Nojapyöräfoorumi

Olen tässä viimepäivinä tuumaillut ja vähän ihmetellyt mihin tää ratas kehitys on menossa.
Liikaa välityksiä normi käyttöön ja varsinkin sähköpyöriin . Niillä varsinkin jää yli puolet käyttämättä .
Useammalle tallaajalle varmaan riittäs arkiajossa 5 vaihdetta , tai vähemmän .
Esim. nyt kun korjaan pojanpojan takavannetta ja siellä 12 vaihdetta käytössä , niistä käytetään kuluman mukaan noin viittä .
Seisemän jää joutilaaksi . Varsinkin kun rattaa alkaa 11 piikkisestä ja päättyy 52 , jos nyt oikein muistan .
Hirveän kokonen härpäke koko pakka. Ei siinä paljon ole paino eroa , vaikka kolme eressä olisi ja takana vähemmän .
Näin yleisesti ottaen , aivan turha keksintö . Itse jos tekisin niin laittain jannulle yhden rattaan eteen ja 8 taakse.
Niillä kyllä löytyy riittävät välitykset hänelle . Kaiken lisäksi kaikki osat halvempia ja luotettavimpia käytössä .
Keskustelu avattu .

Mitä tiheämmässä on vaihteita, sitä helpommin löytyy oikea vaihde kussakin tilanteessa, jotta saa polkea itselle parhaalla kadenssilla. Tämä korostuu tietysti, mitä kovempi himopyöräilijä on. Tavalliselle tallaajalle tosiaan riittäisi se 5 vaihdetta kohtuullisin hyppäyksin.

Toisaalta mitä isompi vaihdeskaala, sitä hitaammassa ja nopeammassa ajossa pystyy vielä polkemaan järkevällä kadenssilla, siksi tuo 11-52-pakka. Maastopyörään se on minusta ihan sopiva. Onnistuu hidas maastoajo ylämäkeen ja tielläkin pääsee vielä kolmeakymppiä.

Sähköpyörällä tiheät vaihteet ovat turhempia. Niitä vaihtaa kuitenkin 2-3 kerrallaan kun sähkö kiihdyttää niin äkkiä, eikä optimikadenssilla polkemimenkaan ole niin tärkeää. Vaihdeskaalaksi riittää pienempi, kun sähköllä ei ajeta niin hitaasti kuin luomuna, ja nopeusrajoitus karsii huippunopeuksia. Lisäksi sähköteho kuluttaa kallista 12-lehtistä 11-52-pakkaa nopeasti.

Polkumies kirjoitti: ↑05 Elo 2024, 21:45

Mitä tiheämmässä on vaihteita, sitä helpommin löytyy oikea vaihde kussakin tilanteessa, jotta saa polkea itselle parhaalla kadenssilla.

Tämä juuri on se missä mennään kauppamiesten harhaan. Elämässä kaiken pitää olla näennäisen nopeaa ja helppoa. Mikroaaltouuni ilmiö.
Kokonaisparempi vaihtoehto on totuttaa itsensä erilaisiin kadensseihin. Liikunta monipuolistuu, pyörä yksinkertaistuu ja stressi vähenee.

Tai sitten pitää pojan opetella käyttämään kaikkia vaihteita kun semmoset on hommattu Lyhyemmät kammet!

PW kirjoitti: ↑06 Elo 2024, 10:06

Tai sitten pitää pojan opetella käyttämään kaikkia vaihteita kun semmoset on hommattu Lyhyemmät kammet!

Ha haa , kyllä normeilla pärjää . Itsekin pyöritän pitkillä kammilla ja kevyillä välityksillä .

Vilijami kirjoitti: ↑06 Elo 2024, 09:56

Polkumies kirjoitti: ↑05 Elo 2024, 21:45

Mitä tiheämmässä on vaihteita, sitä helpommin löytyy oikea vaihde kussakin tilanteessa, jotta saa polkea itselle parhaalla kadenssilla.

Tämä juuri on se missä mennään kauppamiesten harhaan. Elämässä kaiken pitää olla näennäisen nopeaa ja helppoa. Mikroaaltouuni ilmiö.
Kokonaisparempi vaihtoehto on totuttaa itsensä erilaisiin kadensseihin. Liikunta monipuolistuu, pyörä yksinkertaistuu ja stressi vähenee.

Näise on kauppa mailma keksii aina muka uusia houtuksia, vanhat ratkaisut usein parempia.

Vilijami kirjoitti: ↑06 Elo 2024, 09:56

Kokonaisparempi vaihtoehto on totuttaa itsensä erilaisiin kadensseihin. Liikunta monipuolistuu, pyörä yksinkertaistuu ja stressi vähenee.

