Nojapyöräfoorumi

Vieressä ketju näytti painottuneen "omavalintaisiin" hankaluuksiin, mutta entä sellainen ulkoinen tekijä kuin koirat.

Omat vähäiset kokemukseni rajoittuvat 22-tuumaisella pythontekeleellä ajeluun. Pyörä- ja maantiekilometrejä on keväänkuluessa kertynyt viitisensataa.

Vaikka pyörä itsessään on melko vähäinen, selkänoja on kuitenkin sen verran pystyssä, että päälaki keikkuu jossain metrin korkeudella. Taustoista vielä se, että saatan olla paikkakunnan ainoa nojailija.

Olen huomannut, että koirille olen melkoinen ihmetyksen aihe. Erilaista haukuntaa ja ryntäilyä ilmenee tuontuosta. Taluttajien kunniaksi on kyllä mainittava, että ovat koiriaan asiallisesti ohjastaneet, eikä todellisiin vaaratilanteisiin ole jouduttu. Eniten olen miettinyt tilannetta, jossa koira olisi irrallaan, juoksisi vaikka pihasta "puolustamaan reviiriään", miten silloin mahtaisi käydä? Pystypyörällä - ehkä korkeammalla nojakillakin - tilanne olisi helpompi, mutta kun istuu melkein tienpinnassa, niin olo voisi käydä pikkaisen tukalaksi.

Entä teillä muilla, millaisia kokemuksia, miten olette nojapyöräilijöinä pärjänneet vieraiden koirien kanssa?

Joutilas kirjoitti:

Entä teillä muilla, millaisia kokemuksia, miten olette nojapyöräilijöinä pärjänneet vieraiden koirien kanssa?

Mitä matalampi pyörä, sitä enemmän koirat pyrkivät käymään kimppuun. Tämä kolmen nojakin kokemuksella. Trikeä näyttivät hieman varovan enemmän, kun renkaat olivat sen verran leveällä, mutta lowraceria ne suorastaan vihaavat. Jos koira ei ole täysin arka, se lähes poikkeuksetta yrittää hypätä kylkeen.
Käytännössä soitan kelloa noin 30-50 metriä ennakkoon, jos koira on vähänkin pidemmässä taluttimessa ja ohitan mahdollisimman kaukaa tien toiselta reunalta. Käytäntö on nääs opettanut, että yli puolet koiran ulkoiluttaista omaa virheellistä tietoa koiransa äkkinäisten liikkeiden hallinnasta.
Pahimmat päivät laittavat miettimään aerosolitorven laittoa pyörään.

Koirien kanssa vielä pärjää. Niiden arvaamattomia liikkeitä kun osaa varoa samaan tapaan kuin vaikka lapsia. Siellä hihnan toisessa päässä oleva kaksijalkainen poukkoilija sen sijaan aiheuttaa huomattavasti enemmän vaaratilanteita niin pystärillä kuin nojakillakin. Ensimmäinen hiuksia(kaljulla!) ja takarengasta nostattanut äkkijarrutus tadpolella johtui juurikin siitä ihmisotuksesta, joka päätti väistää pyöräilijää eri reunaan kuin missä alunperin lemmikkinsä kanssa oli.

Aiemmin olen samankaltaisen väistön seurauksena tehnyt pystärillä hienon voltin ojanpohjalle nokkospuskaan. Könytessäni verinaarmuisena ja jalat täynnä nokkosenpistoja pois ojasta sain avuntarjouksen sijasta sättimistä eteeni singahtaneelta koirankusettajalta. Oli kuulema ihan säikähtänyt ja rakas puudelikin olisi voinut tilanteessa järkyttyä.

Että näin. Kyllä mun puolesta pyörätiellä on tilaa kaikille, jotka siellä haluaa olla (paitsi parkissa oleville autoille ). Mutta kun vaan ihmiset(kin) muistais, että myös kevyt liikenne on liikennettä ja siellä pitää toimia jotenkin säännön- ja johdonmukaisesti.

Kun pistää takaboksin pyörään niin johan hiljenee puudelit ja paimenkoirat. Viime kesänä pelästyin ihan tosissani kun iso saksanpaimenkoira pötki pakoon minkä kintuistaan pääsi. Pelästyin siis koiran puolesta.

Meitä on todella paljon huvittanut koirien suhtautuminen trikeihimme. Tututkin koirat ihmettelevät - yksikin haukkuu meitä nykyisin, vaikka ei muuten hauku ollenkaan. Tulee sitten kyllä tervehtimään (vähän "hymyillen"). Tutut koirat kyllä tietävät, että taskuistamme saattaa löytyä makupaloja, joten yleensä tulevat kyllä sitten morjestaan.

Heh, tämä aihe on kyllä ihmetyttänyt itseänikin. Viime kesänä ajellessani ensimmäisiä kertoja lowracerillä, sain huomata koirien käytöksen muuttuneen uskomattoman paljon! Koirien huomio kiinnittyy vielä tehokkaammin kuin ihmisten ja monella koiralla näyttää tosiaan olevan uho päällä kun näkee nojapyörän lähestyvän. Ei ole hauskaa kun ison turren kuono on samalla korkeudella kuin oma! Olen ottanut tavaksi nousta penkillä vähän korkeampaan asentoon. Se näyttäisi vähän hillitsevän koirien käytöstä. Olen huomannut että monesti koiran omistajakin on ihan kummissaan että mikä raivokohtaus pikku fifiin oikein iski. Kaippa sitä sitten jotain ajoeläintä muistuttaa kun matalalla polkee menemään.
Hmm... takapoksi kyllä kelpaisi. Tässä yksi lisäsyy sen hommaamiseen/tekemiseen.

