Nojapyöräfoorumi

Ei minulla edelleenkään mitään kokemusta ole, mutta speksejä riittävästi lukemalla saa sellaisen käsityksen mitkä ovat vaihteluvälit.

Jos muuten asiat pysyvät samoina (rungon geometria, osien ominaisuudet, paino tms) niin miten paljon eroa noilla penkin kulmilla on? Näyttäisi olevan vähän kaikkea 25-45 asteesta, ja vaihteluvälit sen verran pieniä että ilmeisesti sillä on väliä. Kilpailulliset <30 astetta. Rentoilevat yli 40. Ja monikäyttöpyörät jotain siitä väliltä.

Onko väliä onko pelkin kulma 35 astetta, vai 37 vai 41? Tämä mielikuvan saa kun katselee eri pyörätyyppien speksejä. Ja nyt jo mietin että uskallanko ottaa 35 asteisen jos toinen onkin 37 (minimi) tms.

Itse uskon loppujen lopuksi että niskatuki tulee ratkaisemaan asian, ja sellaisia tarvitaan nojapyöräilijöiden keksiä. Mutta se ei muuta penkin kulmaa. Tuleeko mulle nyt sitten vesipää jos ostan 2-3 astetta liian jyrkän penkin ja ... argh. Paniikki.
Pitäis varmaan perustaa tehdas joka tekee 3000+€ pyöriä, jotka on sitten joka osalta (valikoimasta) tehty kuten asiakas haluaa... Varmaan olisi vielä markkinarakoa, vaikka itse valmistus olisikin hikeä ja kyyneleitä. Mutta nytkun Suomi on kohta tulossa Euroopan halpatuotantomaaksi niin ehkä se kannattaisikin. Hyviä hitsareita olisi autotehtailta tarjolla...

Muutama aste sinne tänne, ei mitään väliä.
Mutta jos pyörän runko on tehty 30asteiselle nojakulmalle, niin 60asteisella penkillä ajaminen ei tod.näk. onnistu kovin hyvin vaan ajoasennosta tulee "kippura". Sama muutos päinvastoin ja kuljettaja ei pysy voimalla polkiessaan penkillä.
Selkänoja-perse-kampikeskiö kulma pitää olla sopiva, yleensä lienee luokkaa 130astetta? Loivalla penkillä polkimet ylempänä ja pystyllä penkillä polkimet alempana.

Jukka

TKorho kirjoitti:

Onko väliä onko pelkin kulma 35 astetta, vai 37 vai 41? Tämä mielikuvan saa kun katselee eri pyörätyyppien speksejä. Ja nyt jo mietin että uskallanko ottaa 35 asteisen jos toinen onkin 37 (minimi) tms.
Itse uskon loppujen lopuksi että niskatuki tulee ratkaisemaan asian, ja sellaisia tarvitaan nojapyöräilijöiden keksiä. Mutta se ei muuta penkin kulmaa. Tuleeko mulle nyt sitten vesipää jos ostan 2-3 astetta liian jyrkän penkin ja ... argh. Paniikki.

Yleistäen:
Hyvin matalilla kulmilla niskatuki ja penkin ergonomia vaikuttavat hyvin paljon: paino siirtyy persiiltä koko ajan enemmän selälle ja lavoille. Hyvin matala penkin kulma ilman niskatukea on täysin toimimaton ja typerä yhdistelmä, pään kannatteleminen jumittaa niskan/yläselän ja hengittäminen on työläämpää.
Pystymmällä satulakulmalla niskatuen merkitys on pienempi, ja on enemmän mukavuustekijä kuin pakollinen ergonomiaan liittyvä ehto.
Mitä tuohon 35 ja 37 asteen minimikulmien eroon tulee, niin tuskinpa tuollaista edes huomaa; ero on kuitenkin hyvin pieni. Jos toinen penkki vaikuttaa selkeästi paremmin tukevalta kuin toinen, niin valitsisin sen.

Pystymmästä penkistä on myös helpompi katsoa taakse, matalalla penkillä tarvitsee väistämättä peilin. Pystyllä penkillä minusta niskatuki on vain tiellä juuri tuossa taaksekatsomisoperaatiossa.

