni pyörä. Onpahan ainakin se totuttelutonni nyt ajettu, ja palan matkaa toistakin.

Erityistä kiinnostusta herättää azub max 26 ja alaohjaus. Vaikka mahtaa se USS olla vielä herkempi hajoamaan kaatuessa?


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 16 Heinä 2023, 08:21
Kirjoittaja tm

Toki alaohjaustanko ottaa iskut ekana vastaan, mutta isomman etupyörän kanssa kaatumisia voisi kuvitella tulevan vähemmän. Siis tuollaisia sorasta/hiekasta johtuvia.

Alaohjaus on passeli ainakin rentoon retkiajoon. Itsellä oli sellainen taannoin Optima Orcassa.


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 16 Heinä 2023, 11:26
Kirjoittaja jori
tm kirjoitti: 16 Heinä 2023, 08:21

Toki alaohjaustanko ottaa iskut ekana vastaan, mutta isomman etupyörän kanssa kaatumisia voisi kuvitella tulevan vähemmän. Siis tuollaisia sorasta/hiekasta johtuvia.

Alaohjaus on passeli ainakin rentoon retkiajoon. Itsellä oli sellainen taannoin Optima Orcassa.

Oli ala- tai yläohjaustanko, jos siinä ei ole vipuvartta, kuten tilleri/hamsteriohjauksissa, kestävät hyvin kaatuilua. Varsinkin jos ovat kiinnitetty puristimella melko symmetrisesti, kuten lähes kaikki ei tilleriohjaukset, kestävät ne hyvin kaatuilua, kuten tavalliset polkupyörätkin. Pitkä tilleri on ainoa, joka helposti rikkoutuu kaatuessa. Jarrukahvoja ja sellaisia tietenkin silloin tällöin kaikissa pyörissä kaatuillessa särkyy, mutta ei mitään isompaa.

Laitan tähän linkin tuonne ensimmäisellä sivulla kirjoittamaani viestiin Paseon ohjauksen vaihtoehdosta. download/file.php?id=23902&t=1

Ehkä kannattaisi lukea läpi myös Tavastin Paseon muutosoperaatio, jossa hän vaihtoi eteen pienen kiekon ja joustohaarukan tilalle isomman etukiekon. Tämäkin Paseo oli ensin yläohjauksella, mutta Tavasti vaihtoi sen alaohjaukseen.
Lue tästä koko ketju, niin saat vertaistukea kuudentoista vuoden takaa. viewtopic.php?t=1008
Kuvat ovat tuosta(kin) ketjusta aikojen saatossa kadonneet kuolleiden linkkien takia. Siksi tässäkin kohtaa suosittelen, että linkkien sijaan lataatte kuvat foorumille. Yksi yhä näkyvä pikkuinen kuva löytyi tuosta ketjusta. Latasin sen tähän, ettei sekin katoa.

Tavastin Paseo.jpg
Tavastin Paseo.jpg (16.17 KiB) Katsottu 3877 kertaa

Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 16 Heinä 2023, 11:54
Kirjoittaja kristiansalikoski

Pelson Brevet on tähän mennessä paras mitä olen ajanut.

IMG_9200.jpeg

Runko on todella jäykkä ollen samalla kuitenkin erittäin mukava. Siinä on haarukasta riippuen tilaa leveille n. 50 leveille renkaille.

Rungon ympärille rakennettu pyörä soveltuu hyvin moniin eri käyttötarkoitukseen, työmatkoille, retkeilyyn ja nopeaan kisa-ajoon.

Modernia 28” high raceria kannattaa kokeilla. Ainakin omasta mielestäni ero moniin vanhempiin konstruktioihin on kuin yöllä ja päivällä.


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 16 Heinä 2023, 15:20
Kirjoittaja Mahe
Pökö kirjoitti: 15 Heinä 2023, 21:42

Kyllä tässä kieltämättä jonkinlainen herääminen tapahtui. Nyt haluaisin päästä kokeilemaan muutamaa muutakin pyörää, vähän eri tyyppisiä, hakemaan tuntumaa. Ihan hyvä retkipyörä tämä pösö on, mutta ei se loppuelämäni pyörä. Onpahan ainakin se totuttelutonni nyt ajettu, ja palan matkaa toistakin.

Erityistä kiinnostusta herättää azub max 26 ja alaohjaus. Vaikka mahtaa se USS olla vielä herkempi hajoamaan kaatuessa?

Se rikkoutumisherkkyys riippuu ihan ohjaustangon rakenteesta, sillä onko ala- vai yläohjaus ei ole merkitystä. Azubin alaohjaus on rakenteeltaan sellainen, että se ei hevin hajoa jos pyörä kaatuu, kaaduin Ibexilläni aikanaan pari kertaa ja lisäksi se pyörä kaatuili muutaman kerran itsekseen, ei vaurioita. Jonkun muun merkkinen alaohjaus voi sitten olla ihan eri tavalla herkkä iskuille.

Alaohjaus on muutenkin erinomaisen mukava ja totuttelun jälkeen tarkka ja herkkä. Jostain syystä tällä foorumilla suositaan hamsteria tai teräsmiesohjausta, en ole ikinä oikein ymmärtänyt miksi. Kokeile eri vaihtehtoja ja muodosta oma mielipiteesi.

