Olipa jäykkä olo kävellessä lähikentälle heittämään ennen liikuntatuntilaisten saapumista. Puoli tuntia sain rauhassa olla ja vain pahimmat jumit aukesivat. Oli kaksi tavoitetta, käden kiinnikkeiden uudelleen rikkominen, kun mokomia syntyy koko ajan ja uusien kiekkojen kokeilu. Jo eilen tunnistin kuntoutustarpeen kädessä, kun hermoradat olivat jumineet niin, että hermot venyivät paljon ennen liikeratojen ääripäihin siirtymistä. Ja oli arkaa, jos ei herneitä, kalvohieronnassa.
Nyt akillesjänne venyy täyteen liikerataan toisin kuin eilen. Venyttelyllä jälkeen käsi liikkuu vapaasti koko liikeradan verran.
Lisäsin levyn MBB selkänojaan, jolloin siirryin eteenpäin niin, että tuplautui etupään kääntökulma ja ei irtoa noin vain jalka polkimesta. Reisi osuu runkoon läskin lyttäytyen ennen kuin jalka irtoaa polkimelta. Painopiste siirtyy eteen ja nojakulma meni makaavammaksi.
Kun on vielä kipeänä akilles ylirasituksesta johtuen ja kolottaa monin paikoin sekä rassasi sikana maasturiin kädensija pehmustelisäys ja nojakin penkkimuutos, ei ollut mahdollista ajaa. Lisää lepoa. Ylikunnon merkkejä ja tulehdus päällä tai uhkaamassa nilkan lisäksi muualla.
Kaksi ilmaisfrisbeegolfkiekkoa eivät ole eniten tarvitsemani, joten ulkonäöltään uhrattava voi yhdellä pääkaupunkiseudun väylistä toimia suoraan. Siis aika nihkeää raahata. Toinen on niin hienolla grafiikalla varustettu, ettei kehtaa enempää heittää. Heitin vain, kun kiekot on tehty heitettäväksi ja mulla on jo samanlainen.
Käsivammasta ja kallioisesta kotiradasta johtuen tarvitsin kestävästä muovista tehtyjä kevyitä ylivakaita lyhyitä ja lyhyehköjä kiekkoja. Tuli liian suora ja liian ylivakaa ostettua. Onneksi pidempi sikaylivakaa on pieksettävissä käyttökelpoiseksi ajan kanssa. Nyt mokoma on lyhyt ja liian aikaisin kääntyvä 80 asteen kulmassa maahan osuva=naurettava. Keskimatkan kiekko kääntyy yli, vaikka onkin kova reisi, sen voi oppia ajan kanssa kompensoimaan. Ilmaiskiekoista toinen on painava ja lennoltaan sopiva, tuskin kestävä. Aina ei saa, mitä tilaa.