Huomasin junnuna saman ongelman kun polkuautolla päästelin kotinurkilla menemään.
naapurin rakki näykkäs kyljestä kun hepuleissaan autolle hillui...

Ennen tunnistamattoman kohtaaminen joko pelästyttää tai aiheuttaa koirassa hyökkäysreaktion. Itse olen kohdannut n. 10 vuotta nojailleena monenlaisia reaktioita koirien tahoilta. Varsinkin ensimmäiset puurakenteiset triket aiheuttivat vaarallisiakin tilanteita. Kerran Ziphy 1:llä (Muistuttaa enemmän outoa hirviötä) ajellessani hyökkäsi kimppuuni scheeferi ja oli juuri tarttua kiinni ranteeseeni, kun sain sen vedettyä pois koiran hampaiden ulottuvilta. Koira sai hyvän opetuksen, kun takapyörä meni sen tassun yli, ja koira vingahti surkeasti.

Sakari

Koira on konservatiivi. Sama atavistinen reaktio saattaa selittää jotain myös humalaisten miesjoukkioiden absurdista uhosta nojapyöriä kohtaan. Ainakin vielä muutama vuosi sitten näitä kännäriporukoita riivasi jokin nojapyörissä. Tämä on kyllä vähentynyt, joten pelko tuntematonta kohtaan näyttää vähentyneen - tai sitten tuntemattomuus. Johan näitä nojapyöriä alkaa näkyä vähän joka paikassa.

Jori

En toista samaa useista nojis-koira kohtaamisista, jopa saman koiran kanssa, useamman kerran. Olen kuitenkin miettinyt tuota koirien raivokasta suhtautumista. Mitään samaan verrattavaa ei ole tapahtunut pystypyörällä. Mieleen tulee yhä uudelleen ajatus saaliseläimestä tai lauman jäsenestä, koka kellahtaa selälleen ja paljastaa kurkkunsa. Niin kai toimii jokunen eläinlaji. Nojailijahan on selällään ja tulee kurkku paljaana kohti koiraa. Mitä matalammalla, sitä selvemmin maassa. Voisiko tässä olla koirien alkukantaisten hyökkäyksien syy?

viherpolku kirjoitti:

En toista samaa useista nojis-koira kohtaamisista, jopa saman koiran kanssa, useamman kerran. Olen kuitenkin miettinyt tuota koirien raivokasta suhtautumista. Mitään samaan verrattavaa ei ole tapahtunut pystypyörällä. Mieleen tulee yhä uudelleen ajatus saaliseläimestä tai lauman jäsenestä, koka kellahtaa selälleen ja paljastaa kurkkunsa. Niin kai toimii jokunen eläinlaji. Nojailijahan on selällään ja tulee kurkku paljaana kohti koiraa. Mitä matalammalla, sitä selvemmin maassa. Voisiko tässä olla koirien alkukantaisten hyökkäyksien syy?

Kurkun paljastaminen ja selällään makaaminen on luovuttamisen merkki. Ainakin näin muistelen biologian tunnilla oppineeni. Jolloin koiran ei pitäisi päälle käydä.

Mutta jos veikkaamana pitäisi ruveta niin yleensä sanotaan että nojakilla ajetaan suu virneessä Koira eläimelle hampaiden paljastaminen on vihollisuuden merkki

Koira on tottunut mitä monimuotoisimpiin lajikumppaneihin. Niinpä se pitänee yllättäen tielle osuvaa nojista koirana joka juoksee takaperin kahta häntäänsä heiluttaen. Ei ihme jos vituttaa.

Takaboksipyörällä on iso kuono joka murisee...

Joskus koiruus pysähtyy vain katsomaan, ilmiselvästi huvittuneena. Vissiin ovat lajinsa viisaimpia.

Todella koiran sielunelämää tunteva analyysi Api. Repesin totaalisesti.

Jori

Nykyisin nuo koirien ryntäilyongelmat selitetään isännän kyvyttömyydellä vastata laumansa johtajuudesta. Koiran mielestä laumalla pitää aina olla johtaja. Ellei koira ole vakuuttunut isäntänsä kyvyistä ja auktoriteetista, sen on itse otettava niskoilleen johtajan raskas vastuu.

Johtajuuteen pakotettu koira ottaa "stressiä" kaikesta ja ryntää ärhentelemään kaikille oudoille lähestyjille.

Jos koiralla on laumanjohtajana viisas koiran sielunelämää ymmärtävä isäntä, niin koiran ei tarvitse tarttua joka asiaan. Koira voi rauhassa seurata isäntäänsä ja antaa tämän päättää, mennäänkö rähisemään vai ei.

Koirienhan piti pelätä velomobiilia
Kuitenkin sain jäätiellä ajaessani perääni porokoiran. Sitkeästi se roikkui perässä, sai polkea pakkasen kangistamaa pyörää oikein tosissaan että siitä pääsi eroon. No eipä tuota ihan oikeasti osannut pelätä, mutta kuitenkaan täysin varma ei voinut olla siitä alkaako tuo kohta jo näykkäilemään saalistaan. Johdattelin koiran voitonriemuisena hyvällä turvavälillä takaisin "omistajansa" luo. Tämä sitten viittoili minut pysähtymään, pahoitteli tapahtunutta ja kertoi kulkupelini olevan heidän molempien mielestä vastustamattoman kiinnostava. Sain esitellä pyöräni oikein perusteellisesti. Ja koira räksytti koko ajan hulluna vieressä.