Sivu 31/31

Re: Kasvisruokavalio

Lähetetty: 10 Tammi 2026, 23:10
Kirjoittaja Härski

Olisiko vain optista harhaa. Tai muuten vain liikaa juonut kiljua. :mrgreen:

Tuntuisi että valo vain taipuilee pullossa hauskasti. Näkyy edestä tuleva kuva hailakkana heijastumana, ikään kuin auton taustapeilin yönäkymä.


Re: Kasvisruokavalio

Lähetetty: 14 Tammi 2026, 15:34
Kirjoittaja Vilijami

Kiljujuuri kävi loppuun ja jälkikäytin vielä sokeripalalla hiilihappokuplia muutaman päivän.

Sitten taikina saaristolaisvivahteella:

Puolen litran juuri
650g rouheisia sämpyläjauhoja
30g siirappia
10g suolaa

Taikina vuokaan ja jääkaappiin yöksi

Pizzakivi uunin ja lämpö 275 asteeseen. Uunin pohjalle vesiastia höyryä antamaan. Puolentunnin lämpeämisen jälkeen vuoka uuniin ja 10 min munakelloon. Sen jälkeen pudotetaan lämpö 225 ja kelloon 30 min. Lopuksi vuoka pöydälle ritilän päälle ja annetaan jäähtyä kunnolla, ettei hajoa leikatessa.

Leipä nousi just sopivasti. Ilmakuplat eivät olleet liian isoja. Mielestäni vuokaleipään sopivia, jolloin leikkaaminen onnistuu.

Maku oli aivan loistavan vivahteikas. Aavistukseni piti siis paikkaansa, ettei varsinaisesti jauhoja tarvitse hidaskohotella useita päiviä, vaan riittää että hiiva aktivoituu kiljussa kunnolla.


Re: Kasvisruokavalio

Lähetetty: 14 Tammi 2026, 17:02
Kirjoittaja Vilijami

Enemmän saaristolaishenkinen kaljajuuri.

650g vettä
100g kaljamallasta
50g siirappia
5g kuivahiivaa


Re: Kasvisruokavalio

Lähetetty: 22 Tammi 2026, 12:56
Kirjoittaja Vilijami

Juuressa on pirteän raikas kotikaljan tuoksu.
Leipominen jatkuu:

300g vehnäjauhoja
100g rouheisia sämpyläjauhoja
100g ruisjauhoja
100g kaurahiutaleita
50g siirappia
10g suolaa

Aineet sekaisin, mutta ei tarvitse hirveästi vaivailla.

Taikinaa vuokaan ja parin tunnin kohotus. Pizzakivi uuniin ja 275°c 30min kuumennus. Astiaan vettä uunin pohjalle, että saadaan höyryä. Leipävuoka uuniin 275° 10min ja 225° 30 min. Hyvin näytti ainakin kohoavan.


Re: Kasvisruokavalio

Lähetetty: 22 Tammi 2026, 23:04
Kirjoittaja Vilijami

Oikein hyvä tumma rouhepaahtoleipä tuli, mutta saaristolaisleipään on vielä matkaa. Siirappia ainakin vaatisi reilusti lisää, nesteeksi appelsiinimehua tai piimää ja ehkä nostatus hapanjuurella?
No hiivatestejähän nämä nyt ovat. Hiiva on loputtoman kiinnostava aihe.


Re: Kasvisruokavalio

Lähetetty: 25 Helmi 2026, 17:46
Kirjoittaja Vilijami

Nyt on vuosien testauksella hyvän kasvispihvin kymmenen käskyä selvitetty:

  1. Vapaavalintainen BBQ-kastike, ehdottomasti tärkein maun perusta jolle lähdetään rakentamaan, mutta mielummin liian vähän kuin liikaa.
  2. Kikhernejauho (ja vettä), pitää pihvin kasassa.
  3. Vapaavalitaisia siemeniä, antaa kivaa purutuntumaa.
  4. Vapaavalintainen juuresraaste, lisää ilmavaa rakennetta, sitoo ja keventää raskasta massaa.
  5. Vapaavalintaisia papuja, herneitä ja/tai linssejä (liotettuna, keitettynä ja muusattuna), kasvisproteiiniksi. Tärkein ravitsemuksellinen osa.
    Näillä ei voi oikein epäonnistua, ainakaan pahasti.
    Lisäksi makua voi ja kannattaa säädellä:
  6. Vapaavalintaisia sipuleita ja pippureita, tiedät miksi.
  7. Soijakasike, umamia ja suolaa tuomaan.
  8. Tomaattipyre, umamia ja väriä tuomaan.
  9. Happoa, etikkaa/sitruunamehua/viiniä happoa tuomaan.
  10. Paistetaan kuumalla pannulla rasvassa, Maillard-reaktiota tuomaan.

Kannattaa kokeilla -mutta muistakaa- ettei tämä lihalle maistu, eikä ole tarkoituskaan, vaan hyvälle kasvispihville.
Ja ei, en ole kasvissyöjä, vaan tykkään kaikenlaisesta ruoanlaitosta. En tarkoituksella anna valmista reseptiä, koska vaihtelun varaa on paljon ja halusin vaan kertoa perustan. Ensimmäiset viisi kohtaa on se juttu, jos jonkun jättää pois, niin silloin jotain ratkaisevasti puuttuu. Mittasuhteet eivät ole kovin tarkat ja tärkeät. Fiiliksellä vaan.


Re: Kasvisruokavalio

Lähetetty: 25 Helmi 2026, 18:48
Kirjoittaja Vilijami

Tuon pihvimassan voi myös pehertää pannulla jauhelihan tapaiseksi muruksi ja käyttää kasviproteiinia jauhelihan tapaan missä vaan haluaa.