Jos ajaa paljon kaupunkiliikenteessä, on kovin loiva selkänoja siinä suhteessa hankala, koska jo sivulle katsominen niissä on vaikeaa. Taaksehan näkee hyvällä taustapeilillä. Olen ajatellut laittaa kypärän visiiriin kaksiosaisen taitetun taustapeilin, jolla näkee sekä vasemmalle että taakse. Jo sh8:ssa

on sen verran loiva selkänoja, että sivulle katsominen ei kovin hyvin onnistu. Kun saisi kehitettyä hyvän systeemin, jolla selkänojan loivuutta voisi helposti säätää.

Muuten tämä sh8 on ollut tosi mukava kaupunkiajettava, kun ketjut kiertävät kunnolla etupyörän, eivätkä mene helposti päältä pois ja väärille hammasrattaille liikennevaloissa saikatessa.

Ja ilman hyvää ja kohdalleen asennettua niskatukea ovat loivanojaiset nojakit kidutuspenkkejä!

Sakari

jviirret kirjoitti:

...
Selkänoja-perse-kampikeskiö kulma pitää olla sopiva, yleensä lienee luokkaa 130astetta? Loivalla penkillä polkimet ylempänä ja pystyllä penkillä polkimet alempana.
Jukka

Mistähän tämä otaksuttavasti yleinen 130 astetta tulee?

Sykemittarilla ja pystypyörällä yritin alustavasti kartoittaa, missä asennossa sydän hakkaisi hitaimmin eli milloin olisi energiankulutuksenminimi. Toinen tapa oli tutkailla hyvin väsyneenä ajaessaan, minkälaisiin asentoihin keho hakeutuu ilman tietoisia päätöksiä.

Itselläni näyttäisi siltä, että pystypyörässä mahdollisimman pystysuora asento tuntuu vähiten rasittavalta, ja ohjaustanko pitäisi olla niin lähellä itseä, ettei käsiin tarvitsisi nojata lainkaan. Käsiin nojaaminen nosti sykettä hieman, ilmeisesti käsilihasten pinnistely kulutti energiaa. Väsyneenä tahtoi olla selkä suorana, hädin tuskin sormenpäät ohjaustangolla, jos ei tarvinnut murehtia ilmanvastuksesta, vauhdista eikä mistään. Oikeastaan olisi tahtonut irrottaa kädetkin tangosta (minne? en tutkinut vielä).

Nukkuessa ja täysin rentoutuessa ihminen kai mieluiten hakeutuu vaaksuoraan asentoon siten, että pää on 'tyynyn päällä' (ainakin selällään/vatsallaan ollen) ja vartalo, jalat suorina toistensa jatkeina. Kyljellä ollessa kai tulee etsiydyttyä kippuraan, vai tuleeko? Ehkä tässä voisi olla vihjettä 130 asteeseen?

Sykemittarin seuraaminen ajaessa tarjosi kyllä minulle ahaa-elämyksiä. Huomasin aivan turhaan jännittäväni milloin mitäkin osaa, meuhkasin ja riehuin huvitteluajelut aivan pilalle: tuo mäki nyt täytyy ottaa pinnistäen vauhdilla, kun on niin pieni, ja jospa nyt polkaisisi sinne ja tänne nopsaan, että ehtisi perille klo jotain. Kaupunki joutilaine ihmisineen näyttää ihan toiselta, kun kuuntelee sydäntään: hissun kissun siellä, nautiskellen elämästä, rennosti

Niin, ja Sakarin ja Nebuluksen näkökohdat niskatuesta allekirjoitan 100 %. Se on varmaan mukavalle ajamiselle yhtä tärkeä kuin tyyny ihmiselle, henkilökohtainen valinta, jonka suhteen kannattaa haarukoida parhaat ominaisuudet. Esim. 10 cm paksu vaahtomuovi noin aluksi niskan/takaraivon kohdalle rentoutti todella.

Aiheesta 'Penkin kulma' : 0 astetta voisi olla aika kiintoisa tutkittava. Tosin työssä, autolla ajaessa, huvielämässä makuuasento voisi rentouttaa ehkä liikaakin, joten 0 astetta ei kai AINA ole hyvä.