Entä jos ei ensisijaisesti polje liikunnan tai huvin vuoksi, vaan koska on vain pakko ajaa päivittäin töihin sun muualle, mieluusti mahdollisimman nopeasti, eli kuskista maksimitehot irti. Liikunta on sitten plussaa, ja hupia enemmän kuin henkilöautossa tai julkisissa.

Rohkenisin väittää, että henkisen kynnyksen ylipääsyn jälkeen vähemmät vaihteet ja jopa vain yksi vaihde tuovat rentoutta pyöräilyyn, eikä aikaeroa tule kuin korkeintaan minuutteja urban/suburban ympäristössä. Miten ihmiset ehtivät 50-luvulla, vaikka heidän pyöränsä olivat jalkajarrullisia sinkuloita? Onko vaihteiden määrän lisääntyminen lisännyt samassa suhteessa arkihyötypyöräilyä tuosta ajasta?

Vilijami kirjoitti: ↑07 Elo 2024, 09:17

Rohkenisin väittää, että henkisen kynnyksen ylipääsyn jälkeen vähemmät vaihteet ja jopa vain yksi vaihde tuovat rentoutta pyöräilyyn, eikä aikaeroa tule kuin korkeintaan minuutteja urban/suburban ympäristössä. Miten ihmiset ehtivät 50-luvulla, vaikka heidän pyöränsä olivat jalkajarrullisia sinkuloita? Onko vaihteiden määrän lisääntyminen lisännyt samassa suhteessa arkihyötypyöräilyä tuosta ajasta?

Täytyy sanoa että yleensä nyky vaihdepyörät, ovat vaihteelisia hirviöitä arki käytössä .
Vähemmällä pärjää kyllä aivan hyvin . Ne jotka harrastavat maastoajoa ja kilpailuja ovat sit eri asemassa.
Tässä varustelu helvetissä , ennen riitti kipurissa 8 vaihdetta . Sit alko tää varustelu h:ti .
Jyväskylässä kyllä kevyet välitykset tulee tarpeeseen , ei kovinkaan mielellään ajelisi vaihteettomalla . Eres kauppa matkoja, vaikka omista kyllä sinkulankin . Mutta se on mun varikkopyörä. Sitä ei kai lasketa .

Viljami huutelee sieltä tasamaalta elekäiläispappan omasta kiirettömästä ja vauhdittomasta kuplastaan vaan.

Elämänrytmejä, elinympäristöjä, tapoja ja asenteita liikkua on muitakin, joita suosii erilainen laitteisto, kuin rauhallista lipumista, ilman rasituksen vaihtelua. Mäkisessä ympäristössä vauhdikkaasti ajavan urheilupyöräilijän nopeusvaihtelu voi hipoa 1000 prosenttia.. Sanotaan nyt vaikka 6- 60 kmh välillä. Saa siinä yhdellä vaihteella kerrakseen sopeuttaa hermostoa.

50 luvulla... Pyöräily ei ollut kuntourheilua kenellekkään, eikä tiestökään mahdollistanut pääätähuimaavia nopeuksia, niin pärjäsi sillä 20 piikisellä takarattaalla hyvin. Tasamaalla nopeasti ajajat saattoi tykätä 18 piikkisestä ja ikääntyneemmät tai mäkimaaston asukit saattoi mieltyä 22 piikkiseen. Mutta varmasti oli silloinkin eroja välityksissä pyörien välillä käytön ja ympäristön mukaan.

Härski kirjoitti: ↑07 Elo 2024, 17:26

Viljami huutelee sieltä tasamaalta elekäiläispappan omasta kiirettömästä ja vauhdittomasta kuplastaan vaan.

Elämänrytmejä, elinympäristöjä, tapoja ja asenteita liikkua on muitakin, joita suosii erilainen laitteisto, kuin rauhallista lipumista, ilman rasituksen vaihtelua. Mäkisessä ympäristössä vauhdikkaasti ajavan urheilupyöräilijän nopeusvaihtelu voi hipoa 1000 prosenttia.. Sanotaan nyt vaikka 6- 60 kmh välillä. Saa siinä yhdellä vaihteella kerrakseen sopeuttaa hermostoa.

50 luvulla... Pyöräily ei ollut kuntourheilua kenellekkään, eikä tiestökään mahdollistanut pääätähuimaavia nopeuksia, niin pärjäsi sillä 20 piikisellä takarattaalla hyvin. Tasamaalla nopeasti ajajat saattoi tykätä 18 piikkisestä ja ikääntyneemmät tai mäkimaaston asukit saattoi mieltyä 22 piikkiseen. Mutta varmasti oli silloinkin eroja välityksissä pyörien välillä käytön ja ympäristön mukaan.

