Ei ehkä ole yhden tavoitteen toimintaa yksityinen terveydenhuolto. Rahastuksen lisäksi olisi hyvä saada tuloksia sen verran, että porukka palaa maksamaan. Teoreettinen kapitalismi ja vapaa kilpailu voi johtaa yksityisen lekurin asiakkaan katoamiseen maan alle tai kilpailijan asiakkaaksi. Tyri tarpeeksi ja kilpailija saa rahat, joten on lekurille itsesuojelua pitää kilpailukykyinen hoitotaso hintaan nähden.
17 v käsivammaisena ja kaksi ekaa vaivaa diagnostisoitu julkisella puolella viime vuosituhannella julkisella puolella. En meinannut päästä hoitoon, kun epäilivät tyypillisesti Munchausen syndroomaiseksi, kun kuulin usein lekureilta lauseen: "Ei ole tyypilliset oireet". Jos välkkyjä olisivat olleet, kuten fiktiotöllösarjoissa, olisi voitu käyttää logiikkaa ja tutkia tarkemmin. Meni vuosi ennen kuin pääsin kirurgin tutkittavaksi siltä varalta, että pitäisikö leikata ja tulisiko työkykyinen. Taas tuli valitus epätyypilliset oireista. Selvästi oli sitä mieltä, että vaivani ovat kuviteltuja. Minä siihen: "Onko testiä, johon pää ei voi vaikuttaa, jolla näkisi, onko kädessä fyysistä vikaa"? Vähän mietti ja myönsi. Kysyin, mitä jos tehtäisiin se. Vastahankaisesti parin kk päästä varasi ajan. Kolme neljäsosavuotta tuskissa niin, ettei unta saanut neljää tuntia päivässä ja ei kertaakaan tuosta yhtämittaisena henki kahdesti kivusta salpautuneena olin. Pidempi hengityskyvyttömyys kesti 104 s. Kun sähkö ei kulkenut normaalisti käden hermojen läpi, oli sitruunanaama vastassa, kun varuiksi toistokysyin, voiko päällä siis vaikuttaa sähkönjohtavuuteen? Ei kuulemma ja veitsen alle. Yli kolmen kk päästä. Tässä vaiheessa yli vuosi elämästä vitussa ja kuntoutusohjeet ihan väärin nykynäkemyksen mukaan. Huoh. Epäilen maailmanennätysnuorena leikattuna tästä vaivasta vaikuttaneen jälkihoidon kehittymiseen. Silloin käskettiin kymmenen kilon painoilla kuntouttaa ja paljon rajummilla kumpparitreeneillä jänteitä kiusata. Vuosien tulehduskierre. Nyt viiden kilon maksimi ja käsky ottaa paljon iisimmin kumpparilla. Persein homma on, ettei juuri leikata enää, kun tulokset ovat huonot. Yleensä leikatut ovat eläkkeellä, vaikeaa on minulla osatöissä kahdessa paikassa yhtäaikaisesti myönnetään. Pyöräilykään ei suju, pehmeämpää kyytiä iteroitu vuoden ja vielä tuunata pitää.
Parin vuoden sisällä yksityisellä puolella tullut diagnoosit kolme ja neljä. Vika johti omaehtoiseen kuntoutuksen muutokseen ohi Suomen kärkifyssarin ohjeiden, kun ne eivät riittäneet. Oma diagnoosi ei olisi voinut syntyä ilman kolmatta diagnoosia, joka selitti ne kuuluisat epätyypilliset oireet. Tilanne on parempi nyt, vaikka takapakkia tuleekin. Niitä tulee väkisin.
Mitä minä ja yhteiskunta olisi menettänyt, jos julkisella puolella lekureille olisi pää sen verran leikannut, että jos potilaalla on erilaisia oireita kuin epäilty tenniskentärpää, joka vaikeuksien jälkeen leikattiin, olisi mietitty, onko lottovoitto? Ja useampi vaiva, joista selittyy muut oireet. Niin kuin uudet hoidot oireita lievittäen ovat diagnooseista uusimpien avulla oikeelliseksi viitanneet.
Yhteenvetona julkisen arvailijat ovat käden ja elämän osalta nussineet hommansa ja elämäni sekä yksityisen puolen lekurit lievittäneet ongelmia toivottavasti avaten ovia täyspäiväisesti työelämään ja sitä kautta normielämään. Ei ole hupia rajusti alle minipalkan tuloilla. Köyhä ja kipee tosiversioina molemmat. Insert kirosana.
Ymmv lekurikokemuksissa, diagnoosin teko ei ole helppoa.