Hyvin pohdittu tuosta rentoilusta!
olen samaa mieltä että ihmiset hötkyilevät liikaa. Moni vanhalla romulla 1-vaihteisella ajava "hippi" on löytänyt sellaisen tyylin että pyörällä vain mennään ja sitten ollaan perillä kun sinne päästään. Mitä monimutkaisempi pyörä, teknisemmät ajovarusteet ja kiireempi on niin sitä stressaavammaksi ajaminen muuttuu. Ja nopeammaksi toki myös. Hybridilläni minun on todella vaikea ajaa "rennosti" mihinkään, edes terassille. Ja ettei hiki tulisi, siihen pitää jo keskittyä.

Toisaalta ajaminen usein on myös tietoisesti urheilua. Minä ainakin haluan työmatkoilla että tulee rasitusta ja että kuntoni kasvaisi, muuta kun ei ehdi käytännössä tekemään. Ja nopeuden saavuttaminen (tehokas penkin kulma, teknisyys) ei ole täysin etäinen ajatus sekään. Jos saman pystyisi sitten yhdistämään satunnaisiin rentoilu-ajeluihin vaikka muijan kanssa viikonloppuisin, niin sehän olisi vain bonusta!

Kolmas lukunsa on sitten "rasittamattomuus" matka-ajossa, joka ei ole vain rentoilua, vaan myös kestävyyssuorituksen optimointia. Ja neljäs taas ihan psykologinen mukavuus penkin kulmasta: mikä on fiilis ja näkyvyys jne.

Ergonomiahan ei ole laiskuutta tai hienostelua, vaan hyvän ja tehokkaan työtavan etsimistä.

optimistx kirjoitti:

Mistähän tämä otaksuttavasti yleinen 130 astetta tulee?

Maksimivoiman tuottokohta on ihmisessä varmaankin kehittynyt ylämäkeen (jalan) kiipeämisen kautta. Mitä jyrkempi mäki, sen tiukempi tuo kulma ja suurempi tarvittava voima, mutta jotain jyrkkyyttä jyrkemmät ovat varmaankin taas olleet evoluutiossa epäoleellisia. Tämä on varmaan syy siihen miksi ylipäänsä isoin voima tulee hassussa kasassa olevassa asennossa. Se sitten mistä tarkka kulma tulee on eri asia. Ei se välttämättä ole kaikilla ihmisillä edes sama. Suurin osa pystykilpapyöräilijöistä varmaan sanoisi että 130 astetta on aivan liian loiva, mutta se voi johtua ihan tottumuksesta. Joka tapauksessa ihan itse kokeilemalla on selvää että ihan selkä suorana (kuten esim. jäykkä kirkkoherra -ajoasentoisessa pystärissä) voimaa ei polkimelle juuri saa. Toisaalta sellaisilla pyörillä ei ole yleensä tarkoituskaan ajaa kovin kovaa.

optimistx kirjoitti:

jviirret kirjoitti:

...
Selkänoja-perse-kampikeskiö kulma pitää olla sopiva, yleensä lienee luokkaa 130astetta? Loivalla penkillä polkimet ylempänä ja pystyllä penkillä polkimet alempana.
Jukka

Mistähän tämä otaksuttavasti yleinen 130 astetta tulee? ......Nukkuessa ja täysin rentoutuessa ihminen kai mieluiten hakeutuu vaaksuoraan asentoon siten, että pää on 'tyynyn päällä' (ainakin selällään/vatsallaan ollen) ja vartalo, jalat suorina toistensa jatkeina. Kyljellä ollessa kai tulee etsiydyttyä kippuraan, vai tuleeko? Ehkä tässä voisi olla vihjettä 130 asteeseen?

Vatsalihakset ovat rennompana, kun lantion kulma on 180 asteen sijasta 130. Jos kulma taas on jyrkempi, selkälihakset alkavat venymään. Selkä ja lantio suorana maatessa vatsalihakset ovat venytettynä. Mukavuusasian voi kokeilla menemällä selälleen makaamaan ensin jalat suorina ja sitten taittelemalla mukavan tyynyn polvitaipeiden alle, siten että polvet nousevat hieman ylemmäksi. Melko varmasti sykkeetkin laskevat vielä pari pinnaa.