Minun piti tästä puhua Nojapyörää keksimässä podcastissa, mutta totesin liian monimutkaiseksi selitettäväksi muutamassa minuutissa.

Pyöräilijän käyttämien vaihteiden välitykset määräytyvät hyvin pitkälle käytettävissä olevan tehon ja sen pysyvyyden mukaan.

Kreuzotterin mukaan 150 W polkevan esimerkkipyöräilijän nopeus 5% ylämäessä on alle 8 km/h. Samalla teholla 5% alamäessä polkien nopeus on 57,7 km/h.

Oletetaan esimerkkimatka kukkulaksi, jonka ylämäki on tuon 5% ja heti perään saman mittainen alamäki myös 5% kaltevuudella. Oletetaan havainnollisuuden vuoksi, että kukkulan molemmat rinteet ovat 8 km mittaiset.

Kukkulan ylittämiseen menee siis aikaa: Ylämäkeen 1 tunti + alamäkeen 8/56 tuntia, eli yhteensä 1:08:19. Tämä siis tilanteessa, jossa pyöräilijällä on myös alamäkeen optimaalinen vaihde, joka antaa kadenssiksi tuossa nopeudessa 90/min.

Sama ukko yksivaihteisella pyörällä, jolla ehtii polkemaan vain ylämäessä, laskettelee alamäen polkematta vapaalla. Ylämäki nousee tuon saman 8 km/h, mutta alamäessä on nopeus polkematta rullaten (vain) 55,7 km/h. Puolet matkasta laiskasti rullailevalla kaverilla menee tuon saman mäen ylittämiseen aikaa 1:08:37.

Polkemalla alamäessä säästää siis aikaa mahtavat 18 sekuntia.

Esimerkki oli toki äärimmäinen, mutta havainnollistaa vaihteiden hyödyn rajallisuuden. Mitä loivempi mäki, sitä enemmän noista suurista vaihteista on hyötyä ja mitä kovempi polkijan teho, sitä pienemmällä vaihdeskaalalla selvitään.

Esimerkkitapauksessa ylämäkeen pitäisi vaihteen välityksen olla 2 - 2,5 metriä / poljinkierros n. 60 kadenssilla. Tasaisella 150 W riittäisi 27,4 km/h nopeuteen, jolla tuohon 16 km matkaan olisi mennyt 35 minuuttia. Välityksen pitäisi tuossa nopeudessa 90 kadenssille olla tasan 5 m/poljinkierros.

Härski kirjoitti: ↑07 Elo 2024, 17:26

Viljami huutelee sieltä tasamaalta elekäiläispappan omasta kiirettömästä ja vauhdittomasta kuplastaan vaan.

Totta

Mbb:ssäni on 2x9 vaihdetta, edessä 52- ja 42-hampaiset ja takana 11-32-pakka. Pärjään lähes kaikissa tilanteissa isolla eturattaalla, ja pakan kaksi pienintä ratasta ovat varsin turhia. Jos laiskottaa oikein eikä ylämäessä huvita runtata kovalla voimalla niin vaihdan pienelle eturattaalle. Sama mäkilähdöissä. Pärjäisin siis ehkä yhdellä 48-eturattaalla ja 7-lehtisellä 14-30-pakalla, mutta eipä tuo 9-lehtinenkään maksa kuin 10€. Siihen päälle ketju 5-10€ ja iso eturatas sitten joskus uusiessa 20€. Hinnat saksalaisista nettikaupoista.

Enemmän vaihteita varsinkin takana on nykyään niin stardardi, ettei oikein ole rahallisestikaan järkeä tyytyä vähempään. Seuraavassa ketjuvaihteisessa pyörässäni tulisi varmaan olemaan edessä yksi tai kaksi ratasta ja takana 11 tai 12.

Sitten kun Jorin laskutoimitus tuodaan todellisuuteen jossa on myös suhteellisen pitkiä osuuksia tasaistakin osuutta, vaikka se tunti tasaista ennen seuraavaa mäkeä, käykin se tasaisen sitkuttaminen kurjaksi sillä 8kmh ylämäkeen soveltuvalla välityksellä.

Tästä pääseekin lopputulemaan, että kyllä vaihtelevassa maastossa muutama vaihde hyvä olisi vähintään olla. Jos pyörästä löytyisi yksi vaihde ylämäkeä- vastatuulta- tasaista ja myötätuulta varten, ollaan jo lähellä mukavaa pylräilrmistä vaihtelevissa olosuhteissa.