Kantsii kyllä tiedostaa samalla, että sitä loppuelämän pyörää tuskin löytyy. Mieltymykset muuttuu ajan myötä ja nojapyörissä on paljon enemmän eroja ja valinnanvaraa kuin pystäreissä. Oma tie ollut tähän mennessä tadpole trike -> LWB -> SWB -> tadpole trike -> kinneri. Olen myöskin kokeillut MBB:tä ja pythonia. Ainakin delta trike, python trike, flevo ja nelipyörä on vielä testaamatta erityyppisistä nojakkikonstruktioista :)


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 01:47
Kirjoittaja Pökö

Kiitos kaikille ymmärrykseni laajentamisesta. Mahtavaa kun tietämystä löytyy ja jaetaan.

Erityisesti tuo 26/26 Paseo ketju inspiroi. Harmi tosiaan että kuvat on hävinneet, ne selventäisivät montaa viestiä. Uusi keula, isompi etupyörä ja toisenlainen ohjaus tuntuu varsin hyvältä ajatukselta. Kertaalleen jo pureskeltukin, niin ei tarvitse pähkäillä että voiko onnistua vaiko eikö. Ensimmäisenä ajatuksena olisi kyllä laittaa jorin ehdottama teräsmies tyyppinen ratkaisu.

Ihan heti en kuitenkaan ehdi rojektia aloittaa, kun tässä on niin kauhea kiire lomailla ja vaikkamitä. Jos vaikka hetken lojuisi riippumatossa ihan vaan suunnittelemassa. Suorittaa rentoutumista.

Kypsyttelin reissulla taas ajatusta Ruskaan osallistumisesta. Toistaiseksi se ei ole onnistunut elämäntilanteen ja aikataulujen takia, mutta ensivuonna voisi viimein olla mahdollista.

Jos joku muuten on kiinnostunut ostamaan pösön ohjausvarsivikoineen, niin saa lähestyä yksärillä. En siitä myynti-ilmoitusta jaksa laatia, mutta kaikkihan on aina kaupan kun hinnasta sovitaan :wink:

IMG_20230712_211330_MP.jpg

Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 19 Heinä 2023, 17:02
Kirjoittaja Pökö

Nyt olisi 26 joustokeula tulossa toverin matkassa viikonloppuna. Lopullista päätöstä muutosprojektista ei ole vielä tehty, mutta saapi ainakin tutkailla, kun ei tuo juur mitään maksanut. Ohjauslaakeri tietysti täytyy vaihtaa, koska kierteetön putki.

Aerosteer tanko ja pitkä stemmi olisi nyt ostoslistalla. Niin ja ohjauslaakerit. Samalla voisi napata kotiin myös fork tube extenderin (ohjausputkenjatkeko), niin saisi vaihdettua sen stongan vaikkei keulaa uusisikaan. kö?

Ja jos ei tähän projektiin mene, niin onpa tallin perällä valmiina seuraavaa varten.


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 19 Heinä 2023, 17:50
Kirjoittaja Wacky

26" joustokeula 26" kiekolla voi muuttaa pyörän geometriaa siinä määrin ettei se ole yhtä rento ajettava enää kun keskiö nousee sen myötä enemmän kuin renkaiden koko ero antaisi ymmärtää ja penkin kulma loivenee myös jo ihan selvästi. Eli suosittelisin jäykkää keulaa ilman mitään jousituksen kompensaatioita 26" kiekolla jolloin muutokset keskiön korkeudessa ja penkin kulmassa jää maltilliseksi.


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 27 Heinä 2023, 13:39
Kirjoittaja Pökö
IMG_20230727_133641_MP.jpg

Melko hurjalta näyttää. Alkuviikosta pitäisi tulla palikat aerosteeriin, saa nähdä sitten miltä tuntuu.


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 27 Heinä 2023, 18:16
Kirjoittaja kristiansalikoski

Tälläisen maltillisen joustokeulan vaihdoin yhteen Gauchoon

Keskiö on tuossa vielä toimivalla korkeudella.

Mikäli se nousee turhan ylös suhteessa penkkiin, saattaa jalkojen verenkierron kanssa tulla ongelmia.

image.jpg

Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 27 Heinä 2023, 18:32
Kirjoittaja Vilijami
Pökö kirjoitti: 27 Heinä 2023, 13:39

Melko hurjalta näyttää. Alkuviikosta pitäisi tulla palikat aerosteeriin, saa nähdä sitten miltä tuntuu.

Yltääkö tuolla asetuksella jalat maahan? Vielä jos kestäs nostaa perää vähän ylemmäs, niin ohjausgeometria paranis.


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 27 Heinä 2023, 20:44
Kirjoittaja Pökö
Vilijami kirjoitti: 27 Heinä 2023, 18:32
Pökö kirjoitti: 27 Heinä 2023, 13:39

Melko hurjalta näyttää. Alkuviikosta pitäisi tulla palikat aerosteeriin, saa nähdä sitten miltä tuntuu.

Yltääkö tuolla asetuksella jalat maahan? Vielä jos kestäs nostaa perää vähän ylemmäs, niin ohjausgeometria paranis.

Jalat ylettyy ihan helposti, saisi olla helposti pari tuumaa lisääkin korkeutta. Tuota poljinkeskiön nousua liian korkealle vs penkki eniten epäröin. Perää saa vähän säädettyä kyllä. Mielenkiinnolla odotan testilenkkiä.


Re: Keksi ite parempi otsikko (Pökön Paseo)

Lähetetty: 27 Heinä 2023, 20:53
Kirjoittaja Vilijami

Takaiskarin pidennys laskee kampikeskiötä penkkiin nähden.