Toisaalta aivan selällään maatessa sisäelimet painavat hieman rintakehää ja hengitys ei ole aivan niin tehokasta kuin ylävartalo hieman kohotettuna. Siksihän hengitysvaivaiset onnettomuuden uhrit laitetaan puoli-istuvaan asentoon, hengitystä helpottamaan.

Jos siis haet asentoa, jossa kropasta saa parhaiten tehoa irti, täysin makaava asento on tuskin tehokkain. Aerodynaamisin se toki on.

Tuota kaikkein rennointa asentoa voi kokeilla esim. uimahallissa (avovesissä on vielä liian kylmä rentoiluun). Kun heittäytyy veteen aivan rennoksi, asento muistuttaa aika pitkälti tuota 130 asteen kippuraa. Kädet asettuvat etuviistoon hartian leveydelle käsivarret hiukan koukussa. Tuo on siis se asento, missä vastakkaiset lihakset ovat jännitystensä suhteen tasapainossa. Se ei silti tarkoita muuta kuin keskimääräistä asentoa eri lihasten venytysten suhteen. Venytysminimi on kyllä lihaksiston verisuoniston kannalta avarin asento, eli veri kiertää vapaimmin.

Voimia, tehoja ja pitkän ajan energiankulutusta ja energian tuoton suhdetta tähän ei saa sekoittaa rosolliksi. Suurin voima irtoaa varmasti nivelten suhteen melko suorassa asennossa. Suurin teho vaatii suuria liikelaajuuksia, eli paljon ja nopeasti muuttuvaa asetoa ja minimi energiankulutus joutolihasten mahdollisimman täydellistä rentoutta.

Jori

jori kirjoitti:

...
Venytysminimi on kyllä lihaksiston verisuoniston kannalta avarin asento, eli veri kiertää vapaimmin.

Voimia, tehoja ja pitkän ajan energiankulutusta ja energian tuoton suhdetta tähän ei saa sekoittaa rosolliksi. Suurin voima irtoaa varmasti nivelten suhteen melko suorassa asennossa. Suurin teho vaatii suuria liikelaajuuksia, eli paljon ja nopeasti muuttuvaa asetoa ja minimi energiankulutus joutolihasten mahdollisimman täydellistä rentoutta.

Jori

Nivelten suhteen melko suorassa asennossa? En oikein ymmärrä.

Rosollivertaus on paikallaan . Ajatus rentoutua kunnolla pyörällä ajaessa esim. alamäessä tuli mm. siitä, että syketaajuuteni keittiön pöydän äärellä rimatuolilla istuessa kyynärpäät pöydällä oli alempi kuin pystypyörän satulassa mahdollisimman rentoana polkematta ja paikallaan telineessä istuskellessa. Ero oli useissa mittauksissa aina selvä, muutamia lyöntejä /min.

Voisi yrittää käyttää lihaksia tehokkaasti hyödyksi silloin, kun oikeasti niitä tarvitaan esim. ylämäessä, mutta tietoisesti rentoutua maksimaalisesti silloin kuin ei tarvita, esim. alamäkeä tai tasaista rullatessa. Västäräkin lentoa jäljitellen. Puolet matkasta on rentoutumista, puolet hommia, karkeasti. Laiskottelemisen opettelu on jäänyt liian vähälle ainakin minulla, täytyy hoitaa rästejä

Hiukan OT:

Kuntohommissakin pitää muistaa tehdä löysällä sykkeellä pohjaa - jonka päälle kovempisykkeiset treenit sitten rakentavat kuntohuippua.
Peruskuntoa rakentavaan pohjatyöhön tuo rento pyöräily on avan täydellinen liikuntamuoto. Ekonomista vauhdikasta liikkumista, mahtavaa.
Hyvänä ja huonona puolena tulee kestävyysurheilulle tyypillinen joutava ajattelu - joutaa funtsimaan kaikenlaisia asioita ja katselemaan maisemia.

Voin tunnustaa olevani addikti myös sulkapalloon - jonka ilona on taas se ettei voi juuri ajatella mitään muuta kuin taktisia ja teknisiä asioita. Se on rasittavan työrupeaman sisällä joskus aika hienoa.